Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Miten saan vanhempani pois kimpustani?

Vierailija

Olen 27-vuotias ja asunut omillani yhdeksän vuotta. Nykyään asun avopuolisoni kanssa yhdessä. Vanhempani eivät kuitenkaan vieläkään tunnu ymmärtävän, että olen aikuinen ja minulla on oma elämä - ollut jo kauan. Äitini yrittää soittaa lähes joka ilta useampaan kertaan. En nykyään jaksa vastata, jos ei huvita ja äiti loukkaantuu siitä. Illat ovat omaa aikaani, jolloin haluan rentoutua ja äidin kanssa puhuminen on kaikkea paitsi rentouttavaa. Hän tenttaa ja kyselee asioistani ikävään sävyyn: opiskeluista, töistä, parisuhteesta... Saan myös kuulla arvostelua heti, jos joku tekemiseni ei äitiä miellytä. Tuntuu kuin olisin lapsi, jonka koulunkäyntiä ja kotiintuloaikoja pitää vahtia.

Isä ei ole yhtä paha, mutta hän taas ei ymmärrä vuorotyötäni ja sen tuomia rajoituksia. Isä olisi usein vailla milloin mitäkin palvelusta ja suuttuu, kun en työvuorojen takia pääse tiettyyn aikaan paikalle. En kyllä muutenkaan ole mikään palvelija. Vanhempani eivät siis ole mitään huonokuntoisia vanhuksia, vaan terveitä työikäisiä ihmisiä.

Varsinkin äidin kanssa on otettu tästä hänen "roikkumisesta" yhteen monta kertaa, mutta asia ei vain mene jakeluun. Hän on joskus hillinnyt itseään ehkä viikon tai kaksi, kunnes sama soittelutahti alkaa taas. En jaksa enää. Tuntuisi todella raadolliselta katkaista yhteydenpito kokonaan, mutta ei näinkään voi jatkua. Onko kohtalotovereita ja miten te olette toimineet?

Kommentit (6)

Vierailija

Kerro äidillesi, että laitat puhelimesi iltaisin äänettömälle kaappiin, koska tarvitset omaa rentouttavaa aikaa ja lepoa.

Vierailija

Minä jouduin pistämään muutamaksi vuodeksi välit kokonaan poikki, kun kerran kontrollointi ei muuten loppunut. Sen jälkeen sitten äitikin tajusi, että joko ei olla enää koskaan tekemisissä ollenkaan, tai sitten hänen on pakko oppia suhtautumaan minuun kuin täysvaltaiseen aikuiseen joka päätän itse asioistani. Nykyisin meillä on oikein hyvät välit.

Vierailija

Mun isä oli tuollainen kun muutimme veljeni kanssa pois kotoa. Me molemmat ratkaisimme asian eri tavalla. Veli kylmästi lopetti vastaamasta isälle, soitti itse noin kerran viikossa. Isä uteli kaikkea mahdollista, mutta veli vain vastasi yksisanaisesti. Minulle ja äidille kertoo kyllä asioitaan, mutta tahtoo kertoa itse, ei tykkää yhtään uteluista. Kun sen ymmärtää, niin välit on oikein hyvät. Isä ei sitä vieläkään tajua, joten ei saa veljeltä mitään vastauksia. Nykyään isä kyllä jo ymmärtää soittaa harvemmin, joten veli vastaakin ja puhuvat n. 2 kertaa viikossa. 

Minä otin hiukan lievemmän linjan eli vastasin, mutta kerroin että nyt on kiire opiskeluissa ja tarvitsen iltaisin omaa rauhaa, joten puheluita voisi rajoittaa. Isä ymmärsin tämän ja soittaa nykyään vain n. 2 kertaa viikossa. Uteluiden määrä on sama ja minä vastaan enemmän kuin veljeni, mutta aika pintapuolisesti. Monista asioista jätän tarkoituksella kertomatta tai jopa valehtelen, jos en jaksa lisäkysymyksiä. 

Ollaan veljen kanssa molemmat sitä mieltä, että isä on rasittava, mutta onneksi äiti on järkevämpi. Ja ikää meillä on 26 ja 29.

Vierailija

Mielestäni sinun, äidin ja isäsi pitää istua saman pöydän ääreen ja sopia pelisäännöt. Älä nyt kuitenkaan ennen joulua vaan joskus Tammikuussa.

Kerrot heille työstäsi, sen tuomista rajoitteista ja siitä että tarvitset myös aikaa levätä ja viettää avomiehesi kanssa. Jos he sitten suuttuvat siitä niin ilmoita että nyt on aika pitää pieni perikki tapaamisessa. Älä katkaise välejäsi kokonaan. Vaan pieni tauko 2-3kk. Sen jälkeen kokeile onnistuuko keskustelu ja yhteisten pelisääntöjen luominen paremmin.

Tai sitten muutatte niin kauas ettei voi käydä joka päivä eikä joka kuukausikaan. Mutta älä katkaise välejä heihin. He rakastavat sinua ja ovat tehneet kaiken sinun eteesi koko elämäsi ajan. Ei ole helppoa luopua siitä roolista. Ja lapsi on lapsi koko ikänsä. Ja se tulee myös sinun hyväksyä. No sen ymmärtää vasta kun omat lapset on aikuisia.

Vierailija

En tiedä mikä siihen auttaisi.

Meillä on aivan samanlaista vaikka olen jo nelikymppinen. Joka päivä pitäisi kuunnella äidin marinoita ja vatvomisia milloin mistäkin. Ja tietenkin äiti suuttuu kun en aina vastaa puheluihinsa. Nyt taas vaihteeksi mököttää (=ihana rauha).

Välillä olen asunut ulkomailla muutamia vuosia, ja silloin soittelu on pysynyt kurissa. On raskinut soittaa vain 1-2 lyhyttä puhelua kuukaudessa. 

Jonkun aikaa hän oli suhteellisen asiallinen sen jälkeen kun palasin Suomeen. Mutta siinä vaiheessa kun perustin perheen ja sain lapsia, yltyi äitini soittelu aivan tolkuttomaksi. Hän saattoi soittaa viisikin kertaa päivässä ihan vaan tentatakseen samoja asioita ja vatvoakseen samoja vanhoja asioita kuin aina.

Minusta on alkanut tuntumaan että äitini pitää minua ilmaisena terapeuttina, johon voi kaataa kaiken paskan sisältään. On oikeastaan tehnyt sitä aina. Muistan kuinka hän avautui minulle parisuhdeongelmistaan isäni kanssa kun olin vielä ala-asteella. En todellakaan tiedä mitä hänen kanssaan pitäisi tehdä. Minkäänlainen puhuminen ei auta, ei kaunis eikä ilkeä puhe, ei kirjallinen lähestyminen.

Parhaiten hänen kanssaan pärjää kun pitää selkeät rajat. Ei kerro mitään omia asioita, eikä päästä kylään siten että oma puoliso ei olisi paikalla (mieheni läsnäolo vähän hillitsee äitini käytöstä). Kommunikointi vaan tuppaa olevan kovin raskasta kun koko ajan täytyy pitää kiinni niistä rajoista. Toinen kun ei niitä opi vaikka joka tapaamisella niitä kerrataan.

Vierailija

Mun äiti oli samanlainen. Sen lisäksi tunkivat koko ajan meille yökylään. Mikään sanominen ei auttanut, joten musta tuli tosi vihamielinen mun äitiä kohtaan. Varmaan vuoden sitä jatkui ja mun äiti itki silmät päästään ja riiteli pahemmin kuin mä. Samalla aloin olemaan vastaamatta puheluihin ja niistä vasta riitaa seurasikin. Säälin mun isää tosissaan. Jossain vaiheessa he ymmärsivät olla tulematta meille monta kertaa viikossa tai yökylään viikonlopuksi ja välit viilenivät jonkun hemmetin pahan riidan jälkeen.
Jossain vaiheessa mun äiti alkoi käyttäytymään ja nykyään meillä on ihan hyvät välit. Jos mun äiti alkaa haukkumaan mua tai mun valintoja, niin sanon napakasti, mutta nätisti takaisin.

Edelleen niitä mitä teet, missä olet, keneltä olet kuullut sen ja sen asian tai syväuteluja meidän vieraista tulee ihan liikaa, mutta vielä vain sen verran etten sekoa.
Ja siis mullakin on ikää jo 40 v. ja oman perheen perustin 20 vuotta sitten eikä mitään ongelmia ole koskaan ollut. Mun äiti vain kehitellyt niitä.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat