Lue keskustelun säännöt.
Syrjäytyminen on ainakin osin oman asenteen seurausta
21.11.2015 |
Ei, en väitä, etteikö yhteiskunta voi polkea joitain ihmisryhmiä. Lähtökohdatkin ovat meillä kaikilla erilaisia, ei mene pelinappulat tasan.
Mutta on tässä paljon myös asenteesta kiinni. Syytätkö vastoinkäymisistä aina jotakin muuta ja katsot olevasi mielivallan tai huonon tuurin uhri? Vai menetkö ensin itseesi ja mietit, mitä teit väärin ja mitä teet seuraavalla kerralla toisin?
Katselin tässä sivusilmällä Herolta dokumenttia britti-travellereista. Siinä oli joku perhe menossa katsomaan perheen isää vankilaan. Tarkoitus oli ilmeisesti käyttää nuorinta tytärtä juhlavaatteissa katsomassa isäänsä (käänsin kesken kanavalla, enkä ole ihan juonesta perillä, mutta bear with me).
Matkaan lähdettiin aivan liian myöhään ja vankilaan saavuttiin vasta, kun vierailuaika oli päättynyt. Siinä sitten vaadittiin vartijoita muuttamaan sääntöjä ja sallimaan silti vierailu. Ja kun pyyntöön ei suostuttu, sitä nuorinta itketettiin urakalla ja haukuttiin vankilaviranomaisia. "He pilasivat hänen elämänsä tärkeimmän päivän".
Itse olisin ajatellut, että voi räkä, oma vika kun en lähtenyt ajoissa.
Väitän, että tuo "se on aina jonkun muun vika, en minä asialle mitään voi" on laajemminkin liukas tie kohti heikkoa elämänhallintaa ja syrjäytymistä. Varsinkin jos lähtökohdat muutenkin ovat huonot.
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Ap on oikeassa. Eikä hän mielestäni syyllistä sairaita ja lapsena kaltoin kohdeltuja, joten minusta on melko joutavaa niistä tilittää.
On tää jännä kulttuuri tää suomalainen kun nätisti muotoiltukin ajatus siitä, että omalla asennoitumisella on väliä kaikissa oloissa koetaan syyllistämiseksi. Se on syyllistämistä oikeestaan vaan jos siitä seuraa, että sen varjolla lopetetaan palvelut ja tuki mielisairailta, työttömiltä jne ja vaaditaan niitä ite hankkimaan elantonsa ja terapiansa. Tuskin ap nyt mitään jenkkimallia tällä ajaa.
Juu en tod aja!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kun asiaa tarkemmin pohtii, niin itse olen ainakin kokenut että syrjäytymisen taustalla on häpeä itseään kohtaan. Aloittajan tapauksessa taas oli kyse enemmänkin sen puutteesta. Ja jälkimmäiset ihmiset kyllä elävät osana yhteiskuntaa, mutta onko se sitten rakentavaa on toinen asia. Yhteiskunnassa pärjää paremmin mitä enemmän kulkee oma napa edellä. Joten en sinänsä ymmärrä syrjäytyneiden ottamista mukaan keskusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Itellä ollu paniikkihäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko, kovia ahdistuskohtauksia. Luulen, että jos itse joutuisitte nämä käymään läpi ymmärtäisitte meitä paremmin joilla takaisin työelämään hyppääminen ei ole niin mutkatonta. Näistä ongelmista en ole kertonut kun kaikista läheisimmille, en halunut saada sitä hullun leimaa jne.. Toki kun et kerro saat kuulla olevasi laiska, sossupummi ja luuseri. Yksi kaveri jaksoi jatkuvasti jankuttaa miksi en mene töihin, katkaisin välit häneen lopullisesti, oli koulukiusaajamainen sävy hänen jutuissa.
-mies
Täysin samanlainen tarina täälläkin. Samoja ongelmia on minullakin, enkä puhu niistä kenellekään, samoista syitä kuin sinunkin vaikeneminen johtuu. Paljon tulee kyllä syyllistystä joka suunnalta, ja ne syyllistäjöt vain saavat vahvistustusta kannalleen, koska en puolustaudu. Pelot ja muut vastaavat ovat kyllä suuri este menestykselle, mutta koska niistä ei voida puhua, ihminen leimataan laiskaksi. Minäkin olen hylännyt puolet kavereistani tuon takia, ei jaksa sitä syyllistämistä.
-myös mies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm. En ole samaa mieltä. Itse olen syrjäytynyt nuori nainen. Olen eläkkeellä mt-syistä. Eläke on pieni, joten rahaa ei kauheasti ole. Hyviä ystäviä minulla on kaksi, josta toinen ei asu samalla paikkakunnalla. Toista näen useammin. En kuitenkaan sairauden takia pääse aina lähtemään ulos, joten olen paljon sisällä. Yritän kyllä, joten siitä ei ole kiinni. Ystäväkään ei tietenkään joka päivä luonani käy, joskus on viikon kaksi poiskin. En välttämättä tapaa kauheasti ihmisiä sinä aikana, koska ulos meneminen on tosiaan vaikeaa. Minulla on noiden ystävien lisäksi pari kaveria, mutta heidän tapaaminen on myös vaikeaa.
Niin siis mistä et ole samaa mieltä?
Ap kysyy, koska ei ymmärrä pointtiasi
Siitä, että syrjäytyminen olis oman asenteen seurausta. Minä teen joka päivä töitä sairauteni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Syrjäytymisestähän lähdit kohkaamaan. Aika usein ne syrjäytyneet ovat mt-ongelmaisia, joko todettuja tai ei. Siksi käskin sun pitää turpasi kiinni, kun et tiedä oikeista ongelmista mitään.
Alkoholistit samoin eivät kestä elämää selvinpäin ja takana voi olla suuria vaikeuksia. Ap.n vihervassari kukkahattutätiys on niin ihailtavaa. Muuttakaa asennetta. Joillakin vaatii asennetta elää täällä vetämättä itseään kiikkuun ...hullu saa olla muttei tyhmä.
Kestän minä selvinpäinkin, jos on mielekkäitä harrastuksia. Selvinpäin vaan on niin hemmetin tylsää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Syrjäytymisestähän lähdit kohkaamaan. Aika usein ne syrjäytyneet ovat mt-ongelmaisia, joko todettuja tai ei. Siksi käskin sun pitää turpasi kiinni, kun et tiedä oikeista ongelmista mitään.
Alkoholistit samoin eivät kestä elämää selvinpäin ja takana voi olla suuria vaikeuksia. Ap.n vihervassari kukkahattutätiys on niin ihailtavaa. Muuttakaa asennetta. Joillakin vaatii asennetta elää täällä vetämättä itseään kiikkuun ...hullu saa olla muttei tyhmä.
Ai en tiedä vai... Kuule, pidäpä itse pienempää ääntä, kun et tiedä minusta yhtikäs mitään.
Jos olisit vaivautunut oikeasti lukemaan aloitukseni ja kommenttini, olisit jo aikaa sitten ymmärtänyt, että en syyllistä ketään vastoinkäymisistä. Kuka tahansa voi sairastua tai joutua työttömäksi. Vastoinkäymisistä selviämisessäkin on kuitenkin eroja. Jos ei kykene elämänhistorian/sairauden/lapsuuden kokemusten/synnynnäisen luonteen takia ottamaan vastoinkäymisistä koppia, niin sitten vaan niin ON, eikä siitä ketään saa rangaista vaikkapa jättämällä hoidotta tai elatuksetta.
Otsikossanikaan en väittänyt, että syrjähtyminen on kokonaan ihmisten omasta asenteesta kyse, enkä sitä ole missään muuallakaan väittänyt.
Kaltaisesi ammattimaiset väärinymmärtäjät ovat todella raivostuttavia. Eikä todellakaan masennusdiagnoosi kyllä käy selityksesi. Lopetan keskustelun tähän, koska katsoit oikeudeksesi aloittaa henkilökohtaiset solvaukset, enkä halua itse ärsyyntyä turhasta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itellä ollu paniikkihäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko, kovia ahdistuskohtauksia. Luulen, että jos itse joutuisitte nämä käymään läpi ymmärtäisitte meitä paremmin joilla takaisin työelämään hyppääminen ei ole niin mutkatonta. Näistä ongelmista en ole kertonut kun kaikista läheisimmille, en halunut saada sitä hullun leimaa jne.. Toki kun et kerro saat kuulla olevasi laiska, sossupummi ja luuseri. Yksi kaveri jaksoi jatkuvasti jankuttaa miksi en mene töihin, katkaisin välit häneen lopullisesti, oli koulukiusaajamainen sävy hänen jutuissa.
-mies
Täysin samanlainen tarina täälläkin. Samoja ongelmia on minullakin, enkä puhu niistä kenellekään, samoista syitä kuin sinunkin vaikeneminen johtuu. Paljon tulee kyllä syyllistystä joka suunnalta, ja ne syyllistäjöt vain saavat vahvistustusta kannalleen, koska en puolustaudu. Pelot ja muut vastaavat ovat kyllä suuri este menestykselle, mutta koska niistä ei voida puhua, ihminen leimataan laiskaksi. Minäkin olen hylännyt puolet kavereistani tuon takia, ei jaksa sitä syyllistämistä.
-myös mies
Itse en käytä alkoholia juuri ollenkaan, olenkin miettinyt että elämäni olisi paljon hyväksyttävämpää jos olisin rapajuoppo, heitä minunkin kaveripiirissä ymmärretään ja jotkut jopa glorifioivat heidän juomistaan. Mt-ongelmista on parempi ettei puhu mitään, sosiaalinen itsemurha ja saat ikuisen leiman.
-mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveysongelmat eivät lähde pois asenteella vaikka asennetta niitä vastaan taistelemiseen tarvitaan. Jos lähtisivät, en olisi ikinä joutunut lähtemään pois jumpasta kesken kun seinät kaatuu päälle ja happi loppuu, tai kauppajonosta, juhlista tai töistä. En ole toistaiseksi syrjäytynyt, mutta jotkut pahat masennuskaudet ovat olleet sellaisia, että jos mulla ei olisi työpaikkaa niin ne syrjäyttäisivät mut työnhausta ja opiskelupaikan hausta. On ihan eri asia mennä töihin vähän huonossa kunnossa rutiinien keskelle kuin lähteä tavoittelemaan täysin hajonneen itsetunnon ja sairauden kanssa jotain koulu- tai työpaikkaa johon liittyy kilpailua ja paineita.
Elämä opettaa. Ensin olet sellainen, jolla on ap:n asenne ja sitten tapahtuu jotain mikä sairastuttaa psyykkisesti. Pelkotilojen kanssa on täysin mahdotonta elää normaalia tuottavaa elämää. Se ei todellakaan ole tahdonvoimasta, älystä tai asenteesta kiinni.
Kuten itsekin sanot, taistelu mielenterveysongelmia vastaan vaatii asennetta. Ei sinuakaan auttaisi ajatella, että masennus vain tapahtuu sinulle, eikä asialle mitään voi.
Mutta eri asia sitten se, että miksi masentaa. Totta kai masennus voi iskeä kehen tahansa. Se on herraparatkoon sairaus eikä mikään tietoisti valittu asenne! Ikinä ole sellaista väittänyt enkä ajattele niin!
Aika paljon kuvittelet tietäväsi minusta ja elämästäni. Olen viisikymppinen ihminen, perheessänikin on masennusta ja muita vastoinkäymisiä suorastaan pökerryttävä määrä.
Ja täsmennyksen vuoksi kerrottakoon nyt, että aloitus ei tullut mieleeni syyllistämistarkoituksessa, vaan kasvatuksellisena asiana. Että millaista suhtautumista kannattaisi lapselle opettaa. Se oli taustamotiivi aloitukselleni, eikä todellakaan ollut tarkoitus masentuneita mollata. Mielestäni en niin kyllä tehnytkään, mutta viestinnässä virhetulkinnar ovat tavallisia, ja ehkä olisi pitänyt muotoilla teksti toisin.
ApMutta tajuatko, että ne mt-sairaudet tarvitsee hoitoa? Sitä ei useinkaan tässä maassa saa. Lykätään pilleriresepti kouraan ja toivotaan ettei tapa itseään.
Tiedän tuon oikein hyvin, enkä ole missään päinvastaista väittänytkään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveysongelmat eivät lähde pois asenteella vaikka asennetta niitä vastaan taistelemiseen tarvitaan. Jos lähtisivät, en olisi ikinä joutunut lähtemään pois jumpasta kesken kun seinät kaatuu päälle ja happi loppuu, tai kauppajonosta, juhlista tai töistä. En ole toistaiseksi syrjäytynyt, mutta jotkut pahat masennuskaudet ovat olleet sellaisia, että jos mulla ei olisi työpaikkaa niin ne syrjäyttäisivät mut työnhausta ja opiskelupaikan hausta. On ihan eri asia mennä töihin vähän huonossa kunnossa rutiinien keskelle kuin lähteä tavoittelemaan täysin hajonneen itsetunnon ja sairauden kanssa jotain koulu- tai työpaikkaa johon liittyy kilpailua ja paineita.
Elämä opettaa. Ensin olet sellainen, jolla on ap:n asenne ja sitten tapahtuu jotain mikä sairastuttaa psyykkisesti. Pelkotilojen kanssa on täysin mahdotonta elää normaalia tuottavaa elämää. Se ei todellakaan ole tahdonvoimasta, älystä tai asenteesta kiinni.
Kuten itsekin sanot, taistelu mielenterveysongelmia vastaan vaatii asennetta. Ei sinuakaan auttaisi ajatella, että masennus vain tapahtuu sinulle, eikä asialle mitään voi.
Mutta eri asia sitten se, että miksi masentaa. Totta kai masennus voi iskeä kehen tahansa. Se on herraparatkoon sairaus eikä mikään tietoisti valittu asenne! Ikinä ole sellaista väittänyt enkä ajattele niin!
Aika paljon kuvittelet tietäväsi minusta ja elämästäni. Olen viisikymppinen ihminen, perheessänikin on masennusta ja muita vastoinkäymisiä suorastaan pökerryttävä määrä.
Ja täsmennyksen vuoksi kerrottakoon nyt, että aloitus ei tullut mieleeni syyllistämistarkoituksessa, vaan kasvatuksellisena asiana. Että millaista suhtautumista kannattaisi lapselle opettaa. Se oli taustamotiivi aloitukselleni, eikä todellakaan ollut tarkoitus masentuneita mollata. Mielestäni en niin kyllä tehnytkään, mutta viestinnässä virhetulkinnar ovat tavallisia, ja ehkä olisi pitänyt muotoilla teksti toisin.
ApMutta tajuatko, että ne mt-sairaudet tarvitsee hoitoa? Sitä ei useinkaan tässä maassa saa. Lykätään pilleriresepti kouraan ja toivotaan ettei tapa itseään.
Tiedän tuon oikein hyvin, enkä ole missään päinvastaista väittänytkään.
Ap
Pitääkö syöpäsairaidenkin vaan muuttaa asennettaan? Ja ottaa itseään niskasta kiinni? Vaikka eivät saisi kunnon hoitoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm. En ole samaa mieltä. Itse olen syrjäytynyt nuori nainen. Olen eläkkeellä mt-syistä. Eläke on pieni, joten rahaa ei kauheasti ole. Hyviä ystäviä minulla on kaksi, josta toinen ei asu samalla paikkakunnalla. Toista näen useammin. En kuitenkaan sairauden takia pääse aina lähtemään ulos, joten olen paljon sisällä. Yritän kyllä, joten siitä ei ole kiinni. Ystäväkään ei tietenkään joka päivä luonani käy, joskus on viikon kaksi poiskin. En välttämättä tapaa kauheasti ihmisiä sinä aikana, koska ulos meneminen on tosiaan vaikeaa. Minulla on noiden ystävien lisäksi pari kaveria, mutta heidän tapaaminen on myös vaikeaa.
Niin siis mistä et ole samaa mieltä?
Ap kysyy, koska ei ymmärrä pointtiasiSiitä, että syrjäytyminen olis oman asenteen seurausta. Minä teen joka päivä töitä sairauteni kanssa.
Syrjäytyminen on OSIN omasta asenteesta kiinni. Sairaudet ja muut sellaiset vastoinkäymiset tietenkään eivät ole. Selvästi en tätä alleviivannut kunnolla aloituksessa, mutta olen ketjussa sitä yrittänyt toistaa. En halua todellakaan syyllistää ketään mielenterveyden ongelmista, pahoittelen jos sellainen mielikuva syntyi.
Ap, joka nyt lähtee kylpyyn ja kiittää asiallisesti kommentoineita
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2, osuit tärkeään asiaan. Se tosiaan on pitkälti kotoa opittua. Työnteon, itsensä kehittämisen ja harkinnan arvostus opitaan pitkälti lapsena kotoa. Voin hyvin ymmärtää, miten esim. noilla syrjityillä travellereilla on asenne, että "muut polkevat meitä, ja siitä tämä johtuu". Mutta ei se ole kovin hyödyllistä, jos pyrkii nousemaan elämässä eteenpäin.
ApEi sitä ajatella hyötykysymyksenä jos ihminen tuntee olevana alinta kastia. Jos se tuntemus on ollut koko elämän ajan ja elämä tuonut vastoinkäymisiä kovasta yrittämisestä huolimatta, niin eipä siinä enää toisten puheet auta, että olet ok ja sussa ei ole vikaa. Joskus on parempi syrjäytyä kuin ottaa aina lisää sontaa niskaan. Ei säälittelykään kivalta tunnu. Itsessä vika...mitä se auttaa syrjäytynyttä vielä ottaa lisäsyyllisyyttä harteille. Mitä edes on syrjäytyminen, kun kaikilla pelaa yhteydet netin kautta.
Kuten sanoin, näinhän se on. Toisaalta pahimmatkaan vastoinkäymiset eivät jokaista lannista. Hesarilla on sivuilla nyt hyvä juttu resilienssistä, luepa tämä:
http://www.hs.fi/elama/a1447743539174
Sivusta syyllistäminen ei ketään auta, mutta ehkä siinä voi itse miettiä kriittisesti sitä, millaisesta asenteesta on omassa tilanteessa apua ja kykeneekö sitä asennettaan muuttaa. Ei varmaan ole helppoa.
ApAsennemuutos voi kestää vuosien terapiaa ja siinä ehtii moni käydä huutelemassa mielipiteitään mten kuuluu elää ja ajatella.
Eläisit vaikka päivän minun elämänkokemuksilla ja luonteella, niin menisi suu soukemmalle. Luottamus nolla tiettyihin suuntiin. Vaikka kuinka luulet tietäväsi, niin niitä haavoittavia kokemuksia et voi tuntea. Joskus on parempi olla hiljaa asioista joihin ei ymmärrys riitä.Tuut muuten todistaneeksi oikeaksi sen mitä ap sanoo. Sähän myönnät itekin, että sulla on väärä elämänasenne. Se on sitte toinen juttu, mistä SE johtuu, eikä apkaan sitä väitä että se olisi ihmisen oma vika jos lapsena on päähän nuijittu uhrin rooli.
OhisKiitos, hyvä että joku ymmärsi. En väitä.
ApAp kommentoi ja ap vastaa..
No ei kommentoi, osaan puolustaa ihan itse itseäni. Meinaat, että kukaan ei voi ajatella kuten minä? ;-)
Ap
Toivottavasti ei ainakaan kovin moni ajattelisi, sillä olet niitä ihmisiä, joka "et tunnistaisi totuutta, vaikka se tippuisi päähäsi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika pitkän matkan yksi hyvä ystäväni on esim käynyt, että on nykyään työkykyinen. Vuosien terapia on auttanut, itsemurha oli yhdessä vaiheessa niin lähellä, että oli kirjoittanut itsemurhaviestinkin. Ollaan kumpikin keski-ikäisiä miehiä nyt, ilman toisten tukea tuskin itsekkään olisin edes hengissä. Kaveri on korkeasti koulutettu ja hyvässä duunissa, minulla työt on/off ja tällä hetkellä olen työtön.
En nykyään jaksa enää välittää muiden mielipiteistä ja asenteista olen vain iloinen, että olen hengissä ja voin paremmin.
