Millaisessa lukaalissa sinun mummosi asui nuorena?

Isäni äiti syntyi 1910-luvun alussa ja asui maaseudulla maatalossa. Perhe ei ollut sinänsä varakas, mutta silti hyväosaisia ja mistään ei ollut puutetta.

Isoäitini oli päälle neljänkymmenen, kun isäni syntyi ja yli 70, kun minä synnyin. Isäni on ainoa lapsi ja suku ei pidä paljoa yhteyttä. En tiedä paljoa isoäitini lapsuudesta tai lähtökohdista.

Äitini äiti syntyi sodan kynnyksellä Helsingissä. Koti oli kerrostaloasunto Etu-Töölössä. Asuntoon kuului keittokomero puuhellalla, vessa ja iso huone. Kylpyhuonetta ei ollut ja vastapäisessä talossa käytiin yleisessä saunassa kylpemässä ja pesulla.

Kerrostalossa oli erillinen portaikko palvelusväelle. Kellari vilisi rottia.

Taaperona isoäitini lähetettiin sotalapseksi Ruotsiin. Suomeen palattua hän jatkoi asumista em. Etu-Töölön kodissa. Tuolloin tilava yksiö oli ok yksilapsiselle perheelle. Hänen vanhempansa asuivat tuossa asunnossa naimisiin menosta siihen asti, kunnes muuttivat vanhainkotiin. Eli joku 40 vuotta (?).

Sukuni muutti Etu-Töölöön 1850-luvulla sokeritehtaan myötä. Itse muutin perheeni kanssa sieltä pois pari vuotta sitten. Kaupunginosalla on edelleen paikka sydämessäni. :)

Mummoni asui rintamamiestalossa. Heillä oli 4 lasta, ja pappani duudaripalkalla pärjäsivät.

Minä asun rintamamiestalossa perheeni kanssa kuten mummoni,on 2 lasta ja luulen että maksellaan tätä vanhaa talos paljon kauemmin kuin isovanhempani. Tässä välissä duunarivanhempani rakensivat aravatalon hienolle paikalle. Itse en tule pääsemään samaan tasoon vaikka olen ns hyvissä hommissa, mutta olen oikein tyytyväinen näin.

Minun äidinäitini, ainoa mummu, jonka muistan, oli mäkitupalaisen vaimo Satakunnasta. Asusti pienessä tuvan ja kamarin talossa; saunarakennus, navetta ja suuli olivat pihapiirissä erikseen. Äidinäiti ja äidinisä omistivat rakennukset, mutta eivät tonttia. Äidinäiti jäi leskeksi vuonna 1932, kun äidinisä kuoli tuberkuloosiin. Äidinäiti meni uudelleen naimisiin vuonna 1935 mukavan miehen kanssa (ainut pappa, jonka muistan), joka otti äidinäidin kaksi lasta omakseen. Minulla on heidän vihkisormuksensa tallessa, tulivat äidin perintönä minulle. Äidinäiti piti lehmiä ja oli myös kylän kartanolla töissä, tekivät papan kanssa paljon taksvärkkiä. Mummu oli pienikokoinen, mutta todella terhakka tekemään raskasta työtä, näin on minulle kerrottu. Mummu sai sisareltaan silmätaudin (käyttivät kerran samaa kasvopyyhettä), jonka seurauksena mummulle kasvoi luomien sisäpinnalle karvoja, joita nyppi pinseteillä pois (muistan nähneeni tätä touhua pikkulikkana).

Mummu oli tosi terävä ja maailmassa kiinni yli kahdeksankymppiseksi saakka. Hän vietti meillä paljon aikaa 60-70-lukujen taitteessa, koska äiti hoiti hänen säärihaavaisia jalkojaan, koska kukaan muu ei sitä tehnyt. Mummun henkinen alasajo alkoi kaatumisesta kunnalliskodissa (jep, sillä nimityksellä siihen aikaan) ja hänestä tuli sänkypotilas. Hyvin äkkiä sen jälkeen tulivat dementiaoireet eikä hän tunnistanut enää tytärtään saati sitten muita ihmisiä, ja tätä kesti noin kaksi vuotta. Mummu kuoli kunnalliskodissa helmikuussa 1979, jolloin hän oli 88-vuotias ja minä neljäntoista.

Mummu oli kaksi kuukautta vaille 35-vuotias, kun äiti syntyi, ja kolme viikkoa vaille 75-vuotias, kun minä synnyin. Joku juhli eilen Sibeliuksen 150-vuotissyntymäpäivää, minä juhlin mummuni 125-vuotissyntymäpäivää. Hän oli hieno ja hyväsydäminen ihminen, vaikka ei ollutkaan kouluja käynyt. Sydämensivistystä oli hänellä sen sijaan riittämiin. Kunpa olisin saanut tuntea hänet kauemmin. Kun kuulen joululaulun "kun maass' on hanki ja järvet jäässä" näen sieluni silmin mummun istumassa iltahämärissä meidän vanhassa keinutuolissa hiljalleen keinumassa ja hyräilemässä itsekseen mainittua laulua. Lämmin muisto varhaislapsuudestani.

Vierailija kirjoitti:

Tai oma perheesi ja sinä itse lapsena?

Perustulokeskustelu ja siellä esitetyt vaatimukset asumisen tuista herättivät pohtimaan kuinka nopeasti on unohdettu, miten tiiviisti vielä muutama vuosikymmen sitten elettiin.

Oma isäni syntyi mummoni ja vaarini asuessa mummon vanhempien nurkissa. Kammarin ja tuvan verran oli tilaa. Vasta myöhemmin vaarin saatua töitä kaupungista muutti koko perhe omaan yksiöön.

Miten teillä? Omakohtaiset muistelut kiinnostavat. Ja vuosiluvut!

2

Minä olen syntynyt 200 neliön omakotitaloon 70-luvulla. Ei sisaruksia.

Äitini on syntynyt samaiseen taloon 50-luvulla, mutta siitä on ollut 2/3 vuokrattuna muille, ja äidillä on veli.

Äitini isä on syntynyt myös ko. taloon 20-luvulla, silloinkin siitä on ollut 2/3 vuokrattuna ja äidin isällä on viisi sisarusta.

Äitini äiti on syntynyt varmaan johonkin 20 neliön mökkiin ja sisaruksia oli ainakin neljä.

Isäni on syntynyt pieneen maalaistaloon, ehkä 60m2, hänellä kaksi veljeä.

Isäni isästä tai äidistä en osaa sanoa, mutta veikkaan jotain pimeyttä, ahtautta ja runsasta väkimäärää...

Isänäidistä en tiedä mutta äidinäiti syntyi kartanoon ja asui siinä parikymppiseksi kunnes karautti naimisiin suomalaisen palkollisen kanssa (vanhempien kiellosta huolimatta) ja muutti Suomeen. Oli varmaan aika kova shokki aatelisperheen tyttärelle totuttautua köyhän maanviljelijän elämään.

Tarkemmin en noista vaiheista tiedä koska mummu oli aika harvasanainen mitä tuli hänen lapsuusvuosiinsa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isoäitini, s. 1908, on asunut isossa talossa Viipurissa, isoisäni asui maatilalla Hämeessä.

Omat vanhempani asuivat kohtuullisen kokoisessa kerrostalohuoneistossa, mutta kun minä synnyin v. 1960, muuttivat aika pian rivariin.

Mutta joo, kun menin kouluun - Tampereella - hämmästyin suuresti kun kaikilla luokkakavereillani ei ollut juoksevaa vettä eikä sisävessaa.

Omalla tavallaan hauskaa, että olen ikätoverisi, kasvoin maalla enkä muista ketään koulukaveria, jolla ei olisi ollut sisävessaa. Yhden sisävessattoman talon tiesin, mutta senkin vain siksi, kun isoäitini ihmetteli, että "niilläkin on pieni vauva, mutta ei vesijohtoa ja vessaa".

Mä olen syntynyt 1968, meillä ei ollut sisävessaa, vesi tuli, mutta vain kylmä. 1985 vasta saatiin nuo. Maalla asuimme.

Toinen mummo syntyi isoon ja vauraaseen maalaistaloon 1800-luvun lopulla, ja itse asui tilavassa omakotitalossa kaupungissa aikuisena. Toinen mummo syntyi pieneen taloon maalle, ja päätyi kaupunkiin pikkuasuntoon. Äitini synnyttyä rakensivat omakotitalon, jossa oli kyllä kolmelle hengelle runsaasti tilaa. Ja tämä mummo syntyi 1910-luvulla.

Toinen mummoni oli isohkon maalaistalon ainoa lapsi, syntyi 1899. Toinen oli keskikokoisen maalaistalon tytär, viisi lasta. Äitini syntyi torppaan, mutta kasvoi 3 kammarin maalaistalossa, viidestä lapsesta vanhimpana. Isäni kotitila oli isohko, mutta siellä asui vanhempien ja kuuden oman lapsen lisäksi yksi velipuoli ja kolme sisarpuolen lasta, isoisä, piika ja myöhemmin kasvattitytär, joskus myös muita palkollisia. Oli myös saunarakennus, jossa huone, siellä asu apulaisia tai poikia. Mun lapsuudessa kyllä jokainen joutui jakamaan huoneen ( 2 per huone), paitsi minä, joka ensin nukuin n viisi vuotta vanhempien makuuhuoneessa ja sit ns vierashuoneessa.

Äidinisän (s.1914) lapsuudenkoti oli maalaistalo, lapsia parikymmentä, tila meni esikoiselle ja pari vanhinta lasta koulutettiin. Vaarista tuli rakennustyömies. Äidinäiti (s. 1922) asui aliupseeri-isän luona kasarmilla, mummon äiti kuoli nuorena ja isoäiti hoiti. Erilaisia kasarmien aliupseeriasuntoja, muutettiin komennusten perässä, en tiedä miten isoja olivat. Itsenäistyttyään sairaanhoitajien asuntoloissa.

Mummo ja vaari asuivat yhteen muutettuaan 1950-luvulla ensin hellahuoneessa Puu-Pasilassa, jonne syntyi kaksi lasta. Muuttivat kaupungin kaksioon Puotilaan 1960-luvulla.  Mutta omistivat kuitenkin kaksi kesämökkiä, toinen pienen omakotitalon kokoinen. Jälkikäteen tyhmin päätös ikinä heiltä jäädä vuokralle kaupungin asuntoon ja investoida nytemmin lahonneisiin kesämökkeihin, huomioiden sen miten asuntojen arvo on Helsingissä noussut. Mutta kai se siihen aikaan vaikutti järkevältä.

Isovaari isän puolelta asui rintamamiestalossa. Isänisä ensin maatalossa, joka kai myytiin, sitten omisti 4 asunnon puutaloyhtiön maakuntakaupungissa. Vaari asui 2 h + keittiössä, yhtä asuntoa vuokrattiin ulos, kahdessa asui vanhempia lapsia ennen kuin muuttivat kokonaan pois kotoa. Isällä esimerkiksi oli yksi huone omalla uloskäynnillä yhteiseen rappuun.

Oma perhe asui 70 ja 80-luvulla pienessävuokrakaksiossa Alppilassa ja sitten vähän isommassa kaksiossa pikkukunnassa, ja 1990-luvulla muutettiin hartiapankilla pikkukuntaan rakennettuun arviolta 175 neliön omakotitaloon (5 h + oh + keittiö + parvi + khh + pesuhuone ja saunaosasto).

Itselläni on omistuskaksio Helsingissä, 2 lasta. Yhtä ahdasta kuin äidin vanhemmilla, mutta on kuitenkin oma eikä vuokralla.

En tiedä minkälaisessa lukaalissa mummoni asui, mutta luen

entisen presidentin puolison Tellervo Koiviston elämäkertaa ja kirjassa kerrotaan:

Kun Koivistojen tytär Assi syntyi 1957 he asuivat Helsingissä pienessä hellahuoneessa, johon mahtui vain yksi hetekan puolikas ja kun lapsen imetyksen aika tuli yöllä presidentti Koivisto joutui heräämään ja antamaan tilaa vauvalle, jotta vauvan imetys onnistui hetekalla. Mauno Koivisto oli siihen aikaan Suomen pankissa töissä eli 50-vuotta monet asuivat todella ahtaasti, korkeasta virasta huolimatta.