Surin enemmän koirani kuolemaa kuin isoäitiäni, nyt tutut halveksivat

Vierailija

Minun belgianpaimen oli 15-vuotias. Tein kaiken hänen kanssaan. Kaikki leikkaukset ja hoidot tehtiin eli yritin häntä säästää.

Sukulaiset ihmettelivät miksen itkenyt isoäidin hautajaisissa, mutta taas koiran hautajaisissa silmäni muistuttivat tomaattia, siellä sukulaisilta kuuli "No mutta sehän oli vain koira"

Kommentit (7)

Vierailija

En minäkään itkenyt mummini hautajaisissa vuosia sitten, vaikka hän olikin erittäin läheinen. Itkin kyllä aiemmin ja vielä vuosia jälkeenkin, mutta en muiden kuin poikaystäväni seurassa. Kuukausi sitten itkin eläinlääkärin vastaanotolla, kun nuori kissani oli kipeä ja ei tiedetty vielä mikä sillä oli. Miksi pitäisi koko kansan edessä itkeä...

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
En minäkään itkenyt mummini hautajaisissa vuosia sitten, vaikka hän olikin erittäin läheinen. Itkin kyllä aiemmin ja vielä vuosia jälkeenkin, mutta en muiden kuin poikaystäväni seurassa. Kuukausi sitten itkin eläinlääkärin vastaanotolla, kun nuori kissani oli kipeä ja ei tiedetty vielä mikä sillä oli. Miksi pitäisi koko kansan edessä itkeä...

Korjaan: koko suvun edessä. Itse ainakin hautajaisissa olen aika normaali, vaikka itse surenkin, mutta en halua tunteitani serkun kummin kaimallekin näyttää, vaan käydä niitä lähipiirissä. Osannotot kuitenkin molemmista!

Vierailija

No onhan se koira läheisempi kun sen kanssa asuu ja hoitaa 15 vuotta. Kuinka paljon olit isoäidin kanssa tekemisissä? Jos muutaman kerran vuodessa, niin ei ihme jos ei niin läheinen suhde ollut.

Vierailija

Ihme käsitys suremisesta ap:n sukulaisilla. 

Äiti kuoli, ehti olla 3 vuotta laitoshoidossa, saattelin matkaan vanhainkodilta, haikein mielin. Ei mulla ollut enää yhtään surua jäljellä kun hautajaiset vihdoin oli.... kaikki oli surtu jo silloin kun tieto sairaudesta ja myöhemmin tieto laitoshoidosta tulivat.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat