Asunnoton suomalainen tyttö
Olin eilen kaupungilla joulutunnelmissa ja menin huonon sään vuoksi yhtä vähemmän tunnettua sisäreittiä Stockmannilta Kamppiin. Väkeä oli liikkeellä tosi paljon ja joulutunnelma korkealla huonosta säästä huolimatta. Sitten aivan yhtäkkiä edessäni lattialla istui nuori likainen suomalainen tyttö edessään kerjuukulhona pahvinen kahvimuki, missä luki: "olen asunnoton". Oli vähällä, etten kävellyt ohi, koska ajattelin, että siinä joku nuori istuu aikaa kuluttamassa. Annoin kuppiin pienen summan rahaa ja kiirehdin eteenpäin. Myöhemmin minua alkoi kaduttaa ja palasin etsimään tyttöä, mutta hän oli kadonnut. Olisin halunnut kysyä, mikä on tilanne, mutta ensikohtaamisessa olin niin häkeltynyt, että en tajunnut. Työni kautta tiedän, että Helsingissä on satoja asunnottomia, suurin osa asuu kavereilla, vanhempien mökeillä jne. Mutta tämä tyttö herätti minut ajattelemaan, että kuinka käy niille, joilla ei ole vanhempien mökkejä, kavereita ym.? Mitä ajatuksia tämä teissä herättää?
Kommentit (255)
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on paljon pumpulissa kasvaneita pullamössöjä; kivat heille :)
Niinpä. Luultavasti asunnottomia haukkuvat ovat jotain sossun ikiluuseri elättejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella monen suomalaisen asunnottoman tilanne ratkeaisi sillä että he suostuisivat muuttamaan jonnekin muualle kuin suuriin kaupunkeihin, maassamme on paljon muuttotappiokuntia joissa vapaita asuntoja kyllä riittää.
Niin että kaupunkiin voidaan sijoittaa pakolaisia? Espoossakin vilisee niitä ulkkiksia ja kantikset viskataan pellolle.
Mieluummin pakolaiset kaupunkeihin koska jossain tuppukylässä ne ei tule ikinä saamaan töitä eikä rauhaa kun kanta-asukit vihaa niitä lähtökohtaisesti.
Ymmärtänet sitten mistä muukalaisviha kumpuaa, jos ne asuttaa meidän asunnot ja itse joutuu evakkoon.
Itsekin näytät puhuvan virheellistä suomen kieltä. Ja mitä tarkoittaa meidän asunnot? Jos et sinä ole vuokralaisena tai omistajana etkä itse maksa asuntoasi lainalla tai rahalla (vaan valtion joku tukimuoto) niin ei se asunto silloin ole sinun sen enempää kuin sen pakolaisenkaan.
Ketkä ovat rakentaneet tämän maan? Menetkö sinä johonkin Somalian moskeijaan ilmoittamaan, ettei tämä ole sen enempää teidän kuin minunkaan?
No ei sillä ole väliä kun maailman melkein kaikissa maissa voit ostaa kaiken omaksi. Säkin voit mennä sinne Somaliaan ostamaan oman moskeijan jos haluat. Joo pakolaisilla ei useinkaan ole rahaa, mutta esim. venäläiset omistaa vaikka mitä tässä maassa. Menetkö sä niille huutamaan että "ei tämä asunto ole sinun, et ole rakentanut tätä maata"
Sehän voidaan lainsäädännöllä estää ja sopia, että tämän maan omistavat Suomalaiset. Jos munattomat vellihousut eivät ole saaneet tällaisia lakeja aikaan, niin ei se meidän vika ole, mutta mahdollista se on tehdä vaikka huomenna.
Ja tämä olisi sinun mielestäsi kannattavaa? Suomi kun ei tarvitse ulkomaisia investointeja..
Ei maata kannata myydä, vaan lopputuotteita. Sitä tässä maassa ei oikein osata. Paitsi olihan meillä Nokia.
Maata voi viljellä ja asuttaa 1000(0) vuotta. Kannattaako se myydä parilla tonnilla?
