Muita masentuneita/henkisesti huonosti voivia 25-30-vuotiaita?

Vierailija

Tuntuu, että muilla on jo elämä reilassa tässä iässä. Perheet, työpaikat ja muut. Opiskelen, olen yksinäinen ja tunnen että jos elämä vain menee ohi. Kärsin jostain masennuksen tapaisesta ja hävettää, koska tuntuu kamalan lapselliselta olla peloissaan ja ahdistunut.

Kommentit (14)

Vierailija

Täälläkin yksi. Asiat ovat todella huonosti. Elämä tuntuu todella turhalta ja hukkaan heitetyltä, vaikkei se ole kunnolla ehtinyt edes alkaa vielä. Melkein kaikki toivo paremmasta on jo menetetty.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Täälläkin yksi. Asiat ovat todella huonosti. Elämä tuntuu todella turhalta ja hukkaan heitetyltä, vaikkei se ole kunnolla ehtinyt edes alkaa vielä. Melkein kaikki toivo paremmasta on jo menetetty.

Millä tolalla sun asiat ovat? Mulla on aika vaikea työpaikka ilmapiiri ja se johtuu varmaan musta. En ole kehittänyt työntekijätaitojani lainkaan. Olen tyhmä, sinisilmäinen ja mulla ei ole "itsesuojelukuorta". Eroprosessi on päällä (petin) ja tänään itkin vain kaksi kertaa. En näe tulevaisuutta lainkaan. Hahmotan, että voisin tehdä jotain tylsempääkin duunia. Multa on mennyt kunnianhimo työhön, koska pelkään esimiestäni. En tajunnut ja tajusin vasta nyt, melkein puoli vuotta myöhemmin, että esimiehen kanssa pitää olla kaveri. Mulla on jotenkin niin suuri kynnys jutella esimiehelle mistä vain. Esimies varmaan vihaa mua juuri tämän takia. Olen vähän niinkuin voisin vajoa maan alle ja kuopata itseni sinne. Olisi ainakin yhden henkilön tarun loppu.

Vierailija

Minä täällä. Kolmekymppinen opiskelija, joka on henkisesti jäänyt jonnekin 13-vuotiaan tasolle. Mikään ei ole mennyt elämässä hyvin. Ahdistaa, masentaa ja minulla on myös OCD. Muut tuntuvat miettivän minun iässäni jo perheenperustamista ja kaikkea sellaista ja luovat uraa. Minä yritän selvitä yhdestä päivästä kerrallaan ahdistumatta hengiltä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minä täällä. Kolmekymppinen opiskelija, joka on henkisesti jäänyt jonnekin 13-vuotiaan tasolle. Mikään ei ole mennyt elämässä hyvin. Ahdistaa, masentaa ja minulla on myös OCD. Muut tuntuvat miettivän minun iässäni jo perheenperustamista ja kaikkea sellaista ja luovat uraa. Minä yritän selvitä yhdestä päivästä kerrallaan ahdistumatta hengiltä.

Olen kolmekymppinen itsekin ja valmistuin tän vuoden puolella. Valmistuminen ahdisti kovin. Tulevaisuus nimittäin. Kolmekymppisiä on täällä paljon, joten älä sure :) Perheenperustaminen ei ole minun näköpiirissäni enkä luo edes uraa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin yksi. Asiat ovat todella huonosti. Elämä tuntuu todella turhalta ja hukkaan heitetyltä, vaikkei se ole kunnolla ehtinyt edes alkaa vielä. Melkein kaikki toivo paremmasta on jo menetetty.

Millä tolalla sun asiat ovat? Mulla on aika vaikea työpaikka ilmapiiri ja se johtuu varmaan musta. En ole kehittänyt työntekijätaitojani lainkaan. Olen tyhmä, sinisilmäinen ja mulla ei ole "itsesuojelukuorta". Eroprosessi on päällä (petin) ja tänään itkin vain kaksi kertaa. En näe tulevaisuutta lainkaan. Hahmotan, että voisin tehdä jotain tylsempääkin duunia. Multa on mennyt kunnianhimo työhön, koska pelkään esimiestäni. En tajunnut ja tajusin vasta nyt, melkein puoli vuotta myöhemmin, että esimiehen kanssa pitää olla kaveri. Mulla on jotenkin niin suuri kynnys jutella esimiehelle mistä vain. Esimies varmaan vihaa mua juuri tämän takia. Olen vähän niinkuin voisin vajoa maan alle ja kuopata itseni sinne. Olisi ainakin yhden henkilön tarun loppu.

Melkein kaikki on pielessä. Taustalla on mm. masennusta ja syömishäiriötä, olen tehnyt vääriä valintoja, olen luottanut vääriin ihmisiin ja saanut paskaa niskaan ihmisiltä, joita olen pitänyt ystävinä. Olen aina ollut vähän ulkopuolinen ja yksinäinen, ja nyt olen jättänyt yhteydenpidon melkeinpä kaikkiin ihmisiin, koska olen niin pettynyt siihen, miten mua on kohdeltu, ja koska häpeän nykytilannettani.

Suurin ongelma on rahan puute. Teen vaativaa ja stressaavaa työtä, josta saa niin naurettavan pientä palkkaa, ettei se riitä kuin aivan pakollisiin juttuihin eikä aina niihinkään. Olen tyhmyyksissäni tehnyt myös velkaa, mutta ilman velkaakin palkka olisi todella pieni. Mulla ei siis ole mitään elämää työn lisäksi, koska rahat eivät riitä muuhun kuin ruokaan ja laskuihin. Ihan tavallisten hygieniatuotteiden ja lääkkeidenkin kanssa pitää laskelmoida, milloin voi ostaa mitäkin vai voiko ollenkaan. En voi harrastaa mitään, käydä missään tai ostaa mitään. Elämä on ihan kauheaa rahattomana. En pääse myöskään muuttamaan pois paikasta, jota inhoan, koska mulla ei ole rahaa. En voi jatkaa opintoja, koska rahat eivät riitä. Tästä kierteestä ei oikein ole ulospääsyä.

Olen katkeroitunut todella pahasti ja olen kateellinen muille, koska oikeastaan kaikilla menee paremmin kuin mulla. Itsetunnonkin kanssa on ongelmia, koska tuntuu, etten oikein ole koskaan kelvannut kunnolla kenellekään tai mihinkään. Sekin on masentavaa, että olen kuitenkin kohtalaisen älykäs ja sikäli potentiaalia varmaan olisi moneenkin asiaan, mutta kun muut resurssit ovat pielessä ja sitten on näitä henkisiä solmuja, niin ei mistään oikein tule mitään. Elämä olisi helpompaa, jos olisi simppeli ihminen eikä miettisi turhia ja tyytyisi vähään. Aika vain kuluu koko ajan, ja nuoruus menee hukkaan. Ahdistaa ihan hitosti.

Vierailija

Täälläkin yksi. Ei parisuhdetta, opinnot kesken ja työelämään siirtyminen toivotonta. Rahaa sentään on kun olen ainoa lapsi ja on ennakkoperintöjä ja muita lahjoituksia käytettävissä.

Vierailija

Minä :(

Kolmekymppinen, ei rahaa, vuokraläävässä asun slummialueella. Ei lapsia. Työpaikka on, mutta sielläkin voin huonosti. Haluaisin lapsen, mutta se unelma käy koko ajan kaukaisemmaksi, kun ikää tulee lisää.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minä :(

Kolmekymppinen, ei rahaa, vuokraläävässä asun slummialueella. Ei lapsia. Työpaikka on, mutta sielläkin voin huonosti. Haluaisin lapsen, mutta se unelma käy koko ajan kaukaisemmaksi, kun ikää tulee lisää.

Millä tavalla voit huonosti työpaikalla? Olen nro 4. En oikein haaveile lapsesta, kun en ole enää suhteessa. En oikeastaan haaveillut lapsesta suhden aikanakaan, kun se tuntui olevan asia, josta ei saanut puhua. Nyt ei ole edes vauvakuumettakaan ja se taisi olla mun kohdalla viimeksi 23 v. Itsekään en asu hienostoalueleella ja kaupungin vuokrakämpässä, joka on oikeastaan hienon näköinen, mutta kaukana kuitenkin keskustasta.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä :(

Kolmekymppinen, ei rahaa, vuokraläävässä asun slummialueella. Ei lapsia. Työpaikka on, mutta sielläkin voin huonosti. Haluaisin lapsen, mutta se unelma käy koko ajan kaukaisemmaksi, kun ikää tulee lisää.

Millä tavalla voit huonosti työpaikalla? Olen nro 4. En oikein haaveile lapsesta, kun en ole enää suhteessa. En oikeastaan haaveillut lapsesta suhden aikanakaan, kun se tuntui olevan asia, josta ei saanut puhua. Nyt ei ole edes vauvakuumettakaan ja se taisi olla mun kohdalla viimeksi 23 v. Itsekään en asu hienostoalueleella ja kaupungin vuokrakämpässä, joka on oikeastaan hienon näköinen, mutta kaukana kuitenkin keskustasta.

Olen joutunut esimiehen "hiillostamaksi". Koko ajan etsitään virheitä mitä teen ja tuntuu, että olen kyttäyksen alla ja työhönmeno ahdistaa. En haluaisi kuitenkaan irtisanoutua, kun on vaikeaa löytää uutta työtä ja työkaverit ovat kuitenkin mukavia.

t. 11

Vierailija

Täällä yksi myös. Sairastuin suolistosairauteen parikymppisenä ja monta vuotta meni hukkaan, kun olin pitkiä aikoja kotini vankina sairauden takia. Olen katkera lääkäreille, jotka eivät ottaneet minua vakavasti. Opiskelut jäivät kesken, enkä ollut kunnolla työkykyinen. Ystävät kaikkosivat, koska en jaksanut tavata heitä, eivätkä he ymmärtäneet sairauttani. Nyt olen 29-vuotias ja melkolailla tervehtynyt, mutta elämä junnaa paikallaan ja tuntuu tyhjältä. Ei ole rahaa, ei koulutusta ja töitäkin vain keikkaluontoisesti. Velkaa riittää. Ei myöskään ole yhtään läheistä ystävää.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat