Vierailija

Kohta kääntyy kyllä ikä jo sinne 21 vuoden puolelle, mutta se nyt ei yhtään helpota tätä olitilaa. Samanikäisillä ystävillä miehet, koti ja ihana elämä. Monella on lapsiakin jo. Osalla on ollut vähän aikaa sitten kihalajaiset.

Itseä ei sinänsä enää kiinnosta baareissa pyöriä. Haluaisin kanssa löytää miehen, saada lapsia ja mennä naimisiin. Tiedän, että olen vielä nuori, mutta ystäväpiirini kuviot saavat olon jotenkin surulliseksi. Kaveripiirissä ei siis ole kun pari sinkkua lisäkseni. En ikinä ole edes ymmärtänyt, että ikäkriisejä oikeasti tulisi... Mutta nyt tajuan. Tuntuu, että aika vaan kuluu ja mun elämä menee hukkaan. Pelkään myös yksin jäämistä.

Onko kenelläkään samanikäisellä tämmöisiä tuntemuksia?

  • ylös 24
  • alas 66

Kommentit (20)

Vierailija

Tästä ei varmaan ole mitään apua, mutta tiedäthän, että valtaosa 20-vuotiaista ei ole perustamassa mitään perhettä? Sun kaverit on poikkeus. Itselläni ei ollut ikäkriisiä tuon ikäisenä, mutta eipä ollut painetta alkaa perustaamaan perhettäkään. Asutko maalla/jossain pienellä paikkakunnalla? Olisi hyvä, jos pääsisit tutustumaan uusiin ihmisiin.

  • ylös 87
  • alas 2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Mulla aika pitkälti sama tilanne :( olen tosin ikäkriiseillyt n.14-vuotiaasta asti. N20

  • ylös 13
  • alas 28
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tästä ei varmaan ole mitään apua, mutta tiedäthän, että valtaosa 20-vuotiaista ei ole perustamassa mitään perhettä? Sun kaverit on poikkeus. Itselläni ei ollut ikäkriisiä tuon ikäisenä, mutta eipä ollut painetta alkaa perustaamaan perhettäkään. Asutko maalla/jossain pienellä paikkakunnalla? Olisi hyvä, jos pääsisit tutustumaan uusiin ihmisiin.

En asu maalla, mutta kaveripiiri on laaja ja koostuu lähinnä pariskunnista. Ekalle reps-kommentille voisin sanoa, että sinulla ei taida olla kokemusta asiasta, että lähes kaikki samanikäiset ystäväsi olisivat perustamassa perhettä. Siitä tulee pakostikin ulkopuolinen tunne. Eli en nauraisi toiselle, vaikka asia ei sinua liikutakaan. Ap

  • ylös 25
  • alas 19
Vierailija

Itsekin täytän ens vuoden alkupuolella 21, mutta ei todellakaan tee mieli vielä asettua aloilleni :D Haluan matkustella, tienata rahaa ja tuhlailla vaan ihan omiin menoihin. Kaverit myös seurustelevat, mutta ei heilläkään suunnitelmia lapsista ole vielä useampiin vuosiin.
Itseäkin ahdisti 20v synttärit, mutta vanhenemiselle ei vaan mahda mitään, että ihan turhaa stressata . Jos tuntuu että elämä vain valuu hukkaan, kannattaa sitten ruveta nyt toteuttamaan niitä unelmiaan (: Nuorena ehtii olla niin vähän aikaa vanhana koko loppuelämän

  • ylös 40
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Itsekin täytän ens vuoden alkupuolella 21, mutta ei todellakaan tee mieli vielä asettua aloilleni :D Haluan matkustella, tienata rahaa ja tuhlailla vaan ihan omiin menoihin. Kaverit myös seurustelevat, mutta ei heilläkään suunnitelmia lapsista ole vielä useampiin vuosiin.
Itseäkin ahdisti 20v synttärit, mutta vanhenemiselle ei vaan mahda mitään, että ihan turhaa stressata . Jos tuntuu että elämä vain valuu hukkaan, kannattaa sitten ruveta nyt toteuttamaan niitä unelmiaan (: Nuorena ehtii olla niin vähän aikaa vanhana koko loppuelämän

Oot ihanan positiivinen. :) Kiitos kommentista! Olenkin ajatellut, että teen kaikkea nyt mitä en sitten voi tehdä jos sen miehen löydän. Enää ei vain kauheasti kiinnosta baareissa roikkua, se ei oo mun juttu tällä hetkellä. Mutta lähden ulkomaille tässä ja muutenkin yritän heittää ajatukset pois asiasta ja lopettaa itseni vertailun ystäviini. Välillä vaan tämä tunne aina iskee ja tulee ihan kamala olo. Ap

  • ylös 26
  • alas 4
Vierailija

En tunne ketään parikymppistä, jotka olisi perustamassa perhettä, en yhtään ketään. Kaikki mun kaverit opiskelee, suunnittelee opiskeluja, on armeijassa, reppureissaa, puuhaa muuttoa ulkomaille. Missä ihme kuplassa sä ap oikein elät?

  • ylös 45
  • alas 5
Vierailija

Juu minulla oli samanlaista sinun ikäisenäsi. Nyt 32 vuotiaana tilanne sama ja se siitä elämästä. Huonosti kävi.

  • ylös 5
  • alas 10
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä ei varmaan ole mitään apua, mutta tiedäthän, että valtaosa 20-vuotiaista ei ole perustamassa mitään perhettä? Sun kaverit on poikkeus. Itselläni ei ollut ikäkriisiä tuon ikäisenä, mutta eipä ollut painetta alkaa perustaamaan perhettäkään. Asutko maalla/jossain pienellä paikkakunnalla? Olisi hyvä, jos pääsisit tutustumaan uusiin ihmisiin.

En asu maalla, mutta kaveripiiri on laaja ja koostuu lähinnä pariskunnista. Ekalle reps-kommentille voisin sanoa, että sinulla ei taida olla kokemusta asiasta, että lähes kaikki samanikäiset ystäväsi olisivat perustamassa perhettä. Siitä tulee pakostikin ulkopuolinen tunne. Eli en nauraisi toiselle, vaikka asia ei sinua liikutakaan. Ap

Laitoin reps-kommentin siksi että olen jo 30 ja kaikki ystäväni ovat perheellisiä. Olen ulkopuolinen ja vietän kaiken aikani yksin. Yritän saada sinua hieman relaamaan, olet nimittäin parhaassa iässä joten ota siitä kaikki irti äläkä murehdi sellaisista asioista jotka ehdit vielä tehdä vähän myöhemminkin. Tee sellaisia asioita nyt joita et sitten perheellisenä pysty. 

  • ylös 21
  • alas 0
Vierailija

Taidat ollaa liikaa kavereidesi vaikutuspiirissä. Ton ikäiset kyllä seurustelee ja opiskelee ym, mutta lapsien hankinta niin monella taitaa olla vain sattumaa, tai kaikilla muutoin samat arvot.

Mietipä niitä huonoja puolia: nämä perheelliset kaverit ovat sitoutuneet lapsiinsa ja tietyllä tapaa heillä ei enää ole sitä nuorten aikuisten vapautta. Sä olet sinkku, päätät omista asioistas, voit lähtee heti vaikka reppureissaamaan tai opiskelemaan ulkomaille. Sä oot vapaa! Saatat kadehtia niitä, mutta harvoin asiat on niinkuin ne päältäpäin näyttää.

Oon sua melkeen 5v vanhempi ja kokenut saman. Ikäkriisi on edelleen, mutta yritän tehdä mahdollisimman paljon kaikkea bucket listista ennen kolmikymppisiä. Se tavallaan auttaa koska aika ei tunnu enää menevän hukkaan kaikkeen turhaan. Tekisin mitä vaan että olisin sun tilanteessa, 5 vuotta nuorempana ja kaikki se aika uudelleen edessä. Ei todellakaan kannata asettua mihinkään vielä. Tee, mene, kokeile, yritä, onnistu.

  • ylös 23
  • alas 0
Vierailija

Itse tapasin nykyisen vaimoni niin, että hän oli 17 ja minä 21 ja ollaan vieläkin naimisissa 15v takana :)

Vierailija

Kuulepas, varmaan ainakin osa noista mainitsemistasi ystävistäsi ovat viimeistään kolmikymppisinä, ehkä jo aikaisemmin, eronneita ja tympääntyneitä lapsikatraan yksinhuoltajia tai yhteishuoltajia. Siinä vaiheessa huomaat olevasi itse onnellisessa asemassa tuossa nykyisessä elämäntilanteessasi.

