Tätäkö elämä on?

Soita sä ystäville tai pyydä kylään.

Elämä on. Sitä onneksi voi itse päättää millaista elämää elää.

Auttaako valittaminen ongelmiisi?

Tätähän tämä. Eipä ole mullekkaan soiteltu, eikä kyläily kutsuja tullut, mutta enpä ole myöskään itse tuollaista toimintaa harrastanut.

Jotenkin niin kiireistä ja raskasta on arki, että ei vaan jaksa ja niin kai se on usealla muullakin ihmisellä.

Nautin elämän pienistä asiaoista, kun jaksaa lähteä lenkille tai kotona on joskus edes siistiä tai saan lukea tai katsoa elokuvan rauhassa, siitä, että jaksoin leipoa tai tehdä hyvän ruuan.

En tiedä, mutta välillä tuo sosiaalinen elämä vaan on aika raskasta vaikka toisaalta kyllähän se jollain tavoin tietysti piristääkin paitsi sellaisten raskaiden ihmisten seura.

Että tällästä joo.

Paljonko olet itse vaikuttanut elämääsi? Oletko toiminut aktiivisesti vai antanut asioiden vain valua tuolle mallille?

Kyllä, yhteydenpitoa on pidettävä sekä-että omalta puolelta että vastapuolelta. Jos omat aloitteetkaan eivät johda mihinkään, suosittelisin unohtamaan. Nimim. sinkkunainen eikä edes niitä lapsia

Kenelle sinä soitat. Mitä sinä harrastat? Mitä lapset harrastaa? Mitä teet, jotta kaikki on noin kuin haluat? Kovaa duunia tiedossa.

Olen ehkä vain luovuttanut...

Tähän kesään saakka soittelin aktiivisesti ihmisille ja kyselin kuulumisia. Nyt kysyin kahdessa eri porukassa, että mentäiskö yhdessä syömään ym. Kukaan ei kuitenkasn ehtinyt.

Anteeksi jos kuulosti valitukselta, tämä oli minulle ehkä enemmän toteamus.

Mutta nyt koiran kanssa metsään lenkille. Hän on aina iloinen meidän yhteisestä ajasta :)

Ai niin miesystävälle ehdotin yötä kylpylässä. Ei onnistunut.

Sika hankkia uusia ystäviä. Ja uusi mies

Ootte kasvaneet erilleen. Hanki uudet piirit, kyllä sekin on mahdollista.

Sitä mietin myös, että olenko kasvanut ulos tästä kaikesta?

Mietin muuttoakin... Varmaan joku neljänkympinkriisi.

Ap

Juuri tuollaista se on. Kannattaa tottua.

Ekaksi jätä miesystävä koska tuo tilanne syö vain itsetuntoa. Se taas näkyy muille ihmisille siten että lähetät sellaisia marttyyriviboja.

Toi olis just sitä elämää, mitä minä kaipaisin. Mutta ei, aina on joku soittamassa paskaa jauhaakseen tai tunkemassa kylään juoruamaan viimeisimmät asiat tai kutsumassa lompakkoani kynttilä-, kassi-, vaate- tai tupperikutsuille. Jouluksi puoli sukua änkeämässä valmiiseen pöytään. Ei hetken rauhaa!!!

Niin noh, kannattiko hankkia lapsia sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa lapsiperhearki ei sujunut?

Mitä tökkimistä tuossa on? Sulla sentään on lapset ja miesystävä. Mikset kutsu itse kylään?

Up

Vierailija kirjoitti:

Niin noh, kannattiko hankkia lapsia sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa lapsiperhearki ei sujunut?

Vaikea tuota on ennakoida, edes miehen itsensä. Ennen kuin tilanne on konkreettinen, niin moni huomaa että "ei jumalauta, oikeestiko tää on tällaista..."

Vierailija kirjoitti:

Puoleen vuoteen yksikään ihminen ei ole soittanut tai laittanut viestiä ellei ole pyytänyt jotain? Kyytiä tai hoitopaikkaa lapselle.

Ei yhtään kutsua pikkujouluihin eikä kylään kenellekään.

Miesystävä haluaa vaan seksiä, ei mitään muuta yhteistä. Mies ei siis ole lasten isä, nähdään kerran pari viikossa.

Lapset riitelee keskenään ja ovat tyytymättömiä kaikkeen.

Omat vanhemmat ilmoittivat että eivät vietä joulua, eivät siis ole tulossa meille.

Töissä kaikki tökkii...

Siis tätäkö elämä on? Jotenkin kaipaisin jotain hyvää tapahtuvaksi? Muita?

No huhhuh, sinulla on lapsia, miesystävä ja töitä sekä vanhemmat ja ilmeisesti vielä terveyttäkin. Kutsu itse ihmisiä luoksesi äläkä odottele muiden kutsuja.

Sen kun tietäisi?

On minulla lapsia ja miesystävä ja vanhemmat ja koira. Ja työ. Terveys on vähän niin ja näin. Mutta siis se kai onkin se ongelma että kaikki haluavat minulta jotain? Kukaan ei halua tietää mitä minä haluan tai että mitä minulle kuuluu?

Ap