Erityisoppilaan äidin kirjoitus HS:ssa. En ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää ylipäätään opiskella koulussa? Oppivelvollisuuden voi suorittaa vaikka kotona.

Kyllä voi, ja osa erityislapsista niin tekeekin.

Mutta ei voi lähteä siitä, että kun koulu rikkoo erityisopetuspäätöksessä olevaa yksilöllistettyä opetussuunnitelmaa ja opetushallituksen nimenomaisia ohjeita, niin KODIN vastuulla on korjata koulun virheet, toisen vanhemman pitää jäädä pois töistä ja lapsi ottaa kotiopetukseen.

Kyllä minä lähtisin siitä, että säädöksiä on noudatettava, eikä säästöt saa sanella sitä, miten lakia noudatetaan.

13

Totta, puhut asiaa. Minä ajattelin vain siltä kantilta, että jos kotona koetaan tuo kouluasia noin vahvasti eikä siihen ehkä ole tulossa muutosta, niin vaihtoehtojakin on.

Niinpä, voi olla että siihen päätyvätkin.

13

Vierailija kirjoitti:

Meillä on dysfasiasta ja kehitysviiveestä diagnosoitu lapsi erityisluokalla ja homma toimii, mutta ystävän dysfaatikko on integrotu normaaliluokkaan.

Ala-aste meni vielä suht hyvin kun opettaja oli perillä lapsen haasteista, mutta yläkoulussa joka ope on eri, eikä kukaan ota kunnolla vastuuta.

Osa kokeista on sopeutettuja mutta on lapsi joutunut normikokeisiinkin välillä ja siinä on säätämistä miten kurssiarviointi tehdään kun osa kokeista on kymppejä ja osa viitosia. Ystävä on joutunut kokoustanaan niiden opettajien kanssa vähän väliä, joskus koe on uusittu helpompana kun on siitä valittanut.

Mut ei se ole oikein, homman pitäisi sujua opetussuunnitelman mukaan eikä miten sattuu!

Nimenomaan!

Minä olen myös kuullut vastaavia tapauksia, vaikka oman assini kanssa asia siis onkin toinen. Siksi päätimme hakea yläasteelle vielä erityisluokkaan, vaikka oppimisvaikeuksia ei olekaan. Integroidaan sitten ainekohtaisesti yläasteen aikana vähitellen.

Kaikissa kunnissa sitä erityisluokkapaikkaa ei vaan saa kovin helpolla, koska se maksaa enemmän.

13

Opettajana voin kertoa, että jotkut vanhemmat eivät halua, että lapsensa sijoitetaan erityisluokalle ja ketään ei voi siihen pakottaa. Joissakin tapauksessa lapset eivät itse halua sinne ja vanhemmat toimivat lapsen toiveen mukaisesti. Näissä tapauksissa lapselle olisi ollut paikka erityisluokalla ja se todella olisi ollut lapsen edun mukaista. Olen opettanut tällaisia lapsia ja tunnen myös ns. siviilissä. Jopa sukulaisissa tälläinen tapaus, jossa toinen vanhempi  ei halunnut lastansa erityisopetukseen, . Meillä ihmisillä on omat ajatusmallimme ja emme aina toimi järkevästi, valitettavasti.

Tavallisessa peruskoulussa ei todellakaan ole resursseja tehdä makkaraa kaikille mieleiseksi. Eli ei pystytä panostamaan yhden oppilaan asioihin täysillä. Luokkakoot ovat isoja ja opettajan aika pitää jakaa kaikkien kesken. Ei olisi reilua, että luokkiin integroidut erityislapset saisivat kaiken huomion ja avun muiden jäädessä oman onnensa nojaan.

Tuon kyseisen äidin kirjoituksesta paistaa se, että äiti kuvittelee omasta lapsesta liikoja. Äiti kovasti haluaisi että oma muksu olisi lahjakas ja hyvä koulussa, eikä hyväksy sitä että lapsi ei vaan pärjää. Kurjaa lapsen kannalta, jos häntä kovasti jännittää koulunkäynti. Tuon lapsen paikka olisi ehdottomasti ainakin tuon kirjoituksen perusteella erityisryhmässä.

"Tuon kyseisen äidin kirjoituksesta paistaa se, että äiti kuvittelee omasta lapsesta liikoja. Äiti kovasti haluaisi että oma muksu olisi lahjakas ja hyvä koulussa, eikä hyväksy sitä että lapsi ei vaan pärjää"

Ei, vaan tässä on kyse siitä mihin lapsella on oikeus lain mukaan ja mikä on jäänyt toteutumatta. Lue vastaus samaan pohdintaan, niin ehkä ymmärrät mistä on kysymys!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoituksesta huokuu läpi se, että lapsi on nimenomaan haluttu tavalliseen kouluun. Eli halutaan, että lasta kohdellaan tavallisena, mutta ei sittenkään kuitenkaan saisi tavallisena kohdella.

Otan osaa lapsen tilanteeseen ja ongelmiin, mutta yhtä aika aihmettelen sitä, että miksi koulun kokeesta pitäisi antaa ansaittua parempi numero vaan siksi ettei tulisi paha mieli ja että lapsi ei lannistuisi. Sopeutetussa oppimäärässä asia on ihan eri.

Yläkoulun keskiarvon perusteella hakeudutaan mm. lukioihin. Numeroiden ja keskiarvojen on oltava vertailukelpoisia ja reiluja. Ei vitosen suorituksesta voi ysiä antaa vain siksi, että se olisi äidistä reilua ja kannustavaa.

Jos joudut joskus esim lääketieteellisen toimenpiteen kohteeksi, haluatko että sen suorittaa joku, joka tekee sen oikeasti kiitettävän arvoisesti - vai kelpaako sinulle nelosen arvoinen suoritus, josta on annettu kymppi sosiaalisista syistä. Arvostelulla on tarkoituksensa.

Älä nyt jöpise sinäkin.

A) oppilas opiskelee yksilöllistettyä oppisuunnitelmaa. Sanotaan tuossa mielipidekirjoituksessa täysin selvästi.

B) sellaisilla oppilailla on oikeus yksilölliseen arviointiin, myös kokeisiin

C) yksilöllistämisestä tulee merkintä peruskoulun päästötodistukseen, joten ihan turhaan siellä nyt murehdit, että joku saisi helpommalla parempia arvosanoja kuin oma nicopetterisi. Yksilöllistetty 8 ei ole samanarvoinen jatko-opintoihin pyrittäessä kuin normikasi.

13

 

Eli lapsen kirjoittajan lapsen pitäisi saada olla normaalikoulussa normaalisti ja tulla kohdellusti normaalina, mutta sitten ei kuitenkaan. Miksi se lapsi niitä normikokeita tekee alunperinkään sitten? Ja miksi lapsen opetusta verrataan normiopetukseen jos se ei sitä saa olla kuitenkaan. Mikä on pointti? Haluan lapselleni erityisopetusta, erityisopetussuunnitelman, erityisarvostelun, erityisopettajan ja kaiken mukautettua - mutta arvostelen tavallista peruskoulua kun se on tavallista ja ei eritysiopetusta. Siis haluan sinisen, mutta sen pitää olla punainen, mutta on ehdottomasti olatava sininen.

Jumalauta. Sitähän se äiti nimenomaan ihmettelee, että miksi kokeita ei ole sopeutettu, vaikka lapsellaan on yksilöllistetty opetussuunnitelma!!!! Oikeasti, nyt lue se mielipidekirjoitus äläkä höperehdi. Hän iloitsi, kun kerrankin oli lapsensa saanut - kuten pitäisi saada aina - tehdä erityisopettajan laatiman, yksilöllistetyn kokeen.

Yksilöllistämistä varten useissa yläkouluissa on laaja-alaisia erityisopettajia, mutta ehkä heitä ei ole sitten riittävästi, jos kaikille erityisoppilaille ei riitä tukea.

Hän siis (väännän vielä kerran rautalangasta) kertoo lapsensa olevan erityisoppilas ja tarvitsevan yksilöllistettyä opetusta (josta olemassa siis dg ja kunnan erityisopetuspäätös), mutta jostain syystä opettajat ovat istuttaneet vekaraa normitunneilla ja normikokeissa. Hän kertoo myös, että tieto lapsen yksilöllistämisestä on ollut hänen oman aktiivisuutensa varassa, ja hän on joutunut joka opettajalle erikseen kertomaan lapsensa tarpeista sen sijaan, että tieto kulkisi koulun sisällä esim. luokanvalvojalta tai erityisopettajalta. Tämä osin on tietoturvan aiheuttamaa, mutta se ON epäkohta.

13

Lain mukaan on ihan oikeus saada koulutus.

Mutta lain mukaan et voi määräillä että lapsestasi tulee vaikka erityislääkäri kun hän on erityinen. Tää maailma sorsii erityisiä vaikka koululaki ei sorsisikaan.

Mieti nyt tarkkaan mikä on oikein lapsellesi tulevaisuutta ajatellen ja mikä oikeasti ei ole. Jos ei kerran ole normaali ei oikeasti voi selviytyä niistä haasteista mitä meille ns normaaleille laitetaan (oli meillä sitten ahdistuneisuustaipumusta yhdistyneenä hyvään kognitiiviseen selviytymiseen tai hoitotasapainossa oleva ADHD yhdistyneenä jotenkuten hoitotasapainossa olevaan diabetekseen). Täällä me räpelletään, ja jos suoritus ei ole kymppi niin se ei ole. Tukitoimet pyritään säätämään tarpeen mukaan.

Vajaaterveen määrittely terveeksi on valhe, ei epätasa-arvoa. Jos tarvitaan erityistä tukea on erityinen, ei tavallinen. Eikä sen aikuisten oikeesti tarkoita erityistä positiiviseen suuntaan.

Tiedän jo opettajia, jotka ei pidä ollenkan kokeita. Ei voi tulla huonoja numeroita kenellekään! Ilmiöpohjainen oppiminen tulee muotiin uusissa opseissa. Takoittaa viikkokausien ouuhastelua yhden asia parissa. Ei anneta numeroa, ei ule paha mieli. No, peruskoulun 9 luokalla pitää anta valtakunnallistn kriteerien mukaan numero päättötodistukseen. Yhtäkkiä onkin paha mieli, kun numerot on huonoja ja ei pääse jatko-opintoihin! Tulee paha mieli. Nyt pitää nostaa se oppiminen koulun päätehtäväksi, ei viihdytyslaitoksena ja psykiatrian avoklinikkana toimiminen! Jos koulukyky on nolla, on kunta velvollinen järjestämään oppilaan kykyä vastaava opetus, on se missä muodossa tahansa.  Ei tavallinen koulu korvaa psykiatria tai psykoterapiaa. Sairaalakoulu on sopivampi paikka. Myös erityiskoulu, erityisluokka, luokkamuotoinen erityisopetus, avustajat jne jen täytyy edelleen säilyttää. Jos hoitolaitoksena toimiminen jatkuu, uskon 100 prosenttisesti sihen, että akateemisesti menestyneiden lasten vanhemmat alkaa vaatia yksityiskouluja.

Vierailija kirjoitti:

Aivan käsittämätön kirjoitus oli kyllä. Toki sympatiseeraan tätä teiniä, mutta... kun vaan EI noin.

Jaa millä perusteella EI noi? Nykyään erityisoppilaat integroidaan normaalikouluun ja tämä on ollut aivan oma aatesuuntauksensa, inkluusio. Kyseinen nuori on katsottu kykeneväksi normaaliin koulunkäyntiin opetushenkilökunnan taholta. Jos mitään ongelmia ei olisi, inkluusiolle ei olisi tarvetta vaan kyseessä olisi "normaali" teini-ikäinen. Miksi nuoren äiti ei saisi tuoda havaitsemiaan ongelmakohtia päivänvaloon?

Vierailija kirjoitti:

"Tänään saimme iloisia uutisia, kun erityisopettajan laatiman kokeen numero oli melkein kymppi. Emme korosta suorittamista, mutta lapselleni hyvä numero on tärkeä."

 

Melkein kymppi, ei siis kymppi kuitenkaan. Taitaa äidillekin ne numerot merkata liikaa.

 

Siis kymppi ja tähti tarkoittaa vitosta tavallisessa arvostelussa. Erityislapsia arvioidaan eri asteikolla, ja arvosanat eivät ole verrannollisia. Koko systeemi on omituinen, sairas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoituksesta huokuu läpi se, että lapsi on nimenomaan haluttu tavalliseen kouluun. Eli halutaan, että lasta kohdellaan tavallisena, mutta ei sittenkään kuitenkaan saisi tavallisena kohdella.

Otan osaa lapsen tilanteeseen ja ongelmiin, mutta yhtä aika aihmettelen sitä, että miksi koulun kokeesta pitäisi antaa ansaittua parempi numero vaan siksi ettei tulisi paha mieli ja että lapsi ei lannistuisi. Sopeutetussa oppimäärässä asia on ihan eri.

Yläkoulun keskiarvon perusteella hakeudutaan mm. lukioihin. Numeroiden ja keskiarvojen on oltava vertailukelpoisia ja reiluja. Ei vitosen suorituksesta voi ysiä antaa vain siksi, että se olisi äidistä reilua ja kannustavaa.

Jos joudut joskus esim lääketieteellisen toimenpiteen kohteeksi, haluatko että sen suorittaa joku, joka tekee sen oikeasti kiitettävän arvoisesti - vai kelpaako sinulle nelosen arvoinen suoritus, josta on annettu kymppi sosiaalisista syistä. Arvostelulla on tarkoituksensa.

Älä nyt jöpise sinäkin.
A) oppilas opiskelee yksilöllistettyä oppisuunnitelmaa. Sanotaan tuossa mielipidekirjoituksessa täysin selvästi.
B) sellaisilla oppilailla on oikeus yksilölliseen arviointiin, myös kokeisiin
C) yksilöllistämisestä tulee merkintä peruskoulun päästötodistukseen, joten ihan turhaan siellä nyt murehdit, että joku saisi helpommalla parempia arvosanoja kuin oma nicopetterisi. Yksilöllistetty 8 ei ole samanarvoinen jatko-opintoihin pyrittäessä kuin normikasi.
13

 

Eli lapsen kirjoittajan lapsen pitäisi saada olla normaalikoulussa normaalisti ja tulla kohdellusti normaalina, mutta sitten ei kuitenkaan. Miksi se lapsi niitä normikokeita tekee alunperinkään sitten? Ja miksi lapsen opetusta verrataan normiopetukseen jos se ei sitä saa olla kuitenkaan. Mikä on pointti? Haluan lapselleni erityisopetusta, erityisopetussuunnitelman, erityisarvostelun, erityisopettajan ja kaiken mukautettua - mutta arvostelen tavallista peruskoulua kun se on tavallista ja ei eritysiopetusta. Siis haluan sinisen, mutta sen pitää olla punainen, mutta on ehdottomasti olatava sininen.

Jumalauta. Sitähän se äiti nimenomaan ihmettelee, että miksi kokeita ei ole sopeutettu, vaikka lapsellaan on yksilöllistetty opetussuunnitelma!!!! Oikeasti, nyt lue se mielipidekirjoitus äläkä höperehdi. Hän iloitsi, kun kerrankin oli lapsensa saanut - kuten pitäisi saada aina - tehdä erityisopettajan laatiman, yksilöllistetyn kokeen.
Yksilöllistämistä varten useissa yläkouluissa on laaja-alaisia erityisopettajia, mutta ehkä heitä ei ole sitten riittävästi, jos kaikille erityisoppilaille ei riitä tukea.
Hän siis (väännän vielä kerran rautalangasta) kertoo lapsensa olevan erityisoppilas ja tarvitsevan yksilöllistettyä opetusta (josta olemassa siis dg ja kunnan erityisopetuspäätös), mutta jostain syystä opettajat ovat istuttaneet vekaraa normitunneilla ja normikokeissa. Hän kertoo myös, että tieto lapsen yksilöllistämisestä on ollut hänen oman aktiivisuutensa varassa, ja hän on joutunut joka opettajalle erikseen kertomaan lapsensa tarpeista sen sijaan, että tieto kulkisi koulun sisällä esim. luokanvalvojalta tai erityisopettajalta. Tämä osin on tietoturvan aiheuttamaa, mutta se ON epäkohta.
13

Erityis- erityis- erityis-....

Eikö tuo ole melkoista itsensä (ja lapsen) pettämistä, että erityisjärjestelyillä saadaan hyviä arvosanoja? Kun ne eivät kuitenkaan vastaa ns. tavallisen asteikon kokeita?

Joo, saattaa olla hyvä mieli ja tulla onnistumisen kokemuksia peruskoulusta, mutta entäs sen jälkeen? Onko oikeita mahdollisuuksia päästä opiskelemaan muuta kuin keittiö- tai puhtaanapitoalaa? Mitenkään noita aloja väheksymättä. Miten se nuori siinä vaiheessa kestää pettymyksen? Peruskoulu meni "hienosti", mutta eipä ne arkkitehdin opinnot toteudukaan?

Ja vähän ohiksena vielä: ai että mulla särkee silmiä tuolla jonkun käyttämä ilmaus "oma assini"...Perseestäskö puhut?

Koulussamme on tälläinen sääntö: Jos lapsi saa tavallisesta kokeesta vähintään 5-, on se hyväksytty numero. Vasta sitten kun hän ei pääse läpi, voidaan tehdä HOJKS.

[Äläkä yhtään huoli, kyllä he ja heidän perheensä tietävät, että yksilöllistämisestä tulee merkintä peruskoulun päästötodistukseen, eikä sillä pääse minne tahansa jatko-opiskelemaan.

"Jos oppilas on opiskellut yhteistä oppiainetta yksilöllisen, henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS) määritellyn oppimäärän mukaisesti, arvioidaan hänen tietojaan ja taitojaan suhteessa hänen yksilöllisiin tavoitteisiinsa. Kyseisten oppiaineiden arvioinnissa ei siis käytetä päättöarvioinnin kriteerejä. Päättöarviointi voi näissä aineissa olla sanallinen tai numeerinen. Sekä

sanallinen arvio että numeroarvosana varustetaan tähdellä (*). Todistuksen lisätietoja -kohtaan tulee maininta, että oppilas on opiskellut tähdellä merkityt oppiaineet henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa määritellyn yksilöllisen oppimäärän mukaan."

http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/ohjeita_koulutuksen_jarjestamisee…

13[/quote]

Ihan asiatietoa: yksilöllistetyt arvosanat eivät vaikkapa lukioon haettaessa eroa mitenkään tavallisista. Tässä ei ole järkeä, mutta näin on. Olen keskustellut monien yksilöllistettyjen oppilaiden kanssa, joilla on ollut suunnitelmia mennä lukioon tai ruveta yrittäjäksi. Kyse on ollut oppimiskyvyltään lähes kehitysvammaisista. Ja vanhemmat ovat olleet ihan linjassa, juujuu, kympille "korottamaan" ja sitten lukioon! Koulun on pakko jotenkin kommunikoida, ettei suunnitelmissa ole järkeä.

Ja mitä tulee noihin muihin integroimisjuttuihisi, niin ne ovat toiveunia. Tulepa mulle oikeasti näyttämään, miten 20-30 oppilaan ryhmissä eriyttelen superlahjakkaille ja kehitysvammaisille ja vain hintsusti ongelmaisille ja taviksille. Not gonna happen, vaikka hurskaat lait sanoisivat mitä, koska se ei ole realismia. Sori.

Itse taas samaistuin tähän perheeseen täysin. Meillä lapsella myös todettu oppimisvaikeuksia, on erityispäätös ja opiskelee integroituna tavallisella luokalla. Koko kouluaikana ei ole saanut tehtyä yhtään helpotettua koetta, vaan tekee kaikki samat kokeet kuin muutkin. Tätä olen toivonut, mutta jostain syystä koulu ei tule lainkaan vastaan tässä asiassa. Hän on kiltti jatekee läksynsä meidän vanhempien avustuksella aina. Meidän ja koulun mielestä on hänen etu, että saa opiskella tuttujen kavereiden kanssa lähikoulussa.

Tämän palastan mukaan hänet pitäisi siirtää jonnekin erityiskouluun. Tiedoksi, Helsingissä ei pääse erityiskouluun pelkkien oppimisvaikeuksien takia. Eikä pääse edes erityisluokalle, joissa Helsingissä käytöshäiröiset vievät opettajien voimat.

Mutta, edelleenkään en ymmärrä, miksi eri oppilaille ei voisi pitää erilaisia kokeita. Eri kirjasarjoilla on opettajille valmiiksi tehtyjä erilaisia kokeita, mutta kaikki koulut eivät jostain syystä niitä hyödynnä. Kokeet on kuitenkin vain yksi tapa arvostella osaamista ja oppimista. Osaamista voi arvioida muutenkin, mutta koulut ovat tässä asiassa liian perinteisiä.

Kyllä oppimisvaikeuksista kärsivän lapsen äitinä sydäntäni kylmää lukea tämän ketjun viestejä. Kovin harvalla tuntuu olevan oikeasti tietoa asiasta - "mutu-tietoa" sitäkin enemmän ja melko tyly suhtautuminen LAPSEN oppimisvaikeuksiin...

Ensinnäkin oppimisvaikeudet eivät välttämättä tarkoita, että lapsi olisi tyhmä (tai vajakki, kehitysvammainen tai jälkeenjäänyt tms.) - oppimisen vaikeuksille voi olla monta syytä. On totta, että monesti oppimisvaikeudet periytyvät mutta paljon on myös sellaisia lapsia (kuten omani) joiden kohdalla mitään erityistä syytä ei ole löydetty. Oppimista varten on etsittävä erilaisia keinoja ja apuvälineitä, kun tavalliset keinot eivät toimi/riitä (ja näistä monet ovat vanhempien viitseliäisyyden varassa eli kuinka löydät keinot joilla oppimista helpottaa).

Toiseksi erityisluokalle ei välttämättä pääse vaikka haluaisikin - varmasti tämä on pitkälti paikkakuntakohtaista mutta asiat eivät välttämättä ole niin yksinkertaisia ja tiedän lapsia, joiden vanhemmat ovat vuosikausia pyytäneet lapselle paikkaa erityisopetukseen ja laajempien tukimuotojen piiriin. Oman lapseni kohdalla opiskelu tavallisessa luokassa on ollut hyvä ratkaisu koko ala-asteen ajan, koska hän käy koulua pienessä koulussa ja ryhmä on pieni (alle 15 lasta). Vaihtoehtona olisi kaukana kotoa oleva erityisluokka yläasteen yhteydessä - ryhmässä olisi 10 pääasiassa käytöshäiriöistä ja ylivilkasta lasta, joilla on lisäksi myös huomattavia oppimisvaikeuksia. Oma lapseni on kiltti, tunnollinen ja hiljainen - hän ei selviytyisi tuossa ryhmässä päivääkään. Arvostamme suuresti sitä, että lapsemme on saanut olla tutussa lähikoulussa tuttujen aikuisten ja lasten joukossa. Yläasteen häämöttäessä meillä on edessä pohdinta siitä, mikä on lapselle silloin paras vaihtoehto. Hän itsekin on sitä mieltä, että pienempi ryhmä ja yksi opettaja voisi olla parempi - varsinkin, kun yläasteikäisille on tarjolla jo useampi erityisryhmä (esim. käytöshäiriöiset ja neurologisin perustein tulevat lapset laitetaan eri ryhmiin).

Kolmanneksi erityisen tuen tarve voi olla eri asteista. Kyseisessä kirjoituksessa mainittiin lapsen olevan erityisen tuen piirissä, joka on korkein tukimuotojen taso. Yleinen tuki on tarkoitettu lapsille, jotka tarvitsevat vähäistä tai lyhytaikaista tukea oppimiseen -  käytössä ovat tuolloin mm. eriyttäminen, tukiopetus sekä tarvittaessa osa-aikainen erityisopetus. Tehostetussa tuessa oppimisen tuen tarve on jo säännöllistä - se voi olla laaja-alaista tai vain yhtä oppiainetta koskevaa (esim. matematiikka). Tukimuodot ovat edelleen samat ja tehostettua tukea annetaan, kun yleinen tuki ei enää riitä. Tehostetun tuen on tarkoitus olla pitkäjänteistä eli ongelmien oletetaan olevan jossain määrin pitkäkestoisia/pysyviä. Ja jos tehostettu tukikaan ei riitä, niin lapsi siirretään erityiseen tukeen. Siitä sovitaan yhdessä vanhemman kanssa (tehdään virallinen päätös erityisopetukseen siirtymisestä) ja käytännössä silloin tilanne on se ettei kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen toteudu riittävästi muilla tukitoimilla. Tällöin laaditaan mainittu HOJKS ja siirrytään siinä sovitun mukaiseen opiskeluun. Minulla on omakohtaista kokemusta siitä, etteivät kaikki opettajat suhtaudu kovin hyvin oppimishaasteiseen lapseen - yksi lapseni opettaja kokee minut hankalaksi vanhemmaksi, kun pyydän häntä toimimaan yhdessä sovitun suunnitelman mukaisesti ja huomioimaan lapsen oppimisvaikeudet... Lapsen kannalta tilanne ei juurikaan ole muuttunut, koska yksilöllistäminen ei meidänkään tapauksessa ole toteutunut. Lopputuloksena on itseensä pettynyt lapsi, joka mollaa itseään ja pitää itseään tyhmänä, kun kokeista tulee "huonoja" numeroita (5-6)... Tarkoitus olisi, että lapsi saisi kokea oppivansa asioita - ei ehkä ihan yhtä paljon/hyvin kuin muut mutta kuitenkin niin ettei hän saisi jatkuvasti vain negatiivista palautetta. Minä vanhempana olen voimaton ja mitätön vaikuttamaan jo heikkoon itsetuntoon, koska lapsi vertaa itseään muihin ja onnistumisen kokemuksia ei koulussa juurikaan tule. Tämä on äärimmäisen surullista ja pahinta lapseni oppimisvaikeuksissa. Lapsellani on kuitenkin mahdollisuus kasvaa veronmaksajaksi ellei koulujärjestelmä nujerra häntä sitä ennen lopullisesti.

Vierailija kirjoitti:

Olette loukkaavia. Onneksi joku kommentoija sentään ymmärtääkin kirjoituksen. Minusta siinä kuvataan hyvin todella monen perheen kokemuksia pakko-integroinnista.

Ja miten ratkaisisit tämän ongelman? Pitäisikö jokaiselle oppilaalle tehdä oma opintosuunnitelma heidän kykyjensä mukaan?

Yksityisen opetussuunnitelman ja opetuksen takaaminen jokaiselle lapselle ei yksinkertaisesti ole taloudellisesti mahdollista, eikä "vähälahjaisten" kohdalla myöskään tuottaisi tulevaisuudessa itseään takaisin. Varmasti vanhemmat kokevat lapsensa erityisenä ja fiksuna, mutta yhteiskunta ei voi huolehtia jokaisesta lapsesta erityisenä yksilönä. Sitä varten ovat vanhemmat.

Lopputuloksena on itseensä pettynyt lapsi, joka mollaa itseään ja pitää itseään tyhmänä, kun kokeista tulee "huonoja" numeroita (5-6)... Tarkoitus olisi, että lapsi saisi kokea oppivansa asioita - ei ehkä ihan yhtä paljon/hyvin kuin muut mutta kuitenkin niin ettei hän saisi jatkuvasti vain negatiivista palautetta. Minä vanhempana olen voimaton ja mitätön vaikuttamaan jo heikkoon itsetuntoon, koska lapsi vertaa itseään muihin ja onnistumisen kokemuksia ei koulussa juurikaan tule. Tämä on äärimmäisen surullista ja pahinta lapseni oppimisvaikeuksissa. Lapsellani on kuitenkin mahdollisuus kasvaa veronmaksajaksi ellei koulujärjestelmä nujerra häntä sitä ennen lopullisesti.

Surullista. En kuitenkaan ihan käsitä, mitä minun tulisi opettajana tehdä. Antaa kaikille kasi? Olen saanut tehtäväksi arvioida osaamista asteikolla 4 - 10. Valitettavasti nykyään tuntuu olevan suorastaan laitonta antaa alempaa kuin 7, koska ei saa tulla paha mieli. Tästä seuraa, ettei todistuksella ole mitään merkitystä. On aivan sama, mitä numeroita siellä on, koska niistä ei enää voi päätellä osaamisesta mitään. Näin on jo käynyt ainakin alakouluissa. Oppilaalla voi olla aineestani äikästä vaikkapa 9 alakoulusta ja ekasta kokeesta tulee 5+. No, tämä oppilas ryhtyi sen jälkeen töihin ja saavutti seiskan tason. Tämän vuoden seiskaluokkalaisista tulee mieleen oppilas, jolla on kuudennelta 7. Koko syksyn suoriutuminen on ollut 4-6. Huonoon suoritukseen on aina syynsä. Mutta onko reilua muita oppilaita kohtaan antaa kaikille hyvä arvosana? Seiska ja varsinkin kasi tarkoittaa jo hyvää osaamista. Mitä annan seiskan oppilaille arvosanaksi, jos heikoillekin pitää antaa seiska?