Kuinka monella teistä on ollut tilanne, ettei tiedä mihin menee yöksi ja kuinka moni on joskus viettänyt yön asuntolassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen kohta jäämässä asunnottomaksi nuoreksi. Syynä ei ole asioiden huonosti hoitaminen, van se että vuokranantaja nostaa vuokraa jatkuvasti ja kohta ei enää riitä rahat. Hakemukset kaikkialle mahdollisiin paikkoihin ovat olleet jo pari vuotta, mitään ei ole tarjottu. Yksityisiltä olen yrittänyt, mutta vuokran suuruudet rajoittavat. Yhden pienen yksiön näyttöön tulee 30 ihmistä... Yksityiset myös lupailevat ja sitten peruvat yhä uudestaan ja uudestaan. Minulla ei myöskään ole 1400€ rahana takuuseen, eikä sossuntakuulappu kelpaa yksityisille.
Muutto toisella paikkakunnalle Helsingistä on toki mahdollisuus, mutta en halua. Olen kärsinyt masennuksesta ja yksinäisyydestä. Vanhemmat eivät ole läsnä. Olen viimein saanut koottua itselleni lähipiirin ja näin voitettua masennuksen, eikä se ole ollut ujolle ja täysin nollasta lähteneelle helppoa. Tämän ansiosta koulukin on viimein alkanut sujumaan. Jos nyt muutan pois kun kaikki asuntoa lukuunottamatta on alkanut sujumaan, saattaa kaikki romahtaa enkä saa koskaan mitään koulua käytyä. Täällä on se kaikki mitä minulla on.
Miten olis kimppakämppä, huone jonkun talosta tai kommuuni?
Olen niitäkin katsellut. Ongelmana allerginen astma, eli ei saa olla mitään lemmikkejä sekä tupakoitsijoita. Soluasuntoon saa myös vähemmän tukea, eli alle 400€ on yhtä vaikea löytää huonetta kuin sitä 700€ yksiötä. Vuokrasopimuksen pitää myös olla tietynlainen jotta kämppisten tuet eivät vaikuta tukiin. (Opiskelen siis toimeentulotuella kun peruskoulun jälkeen ei ole käytynä mitään) Olen asunut aiemmin solussa ja siitä oppineena en halua muuttaa ihan kenen tahansa kanssa. Astma rajoittaa paljon, siisteys on hyvin tärkeää. Yksi edellinen kämppis vain sotki, ei suostunut siivoamaan ja poltti huoneessaan. Tämän jälkeinen sotki myös, toi joka viikonloppu miehiä jatkoille ja söi ruokani. Kolmas poltti myös, sekä kuunteli musiikkia nupit kaakossa keskellä viikkoa keskellä yötä. En saanut nukuttua ja koulunkäynti kärsi. Alkoi pölliä tavaroitani kun ystävällisesti huomautin asiasta.
Jos oikeanlaisella vuokrasopimuksella kimppakämppä löytyy, jossa saa rauhassa nukkua öisin, ei ole lemmikkejä, huolehditaan siisteydestä ja kunnioitetaan toisen omaisuutta, eikä poltella tupakkaa tai mitään muutakaan, niin enemmän kuin mielelläni muutan. Tällä hetkellä pidän korkeimpana prioriteetettina että saan koulun käytyä jotta pääsen jatko-opiskelemaan, kaipaan siis rauhallista kotia, en sitä että biletän kämppisten kanssa joka yö poltellen pilveä.
Mitä sä nyt selität? Ei vaikuta kämppisten vuokrasopparit toisten tukiin. Asun kimppakämpässä ja meillä yhteinen vuokrasopimus, saadaan molemmat tukia.
Tuli kirjoitusvirhe, tarkoitin tulot. Jos vuokrasopimus on yhteinen, toisen tulot vaikuttavat tukiin, sillä esim. asumistuki on yhteiseksi tarkoitettu. Jos molemmat saavat tukia, niin asia on eri. Yritin muuttaa työssäkäyvän kaverin kanssa yhteen, mutta hänellä sen verran hyvä palkka etten olisi saanut tukia. Yhteinen vuokrasopimus katsotaan yhteiseksi taloudeksi.
Mitä ihmettä? Ei katsota kyllä meillä. Toinen ollut välillä töissä, välillä molemmat, välillä molemmat opiskeltu, kertaakaan ei ole katsottu, että kuuluisimme samaan ruokakuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monella teistä on ollut tilanne, ettei tiedä mihin menee yöksi ja kuinka moni on joskus viettänyt yön asuntolassa?
Miten tulkitset, kun teltta oli selässä ja rinkka?
Espoolainen (sydämeltään)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on paljon pumpulissa kasvaneita pullamössöjä; kivat heille :)
Niinpä. Luultavasti asunnottomia haukkuvat ovat jotain sossun ikiluuseri elättejä.
Niin olenkin. Ja juuri siksi en ymmärrä, miten joku voi joutua johonkin kadulle asumaan Suomessa, kun edes minä en ole siinä onnistunut, vaikka olen tämmöinen sossun ikiluuseri elätti.

Katsos kun sä olet päässyt luuserielätti putkeen.
Kun taas me töissä käyvät ei sinne päästä ennenkuin sössitään asiamme päin vittua. Kun on aina maksanut laskunsa ja rahaakin on tilillä, niin oletetaan, että itse hoitaa asiansa. Sitten kun järkevän hintaisia asuntoja ei ole, niin niitä ei ole ja kadulla olet kuin täi tervassa. Samaan aikaan mamuja asutetaan meidän asuntoihin, niin alkaahan se korpeamaan asua metsässä.
Kun on ollut säännölliset tulot, niin halpaa asuntoa ei anneta. Ja koska taas ei ole asuntoa, niin sitä töissä käyntiä hyvillä tuloilla ei voi jatkaa, mutta halpaa asuntoa ei saa.
Noidankehä, joka johtuu siitä, että on hoitanut asiansa "liian hyvin" tanttojen silmiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella monen suomalaisen asunnottoman tilanne ratkeaisi sillä että he suostuisivat muuttamaan jonnekin muualle kuin suuriin kaupunkeihin, maassamme on paljon muuttotappiokuntia joissa vapaita asuntoja kyllä riittää.
Niin että kaupunkiin voidaan sijoittaa pakolaisia? Espoossakin vilisee niitä ulkkiksia ja kantikset viskataan pellolle.
Mieluummin pakolaiset kaupunkeihin koska jossain tuppukylässä ne ei tule ikinä saamaan töitä eikä rauhaa kun kanta-asukit vihaa niitä lähtökohtaisesti.
Ymmärtänet sitten mistä muukalaisviha kumpuaa, jos ne asuttaa meidän asunnot ja itse joutuu evakkoon.
"Meidän"? Kuule, tämä minun asuntoni ei ole millään tavoin sinun. Ei sen enempää kuin minkä tahansa satunnaiden matun. Mitä niin erinomaista sinä olet tehnyt, että Suomen asunnot kuuluisivat sinulle?
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monella teistä on ollut tilanne, ettei tiedä mihin menee yöksi ja kuinka moni on joskus viettänyt yön asuntolassa?
Asuntolassa olen pari kertaa yöpynyt ollessani kaverin luona ryyppäämässä, mutta oma kämppä (siis vuokra) on aina löytynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella monen suomalaisen asunnottoman tilanne ratkeaisi sillä että he suostuisivat muuttamaan jonnekin muualle kuin suuriin kaupunkeihin, maassamme on paljon muuttotappiokuntia joissa vapaita asuntoja kyllä riittää.
Niin että kaupunkiin voidaan sijoittaa pakolaisia? Espoossakin vilisee niitä ulkkiksia ja kantikset viskataan pellolle.
Mieluummin pakolaiset kaupunkeihin koska jossain tuppukylässä ne ei tule ikinä saamaan töitä eikä rauhaa kun kanta-asukit vihaa niitä lähtökohtaisesti.
Ymmärtänet sitten mistä muukalaisviha kumpuaa, jos ne asuttaa meidän asunnot ja itse joutuu evakkoon.
"Meidän"? Kuule, tämä minun asuntoni ei ole millään tavoin sinun. Ei sen enempää kuin minkä tahansa satunnaiden matun. Mitä niin erinomaista sinä olet tehnyt, että Suomen asunnot kuuluisivat sinulle?
Sitten kun sinusta aika jättää, niin se asunto on edelleenkin meidän. Ja se läntti missä asut on edelleen suomalaisten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella monen suomalaisen asunnottoman tilanne ratkeaisi sillä että he suostuisivat muuttamaan jonnekin muualle kuin suuriin kaupunkeihin, maassamme on paljon muuttotappiokuntia joissa vapaita asuntoja kyllä riittää.
Niin että kaupunkiin voidaan sijoittaa pakolaisia? Espoossakin vilisee niitä ulkkiksia ja kantikset viskataan pellolle.
Mieluummin pakolaiset kaupunkeihin koska jossain tuppukylässä ne ei tule ikinä saamaan töitä eikä rauhaa kun kanta-asukit vihaa niitä lähtökohtaisesti.
Ymmärtänet sitten mistä muukalaisviha kumpuaa, jos ne asuttaa meidän asunnot ja itse joutuu evakkoon.
"Meidän"? Kuule, tämä minun asuntoni ei ole millään tavoin sinun. Ei sen enempää kuin minkä tahansa satunnaiden matun. Mitä niin erinomaista sinä olet tehnyt, että Suomen asunnot kuuluisivat sinulle?
Sun asuntos voidaan vaikka pakkolunastaa suomalaisten hyväksi esim. tiehankkeen alta. Et sinä mikään jumala ole sen asuntosi kanssa. Se kaikki on suomen kansalaisten maata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella monen suomalaisen asunnottoman tilanne ratkeaisi sillä että he suostuisivat muuttamaan jonnekin muualle kuin suuriin kaupunkeihin, maassamme on paljon muuttotappiokuntia joissa vapaita asuntoja kyllä riittää.
Niin että kaupunkiin voidaan sijoittaa pakolaisia? Espoossakin vilisee niitä ulkkiksia ja kantikset viskataan pellolle.
Mieluummin pakolaiset kaupunkeihin koska jossain tuppukylässä ne ei tule ikinä saamaan töitä eikä rauhaa kun kanta-asukit vihaa niitä lähtökohtaisesti.
Ymmärtänet sitten mistä muukalaisviha kumpuaa, jos ne asuttaa meidän asunnot ja itse joutuu evakkoon.
"Meidän"? Kuule, tämä minun asuntoni ei ole millään tavoin sinun. Ei sen enempää kuin minkä tahansa satunnaiden matun. Mitä niin erinomaista sinä olet tehnyt, että Suomen asunnot kuuluisivat sinulle?
Oletko sama ihminen, joka on puhunut tästä aiemmin, vai onko tämä joku tämän hetken radikaalifeministien muotihokema? Ihan vapaasti voidaan antaa vaikka kaikki Suomen asunnot kehitysmaista tuleville. Lesbojen asema lähtee suorastaan nousukiitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi suomalainen koditon herättää sääliä mutta romanikoditon ei? Paljon köyhemmistä oloistahan se romani oikeasti on kotoisin? Miksi et auta niitä kymmeniä romaneita kaduillamme?
Mä olen huomannut, että se on toisinpäin. Suomalainen koditon on "itse sotkenut asiansa" kuten tästäkin ketjusta ilmenee. Ennen kodittomuuttani olin ollut saman työnantajan palveluksessa yli 10 vuotta. Hoitanut kaikki asiani. Se siitä asioiden sotkemisesta.
Kun asunto meni myyntiin, niin sitä ei vain ollut. Lopulta nostin kytkintä ja voin sanoa, että todellakaan kovin monella ei siihen olisi varaa, nimittäin muutot kun eivät ole ilmaisia, puhumattakaan, että takuuvuokrat yms. vaaditaan. Muuttoauton vuokra +bensat.
On helppoa sanoa, että senkus muutat, mutta kun se ei vain ole realistissta kovinkaan monelle jolla on 10 kädessä.
Sossu maksaa muuton.
Ei maksanut. Itse maksoin. 2500,-
Oli sitten vähän enemmän kuin 10 kädessä.
Kaikilla ei ole, joten on turha sanoa keskustelussa, jossa ei tiedä toisten elämäntilanteita, että muuta. Kun se voi olla mahdotonta.
Itsekään en kotikaupunkiani Espoota, jossa asunut koko ikäni halunnut jättää, mutta pakko se sitten oli. Sen jälkeen en ole tehnyt päivääkään töitä, enkä kyllä aio enää koskaan hakeakkaan.
Jos tuo tyyppi maksoi itse 2500 niin kyllä sillä nyt vaan näytti olevan enemmän kuin kymppi. Opiskelijat voi olla poikkeus, mutta muuten jos asunnottoman pitää muuttaa pois Helsingistä tai joutuu asumaan kadulla, sossu todellakin maksaa sen muuton.
Epäilen vahvasti, että maksaa. Miksi ne ei sitten lähetä pks seudun asunnottomia ympäryskuntiin? Minullekin tarjottiin ehkä kuukausien päästä asuntolasta jotain koppia, jos vien koiran ?jonnekin?.
Ei missään vaiheessa tarjottu asuntoa ympäryskunnasta.
Kaupungin A sosiaalitoimi ei välitä asuntoja kaupungista B tai C, kai tämän nyt sanoo jokaisen järkikin?! Ihan itse voi sen asunnon etsiä ja laittaa hakemusta toiseen kaupunkiin, sitten kun uusi asunto on tiedossa niin mennä sinne sossuun selvittämään että tarvisi muuttoavustusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on paljon pumpulissa kasvaneita pullamössöjä; kivat heille :)
Niinpä. Luultavasti asunnottomia haukkuvat ovat jotain sossun ikiluuseri elättejä.
Niin olenkin. Ja juuri siksi en ymmärrä, miten joku voi joutua johonkin kadulle asumaan Suomessa, kun edes minä en ole siinä onnistunut, vaikka olen tämmöinen sossun ikiluuseri elätti.
Katsos kun sä olet päässyt luuserielätti putkeen.
Kun taas me töissä käyvät ei sinne päästä ennenkuin sössitään asiamme päin vittua. Kun on aina maksanut laskunsa ja rahaakin on tilillä, niin oletetaan, että itse hoitaa asiansa. Sitten kun järkevän hintaisia asuntoja ei ole, niin niitä ei ole ja kadulla olet kuin täi tervassa. Samaan aikaan mamuja asutetaan meidän asuntoihin, niin alkaahan se korpeamaan asua metsässä.
Miksi pitäisi sinne sossun elätiksi päästäkään ennen kuin on sössinyt asiansa? Mä olin itse asiassa yllättynyt siitä, miten hyvin yhteiskunta otti kopin. Tuli potkut duunista, uutta ei ollut, ei tuloja, ei omaisuutta, heti seuraavassa kuussa sain parisataa toimeentulotukea ja sitä seuraavassa sitten täydet tuet. Olin odottanut jotain paljon hankalampaa, kun niin paljon haukutaan sossua ja Suomen valtiota että suomalaiset avuntarvitsijat ei saa tukea ja jää asunnottomaksi jne jne. Hyvin sain vuokran maksettua sossurahoista ja helposti myös sain rahaa, kun toimitin kaikki tarvittavat paperit.
Tiedän tuttavapiirissäni tapauksen, jossa kaveri joutui pakkaseen maksamattomien vuokrien takia. Heppu oli henkisesti siinä kunnossa, ettei osannut enää hoitaa raha-asioitaan eikä edes avannut mitään hänelle tulleita kirjeitä, mm sosiaalitoimi oli kyllä yrittänyt ottaa yhteyttä kirjeitse, ei puhelimitse eikä käymällä paikan päällä. Oli melkoinen operaatio hoitaa kaverin asiat siihen kuntoon, että hän sai edes työkyvyttömyyseläkkeen, katon päänsä päälle ja edunvalvojan hoitamaan raha-asioita.
Joten älkää hyvät kaikkitietävät viitsikö puhua paskaa ja väittää, ettei Suomessa voi joutua kadulle. Kyllä voi.
Tietenkin asia saatta olla toinen jos edes yrittää hoitaa asiansa, tässä tapauksessa kaverilla ei vain enää ollut siihen henkisesti panoksia, eikä muuten tässä tapauksessa minkäänlaisilla päihteillä ollut asiaan minkäänlaista osuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella monen suomalaisen asunnottoman tilanne ratkeaisi sillä että he suostuisivat muuttamaan jonnekin muualle kuin suuriin kaupunkeihin, maassamme on paljon muuttotappiokuntia joissa vapaita asuntoja kyllä riittää.
Niin että kaupunkiin voidaan sijoittaa pakolaisia? Espoossakin vilisee niitä ulkkiksia ja kantikset viskataan pellolle.
Mieluummin pakolaiset kaupunkeihin koska jossain tuppukylässä ne ei tule ikinä saamaan töitä eikä rauhaa kun kanta-asukit vihaa niitä lähtökohtaisesti.
Ymmärtänet sitten mistä muukalaisviha kumpuaa, jos ne asuttaa meidän asunnot ja itse joutuu evakkoon.
"Meidän"? Kuule, tämä minun asuntoni ei ole millään tavoin sinun. Ei sen enempää kuin minkä tahansa satunnaiden matun. Mitä niin erinomaista sinä olet tehnyt, että Suomen asunnot kuuluisivat sinulle?
Mitä erikoista se maahanmuuttaja on toisaalta tehnyt, kun saa ilmaisen kämpän Helsingistä samalla, kun koko ikänsä Helsingissä asunut ja töitä tehnyt joutuu muuttamaan kauas, koska hänelle ei löydy asuntoa sieltä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella monen suomalaisen asunnottoman tilanne ratkeaisi sillä että he suostuisivat muuttamaan jonnekin muualle kuin suuriin kaupunkeihin, maassamme on paljon muuttotappiokuntia joissa vapaita asuntoja kyllä riittää.
Niin että kaupunkiin voidaan sijoittaa pakolaisia? Espoossakin vilisee niitä ulkkiksia ja kantikset viskataan pellolle.
Mieluummin pakolaiset kaupunkeihin koska jossain tuppukylässä ne ei tule ikinä saamaan töitä eikä rauhaa kun kanta-asukit vihaa niitä lähtökohtaisesti.
Ymmärtänet sitten mistä muukalaisviha kumpuaa, jos ne asuttaa meidän asunnot ja itse joutuu evakkoon.
Itsekin näytät puhuvan virheellistä suomen kieltä. Ja mitä tarkoittaa meidän asunnot? Jos et sinä ole vuokralaisena tai omistajana etkä itse maksa asuntoasi lainalla tai rahalla (vaan valtion joku tukimuoto) niin ei se asunto silloin ole sinun sen enempää kuin sen pakolaisenkaan.
On se. Me ollaan tämän maan eteen tehty töitä (sinä tuskin olet)
Nämä pakolaiset ei omista tästä maasta pätkääkään, vaan tähän maahan syntyneet kansalaiset, jotka ovat toivon mukaan kantaneet kortensa kekoon tämän maan eteen.
Tällöin tunnen ylpeyttä ja omistajuutta sitä maata kohtaan. Ei tätä maata mitkään kiinalaiset omista, vaan suomalaiset.
Jaa tästäkin tuli mamukeskustelu. No, itse olen päältä viisikymppinen syntyperäinen suomalainen, ja kyllä, olen tehnyt työtä ja maksanut tunnollisesti veroni ja kai sillä tavoin rakentanut maata. (Uusia kansalaisia en kuitenkaan ole maahan pyöräyttänyt.) Olen kuitenkin saanut niin paljon enemmän, esim. käytännössä maksuton pitkä koulutus ja terveydenhoito, että en mielestäni vielä ole edes tuota kaikkea saamaani kuitannut. Sikäli en tunne omistavani tätä maata millaan lailla, velkapuolella olen vielä.
Kalliiksi se tulee yhteiskunnalle kasvattaa ihmisen taimi pienestä pitäen työkykyiseksi aikuiseksi. Jos jostakin muualta tulee valmiiksi koulutettu työhaluinen ihminen, niin senhän saa käytännössä ilmaiseksi. Minun puolestani tervetuloa vain. Tietysti sillä ehdolla, että tulija haluaa noudattaa maamme lakeja.
Minä koen olevani 10x saamapuolella. Eli enemmän olen antanut.
Ehkäpä et osaa vain laskea?
Osaan mainiosti laskea, oikeastaan olen varsinainen matikkanero, ja yhteiskunnan varoilla matematiikkaakin opiskelin.
Ehkä siksikin tiedän, että sinun kokemuksesi ovat ihan eri asia kuin puhtaat laskelmat. Suurin osa suomalaisista elämänsä aikana kuluttaa enemmän verovaroja kuin maksaa niitä. Halvemmaksi tulisi yhteiskunnalle, jos "valmiita" koulutettuja ihmisiä voisi tuoda muualta.
Mutta tämä nyt ei taas liity asunnottomuuteen mitenkään. Jos asunnottomuuden syitä etsii niin ne eivät löydy maahanmuutosta vaan etenkin isojen kaupunkien kaavoituspolitiikasta, josta ovat vastuussa ihan Suomen kansalaiset.
Vierailija kirjoitti:
Kun on ollut säännölliset tulot, niin halpaa asuntoa ei anneta. Ja koska taas ei ole asuntoa, niin sitä töissä käyntiä hyvillä tuloilla ei voi jatkaa, mutta halpaa asuntoa ei saa.
Noidankehä, joka johtuu siitä, että on hoitanut asiansa "liian hyvin" tanttojen silmiin.
Halpaa asuntoa ei anneta? Kuka ei anna? Jos ei ole asuntoa, niin ei voi jatkaa töitä? Mitä? Ne työthän on nimenomaan avain sen asunnon saamiseen.
Ja tämä olisi sinun mielestäsi kannattavaa? Suomi kun ei tarvitse ulkomaisia investointeja..