Miksi jotkut ihmiset tarkoituksella hankkii lapsia tosi isoilla ikäeroilka?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä haluan lapset "suurella" ikäerolla 4+ vuotta. Ihan siksi että on helpompaa. Todella monet vanhemmat valittavat väsymystä ja unettomuutta kun lapsilla on 1-2 vuoden ikäero. Ei myöskään pikkulapsiaikana silloin voi tehdä juuri mitään jos kamala väsymys painaa päälle ja kumpikaan lapsista ei vielä ole omatoiminen. Meillä matkustetaan paljon ulkomailla ja tehdään muutenkin paljon asioita ja vauvan ja taaperon kanssa joutuisi varmasti karsimaan kaikesta. Minulle elämänlaatu ja kaikkien hyvinvointi on tärkeämpää kuin se, että lapsista on seuraa toisilleen.

Ei niistä ole, jos toinen on tyyliin lähdössä pois kotoa, kun nuorempi syntyy. Mä tiedän jopa 27 v ikäeroja sisaruksilla.

Mä en oikeasti ymmärrä tätä, että lapsista ei olisi seuraa toisilleen. Mulla ja siskolla ainakin ollut paljon seuraa toisistamme aina.

Sen sijaan kummityttöni ja hänen veljensä, joilla on vaan vähän yli vuosi ikäeroa, ei ole koskaan voineet sietää toisiaan. Ihan kamalat riidat jo taaperoiässä ja nyt teininä vaan jatkuu kahta kauheampana.

Kun ei se aina ole siitä kiinni että ihan tarkoituksella jätetään iso ikäero!

Ei ne lapset synny aina ihan suunnitelmien mukaan.

Meidän lapsilla on 7 vuoden ikä ero ihan vaan siksi että ei ole aikaisemmin tärpännyt. Suunnitelmahan oli että pari kolme vuotta ois kiva väli, mutta minkäs teet kun ei tule raskaaksi vaikka kuinka yrittäisi...  tai siis tulinhan sitten lopulta;)

Mulla oli lukiokaveri, joka oli ainut lapsi, kunnes vanhempansa tekaisivat toisen, kun kaveri oli 19-vuotias ja lähdössä kotoa opiskelemaan.

Meillä on tarkoituksella 6 vuoden ikäero. En olisi jaksanut kahta pientä yhtä aikaa. Meillä on vähän turvaverkkoja myös. Lapset ovat nyt 2- ja 8-vuotiaat, ja leikkivät jatkuvasti yhdessä.

Ei ole niin kauhean pitkä aika siitä kun 3-4 vuotta oli ihan normaali ikäero lapsilla. Tässä viimeisen muutaman kymmenen vuoden aikana esikoistaan odottavien keski-ikä on noussut roimasti, eli ihan kauheasti ei voi sisarusten yrittämistä pantata, jos esikoinen saadaan 30-vuotiaana.

Meillä on 5-10 vuoden ikäerot, koska piti harkita omaa terveyttä ja kaikkien jaksamista. Tiedämme ettemme millään olisi jaksaneet useampaa taaperoa ja vauvaa, sillä minulla on väsymystä ja kipuja aiheuttava perussairaus, eikä meillä ole kunnollisia tukiverkostoja. Jos olisi kaksi ihanaa mummolaa tai muuta luotettavaa hoitoapua lähistöllä, olisi voinut tullakin vähän pienemmät ikäerot. Nyt oli pakko miettiä koko perheen jaksamista, niin aikuisten kuin lasten. Minusta tämä on ollut ihan hyvä ratkaisu, sillä jokainen lapsi on saanut vuorollaan olla ihan rauhassa pieni ja isommat saavat olla isoja. Eikä väliinputoaja jää jalkoihin, vaan hänellekin riittää aikaa. Olen iloinen siitä että lapsilla on erilaisia tarpeita, se auttaa jaksamaan arjessakin. Lisäksi isommista on apua perheen arjessa, eli vanhin lapsi käy mielellään kipaisemassa maito-leipä -täydennyksen kaupasta, kun saa ostaa itselleen vaikka karkkipussin tai saa pari kolikkoa kiitoksena. Samoin matkoilla on paljon helpompaa, kun isoin pakkaa omat kamansa ja pystyy auttamaan pienempien kanssa, plus matkoista saa paljon enemmän irti kun isomman kanssa voi tehdä vaikka minkälaisia reissuja. Minusta tuntuu että tässä kuoritaan kermat päältä ja olen kiitollinen siitä ettei meidän tarvinnut kokea arkea useamman vauva- ja päiväkoti-ikäisen lapsen kanssa.

Mulla ja siskolla 5v ikäeroa, ja mua etenkin vanhempana harmittanut. Olen joutunut lapsenlikaksi pienestä pitäen, ollaan etäisiä eikä yhteisiä leikkejä ole ollut koskaan.

Joskus voi iltatähdellä peittää omaa syrjäytymistään työmarkkinoilta. Ja kun nuorinkin alkaa olla jo koululainen, voi painostaa vanhimpia alkamaan lastenlastentekoon.

Sehän on rikasta että on eri ikäisiä lapsia. Ei aina tiedä tapauksia, on sinun, minun ja yhteiset lapset. sitten on myös että haluaisi lapsen aiemmin mutta ei vaan kuulu. Pääasia että on lapsi/lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla ja siskolla 5v ikäeroa, ja mua etenkin vanhempana harmittanut. Olen joutunut lapsenlikaksi pienestä pitäen, ollaan etäisiä eikä yhteisiä leikkejä ole ollut koskaan.

Mulla ja siskolla 1 1/2 ikäeroa ja on harmittanut. Jouduin lapsenlikaksi liian nuorena, ei ollut yhteisiä leikkejä kun kummallakin oli omat kaverit ja aikuisälläkin nähdään lähinnä juhlapäivinä ja viestitellään satunnaisesti. Miehelläni ja hänen veljellään on ikäeroa 11 vuotta ja lapsina/nuorina tulivat toimeen, mutta aikuisiällä ovat olleet kuin paita ja peppu, viikottain pitävät yhteyttä, harrastavat ja reissaavat yhdessä ja ovat tasavertaisia toisilleen.

Ei se ikäero määrää millaiseksi ihmissuhde muodostuu. Siihen vaikuttaa niin moni muukin asia.

Mä en tajua tätä "sithän ne on tehty". Ihan niin kuin lapsia olisi pakko tehdä joku x määrä ja sitten ne rykäistään urakkahommana pois alta.

Mulla on 6v nuorempi sisko ja mieheläni 6½v vanhempi veli ja molemmat olemme sitä mieltä, että isot ikäerot ovat perseestä. Minäkin olin toivonut siskoa ja olin tosi pettynyt, kun siitä ei tullutkaan leikkikaveria. Emme olleet koskaan edes samassa koulussa.

Omat lapsemme ovat 1v 7kk ja 1v 10kk ikäeroilla. Olihan se rankkaa, mutta kun viimeinenkin meni kouluun, niin helpotti. Nyt ovat 19v, 17v ja 15v ja ovat ihania.

6-7v ikäero on huono sikäli, että juuri kun saa edellisen siihen ikään, ettei tarvi ihan joka askelta seurata vieressä, niin aloitat saman rumba uudelleen.

Voi rakas :D Meillä on 16v, 12v,6v,5v ja odotan vauvaa ;)

Vierailija kirjoitti:

Onhan se kamalaa esim sille ekaluokkalaiselle jos äiti on koko sjan vain vauvassa kiinni, eikä voi tehdä mitään mitä 7- tai 14-vuotiaiden kanssa pitäisi voida tehdä.

Onko se vähemmän kamalaa sille kaksi vuotiaalle, kun se äiti on kiinni siinä vauvassa eikä voi tehdä mitään just silloin kun taapero haluaa? Meillä isot ikäerot lapsuuden kodissani ja ollaan kaikki läheisiä. Vanhemmat jaksoi kaikkien kanssa touhuilla ha jokainen sai vuorollaan rauhassa olla perheen "vauva". Luulen ettei parin vuoden välein syntyneet saa kasvaa niin rauhassa.

Mulla on 6 vuotta ja 12 vuotta ikäeroa sisaruksiin. Mahtavaa oli kun muksuna sai fanittaa isompia sisaruksia ja niiden poika- ja tyttöystäviä. Toki välillä surkeetakin kun olis kaivannu saman ikäistä sisarusta, mutta oli mulla kavereita.

Nyt aikuisena on hauskaa kun voi seurailla että miten sisarukset on minkäkin ikäsenä tehneet ja millaiset elämänpolut meille muodostuu, ja voi viettää täysin tasavertaisena aikaa.

Älä sure meidän puolesta :)

Vierailija kirjoitti:

Mulla on 6v nuorempi sisko ja mieheläni 6½v vanhempi veli ja molemmat olemme sitä mieltä, että isot ikäerot ovat perseestä. Minäkin olin toivonut siskoa ja olin tosi pettynyt, kun siitä ei tullutkaan leikkikaveria. Emme olleet koskaan edes samassa koulussa.

Omat lapsemme ovat 1v 7kk ja 1v 10kk ikäeroilla. Olihan se rankkaa, mutta kun viimeinenkin meni kouluun, niin helpotti. Nyt ovat 19v, 17v ja 15v ja ovat ihania.

 

6-7v ikäero on huono sikäli, että juuri kun saa edellisen siihen ikään, ettei tarvi ihan joka askelta seurata vieressä, niin aloitat saman rumba uudelleen.

 

Kun sen haluaa aloittaa uudelleen, ei joudu. Sen kaiken haluaa kokea uudelleen. Jos tuntuisi tuolta kuin kuvailet, en hankkisi lisää lapsia. 

up

Me ollaan tosi älyttömiä kun vauva keväällä syntyessään saa sisaruksia jotka ovat 10+ vanhempia. Ou nou!

Järjettömiä ollaan myös koska aikaisemmin ei vaan tärpännyt.

Sori vaan, ap, kun nyt älyttömästi ollaan näin älyttömiä ja vähän pahoitettiin sun mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ja siskollani on 7 vuotta ikäeroa. Ja silti tai ehkä siksi olemme hyvin läheisiä.

En enää ollut niin äidistä kiinni, olin jo kouluun menossa ja oli omia juttuja ystävien kanssa. Ei siis tullut mitään sisaruskateutta vauvaa kohtaan. Kun sisko oli vauva, isä vei mua uimaan yms juttuja, joita aiemmin tein enemmän äidin kanssa. Ja eihän se vauva-aika ole kuin muutama kuukausi.

Me leikittiin tosi paljon yhdessä. Mulla leikkiminen jatkui siskon ansiosta pidempään, vielä 15-16-vuotiaana, mikä on vaan tosi hyvä juttu.

Nyt aikuisena me ollaan siskon kanssa varmaan läheisimmät ihmiset toisillemme henkisesti. Sama huumorintaju jne.

Kaverien lapsista ne, joilla vaan vuoden ikäero tappelee eniten keskenään teineinäkin.

Pakko sanoa tähän väliin, että meillä on siskon kanssa alle vuosi ikäeroa (ollaan siis ns. irlantilaiset kaksoset) ja ei meistä kyllä tosiaan läheisiä tullut.

Lapsena ehkä juu leikittiin yhdessä jne. mutta teini-iän kynnyksellä kasvettiin ihan eri suuntiin. Nyt aikuisena on ihan hyvät välit, muttei mitään läheisiä olla.

Eli ei se pieni ikäero takaa sitä, että sisaruksista tulisi toistensa parhaita kavereita. Itsekin odotan nyt ekaa lastani ja ajatuksena meillä on miehen kanssa, että joko tämä jää ainoaksi, tai uusi vauva aikaisintaan kun tämä on n. viisi vuotias.

Saadaanpa harjoitella rauhassa lapsen kanssa elämistä ja kroppa saa rauhassa palautua raskaudesta ja synnytyksestä. Ei ole kiire mihinkään.

Miten joku jaksaa pohtia tällaistakin asiaa täällä?