Menepäs nyt kylpyyn, mutta muista ottaa se kukkahattu pois päästäsi. Kukaan ei vain ole... sellaiset ovat laitoksessa. Eiköhän jokainen yritä tehdä elämästään mielekästä ja elämisen arvoista ongelmista huolimatta. Ole onnellinen, kun sinullecei osnut se vähän vaikeampi korttipakka. Ethän tuolla asenteella olisi edes lähtenyt peliin, vaan lyönyt kortit pöytään ja vaatinut uutta jakoa. Toisten on ollut pakko pelata niillä paskoilla korteilla alusta lähtien ja oppia häviämään yhä uudelleen. Perustat hienon maailmaa parantavan mielipiteesi johonkin lehtiartikkeleen ja lähdet pätemään sillä asialla. Odotat että kaikki nyökyttelevät että olet oikeassa, näinhän se on. Olen välillä hyvin kärkäs mielipiteissäni ihan vain sen takia kun tuo ylhäältäpäin viisastelu ja asenne, että minä tiedän mikä sulle on parasta, usko mua, vain saa minut nykyään kiihtymään. Jos jollain on oikeus päteä toisten ongelmissa, niin sama toisinpäin. Julmaa... kyllä..ja asenteeni on syvältä. En välitä.
Saulikin neuvoi joskus, että leipokaa pullaa. Sillähän ne ongelmat ratkeaa. Leivotaan niin perkeleesti pullaa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm. En ole samaa mieltä. Itse olen syrjäytynyt nuori nainen. Olen eläkkeellä mt-syistä. Eläke on pieni, joten rahaa ei kauheasti ole. Hyviä ystäviä minulla on kaksi, josta toinen ei asu samalla paikkakunnalla. Toista näen useammin. En kuitenkaan sairauden takia pääse aina lähtemään ulos, joten olen paljon sisällä. Yritän kyllä, joten siitä ei ole kiinni. Ystäväkään ei tietenkään joka päivä luonani käy, joskus on viikon kaksi poiskin. En välttämättä tapaa kauheasti ihmisiä sinä aikana, koska ulos meneminen on tosiaan vaikeaa. Minulla on noiden ystävien lisäksi pari kaveria, mutta heidän tapaaminen on myös vaikeaa.
Niin siis mistä et ole samaa mieltä?
Ap kysyy, koska ei ymmärrä pointtiasiSiitä, että syrjäytyminen olis oman asenteen seurausta. Minä teen joka päivä töitä sairauteni kanssa.
Syrjäytyminen on OSIN omasta asenteesta kiinni. Sairaudet ja muut sellaiset vastoinkäymiset tietenkään eivät ole. Selvästi en tätä alleviivannut kunnolla aloituksessa, mutta olen ketjussa sitä yrittänyt toistaa. En halua todellakaan syyllistää ketään mielenterveyden ongelmista, pahoittelen jos sellainen mielikuva syntyi.
Ap, joka nyt lähtee kylpyyn ja kiittää asiallisesti kommentoineita
Vaan ei ole kiinni edes osittain aina. Minulla on niin pahoja pelkotiloja, ettei ole helppo lähteä kotoa ulos tapaamaan ystäviä tai esim kauppaan. Minulle tämä syrjäytyminen on sairauden tulosta. Kotoa käsin yritän pitää ystäviin yhteyttä, tai sitten eräs ystävä tulee tänne minun luokse. Jos on elänyt pumpulissa, niin ei todellakaan voi tajuta, mitä on elää jatkuvassa pelossa koko ajan ilman kunnollista psykiatrista hoitoa.
Syrjäytymisestähän lähdit kohkaamaan. Aika usein ne syrjäytyneet ovat mt-ongelmaisia, joko todettuja tai ei. Siksi käskin sun pitää turpasi kiinni, kun et tiedä oikeista ongelmista mitään.
Alkoholistit samoin eivät kestä elämää selvinpäin ja takana voi olla suuria vaikeuksia. Ap.n vihervassari kukkahattutätiys on niin ihailtavaa. Muuttakaa asennetta. Joillakin vaatii asennetta elää täällä vetämättä itseään kiikkuun ...hullu saa olla muttei tyhmä.