biologisen lapsen yrityksestä siirtyminen adoption lapsen odottamiseen
Meillä ensimmäistä lasta ollaan toivottu ja yritetty reilu kolme vuotta. Mitään syytä lapsettomuuteen ei ole löytynyt. Inseminaatioita meille on tehty 2 ja vielä pari on suunnitelmissa. Varsinaisiin lapsettomuushoitoihin emme halua, koska tavallaan meistä ei ole löytynyt mitään " vikaa" mitä hoitaa. Uskomme, että (biologinen) lapsi tulee sitten jos on tullakseen omalla ajallaan.
Minulla on aina ollut haaveena myös adoptiolapsi ja nyt olenkin miettinyt, että missä vaiheessa kannattaisia lähteä viemään asiaa eteenpäin. Mieskin on pikkuhiljaa sulatellut adoptio vaihtoehtoa. Minulle tuli viime vuonna 25 vuotta täyteen ja mies on 29. Naimisissa ollaan oltu kohta 4 vuotta. Etenkin miehelle tuntuisi olevan tärkeää saada edes yksi biologinen lapsi. Siksi ollaan vielä keskitytty pelkästään yritykseen. Toisaalta, adoptiolapsen odotus ajat kun ovat mitä ovat, niin haluaisin sitäkin asiaa vireille pikkuhiljaa. Haluttaisiin lapsia nyt kuitenkin mahdollisimman nuorena. Ja sitä kun ei tiedä tuleeko meille sitä biologista loppujen lopuksi koskaan.. Siitäkään toiveesta ei kuitenkaan haluttaisi kokonaan luopua. Voipi olla, että meidän perheessä ei ehkäisyä tulla enää koskaan käyttämään.. Elämä on tässä matkan varrella opettanut että lapsia todellakin saadan ei tehdä. Ja haluamme ottaa jokaisen elämänlahjan joka meille suodaan vastaan.
Eli kysymys kuuluu: mites sitten, jos adoptio prosessi on käynnissä ja sitten biologinen lapsi ilmoittaisikin tulostaan? Keskeytyykö prosessi siihen kokonaan vai voiko sitä esim. lykätä ja jatkaa sitten myöhemmin, jos/kun myöhemmin kuitenkin haluaisimme myös adoptiolapsen? Entä pitääkö kaikki hoidot (meidän kohdalla siis inseminaatiot) jättää pois siinä vaiheessa, kun prosessi aloitetaan?
Onko muita vastaavassa tilanteessa olevia tai onko joku joskus ollut ja miten elämä on siitä eteenpäin kuljettanut?
-helmiina
Kommentit (3)
Kiitos Juunali kommentista. Siinä oli paljon asiaa ja samoja juttuja olen miettinyt minäkin.
Joka tapauksessa inseminaatiot ja yrityksen muutenkin varmasti lopetamme viimeistään siinä vaiheessa, kun adoptioprosessi aloitetaan. Silloin tietysti myöskin ajatukset suunnataan adoptioon ja sitä odotetaan ja toivotaan. Eri juttu on sitten kuitenkin tuon ehkäisyn kanssa. Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että en lähde ehkäisyä enää käyttämään. Toiveena on kuitenkin saada lapsi. Millätavalla se mahdollisesti tulee on sitten tois sijainen asia. Eli en näe mitään ykkös ja kakkos vaihtoehtoja, vaan kaksi erilaista tapaa saada lapsi.
Tosin luomukonsteilla eli lähinnä " varmoilla päivillä" varmaan yrittäisimme vaikuttaa siihen, että en kuitenkaan juuri adoptiolapsen tulon aikaan raskaaksi tulisi.. Uskon myöskin siihen, että asiat menee niin kuin niiden on tarkoitettukin menevän. Ja vaikka kuinka tarkkaan suunnittelee elämää, niin harvemmin se menee juuri tarkalleen niiden suunnitelmien mukaan, mitä itse on ajatellut.
Otan siis päivän kerrallaan ja katson mitä se tuo tullessaan.. Niin ja toki unelmia täytyy aina olla! :)
Aurinkoisia päiviä toivottelee
-helmiina
tarkkaa ajankohtaa koska hoidot on lopetettu. Koska viimeisimmästä ivf-hoidosta ei ollut montaakaan kuukautta, kävimme pitkän keskustelun siitä, olemmeko mielestämme riittävän pitkään saaneet surra biologista lapsettomuutta ja olemmeko jo nyt valmiita adoptio-odotukseen. Meille hoitojen lopettaminen oli kohtuullisen helppoa, koska adoptio on etenkin minulle niin sopivalta tuntuva tapa perustaa perhe. Näin ollen adoptioprosessi lähti hyvään alkuun eikä meillä enää ole pienintäkään aikomusta palata hoitoihin. Surutyötä on tehty, ja nyt tuntuu siltä, että olen lopullisesti päästänyt irti haaveesta raskautua. Enpä olisi uskonut, että näinkin hyvin voi käydä ja että olisin näin innoissani adoptiosta!
Voimia myös muille surutyön tekemiseen!
käsittääkseni raskaus katkaisee aina adoptioprosessin kokonaan, joskaan ei tietystikään sulje pois mahdollisuutta käynnistää uutta prosessia myöhemmin. Meillä piti olla käytännössä aikanaan sama tilanne kuin teillä (sanottiin, ettei lapsia ilman hoitoja tulisi), mutta onneksemme meille on kuitenkin siunaantunut 2 tervettä, ihanaa lasta. Itsekään emme aikanaan halunneet lähteä mukaan hoitoihin, vaan adoptio oli " itsestään selvä" vaihtoehto. Olimme kuitenkin vielä tuolloin liian nuoria adoptoimaan, ja tässä sopivaa ikää odotellessa tulinkin siis (joskaan en ihan nopeasti) raskaaksi kahdestikin. Nyt nuorimmaisemme on vasta puolivuotias.
Seuraavaa lasta meillekin kuumeillaan siis adoption kautta, ja vaikka onkin mahdollista, ettei biologista lasta enää tulisi yrityksestä huolimatta, laitatin kierukan kuopuksemme jälkeen. Jotenkin itse en ainakaan pysty " orientoitumaan" kuin yhden lapsen odotukseen kerrallaan ja tahdon nyt keskittyä täysin tähän adoptiotulokkaaseen pohtimatta samalla mahdollisuutta uuteen raskauteen.
Adoptioprosessiin lähdettäessähän odotetaan, että lapsettomuushoidot lopetetaan, mutta ehkäisyä kai ei ketään voida pakottaa käyttämään... ;) Asiaa kuitenkin kannattanee ajatella myös lapsen kannalta. Tietysti jo itse äitinä näin on helppo sanoa, mutta itse ajattelisin (en tarkoita missään nimessä loukata sinua), että siitä lapsettomuuden tuskasta olisi hyvä ikään kuin päästä ylitse kun aloittaa lapsen " hankkimisen" adoption kautta, niin että voisi sitten henkisestikin valmentautua lapsen tuloon. Jokainen lapsi kai ansaitsee, että häntä odotetaan hänen itsensä vuoksi, eikä adoptiojonossa roikuta ikään kuin kakkosvaihtoehtona (en toki sano, että teillä niin olisi).
En tietystikään tahdo arvostella tai sanella, kuinka tilanteessanne pitäisi toimia, mutta itse luultavasti keskittyisin jompaan kumpaan tapaan hankkia lapsi. Jos ja kun päädytte siihen, että tahdotte adoptiolapsen, hoitakaa ehkäisy kuntoon ja aloittakaa neuvonta. Eihän se ehkäisyn käyttäminen adoptiolapsen odotusaikaa ainakaan pidennä! ;) Sitten kun saatte lapsenne kotiin ja tunnette taas olevanne valmiita uuteen yritykseen, lopettakaa ehkäisy ja katsokaa mitä tapahtuu...
Onnea ja voimia teille lapsen odotukseen, mitä kautta hän sitten ikinä perheeseenne liittyykin!