  • ylös 35
  • alas 2
Vierailija

Mulla 40v ikä kriisi, muija on niin hapan kuin ikinä voi olla, kaikki on perseestä, asutaan vaan samassa talossa, en ymmärrä? Sitä ei kiinnosta mikään ja jos johonkin reissuun lähdetään, kaikki on perseestä, kiukuttelee on naama norsun vitulla ja jos kysyy, ei mitään kaikki ihan hyvin ym.
Haluaisin jonkun nuoren, iloisen, reippaan, ehkä höpsön nuoren naisen mikä olisi luotettava, tykkäisi seksistä (vaikka ei kauhean hyvää olisikaan???)
Rahaa ei ole, mutta ok-talo,1 reipas lapsi, autoja on, olen tavallinen duunari, naimisiin en mene.
Kiinnostaako ap perhe elämä?

  • ylös 4
  • alas 10
Vierailija

Mä kriiseilin lukioiässä siitä etten ollut käynyt yläasteella tarpeeksi discoissa ym. pitänyt hauskaa ja nuoruus oli ohi, pitää olla niin aikuismaista että... Olin aivan totaalisen väärässä, 20-25-vuotiaat opiskelijat ovat niitä ketkä elävät nuoruuttaan. Alle 18-vuotiaat ovat pieniä lapsia.

  • ylös 22
  • alas 1
Vierailija

Sama ikä, sama tilanne, mutta toisaalta olen sinkku ehkä enemmän omasta tahdosta :D tosin nyt tein uudenvuoden lupauksen että 2016 aion aloittaa vakavan parisuhteen ja laskea hieman ylisuuria kriteerejäni :D

Vierailija

Ihanaa lukea, että kriiseily parikymppisenä olisi turhaa.

Minä olen 22 ja jäänyt juuri pitkästä suhteesta sinkuksi. Tuntuu, että olisi kiire löytää jo uusi, että olisi mahdollisuus saada perhe. Ja tämä pelko johtuu varmaan siitä, kun oma äiti on kertonut joutuneensa vaan valkkaamaan "vain jonkun" miehen perhettä perustamaan, joskus juuri täytettyään 30. Ovat kyllä olleet yhdessä pian 30 v, mutta vailla mitään rakkautta.

Vierailija

Kiva nähdä että tänne on tullut uusia kommentteja! Ja myös samanlaisia ajatuksia kuin minulla... Tänään mulla on ollut kuitenkin hyvä päivä, en oo ajatellut asiaa ollenkaan. Ja nyt kun luin noita teidän viestejä niin tajusin, että tavallaan tää mun valittaminen on vähän "turhaa". Kun pitäis vaan osata nauttia hetkestä eikä ajatella tulevaa, koska koskaan ei voi tietää edes mitä huomenna tapahtuu.. Jotenkin saitte vähän järkeä taottua mun päähän ja kiitos siitä :) toivoisin vaan että myös kaikki ne joilla on samanlaisia ajatuksia kuin minulla, tajuaisivat tän asian että kaikki tulee sit kun on tullakseen eikä mitään olematonta kannattais murehtia. Ollaanhan me vielä tosi nuoria. :D Perhe on aina ollut mut unelma, lapsien saaminen ja matkustelu...ja nämä kun joskus saan niin oon ikionnellinen!! :) Ap

Vierailija

Mulla ei oo vieläkään ollu ikäkriisiä, ikää on jo 37... Lapsiakaan ei oo, eikä tulekaan kyllä, sen sijaan mies on, ja ihana onkin. Olen opiskellu, tehny töitä, luonut uraa, asunut ulkomailla, muuten vaan reissannut, harrastanut, bilettänyt, kestinnyt ystäviä ja heidän perheitään, ihan tavallista elämää siis. Miksi ihmeessä pitäisi kriiseillä, kun elämässä asiat menee miten menee? Mene pyrkimyksiäsi kohti, mutta en itse ymmärrä miksi parikymppisenä haluat elää sellaista elämää mitä useimmat elää vasta kolmekymppisenä/keski-ikäisenä?

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla