Äiti kuoli ja isä tahtoisi jäädä isoon taloon
Meidän lasten mielestä ajatus on huono. Voimmeko mitenkään velvoittaa isää myymään talon ja muuttamaan pienempään asuntoon? Olivat avioliitossa, mutta ei testamenttia.
Kommentit (88)
Ette, leskellä on lain takaama asumisoikeus yhteiseen kotiin.
Ettehän te isäänne voi pakkottaa yhtään mihinkään.
Ette tietenkään voi velvoittaa aikuista ja täysivaltaista ihmistä muuttamaan pois kotoaan.
Leskellä on elinikäinen asumisoikeus puolisoiden yhteisessä kodissa, ette voi häätää häntä.
Ajatuksenne on ihan perseestä - edellyttäen siis, että isänne pärjää talossa. Toki voi tulla sekin päivä, että vanheneva ihminen ei pärjää isossa omakotitalossa vaan pieni kerrostaloasunto olisi parempi.
Jaa rahoihinko kiire päästä käsiksi. Häätää nyt oma isä kodistaan. Ahneudella ei mitään rajaa.
Ette onneksi voi. On se nyt kumma miksei vanhempi ihminen saisi ihan itse päättää missä asuu, vaan siihen täytyisi lasten puuttua.
Jos teillä on oikeasti vahvoja perusteita sille miksi ajatus on huono, kannattaa toki yrittää puhua sille isälle järkeä. Esim. jos kunto on niin huono että arjesta selviytyminen on vaikeaa. Mutta pakolla ette isää mihinkään saa, ellei ole siinä kunnossa että tarvitsee jo holhosta ja ulkopuolista asiainhoitoa.
Et pääse asuntorahoihin käsiksi. Leskellä on elinikäinen asumisoikeus, joka menee rintaperillisten lakiosavaatimusten edelle. Harmittaako?
Eikö asiaa voi mitenkään riitauttaa? Onko tuo elinikäinen asumisoikeus täysin ehdoton?
Mun äiti on asunut jo kohta 20 vuotta yksinään 400 neliön talossa. On siellä ihan tyytyväinen, ei aio muuttaa pois. Minulla ja sisaruksillani on omat kodit, ei tarvitse myydä äidin kotia.
Vierailija kirjoitti:
Eikö asiaa voi mitenkään riitauttaa? Onko tuo elinikäinen asumisoikeus täysin ehdoton?
Ei, miksi pitäisi riitauttaa? Ja on, elinikäinen ja täysin ehdoton.
Sukulaisleskelle piti monta kertaa selittää, että HÄN maksaa talon laskut ja kulut yksin, koska HÄN siellä asuu. Yritti lapsiltaan kerjätä jatkuvasti rahaa talon kuluihin. Jos ei ole varaa yksin siellä asua, sitten pitää muuttaa pois.
On toki leskellä oikeus asua omassa kodissaan jos haluaa mutta tietysti myös velvollisuus huolehtia itse talon kuluista ym.
Voitte esittää toiveen, ette muuta. Ison talon ylläpito voi tulevaisuudessa tuoda hankaluuksia kun isä vanhenee. Onko isä 50 vai 80? Jos hän on jo vanhus hänen olisi helpompi elää pienemmässä asunnossa ja vaivattomuus parantaisi hänen elämänlaatuaan. Toisaalta, kuka haluaa kotoaan pois? Haluaisitko sinä, ap?
Kenen etuja olette ajamassa, omianne vai isän?
Et kerro kuinka pitkä aika äitinne kuolemasta on. Jos vain vähän aikaa, niin antakaa ajan kulua. Ehkä isä itse haluaa jossain vaiheessa muuttaa. Muistakaa, että talon myynnistä tulevat rahat ovat hänen ja hän saa käyttää ne kuten haluaa (esim. matkusteluun tai hyvään kotipalveluun). Te lapset tuskin olette ostaneet vanhemmillenne taloa.
Äitini kuoleman jäkeen isäni jäi asumaan omakotitaloon vielä yli kymmeneksi vuodeksi eli kuolemaansa asti. Isälleni olisi muutto kerrostaloasuntoon tuntunut miltei vankilatuomiolta, vaikka ehkä arjesta selviytyminen kerrostaloasunnossa olisikin ollut jonkin verran helpompaa.
Jos ajatellaan tunnepuolta, niin kyllä ap. talo sisältää paljon muistoja äidistäsi ja elämästä yleensä. Munkin vanhemmat asuvat kahdestaan 200 neliön talossa ja voisin vaan kuvitella, miltä toisesta tuntuisi, jos toinen kuolisi ja kaiken surun päälle toinen joutuisi vielä johonkin "koppimaiseen kerrostaloasuntoon" asumaan, jos olisi mieleltään ja toimintakyvyltään ihan kunnossa vielä. Mut mä rakastankin vanhempiani, viestistäsi päätellen sä et paljon isästäsi välitä :(
Vierailija kirjoitti:
Eikö asiaa voi mitenkään riitauttaa? Onko tuo elinikäinen asumisoikeus täysin ehdoton?
Asumisoikeus on ehdoton. Toki voitte yrittää saada isäänne holhoukseen ja sitten suljette hänet hoitolaitokseen. Sekin voi olla hankalaa jos hänellä "pönttö peuhaa".
Huh, onpa paljon kateellisia liikkeellä. Niille neuvoisin laittamaan lantun suuhun.
Tuo asiasi on monille iso ongelma. Monet vanhat asuu liian isosti tai liian kalliisti. Ne tarvitsee joskus pienen perhetymisen asiaan. Eli ottakaa asia esille, viekää katsomaan kompakteja ratkaisuja jotka soveltuu paremmin ja antakaa itse tehdä se päätös.
Minkä ikäinen isä? Selviääkö yksin arjesta?