Lue keskustelun säännöt.
Miksi lapsilla ei ole enää soittoharrastuksia...
23.11.2015 |
...ainakaan siinä määrin mitä mun lapsuuden aikana 90-luvulla. Asuin tuolloin köyhässä lähiössä, mutta silti tosi moni kaveri soitti jotakin instrumenttiä. Itsekin pianoa. Meille on itsestäänselvää, että omakin lapsi alkaa harrastaa musiikkia siinä missä urheiluakin. Tuntuu kuitenkin, että tällainen ajattelu on poikkeavaa ja lähipiirissäkin vain yhden perheen lapsi harrastaa musiikkia. Onkohan syy siinä, etä urheiluharrastukset ovat nykyään mielettömiä aikasyöppöjä, vai onko klassinen musiikki kokenut inflaation?
Kommentit (40)
Vierailija kirjoitti:
Ainakin sairaalloisen kalliita ne on. Niin kuin moni muukin harrastus. Ilmeisesti soittaminen pitäisi (nykyään?) aloittaa tosi pienenä. Minua ainakin kammoksuttaa heittää lapsi sellaiseen ja johonkin musiikkiopistojen pääsykokeisiin kun pitäisi leikkiä vielä kurahousuissa lätäkössä.
No tuohonkin on vaihtoehtoja. Esim suzuki-musiikinopetus. Ei tarvi olla mikään musiikkiopisto tasokokeineen. Itsekin soitin pianoa omaksi iloksi yksityisen open tunneilla ja olen tosi iloinen, että opin lukemaan nuotteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat on nykyään niin uusavuttomia. Harvat on enää taiteellisesti lahjakkaita. Ne vanhemmat jotka musiikkia harrastaa, niitten lapset sitä saa. Suurin osa suomalaisista harrastaa pelkästään tv:n katselua.
No JUST NÄIN... itse en osaa soittaa kun hyvin huonosti nokkahuilua, mutta lapset saavat kyllä musiikinopetusta sekä kitarassa, pianossa että rumpujen soitossa. Ongelmaksi muodostui alkuun löytää opetusta jonka ainoa tähtäin ei ollut ne suoritukset ja teoria. Nyt kun löytyi paikka jossa opetellaan SOITTAMAAN, homma toimii meilläkin. Tässä(kään) lajissa kun meillä ei haeta ammattia vaan harrastusta, joka kantaisi aikuisuuteen asti.
Vinkki, missä käyvät soittotunneilla?
No meillä on muksun luokalla 20 oppilasta, joista 8 harrastaa aktiivisesti jonkin soittimen soittoa. Eikä siis ole musiikkiluokasta kyse.
Täälläkin on todella hankala päästä musiikkiopistoon. Jus tossa syksyllä juttelin yhden äidin kanssa, jonka tokaluokkalainen oli nyt pyrkinyt toista kertaa musiikkiopistoon. Lahjakas lapsi, on soittanut omaa instrumenttiaan jo kolme vuotta yksityisopetuksessa, mutta kun pyrkijöitä vaan on niin paljon.
Työväenopisto tarjoaa myös muutamalle soittimelle opetusta, mutta sinnekin on muutaman vuoden jono ja sittenkin opetusta on puoli tuntia joka toinen viikko!
Yksityisopetus taas on sen verran kallista, että ymmärrän kyllä, ettei monella ole siihen varaa. Ja täällä "maalla" ei tosiaan ole mitään musiikinopiskelijoita, jotka antaisivat tunteja pikkurahalla...
Vierailija kirjoitti:
Täääh??? Musiikkiopisto on täynnä, ehkä siksi. Meillä ei ole rahaa yksityisopetukseen. Haettiin poikaa musiikkiopistoon, ei tärpännyt tänä vuonna, poika nyt 9v. Yritetään ensi vuonna paremmalla onnella. Pikkusiskoa haettiin muskariin, jäi arvonnassa varasijalle. Paikat on täynnä.
Missä noin täyttä on? Ei Turussa ainakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat on nykyään niin uusavuttomia. Harvat on enää taiteellisesti lahjakkaita. Ne vanhemmat jotka musiikkia harrastaa, niitten lapset sitä saa. Suurin osa suomalaisista harrastaa pelkästään tv:n katselua.
Ei pidä paikkaansa. Soittotaito yleistyi juuri 70-80-luvuilla, eli meidän ikäpolven vanhemmista harvemmalla oli mahdollisuus opiskella viulun, pianon tai kitaran soittoa. Soittimia myytiin ennätysmäärä juuri 80-luvulla. Me olemme nykyisen kouluikäisen pikkuväen vanhempia. Myös kuvataideopetus laajeni silloin. Itsekin olin kuvataidekoulussa, joka oli uutta siinä kaupungissa 80-luvun alussa. Tanssin myös balettia. Sekin oli taidemuoto, joka levisi silloin pieniin kaupunkeihin. Nykyisin kotikaupungissani ei ole enää kuvataidekoulua eikä baletin opetustakaan. Ei kannata, valtion tuki on pienentynyt niin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat on nykyään niin uusavuttomia. Harvat on enää taiteellisesti lahjakkaita. Ne vanhemmat jotka musiikkia harrastaa, niitten lapset sitä saa. Suurin osa suomalaisista harrastaa pelkästään tv:n katselua.
Ei pidä paikkaansa. Soittotaito yleistyi juuri 70-80-luvuilla, eli meidän ikäpolven vanhemmista harvemmalla oli mahdollisuus opiskella viulun, pianon tai kitaran soittoa. Soittimia myytiin ennätysmäärä juuri 80-luvulla. Me olemme nykyisen kouluikäisen pikkuväen vanhempia. Myös kuvataideopetus laajeni silloin. Itsekin olin kuvataidekoulussa, joka oli uutta siinä kaupungissa 80-luvun alussa. Tanssin myös balettia. Sekin oli taidemuoto, joka levisi silloin pieniin kaupunkeihin. Nykyisin kotikaupungissani ei ole enää kuvataidekoulua eikä baletin opetustakaan. Ei kannata, valtion tuki on pienentynyt niin paljon.
Miksi lasten pitäisi harrastaa valtion tai kunnan tuella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täääh??? Musiikkiopisto on täynnä, ehkä siksi. Meillä ei ole rahaa yksityisopetukseen. Haettiin poikaa musiikkiopistoon, ei tärpännyt tänä vuonna, poika nyt 9v. Yritetään ensi vuonna paremmalla onnella. Pikkusiskoa haettiin muskariin, jäi arvonnassa varasijalle. Paikat on täynnä.
Missä noin täyttä on? Ei Turussa ainakaan.
Miltei joka paikassa :-)
Tuossa on erään reksin blogikirjoitus:
http://reksin.vuodatus.net/lue/2008/05/musiikkiopistoon-pyrkimisesta
Ja jos googlaat hakusanoilla "musiikkiopistoon pyrkii enemmän", niin näet, että tosi monessa kaupungissa musiikkiopistoon pyrkii enemmän ihmisiä kuin mitä sinne otetaan. Riippuu toki soittimestakin.
Ja näyttää tuolla Turun musiikkiopistossakin täyttä olevan, kun esim. viuluun on 15 oppilasta jonossa... :-D
http://www.tsmo.fi/?page_id=80
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi on kiinnostuneempi kuvataiteesta ja partiosta kuin musiikista. Tykkää kyllä kuunnella ja lauleskella itsekseen, mutta ei halua harrastaamusiikkia. Ja se on minusta ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat on nykyään niin uusavuttomia. Harvat on enää taiteellisesti lahjakkaita. Ne vanhemmat jotka musiikkia harrastaa, niitten lapset sitä saa. Suurin osa suomalaisista harrastaa pelkästään tv:n katselua.
Ei pidä paikkaansa. Soittotaito yleistyi juuri 70-80-luvuilla, eli meidän ikäpolven vanhemmista harvemmalla oli mahdollisuus opiskella viulun, pianon tai kitaran soittoa. Soittimia myytiin ennätysmäärä juuri 80-luvulla. Me olemme nykyisen kouluikäisen pikkuväen vanhempia. Myös kuvataideopetus laajeni silloin. Itsekin olin kuvataidekoulussa, joka oli uutta siinä kaupungissa 80-luvun alussa. Tanssin myös balettia. Sekin oli taidemuoto, joka levisi silloin pieniin kaupunkeihin. Nykyisin kotikaupungissani ei ole enää kuvataidekoulua eikä baletin opetustakaan. Ei kannata, valtion tuki on pienentynyt niin paljon.
Miksi lasten pitäisi harrastaa valtion tai kunnan tuella?
Tiesitkö, että osa lasten harrastusmaksuista on jopa 10-kertaistunut 20 vuodessa. Palkat eivät ole 10-kertaistuneet. Harrastukset kehittävät mm. aivoja. Millä taas on suuri merkitys Suomen tulevaisuudelle. Suomi tarvitsee innovaatioita, joita luovuus synnyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmille on tärkeintä ettei lapsesta tule ylipainoinen. Muut asiat, niin kuin esimerkiksi sivistys tai kulttuuriharrastukset ovat toisarvoisia.
Nykyajan lapset eivät jaksa keskittyä noin vaativaan toimintaan. Naapurustossa on varmaan 5 aloittaneet soiton, mutta sitten lopettaneet, kun ei jaksa. Älypuhelimet ja tietokoneet tekevät lapsista hermostuneita.
t. muusikko
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat on nykyään niin uusavuttomia. Harvat on enää taiteellisesti lahjakkaita. Ne vanhemmat jotka musiikkia harrastaa, niitten lapset sitä saa. Suurin osa suomalaisista harrastaa pelkästään tv:n katselua.
Ainakin mun tuttava- ja työkaveripiireissä lasten harrastusaikataulut on suorastaan hengästyttäviä, ei tosiaan mitään pelkkää tv:n katselua. Suurin osa tosiaan tuntuu kyllä jotain urheilulajeja harrastavan, ei niinkään taidelajeja. Mutta niitä lajeja sitten harjoitetaan tosi intensiivisesti, esim. 3 treeniä viikossa lätkää tms.
Mun keskinmäiseni ui 4 krt viikossa 2,5 - 3 tuntia kerrallaan ja käy kahdesti viikossa kuvataidekoulussa. Mihin tuohon vielä musiikkiharrastuksen mahduttaisi - lasten kun pitää saada myös vain olla ja tavata kavereita.
Meillä ei harrasteta soittamista, koska esikoinen vasta 5v ja halusimme hänelle jonkun harrastuksen, joka ei vie liikaa aikaa. Aiemmin kävi muskarissa, kerhossa, uimakoulussa ja tanssikoulussa. Nykyisin osapäiväisesti hoidossa ja tanssikoulu sekä uimakoulu ovat pysyneet koska niistä tykkää. Molempia on vain lyhyesti, toista 45min/vko ja toista 35min/vko. Pidän myös tärkeänä, että opitaan pienestä pitäen liikunnallinen elämäntapa, edes jokin liikunnallinen harrastus, joka voi vaihdella kiinnostuksen mukaan.
Soittamista mietittiin, mutta olisi tullut liikaa harrastuksia. Lisäksi jonot on pitkiä ja kolmanneksi kumpikaan vanhemmista ei osaa soittaa mitään, joten vaatisi minulta myös paljon aikaa, jotta voisin itse opetella samalla ja tukea lapsen harjoittelua kotona. Nyt ei valitettavasti ole paljonkaan aikaa sellaiseen. Urheilla kyllä osaan ilman opetusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vakavasti otettava musiikkiharrastus vaatii vanhemmiltakin melkoisesti aikaa, siis muuhunkin kuin tunnille kuskaamiseen. Harjoittelua on valvottava ja pienten kohdalla vielä istuttava soittotunnitkin kuuntelemassa, kun pieni viulisti "kiusaa kissaa". Lapsi ja aikuinenkin kuuntelee vain räppiä, klassinen on täysin vierasta.
Yksi syy, miksi lapset eivät halua jatkaa musiikki- tai urheiluharrastusta, on se, että alusta asti homma on niin pahukset totista puurtamista. Ei riitä, että oppii soittamaan sen verran hyvin, että soittelee omaksi ilokseen. Sama koskee urheilua, esim. jääkiekkoa ja voimistelua. Ei riitä, että harrastaa liikuntaa omaksi ilokseen, vaan pitää painaa hampaat irvessä, sillä vain huippu kelpaa. Pitäisi saada harrastaa vain omaksi iloksi, sillä kaikista ei kuitenkaan tule huippuja. Kaikki eivät sitä edes halua.
Pääsin viisivuotiaana musiikkiopistoon soittamaan viulua 1970-luvulla. Opettajaksi tuli lapseton n 50-vuotias nainen, joka ei ymmärtänyt lasten kanssa työskentelystä yhtään mitään ja aina sai pelätä, mitä ko opettaja taas sanoo. Hän oli saanut päähänsä käyttää ns Suzukimenetelmää, jossa ei soitettu nuoteista vaan korvakuulolta (ainakin suurimmaksi osaksi noin). Siinä kävi sitten siten, etten oikein oppinut koskaan lukemaan nuotteja kunnolla, varmaan jonkinasteinen lukihäiriö. Lukemaan opin kyllä aikaisin.
Seuraava viulunsoitonopettaja oli sitten unkarilainen mies, joka ei osannut suomea ollenkaan. Hänen luonaan piti käydä tunneille hielle/tupakalle haisevassa yksiössä, musiikkiopistolla oli luokkapula tms. Ei onnistuisi tänäpäivänä tuollainen..mutta 1980-luvun alussa kyllä. Tuo opettaja sai sitten potkut, kun jatkuvasti oli tunnit myöhässä tai opettaja ei ilmaantunut paikalle.
Sitä seuraava opettaja oli vanha kapellimestari, aivan ihana opettaja. Valitettavasti vain hän jäi kohta eläkkeelle ja tilalle tuli taas unkarilainen mies. Tuo oli aivan kauhea opettaja, en ollut mikään kovin kaksinen oppilas ja hän nauroi minulle sun muuta. Opettajaksi tuli sitten suomalainen mies, joka hipelöi vanhempia oppilaita ihan avoimesti ja oli ehdottanut heille seksiäkin. Itse olin vasta 12v tuolloin, joten mitään tuollaista ei tapahtunut.Oireilin tuon ahdistavan harrastuksen ja opettajan takia siten, että lintsasin koulusta 2 vkoa. Äitini ja isäni mielestä olin pettänyt heidät ja tuotin heille suuren häpeän, kun en enää jatkanut tuota heidän mielestään hienoa harrastusta..Just..
Sekin on nykyään melko kilpailuhenkistä ja tavoitteellista. Moni musiikkikoulu heittää pihalle jos ei edisty riittävän nopeasti ja osallistu matineoihin yms. Mun tyttö meni viulutunneille 9 vuotiaana ja open mukaan se on liian myöhäistä ja tyttö ei enää tule hyväksi viulistiksi eikä varsinkaan ammattilaiseksi. Öh... Mitä siitä? Ei siitä seuraavaa suurta musiikillista lapsineroa olla leipomassa, kunhan tahtoo oppia soittamaan omaksi iloksi. Muutenkin painosti tyttöä konserteihin yms. ja kun tyttö ujona ei halunnut esiintyä eikä luottanut kykyihinsä alkoi soimaus, että edistyy liian hitaasti. Onko silläkään oikeasti mitään väliä, koulu saa rahansa ja viuluope palkkansa ja tyttö oppii soittamaan? Lopulta tyttö lopetti kunnes veljen uusi tyttöystävä paljastui viulistiksi ja alkoi opettaa ja nyt parin vuoden ahkeran mutta paineettoman treenin jälkeen tyttö on oikeasti aivan kelvollinen viulisti ja osaa opetella asioita myös itse kun perusteet on hallussa. Treenaa joka päivä ja on innostunut edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisekseen noi urheiluharrastukset on kyllä melkoisia aikasyöppöjä jo pienestä pitäen. Meidän 6 v:n harrastuksessa valitaan kilparyhmää, joka harjoittelisi 6 h viikossa. Siis kuusivuotiaat! Paljon tärkeämpänä pitäisin, että se kuusivuotias harrastaa sen yhden urheilulajin lisäksi vaikka musiikkia, kuvataidetta tai vaikka toista urheilulajia ja kehittää siten itseään monipuolisesti, kuin alkaa hiomaan itseään huipulle tuossa yhdessä lajissa. Sitä paitsi, varsinkin tässä iässä tärkeimmät kehitettävät taidot ovat vielä sosiaaliset taidot ja mielikuvitus, jotka kehittyvät parhaiten vapaassa leikissä ja pitkin pihaa omin päiten juoksennellessa.
No toi on jo huippu, samaa on havaittavissa muuallakin, mutta ei nyt sentään tossa mittakaavassa kuitenkaan! Uskallatko sanoa seuran? Tossa mennään kyllä komeasti metsään. Harva haluaa panostaa noin pienen kanssa, harva lapsi jaksaa vielä noin täydellistä omistautumista, ja uskon että kilparyhmäläisistä iso osa palaa loppuun viimeistään murrosiässä kun aletaan miettiä mitä elämältä haluaa. Parempi olisi tutkimustenkin mukaan antaa suurelle joukolle hyvää valmennusta, ja erikoistua vasta joskus 10 - vuotiaana..
En nyt viitsi seuraa sanoa, mutta laji on (poikien) voimistelu, eikä seuralla liene väliä, saman ikäisille on kai muissakin seuroissa. Ilmeisesti tuohon tulisi päälle vielä kilpailutkin, eli tuo 6 h/viikko ei todellisuudessa edes riitä.
Seuran puolesta kriteereinä oli vielä jotain, että lapsen pitää sitoutua pitkäjänteiseen harjoitteluun tms. Tuli mieleen, että jollain on jäänyt lukematta kirja Lapsen kehitys for Dummies.
t. 7
Aa voimistelu. Se on laji johon en lapsia koskaan ole vienyt, juuri tuon takia. Muuta elämää ei saa olla.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat on nykyään niin uusavuttomia. Harvat on enää taiteellisesti lahjakkaita. Ne vanhemmat jotka musiikkia harrastaa, niitten lapset sitä saa. Suurin osa suomalaisista harrastaa pelkästään tv:n katselua.
Miten uusavuttomuus ja taiteellinen lahjakkuus liittyy toisiin?
Taiteellista lahjakkuutta joko on, tai sitten ei ole. Sillä ei ole uusavuttomuuden kanssa mitään tekemistä.
Soittoharrastus on kallista. Ja minusta se ei ole vähentynyt siltikään. Minäkin, joka tunnen todella vähän porukoita, tiedän heti sen enempiä funtsimatta monta pentua, jotka saavat opetusta soittamiseen. Pianox2, kitarax2, basso... jos oikein miettisin, tulisin varmaan lisää.
Minä osaan soittaa koskettimia (eli pianoa), kitaraa, hiukan rumpuja ja bassoa. Musiikki on ollut aina vain ihanaa! Vieläkin soittelisin, mutta perhe rajoittaa harrastustoimintaa. Soitin nuorena bändissä bassoa ja koskettimia. Saatiin ilmaiseksi kulttuuritoimelta bänditreenikämppä lainaksi. Nykyisillä nuorilla on hyvin vähän mitään ilmaisia treenipaikkoja. Se voi olla osasyy, että nuoret perustaa bändejä vähemmän kuin 90-luvun alussa! Silloin meillä oli jopa konsertti, jossa soitti 10 eri bändiä. Kyseessä oli alle 20000 asukkaan kaupunki.
No JUST NÄIN... itse en osaa soittaa kun hyvin huonosti nokkahuilua, mutta lapset saavat kyllä musiikinopetusta sekä kitarassa, pianossa että rumpujen soitossa. Ongelmaksi muodostui alkuun löytää opetusta jonka ainoa tähtäin ei ollut ne suoritukset ja teoria. Nyt kun löytyi paikka jossa opetellaan SOITTAMAAN, homma toimii meilläkin. Tässä(kään) lajissa kun meillä ei haeta ammattia vaan harrastusta, joka kantaisi aikuisuuteen asti.