Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mieheni ei pidä minua "hienostuneena"...
04.12.2015 |
Olen nuori nainen vakiintuneessa parisuhteessa. Erään myöhäisillan syvällisen keskustelun tuloksena mieheni vertaili minua muihin perheenjäseniini (siis ei ilkeästi, vaan neutraalisti että mitä yhteistä ja erilaista hän meissä näkee), ja päätyi sanomaan että muut perheessäni ovat jollain lailla hienostuneempia kuin minä.
Tavallaan tiedän että tuo on totta. Vanhempani ja sisarukseni ovat kaikki tietyllä tavalla varautuneita, hiljaisia ja rauhallisia, mutta kuitenkin ystävällisiä ja lämpimiä, sivistyneitä ja muutenkin kaikin puolin kunnollisia ihmisiä. Heistä tosiaan kaikista huokuu hienostuneisuus, se on ihan oikea sana. Myös miehessäni on tällaisia piirteitä.
Itse olen aina ollut erilainen. Olen sosiaalisempi ja puheliaampi, ja usein pidän keskustelua käynnissä ja hauskuutan muita. Mieheni huomautus sattui todella kovasti, sillä olen aina nähnyt tämän eron itseni ja perheeni välillä, ja tuntenut itseni huonommaksi, kun en osaa olla yhtä rauhallinen, harkitsevainen ja... no, hienostunut. Minäkin olen ysävällinen ja hyväkäytöksinen, korkeasti koulutettu ja monista asioista kiinnostunut. Siksi tuntuu epäreilulta, että minua ei nähdä hienostuneena. Vaikka itsekin tosiaan tiedän etten sitä ole, sillä olen siihen liian eloisa, nauran liian herkästi ja äänekkäästi ja puhun yksinkertaisesti liikaa. Minua pidetään hauskana ihmisenä, mutta haluaisin osata olla enemmän kuin perheeni ja mieheni. Tämä on elämäni suuria epävarmuuksia.
Mieheni tajusi kyllä että valitsi sanansa huonosti, eihän kukaan voi ilahtua siitä tiedosta että ei ole yhtä hienostunut kuin muu perheensä. Hän pyysi anteeksi ja yritti selittää, mutta selittäminen oli turhaa, koska tiedän itsekin miten asia on. Nyt en kuitenkaan saa asiaa mielestäni. Minä olen sellainen kuin olen, ja vaikka olen mielestäni sivistynyt ja hyväkäytöksinen, en ole samanlainen kuin läheiseni ovat. Ja nyt alitajunnassani itää pelko, että mieheni ei hyväksy minua tällaisena.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Mies on ihastunut sinussa juuri noihin itselleen vastakkaisiin piirteisiin. Ja tod näk perheasiikin ihailee sinua samasta syystä. Olet seurueen ilo, sielu ja valo. Juttele miehesi kanssa. Saatat yllättyä.
Saatat olla se jonka poissaolo perheen tapaamisista tai juhlista, tekee ne vaisuiksi ja vähän tylsiksi.
Älä yritä väkisin tulla hienostuneeksi.
Mitä se oikeasti on? Usein arkuutta jopa pelkuruutta. Sitä ettei laita itseään täysillä peliin.
Toki jos huomaat itsessäsi sellaista että olet suupaltti ja lörpöttelet toisten asioita kaikkien kuullen tms. on varmaan hyvä vähän tarkkailla itseään.
Muuten olemalla oma itsensä, saa varmasti enemmän ystäviä yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän hienostuneisuus tarkoita sitä, että on joku jäykkis.
Olen vähän kuin sinä, monella tapaa (käytös, koulutus, kultalusikka jne), tosin joudun usein edustamaan ja "osaan olla" jos haluan.
Minut ihmiset kyllö yseimmiten muistavat, hyvällö tavalla. :)
Mielestäni hienostunut on helposti hienosteleca, teennäinen, tylsä ja ulimielinenkin. Sellainen en vaan haluaisi olla. Ole sellainen kuin olet!
Vierailija kirjoitti:
Olen vähän kuin sinä, monella tapaa (käytös, koulutus, kultalusikka jne), tosin joudun usein edustamaan ja "osaan olla" jos haluan.
Minut ihmiset kyllö yseimmiten muistavat, hyvällö tavalla. :)Mielestäni hienostunut on helposti hienosteleca, teennäinen, tylsä ja ulimielinenkin. Sellainen en vaan haluaisi olla. Ole sellainen kuin olet!
Kiva että meitä on muitakin ;) Minäkin "osaan olla", jos on pakko, kyllähän kuka tahansa osaa sulkea suunsa täysin, mutta minulla ei ole hyvä ja luonteva olo sillä tavalla. Olen luonnostani puhelias ja sillä hyvä. Aina sitä vaan kaipaa sitä mitä itsellä ei ole, ja olen aina ihaillut läheisteni hillittyä ja tyylikästä käytöstä ja olemusta. Tällainen itsensä vertailu muihin on varmaan ihan normaalia. En ole aikoihin edes tietoisesti ajatellut asiaa, mieheni huomautus vain tuntui märältä rätiltä kasvoille. Jotenkin se järkytti, että joku ulkopuolinen on havainnut juuri sen asian joka on vaivannut minua koko elämäni ajan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, vaikutat mukavalta tyypiltä. Kirjoitat että olet aina ollut sellainen kuin olet nyt. Sellaisena miehesi on siis sinuun rakastunut. Luulen, että hän ei tajunnut osuneensa arkaan paikkaan.
Jos, eikun siis kun, asia painaa sinua vielä, ottaisin sen vielä puheeksi miehen kanssa. Kerro, että tämä on asia josta tunnet epävarmuutta. Ottakaa tämä siltä kannalta että vanhoistakin puolisoista löytyy välillä uusia puolia, ja se on läheisyyden kannalta vain hyvä asia.
Meillä oli vähän aikaa sitten vähän samantapainen tilanne. Minulla on muutamia asperger-piirteitä. Yksi missä tämä näkyy tarkkaavaiselle on, että usein kun olemme anoppilassa kylässä ja anoppi kysyy minulta jotain, alan vastata anopin sijasta miehelleni, käännyn häneen päin ja katson häntä enkä anoppia. Mies kerran ihmetteli tätä ääneen, ja pääsin kertomaan että vaikka anoppini on todella mukava, jokin hänessä saa minut vuosienkin jälkeen jännittämään ja sen takia turvaudun mieheeni vaistomaisesti. Nyt mieheni ymmärtää minua paremmin ja osaa sopivassa välissä kertoa anopille että en tarkoita olla epäkohtelias enkä etäinen vaan olen tässäkin asiassa vaan vähän omanlaiseni.
Kaikesta ihmiset ja loukkaantuu. Itse en edes haluaisi olla hienostunut, minulle sillä sanalla on negatiivinen kaiku. Minua suorastaan ahdistaa käydä miehen siskolla Porvoossa, siellä ollaan hienostuneita, liiankin kanssa.Tykkään enemmän rennosta menosta. Töissä olen jakkupuku päällä, kotona heitän verkkarit jalkaan, korkkaan välillä oluen, aukaisen telkkarin. Minua saa aivan vapaasti kuvailla, että EN ole hienostunut.
Alue: Aihe vapaa
Pokka pitää on mahtava sarja! Minä olen sitä mitä olen; tiedän olevani hyväkäytöksinen ja olen pyrkinyt myös sivistämään itseäni mahdollisimman paljon, mutta samanlaiseksi en tule kuin perheenjäseneni ovat. Olisin sen tehnyt jo vuosia sitten, jos olisin pystynyt. Tämän keskustelun kauniit kommentit ovat piristäneet mieltäni huikeasti. Yksin murehtiessa ja muita kadehtiessa näkee itsensä vain negatiivisessa valossa. Tiedän olevani kunnon ihminen, ja tiedän, että minua rakastetaan tällaisena. Itsetunto kaipaa kohotusta, enkä helpolla lakkaa vertaamasta itseäni muihin, mutta nyt jo on parempi mieli.
ap