Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vaikea hyväksyä miehen lapset
isäntyttöystävä
14.11.2015 |
Olen 25-vuotias ihanan ja välittävän miehen tyttöystävä. Rakastuin mieheen heti suhteemme alkuvaiheessa niin kovasti, että minua ei häirinnyt, että miehellä on 2 lasta: 5-ja 7-vuotiaat ja että ero lasten äidin kanssa oli ollut pari vuotta sitten riitaisa ja vaikea. En ollut tätä ennen aiemmin elämässäni viettänyt juurikaan aikaa lasten kanssa ja omien lasten hankkiminen oli kaukainen ajatus. En siis ollut elänyt lapsi-arkea ja siihen liittyviä ongelmia.
Lapset ovat isällään joka toinen viikonloppu. Alkuun näin lapsia satunnaisesti ja kaikki tuntui hyvältä. Oli mukava touhuta yhdessä asioita, leipoa ja käydä puistossa. Olin tavallaan ulkopuolella miehen ja ex-puolison välisistä ongelmista.
Päätimme suhteen edetessä muuttaa yhteen miehen kanssa ja lapsi-viikonloput astuivat kuvioon. Vasta tuolloin tosellisuus iski. Elämääni kuuluu 2 toisen naisen lasta, joista minun tulisi välittää ja pitää huolta vaikkakin vain joka toinen viikonloppu. Nämä viikonloput tarkoittavat minulle tarkkoja kellonaikoja, milloin lapset haetaan ja viedään ja ongelmia siitä, jos aika ei onnistu. Ongelmia kun joku tavara on jäänyt isälle ja ex-puoliso valittaa. Ongelmia omien viikonloppusuunnitelmien kanssa, kun yhtään joustoa ei ex-puolison suunnalta tule.
Olen alusta saakka tullut toimeen lasten kanssa. Saan heidät nauramaan ja he pitävät minusta. Minäkin luulin välittäväni heistä, mutta vähän aikaa sitten aloin miettiä, etten olekaan hyväksynyt heitä. Tarkoitan, että ajan viettäminen heidän kanssaan stressaa ja joskus ahdistaakin. Vanhempi lapsista vertaa minua paljon äitiinsä ja haluaa korostaa että äiti "on parempi". Tuntuu että osittain tytön sanomiset ovatki ex-puolison aikaansaamia.
Mieheni ymmärtää, että olen tilanteessa kovilla. Rakastan miestä edelleen paljon ja olen valmis jatkamaan tilanteessa, mutta en tiedä miten toimia. Tahtoisin hyväksyä lapset, mutta en tiedä kuinka.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia ja tuntemuksia? Miten olette toimineet? Auttaako aika?
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
En kyllä menisi tyollaiseen suhteeseen, jollen itse olisi myös synnyttänyt lapsia. Se isä ja lapset ovat ikuisesti tärkeämpi paketti kuin sinä ja mies.
Minusta lapsettoman kannattaa valita lapseton puoliso.
Oletko samaa mieltä jos jää leskeksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä menisi tyollaiseen suhteeseen, jollen itse olisi myös synnyttänyt lapsia. Se isä ja lapset ovat ikuisesti tärkeämpi paketti kuin sinä ja mies.
Minusta lapsettoman kannattaa valita lapseton puoliso.
Oletko samaa mieltä jos jää leskeksi?
Kyllä
Vierailija kirjoitti:
En kyllä menisi tyollaiseen suhteeseen, jollen itse olisi myös synnyttänyt lapsia. Se isä ja lapset ovat ikuisesti tärkeämpi paketti kuin sinä ja mies.
Minusta lapsettoman kannattaa valita lapseton puoliso.
Voihan tuollainen toimia jonkun kanssa, mutta aika monen on varmasti vaikea hyväksyä, että joku toinen on puolison elämän tärkeimmän paikan jo lunastanut.
AVM kirjoitti:
Olet siis harmissasi siitä, että pienet lapset sanovat äitinsä olevan "parempi", kuin isän nuori tyttöystävä?
Äiti on tietenkin lapselle aina tärkein ja sitä ikäeroakin taitaa olla kumppanisi ex-puolison ja sinun välillä vaikuttamassa uskottavuuteesi, pienenkin lapsen silmissä. Olen pahoillani, mutta saatat olla tuohon suhteeseen vielä aivan liian lapsellinen.
Hei,
Minusta ap on ihan asiallinen ja nuo tunteet ovat ihan normaaleja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä menisi tyollaiseen suhteeseen, jollen itse olisi myös synnyttänyt lapsia. Se isä ja lapset ovat ikuisesti tärkeämpi paketti kuin sinä ja mies.
Minusta lapsettoman kannattaa valita lapseton puoliso.
Voihan tuollainen toimia jonkun kanssa, mutta aika monen on varmasti vaikea hyväksyä, että joku toinen on puolison elämän tärkeimmän paikan jo lunastanut.
Vähän samaa mieltä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ap olis itse kokenut uusioperhelapsuuden ap ymmärtäisi tai itse asiassa ei olisi koskaan hankkiutunutkaan moiseen kuvioon mukaan. Mutta ap on elänyt onnellisen ydinperhelapsuuden ja uskoo ihmeisiin eikä ymmärrä. Homma kusee alleen, se on selvä.
Ei se niin ruusuista ole uusioperhelapsuuden eläneillä ydinperheellisilläkään mutta ainakin osataan välttää oman lapsuutemme sudenkuopat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kumpikin hoiti omien lastensa viemiset tuomiset ja muut mahdolliset jutut. Ei minun tarvinnut ottaa vastuuta miehen lapsesta, eikä miehen minun lapsistani.
Kaikki hoitui ihan omalla painollaan ja kaikki osasivat käyttäytyä. En mä sitä miehen lasta rakasta, eikä mun tarvii, eikä miehen tarvii rakastaa mun lapsia, kunhan sietää.
Ei sen elämän tarvii olla niin vaikeeta, eikä tunteita voi pakottaa. Ja totta kai lapselle on se oma äiti aina paras, ei sen kanssa kuulu lähteä kilpasille.
Minäkin elän uusperheessä, jossa minulla on kaksi teiniä, miehellä yksi teini ja pari 5-7-vuotiasta. Yhteisiä ei ole eikä tule.
Kun mies aikanaan kosi, niin sanoin, että olen yhden pikkulapsivaiheen elänyt, eikä minusta ole elää toista. Mies sanoi, että ok, hän hoitaa lapsensa, minun ei tarvitse. Moikkaan näitä pieniä lapsia, kun he tulevat, mutta en viihdytä enkä hoida. Kuvio toimii, kun se on molemmille selkeä.
Nämä pienet eivät kuulu perheeseemme, mutta miehen teinin olen ominut ihan omakseni. Ja mies on ominut minun teinini. Tämä kuvio on taas ihan erilainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
52 jatkaa.
Luin ketjun läpi ja yksi neuvo ap:lle: älä ota lapsista tai eksästä vastuuta. He ovat miehen vastuulla. Jos ex on hankala, anna olla.
Alue: Aihe vapaa
En kyllä menisi tyollaiseen suhteeseen, jollen itse olisi myös synnyttänyt lapsia. Se isä ja lapset ovat ikuisesti tärkeämpi paketti kuin sinä ja mies.
Minusta lapsettoman kannattaa valita lapseton puoliso.