Lue keskustelun säännöt.
En pysty tekemään muuta kuin itkemään!
16.11.2015 |
Miehelläni on sydämessä jotain sekä hb62. En pysty ajattelemaan muuta kuin sumeasti! Entä jos hän kuolee? Olemme molemmat peloissamme!
Kommentit (126)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sun elämä on niin tylsää että nyt kun vihdoin jotain tapahtuu, otat kaiken irti pahimmista visioista ja ryvet oikein kunnolla kuolemateemoissa. Onko mitään vakavaa vielä tapahtunut? No ei. Lopeta nyt tuo lapsellinen hätäily ja säälin kerääminen netissä, ja tue miestäsi.
No kiitos, olen vain kurja vaimo jota kukaan mies ei ansaitse, niinkö?! Onneksi sinä olet täydellinen ;)
Kunnon marttyyri. Keräät huomiota itseesi kun kyse on miehestäsi.
Jos nyt otat jonkun muun uhriksesi ja jätät tämän ketjun. Kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ablastinen anemia? Todella harvinainen, eikä sitä siksi oikein osata etsiäkään. Sattui tutulle muutamia vuosia sitten ja oireet ymmärtääkseni sopisi. Ja tietääkseni siitä voi myös parantua ihan 100%.
Vierailija kirjoitti:
Ablastinen anemia? Todella harvinainen, eikä sitä siksi oikein osata etsiäkään. Sattui tutulle muutamia vuosia sitten ja oireet ymmärtääkseni sopisi. Ja tietääkseni siitä voi myös parantua ihan 100%.
Täytyypä googlettaa! En oo ikinä kuullutkaan :O
Vierailija kirjoitti:
Ai nyt ei kukaan mieskään ansaitse sinua? Mielikuvituksesi pillastuu kovin herkästi. Tilanne on varmasti pelottava mutta edelleen peräänkuulutan pikkuisen aikuisuutta.
No kiitos! Ehkä en halua kasvaa aikuiseksi, jos aikuiset ovat tuollaisia kuin sinä.
Juu googleta kaikki mahdolliset hirvittävyydet ja mielellään raportoi niistä sitten tänne. Voidaan myös auttaa sua suunnittelemaan hautajaiset miehellesi. Muista ottaa mitat arkkua varten. Testamenttikin on hyvä laittaa kuntoon heti, ei sitä tiedä vaikka menisi nopeastikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juu googleta kaikki mahdolliset hirvittävyydet ja mielellään raportoi niistä sitten tänne. Voidaan myös auttaa sua suunnittelemaan hautajaiset miehellesi. Muista ottaa mitat arkkua varten. Testamenttikin on hyvä laittaa kuntoon heti, ei sitä tiedä vaikka menisi nopeastikin.
No kiitos! Testamenttia ei tarvita, ei ole omaisuuttakaan, jos se sua nyt helpottaa. Hautapaikka jo löytyy, samoin arkku, senhän sä halusit tietää, eikös?!
En halua olla ilkeä mutta tämä koko ketju on pikkuisen ylireagointia, huomionhakuista ja omituista. Itkun aika on sitten, jos jotain vakavaa oikeasti ilmenee. Ei kannata jo etukäteen miettiä pahimpia skenaarioita vaan keskittyä nykyhetkeen ja tehdä siinä voitavansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt jo valot päälle, ap. Jos ei itsesi, niin miehesi vuoksi.
Täällä palstalla pyörii paljon sairaita ihmisiä. Voimia sinne toivottavasti ei mitään vakavaa löydy. Kyllä noissa tilanteissa on joskus vaikea pysyä rauhallisena kun ei yhtään tiedä mikä on
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla ei ole miestä ollenkaan
...
......?......
Vaikka ap ylireagoisi, niin luuletteko vähättelevän suhtautumisen auttavan asiaa? Itse ymmärrän ap:n reagointia, olen myös samanlainen pelkääjä, sekä omien että perheenjäsenten vaivojen suhteen. Pelkään aina pahinta. Se ominaisuus on minussa ja sen kanssa täytyy yrittää tulla toimeen. Kaikkein vähiten paniikkitilanteessa auttaa kuitenkaan se, että muut haukkuvat pystyyn.
Ap:lle sanoisin, että yritä suhtautua asiaan, niin kuin suhtautuisit, jos sinulle merkityksettömällä ihmisellä oisi vastaava tilanne. Ajattelisit todenäköisesti tyynemmin, että vielä ei ole mitään vakavaa diagnosoitu, ja todennäköisintä on, että juttu on jokin hoidettavissa oleva. Riippuvuutesi ja rakkautesi miestä kohtaan saa nyt aikaan sen, että asian mittasuhteet hämärtyvät. Tsemppiä hurjasti ja mielenrauhaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei tulisi mieleen roikkua vauvapalstalla, jos minun mieheni olisi tuossa tilanteessa. Eikä varsinkaan juuri ennen päivystykseen lähtöä. Kunhan vaan ihmettelen ihmisten outoutta.
No voi anteeksi! Minun oli vaan pakko saada purkaa itseäni johonkin! Kun ei ole edes ystäviä kelle vaikka soittaisi .....
Miksi pyydät anteeksi? Omapa on asiasi ja olemme kaikki erilaisia. Ihmettelin vain, koska itse olisin ollut mieheni tukena ja lähtenyt selvittämään asioita ennemmin kuin ulvonut asiaa ja myötätuntoa nettipalstalla. Ei yksinkertaisesti vain tulisi mieleen noin akuutilla hetkellä mennä näpyttelemään vauva-palstalle.
No miksi yleensä tulet tänne avautumaan omasta toiminnastasi? Huomaat kai, että ap on tehnyt mitä on ollut tehtävissä. - ei ap
Vierailija kirjoitti:
Vaikka ap ylireagoisi, niin luuletteko vähättelevän suhtautumisen auttavan asiaa? Itse ymmärrän ap:n reagointia, olen myös samanlainen pelkääjä, sekä omien että perheenjäsenten vaivojen suhteen. Pelkään aina pahinta. Se ominaisuus on minussa ja sen kanssa täytyy yrittää tulla toimeen. Kaikkein vähiten paniikkitilanteessa auttaa kuitenkaan se, että muut haukkuvat pystyyn.
Ap:lle sanoisin, että yritä suhtautua asiaan, niin kuin suhtautuisit, jos sinulle merkityksettömällä ihmisellä oisi vastaava tilanne. Ajattelisit todenäköisesti tyynemmin, että vielä ei ole mitään vakavaa diagnosoitu, ja todennäköisintä on, että juttu on jokin hoidettavissa oleva. Riippuvuutesi ja rakkautesi miestä kohtaan saa nyt aikaan sen, että asian mittasuhteet hämärtyvät. Tsemppiä hurjasti ja mielenrauhaa!
Nimenomaan riippuvuus. Ja jonkinlainen itsekkyys tai huomionhakuista. Normaali panikoiva läheinen huolehtii omaisensa tutkimuksiin ja keskittyy tekemään kaikkensa että syy selviää ja rakkaalla olisi mahdollisimman hyvä olla. Ap sen sijaan kirjoittelee netissä jo ennen kyydin saapumista, kerää sääliä kertomalla miten hän rakastaa miestään ja ei voi olla erossa tästä. Miettii miten saa unta ja miten hän itse jaksaa kantaa tämän tilanteen. Voi toista. Eikä kavereitakaan ole. Sitten alkaa jo hautajaisten miettiminen ja itkunaamat ilmestyvät kuvaan. Marttyyrina lausuu kuinka huono vaino onkaan, jos joku uskaltaa kommentoida muuta kuin silittää päätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä palstalla pyörii paljon sairaita ihmisiä. Voimia sinne toivottavasti ei mitään vakavaa löydy. Kyllä noissa tilanteissa on joskus vaikea pysyä rauhallisena kun ei yhtään tiedä mikä on
Kiitos! Vaikea on ajatella järkevästi. Mies vain vitsailee asiasta, ottaa kaiken yltiö positiivisesti. Olisi lähtenyt ulkomaan reissullekin joka oli jo varattuna. Siihen asiaan sain järkeä taottoa, ja matka peruuttiin. Enhän mä olis siellä osannu mitään selittää jos jotain ois sattunu :O
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka ap ylireagoisi, niin luuletteko vähättelevän suhtautumisen auttavan asiaa? Itse ymmärrän ap:n reagointia, olen myös samanlainen pelkääjä, sekä omien että perheenjäsenten vaivojen suhteen. Pelkään aina pahinta. Se ominaisuus on minussa ja sen kanssa täytyy yrittää tulla toimeen. Kaikkein vähiten paniikkitilanteessa auttaa kuitenkaan se, että muut haukkuvat pystyyn.
Ap:lle sanoisin, että yritä suhtautua asiaan, niin kuin suhtautuisit, jos sinulle merkityksettömällä ihmisellä oisi vastaava tilanne. Ajattelisit todenäköisesti tyynemmin, että vielä ei ole mitään vakavaa diagnosoitu, ja todennäköisintä on, että juttu on jokin hoidettavissa oleva. Riippuvuutesi ja rakkautesi miestä kohtaan saa nyt aikaan sen, että asian mittasuhteet hämärtyvät. Tsemppiä hurjasti ja mielenrauhaa!
Nimenomaan riippuvuus. Ja jonkinlainen itsekkyys tai huomionhakuista. Normaali panikoiva läheinen huolehtii omaisensa tutkimuksiin ja keskittyy tekemään kaikkensa että syy selviää ja rakkaalla olisi mahdollisimman hyvä olla. Ap sen sijaan kirjoittelee netissä jo ennen kyydin saapumista, kerää sääliä kertomalla miten hän rakastaa miestään ja ei voi olla erossa tästä. Miettii miten saa unta ja miten hän itse jaksaa kantaa tämän tilanteen. Voi toista. Eikä kavereitakaan ole. Sitten alkaa jo hautajaisten miettiminen ja itkunaamat ilmestyvät kuvaan. Marttyyrina lausuu kuinka huono vaino onkaan, jos joku uskaltaa kommentoida muuta kuin silittää päätä.
Mikset sinä keskity elämään sitä riippumatonta, epäitsekästä ja normaalia elämääsi, vaan sen sijaan haluat täällä netissä kirjoitella ja lyötyä lyödä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka ap ylireagoisi, niin luuletteko vähättelevän suhtautumisen auttavan asiaa? Itse ymmärrän ap:n reagointia, olen myös samanlainen pelkääjä, sekä omien että perheenjäsenten vaivojen suhteen. Pelkään aina pahinta. Se ominaisuus on minussa ja sen kanssa täytyy yrittää tulla toimeen. Kaikkein vähiten paniikkitilanteessa auttaa kuitenkaan se, että muut haukkuvat pystyyn.
Ap:lle sanoisin, että yritä suhtautua asiaan, niin kuin suhtautuisit, jos sinulle merkityksettömällä ihmisellä oisi vastaava tilanne. Ajattelisit todenäköisesti tyynemmin, että vielä ei ole mitään vakavaa diagnosoitu, ja todennäköisintä on, että juttu on jokin hoidettavissa oleva. Riippuvuutesi ja rakkautesi miestä kohtaan saa nyt aikaan sen, että asian mittasuhteet hämärtyvät. Tsemppiä hurjasti ja mielenrauhaa!
Nimenomaan riippuvuus. Ja jonkinlainen itsekkyys tai huomionhakuista. Normaali panikoiva läheinen huolehtii omaisensa tutkimuksiin ja keskittyy tekemään kaikkensa että syy selviää ja rakkaalla olisi mahdollisimman hyvä olla. Ap sen sijaan kirjoittelee netissä jo ennen kyydin saapumista, kerää sääliä kertomalla miten hän rakastaa miestään ja ei voi olla erossa tästä. Miettii miten saa unta ja miten hän itse jaksaa kantaa tämän tilanteen. Voi toista. Eikä kavereitakaan ole. Sitten alkaa jo hautajaisten miettiminen ja itkunaamat ilmestyvät kuvaan. Marttyyrina lausuu kuinka huono vaino onkaan, jos joku uskaltaa kommentoida muuta kuin silittää päätä.
En voi mitään jos sinä et rakasta miestäsi ja et ole häneen kiintynyt. Sääliä en kaipaa!!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka ap ylireagoisi, niin luuletteko vähättelevän suhtautumisen auttavan asiaa? Itse ymmärrän ap:n reagointia, olen myös samanlainen pelkääjä, sekä omien että perheenjäsenten vaivojen suhteen. Pelkään aina pahinta. Se ominaisuus on minussa ja sen kanssa täytyy yrittää tulla toimeen. Kaikkein vähiten paniikkitilanteessa auttaa kuitenkaan se, että muut haukkuvat pystyyn.
Ap:lle sanoisin, että yritä suhtautua asiaan, niin kuin suhtautuisit, jos sinulle merkityksettömällä ihmisellä oisi vastaava tilanne. Ajattelisit todenäköisesti tyynemmin, että vielä ei ole mitään vakavaa diagnosoitu, ja todennäköisintä on, että juttu on jokin hoidettavissa oleva. Riippuvuutesi ja rakkautesi miestä kohtaan saa nyt aikaan sen, että asian mittasuhteet hämärtyvät. Tsemppiä hurjasti ja mielenrauhaa!
Nimenomaan riippuvuus. Ja jonkinlainen itsekkyys tai huomionhakuista. Normaali panikoiva läheinen huolehtii omaisensa tutkimuksiin ja keskittyy tekemään kaikkensa että syy selviää ja rakkaalla olisi mahdollisimman hyvä olla. Ap sen sijaan kirjoittelee netissä jo ennen kyydin saapumista, kerää sääliä kertomalla miten hän rakastaa miestään ja ei voi olla erossa tästä. Miettii miten saa unta ja miten hän itse jaksaa kantaa tämän tilanteen. Voi toista. Eikä kavereitakaan ole. Sitten alkaa jo hautajaisten miettiminen ja itkunaamat ilmestyvät kuvaan. Marttyyrina lausuu kuinka huono vaino onkaan, jos joku uskaltaa kommentoida muuta kuin silittää päätä.
Mikset sinä keskity elämään sitä riippumatonta, epäitsekästä ja normaalia elämääsi, vaan sen sijaan haluat täällä netissä kirjoitella ja lyötyä lyödä?
Kyllä keskittynkin. Juuri nyt minulla ei ole mitään noin akuuttia tekemistä, joten voin käyttää hetken pohdiskellakseni ap:n toimia. Etkä sinä mikään lyöty ole. Draamaa, draamaa!
Mitä sinä täältä kaipaat sitten, ap? Me emme pysty palstalta käsin antamaan miehellesi diagnoosia tai lupaamaan, että tilanne on vaaraton. Myötätuntoa olemme tarjonneet. Jotkut ovat yrittäneet kovemmalla kädellä herätellä sinua paniikista ajattelemaan vähän realistisemmin. Muuhun emme pysty. Mitä kaipaat oikeasti?
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinä täältä kaipaat sitten, ap? Me emme pysty palstalta käsin antamaan miehellesi diagnoosia tai lupaamaan, että tilanne on vaaraton. Myötätuntoa olemme tarjonneet. Jotkut ovat yrittäneet kovemmalla kädellä herätellä sinua paniikista ajattelemaan vähän realistisemmin. Muuhun emme pysty. Mitä kaipaat oikeasti?
En oikeastaan kaipaa teiltä mitään. Haluan vaan saada itsestäni tätä tuskaa kirjoittamalla pois. Ilmeisesti sekin on väärin. Kaikki pitää pitää sisällään, niinhän meille Suomalaisille opetetaan....
Ai nyt ei kukaan mieskään ansaitse sinua? Mielikuvituksesi pillastuu kovin herkästi. Tilanne on varmasti pelottava mutta edelleen peräänkuulutan pikkuisen aikuisuutta.