Resilientti ihminen selviytyy paremmin vastoinkäymisistä - vaikkapa koko perheen kuolemasta

Vierailija kirjoitti:

Eräs opettajani sanoi kerran, että joillain ihmisillä on sisäinen toivo, joka heitä kannattelee ja ohjaa eteenpäin. Toisilta tämä siis puuttunee. Näin ajattelenkin, että se menee.

Toiset kyllä ihan tarkoituksenomaisesti jäävät kiinni kaikkeen pahaan vellomaan, tai ainakin siltä se vaikuttaa, kun muistellaan miten paljon paremmin asiat olivat monta vuosikymmentä sitten ja miten sitä on joutunut kärsimään silloin ja silloin vuosia sitten.

Onhan sitä omallekin kohdalle tullut onnettomuuksia, sairautta, kuolemaa, työttömyyttä ja ties mitä, mutta mieluummin teen jotain päästäkseni eteenpäin. Surkuttelu ja itsesääli ei ole mukava paikka viettää elämänsä.

Mä tietoisesti surkuttelen ja kierin itsesäälissä, ryyppään ja mässään vakavan takaiskun kohdattua. Tosin annan sille aina aikarajan. Kaksi viikkoa rappiota ja sitten freesinä eteenpäin. Menneille kun ei mitään mahda, tulevaisuuteen pystyy vaikuttamaan vaikkapa karsimalla ne huonoa oloa aiheuttavat ihmiset pois elämästään.

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea tuota linkin artikkelia, mutta muutama asia tuli resilienssistä mieleen.

Kykyyn olla resilientti vaikuttaa kaikki samat asiat, kuin ihmisen persoonaan yleensäkin synnynnäinen temperamentti, kasvuolosuhteet, genetiikka. Kukaan ei tiedä missä suhteessa nämä määrittelevät ihmisen ominaisuuksia, kuten resilienssiä, mutta omalle motivaatiolle haastaa omaa ajattelua ja käytöstä annetaan tässä arvioinnissa yhä enemmän painoarvoa.

 

Susan Folkman on psykologi ja tutkia, johon kannattaa tutustua, jos haluaa ymmärtää enemmän perusteita tästä aiheesta. Hän on pohtinut paljon sitä, miksi joku selviää täysjärkisenä kohtuuttomista olosuhteista ja miksi joku toinen ei. Ensimmäiset tutkimukset hän teki homomiehistä, joiden puoliso on kuolemassa aidsiin. TÄmä aikana, jolloin aids oli tappava tauti ja homous ylipäätään tuomittua ja tämän vuoksi puoliso selviytyi yksin kuolevan puolison hoidosta, ympäristön asenteista ja siitä pelosta, selviääkö myöhemmin onko itse sairastunut.

 

Folkman puhuu käsitteestä "breather"; ihmisen kyky suurimman tuskan keskellä järjestää itselleen pieni helpottava hetki. Samoin hän puhuu ihmisen kyvystä antaa vaikeuksille arvoja ja merkityksiä. Hän puhuu myös omien elämäntavoitteiden muokkaamisesta. Kenenkään elämä ei ole sama suuren kriisin jälkeen, mutta hämmentävän suuri osa ihmisistä ei suostu muokkaamaan näkemystään hyvästä tulevaisuudesta todellisuutta vastaavaksi. Resilientit ihmiset antavat itselleen luvan huumoriin suurimmankin tuskan keskellä ja arvostavat omia ponnistuksiaan vaikeuksissa silloinkin, kun ne eivät muuta tilannetta toiseksi. Resielientit ihmiset näkevät vaivaa siirtääkseen tietoisesti huomiotaan asioihin, jotka ovat hyvin ja tekevät psyykkistä työtä kasvattaakseen näiden ehkä hyvinkin pienten positiivisten asioiden merkitystä oman ymmärryksensä kokonaisuudessa.

Osa näistä resilientin henkilön kyvyistä ja taipumuksista on helpommin harjoiteltavissa kuin toiset, mutta jokaisen kannattaisi aloittaa treenaus mielellään jo ennen kuin kriisi on päällä. Jokainenhan kohtaa elämässään useitakin suuria menetyksiä.

Kuulostaa perehtymisen arvoiselta psykologilta. Ja tosi hyvä kommentti muutoinkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen itsensä jalustalle nostamista, "resilienttinä". Vielä enemmän ihmettelen ihmisiä, jotka vertailevat omia kokemuksiaan muiden kokemuksiin.

Ihmiselämä ei ole koskaan niin yksioikoinen, että sitä voisi luokitella yhden, tai edes muutaman, elämäntapahtuman perusteella.

Luettiinko me samaa artikkelia? Missä tällaista jalustalle nostamista on tapahtunut?

Siitä vaiheesta alkaen, kun aletaan vertailemaan kokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen huomannut että herkemmät ja tunteellisemmat ihmiset pääsevät murheista yli hitaammin kuin tunteettomammat. Uskon että geeneillä on suurempi osuus tässä asiassa kuin tunnustetaan. Sen tietää jo etuköteen ketkä selviävät nopeasti ja ketkä eivät. Jos tunteet ovat hyvin syvät ja voimakkaa, onhan se selvää ettei menetyksistä nousta nopeasti.

Minä olen huomannut, että optimistit pääsevät murheista yli nopeammin kuin pessimistit.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen huomannut että herkemmät ja tunteellisemmat ihmiset pääsevät murheista yli hitaammin kuin tunteettomammat. Uskon että geeneillä on suurempi osuus tässä asiassa kuin tunnustetaan. Sen tietää jo etuköteen ketkä selviävät nopeasti ja ketkä eivät. Jos tunteet ovat hyvin syvät ja voimakkaa, onhan se selvää ettei menetyksistä nousta nopeasti.

Ihmisen toimintaan ja tunteisiin vaikuttaa mm. kaikki jo aiemmin elämässä koetut asiat. Erilaiset turvallisuuden tunteet, kiintymyssuhteet ja kaikki positiiviset ja negatiiviset kokemukset, koko elämänhistoria.

Vierailija kirjoitti:

Tuskin sen vanhemmat oli perseaukisia.

Jos on oma asunto ja rahaa pahan päivän varalle. On helppoa olla resilientti.

 

Entäs köyhän perheen orvot?

Jos on köyhän perheen orpo, niin silloin ei vello siinä vaan keskittyy asioihin, jotka ovat hyvin. Ja siihen, miten asiat voivat olla vuoden kuluttua, kun vain pyrkii johonkin suuntaan. Vaikka se tavoiteltava asia olisi kuinka pieni hyvänsä. Tai kuten artikkelissa mainittiin, vaikka välietapit siihen tavoitteeseen olisivat kuinka lyhyitä tahansa. Silloin keskittyy positiiviseen asiaan eikä negatiivisiin ja ylläpitää toivoa eikä lamaannu.

Jos esimerkiksi jää työttömäksi eikä edes usko saavansa enää yhtä hyvää työpaikkaa, niin voi keskittää energiansa johonkin muuhun positiiviseen. Vaikka sitten omaan ulkonäköönsä. Tai harrastukseensa. Sen takia uskallan väittää, että resilenttiyteen kuuluu myös se, että ei pidä itsensä masentumista todennäköisenä tai ei usko masentuvansa pitkäkestoisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuskin sen vanhemmat oli perseaukisia.

Jos on oma asunto ja rahaa pahan päivän varalle. On helppoa olla resilientti.

 

Entäs köyhän perheen orvot?

Jos on köyhän perheen orpo, niin silloin ei vello siinä vaan keskittyy asioihin, jotka ovat hyvin. Ja siihen, miten asiat voivat olla vuoden kuluttua, kun vain pyrkii johonkin suuntaan. Vaikka se tavoiteltava asia olisi kuinka pieni hyvänsä. Tai kuten artikkelissa mainittiin, vaikka välietapit siihen tavoitteeseen olisivat kuinka lyhyitä tahansa. Silloin keskittyy positiiviseen asiaan eikä negatiivisiin ja ylläpitää toivoa eikä lamaannu.

Jos esimerkiksi jää työttömäksi eikä edes usko saavansa enää yhtä hyvää työpaikkaa, niin voi keskittää energiansa johonkin muuhun positiiviseen. Vaikka sitten omaan ulkonäköönsä. Tai harrastukseensa. Sen takia uskallan väittää, että resilenttiyteen kuuluu myös se, että ei pidä itsensä masentumista todennäköisenä tai ei usko masentuvansa pitkäkestoisesti.

Nämä eivät valitettavasti ole pelkästään omia valintoja, miten ja mihin keskittyy vaikeiden asioiden jälkeen.

Miten määritellään paremmin selviytyminen?

Jotkut valittavat koko ajan omista ongelmistaan ja kuormittavat toisia.Jos näille menee itse kertomaan ongelmistaan, saa lähinnä olankohotuksia vastauksiksi.Inhoan itse juuri tuollaista itseä säästävää muita raastavaa ihmistyyppiä.

Taisin löytää termin itselleni. En ole koskaan vetistellyt eläinten tai ihmisten kuoleman takia, vaikka harmittanut onkin. Hautajaisissa olen joskus yrittänyt esittää "normaalia" ja itkeä tekoitkua, etteivät muut luulisi etten ole surullinen, mutta se on tuntunut aika teennäiseltä. Omasta mielestäni kuolema on osa elämää siinä missä syntymäkin.

Vierailija kirjoitti:

Taisin löytää termin itselleni. En ole koskaan vetistellyt eläinten tai ihmisten kuoleman takia, vaikka harmittanut onkin. Hautajaisissa olen joskus yrittänyt esittää "normaalia" ja itkeä tekoitkua, etteivät muut luulisi etten ole surullinen, mutta se on tuntunut aika teennäiseltä. Omasta mielestäni kuolema on osa elämää siinä missä syntymäkin.

Eihän resilienttiys tarkoita sitä, ettei tuntisi surua. Päin vastoin, resilientti voi olla hyvinkin surullinen suuren vastoinkäymisen kohdatessaan. Hän vain pääsee tuosta tunteesta eroon, eikä jää vellomaan omaan surkeuteensa. Kärjistetysti voisi sanoa, että on ihmisiä, jotka ovat taipuvaisia masentuneisuuteen ja ne, jotka eivät ole, ovat resilienttejä.

Vierailija kirjoitti:

Miten määritellään paremmin selviytyminen?

Varmaan sen mukaan, miten yksilö itse kokee selviytyneensä.