Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vaikea hyväksyä miehen lapset
isäntyttöystävä
14.11.2015 |
Olen 25-vuotias ihanan ja välittävän miehen tyttöystävä. Rakastuin mieheen heti suhteemme alkuvaiheessa niin kovasti, että minua ei häirinnyt, että miehellä on 2 lasta: 5-ja 7-vuotiaat ja että ero lasten äidin kanssa oli ollut pari vuotta sitten riitaisa ja vaikea. En ollut tätä ennen aiemmin elämässäni viettänyt juurikaan aikaa lasten kanssa ja omien lasten hankkiminen oli kaukainen ajatus. En siis ollut elänyt lapsi-arkea ja siihen liittyviä ongelmia.
Lapset ovat isällään joka toinen viikonloppu. Alkuun näin lapsia satunnaisesti ja kaikki tuntui hyvältä. Oli mukava touhuta yhdessä asioita, leipoa ja käydä puistossa. Olin tavallaan ulkopuolella miehen ja ex-puolison välisistä ongelmista.
Päätimme suhteen edetessä muuttaa yhteen miehen kanssa ja lapsi-viikonloput astuivat kuvioon. Vasta tuolloin tosellisuus iski. Elämääni kuuluu 2 toisen naisen lasta, joista minun tulisi välittää ja pitää huolta vaikkakin vain joka toinen viikonloppu. Nämä viikonloput tarkoittavat minulle tarkkoja kellonaikoja, milloin lapset haetaan ja viedään ja ongelmia siitä, jos aika ei onnistu. Ongelmia kun joku tavara on jäänyt isälle ja ex-puoliso valittaa. Ongelmia omien viikonloppusuunnitelmien kanssa, kun yhtään joustoa ei ex-puolison suunnalta tule.
Olen alusta saakka tullut toimeen lasten kanssa. Saan heidät nauramaan ja he pitävät minusta. Minäkin luulin välittäväni heistä, mutta vähän aikaa sitten aloin miettiä, etten olekaan hyväksynyt heitä. Tarkoitan, että ajan viettäminen heidän kanssaan stressaa ja joskus ahdistaakin. Vanhempi lapsista vertaa minua paljon äitiinsä ja haluaa korostaa että äiti "on parempi". Tuntuu että osittain tytön sanomiset ovatki ex-puolison aikaansaamia.
Mieheni ymmärtää, että olen tilanteessa kovilla. Rakastan miestä edelleen paljon ja olen valmis jatkamaan tilanteessa, mutta en tiedä miten toimia. Tahtoisin hyväksyä lapset, mutta en tiedä kuinka.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia ja tuntemuksia? Miten olette toimineet? Auttaako aika?
Kommentit (53)
Siinä on jo se keskeisin perhe tehty miehellä. Seuraavaa vakavaa kumppania voi katsella sitten kun lapset ovat oikeasti aikusia ja itse ei ole riippuvainen eikä kukaan ole riippuvainen itsestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Useinhan uusioperheeseen päätyvät nämä vielä onnellisen lapsuuden 70, 80 ja ehkä 90-luvullakin eläneet, jotka ajattelavat, että ei kai se lapselle nyt niin iso asia ole, jos se ydinperhe hajoaa siinä lapsena
Olet siis harmissasi siitä, että pienet lapset sanovat äitinsä olevan "parempi", kuin isän nuori tyttöystävä?
Äiti on tietenkin lapselle aina tärkein ja sitä ikäeroakin taitaa olla kumppanisi ex-puolison ja sinun välillä vaikuttamassa uskottavuuteesi, pienenkin lapsen silmissä. Olen pahoillani, mutta saatat olla tuohon suhteeseen vielä aivan liian lapsellinen.
Kyllä ymmärrän ap:tä. Se on lapsillekin erikoinen paikka miettiä vanhemuuksia uusperheessä, kun kaikkialta tarjotaan lähinnä pelkkää kahden tai jopa vain yhden vanhemman mallia, johon samaistua.
En ole ollut "äitipuoli", mutta minulla on äitipuoli joka on ollut yksi kasvattajistani, jonka lasken perheekseni ja joka on isoäiti omille lapsilleni siinä missä oma äitinikin.
Ystäväni tuli juuri isäpuoleksi kahdelle hieman ap:n tapausta vanhemmalle lapselle. Ystäväni on itse ap:n ikäinen ja lapseton. Hän ei tietenkään lähtenyt kilpailemaan lasten isän kanssa vaan koki olevansa pikemminkin lasten aikuinen ystävä. Siitä se arki sitten lähti omalla painollaan rullaamaan, auktoriteetti ja kasvattajan vastuu piku hiljaa askel kerrallaan. Nyt jo asuvat kaikki yhdessä.
Tue lapsia ja ole samaa mieltä heidän kanssaan, että oma äiti on maailman parasta. Älä välitä siitä, että se on se on miehen ex ja koita pitää aikuisten välisenä exän tekemä kiusa ja hankaluus. Murrosiän koittaessa olet kultaakin arvokkaampi extra-aikuinen lasten elämässä, jota he tarvitsevat kun oma mutsi ottaa päähän. Ylipäätään mitä enemmän luotettavia aikuisia on lasten elämässä sen parempi.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AVM kirjoitti:
Olet siis harmissasi siitä, että pienet lapset sanovat äitinsä olevan "parempi", kuin isän nuori tyttöystävä?
Äiti on tietenkin lapselle aina tärkein ja sitä ikäeroakin taitaa olla kumppanisi ex-puolison ja sinun välillä vaikuttamassa uskottavuuteesi, pienenkin lapsen silmissä. Olen pahoillani, mutta saatat olla tuohon suhteeseen vielä aivan liian lapsellinen.
Ai, mulle tuli mielikuva, että ap ei näe mitään mieltä äidin kanssa "kilpailemisessa" eikä haluaisi sellaista vertailua. Mikä on todella järkevä ja kypsä ajattelutapa tuossa tilanteessa.
Vertailu luultavasti johtuu lapsen lojaliteettiristiriidasta: hän pitää sinusta, mutta kokee siitä syyllisyyttä. Tällaisia tunteita voi lapsella olla, vaikka kaikki aikuiset käyttäytyvät vastuullisesti, mutta tietysti äidin toiminta voi lietsoa ja vahvistaa tätä (jos hän on kovin epävarma äidin asemastaan, solvaa äitipuolta lasten kuullen jne).
Ihan tosissasiko luulit, että miehen lapsille isän juuri-teini-iästä-selvinnyt tyttöystävä menisi äidin edelle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö lapsetonta, vanhempaa miestä millään löytynyt? Uusperhe toiminee paremmin jos molemmilla on taustallaan se oma alkuperäinen perhe ja sitten tämä uusi yritys. Ei niin että uusi yritys on toiselle samalla se alkuperäinen perhe.
Vierailija kirjoitti:
Ihan tosissasiko luulit, että miehen lapsille isän juuri-teini-iästä-selvinnyt tyttöystävä menisi äidin edelle?
Miten sinä nyt tuommoista keksit kysyä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onkohan tuo luonnon tapa sanoa "tee omat lapset nyt"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sano lapselle, että totta kai hänen äitinsä on hänelle paras ja rakkain. Onhan hän lapsen OMA äiti. Kerro, ettet pyrikään olemaan hänen äitinsä kaltainen, vaan olet oma itsesi hyvine ja huonoine puolinesi.
7-vuotiaalle voi myös jo sanoa, että vertailu ei tunnu sinusta kivalta ja se ei hyödytä mitään. Et muutu hänen äidikseen.
Näistä aikatauluista ja unohtuneista tavaroista et sinä ole vastuussa. Se on yksin miehesi tehtävä. Mutta tietysti on kaikkien etu, jos jaksat joka toinen viikonloppu osoittaa joustavaa mieltä. Missä rajat kulkevat, se sinun on määriteltävä itse.
Ihmisillä on kauhean nuiva ja suppea kuva kun näitäkin kommentteja lukee. En ymmärrä ollenkaan näitä "ydinperhe" on lapselle parhaaksi hinnalla millä hyvänsä juttuja. Lapset eivät ole tyhmiä. He ymmärtävät jos vanhempien välit ovat huonot ja etäiset, haukutaan ja riidellään. Onko tämä se malli mikä halutaan antaa terveestä parisuhteesta lapsille? Itselläni on ystäviä eroperheistä ja kukaan ei ole koskaan valittanut että omien vanhempien ratkaisu olisi ollut väärä. Sama kun tuo ikä jaksetaan aina vetää tähän. Onko sillä mitään merkitystä jos apn mies on häntä muutaman vuoden vanhempi?
No itselläni on asiasta sanomista siksi, että olen äitipuoli mieheni lapselle, kuusi vuotiaalle. Olen ollut lapsen elämässä jo pienestä, koska äiti j isä ovat eronneet jo lapsen ollessa kaksi vuotias. Lapsi asuu suurimman osan ajasta meillä, mutta on äidillään melkein puolet ajasta tai pari päivää viikossa. Olen lapselle kolmas vanhempi. Pienempänä hän ihmetteli miksei kaikilla ole toista äitiä. Nyt kun on enemmän ikää ymmärtää, että toisilla on äiti ja isä, toisella voi olla äiti, isä ja äitipuoli tai isäpuolikin, toisilla on kaksi äitiä tai kaksi isää tai vain yksi vanhempi. Olemme pienestä pitäen selittäneet lapselle miksi näin ja mitään mallia ei ole korostettu toistaan parempina. Lapsi on terve tasapainoinen ja iloinen ja kehittyy hyvin. Hänellä on kaksi kotia joissa molemmissa on onnellinen ja hyvä ilmapiiri. Hänellä on paljon hänestä välittäviä aikuisia ja lapsia ympärillään. Esimerkiksi minun vanhempani ovat myös hänen mummo ja paappa. Meillä on toki myös yhteinen lapsi ja he eivät ole puoliskoja vaan sisarukset. Emme koskaan puhu kenestäkään velipuolena tai äitipuolena jne. En koe päivääkään huonoa omaatuntoa tilanteesta koska lapsella on selkesti hyvä olla.
Apn kohdalla täytyy tietty sanoa, että kaikki eivät toki sovi äitipuoliksi tai osaa rakastaa toisen lasta. Se, kehittyykö tämä sinun kohdalla ja osaatko hyväksyä asian on vaikea ennustaa. Kehoitan, että jätät lasten äidin siinä mielessä pois ajatuksista, että häneen on turha itseään verrata tai jos lapsi vertaa siihen on turha ottaantua. Tuota valitusta siitä miten lapset vaikuttavat sinun aikaasi ja tekemisiin en ihan ymmärtänyt. Lapset ovat kaksi viikonloppua kuukaudessa teillä. Eli 4-6pv kuukaudessa. Tuo on niin vähän että tuntuu oudolta että se on niin iso asia. Mieti jos joskus haluat omia lapsia olet niihin sitoutunut koko loppu elämäsi ja pienenä kellonympäri. Muista että miehelle lapset ovat aina kaikista tärkeimmät ja sinun pitää pystyä elämään asian kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niille omille viikonloppusuunnitelmille teillä on joka toinen viikonloppu. Eli se on vain hyväksyttävä, että mies on kiinni lapsissaan joka toinen viikonloppu, eikä silloin voi tehdä sinun kanssasi kahdestaan mitään. (ja tavallisesti vanhemmilla tätä on 24/7 eli se joka toinen viikonloppu on todella vähän....) Sinä toki voit yksin mennä myös lapsiviikonloppuina.
Jos lapsiviikonloppuun osuu joku todella tärkeä aikuisten meno, esimerkiksi läheisen ystävän häät joihin lapsia ei ole kutsuttu, miehesi sitten hankkii lastenhoitajan lapsilleen. Mutta näitä ei voi tulla kovin usein: miehesi lapset tapaavat isäänsä todella vähän, joten noista vähistä ajoista ei oikein voisi enää vähentää.
Miksi sinun pitää olla mukana hakemassa ja viemässä lapsia, jos se ei omiin aikatauluihisi sovi?
Omat vanhempani ovat eronneet kun olin pieni. Itselläni on ollut ennen aikuistumista 3 vakavasti otettavaa äitipuolta ja 2 isäpuolta.
Itse olin aina onnellinen, kun vanhemmat seurustelivat ja olivat onnellisia. Osasin jo hyvin pienenä ajatella että vanhemmat ovat yksinäisiä. Ja toisaalta en tosiaankaan halunnut heidän palaavan yhteenkään ja riitelyn pahenevan.
Osa äiti- ja isäpuolista oli nopeammin sinut meidän kanssamme ja osa hitaammin. Itse pidin hiukan hitaammista versioista. Ehdin itse tottua mukana! En kaivannut uutta vanhempaa vaan ihmisen joka tekisi vanhemman onnelliseksi silloin kun en itse ole paikalla. Jos hän oli vielä mukava, niin se oli valtava plussa! Mutta jos hän loukkasi vanhemoaa jonka kanssa hän seurusteli, niin arvostusta sai kyllä hetken kerätä uudestaan
Mielestäni pohdintasi on hyvin aikuismaista ja järkevää. Lapset rajoittavat elämää! Toisaalta tilanne on vielä uusi. Miehesi ja sinä opitte, lapset oppivat ja exä oppii. Lapset myös kasvavat nopeasti! Jos tilanne tuntuu hankalalta, voithan ottaa välillä vapaan viikonlopun vaikka kaverien tai vanhempiesi kanssa! Se olisi välillä hyvä idea muutenkin parisuhteessa :) Mieti, miten teillä menisi ilman miehen lapsia. Jos hän on muuten "täydellinen", löydätkö toista yhtä hyvää? Tai jos hänessä on muitakin puutteita, onko tämä viimeinen pisara?
Tsemppiä!
No, ajattele että monilla eronneilla on viikko/viikko-systeemi. Teillä on vain joka toinen viikonloppu.
Mä en ymmärrä, miksi ihmiset tekee elämästään noin vaikeaa. Kuten tuossa vastaaja 15 jo sanoi, ei sun tarvi olla viemässä tai hakemassa eikä stressata tavaroista. Noi on ihan selkeästi isän vastuulla. Samoin muutenkin isäviikonloppu: jos sulla on menoa, et ole paikalla. Yksinkertaista.
Mutta olet vähän liian nuori tuohon... Mä olen 35v. ja eronnut, kolme lasta. Seurustelen 35-vuotiaan lapsettoman miehen kanssa. Eikä asiat ole meille vaikeita. Ei tarvi muuttaa yhteen. Mies viettää aikaa lasteni kanssa silloin kun se on kaikille sopivaa ja mukavaa. Ketään ei pakoteta mihinkään.
Kun ryhtyy suhteeseen perheellisen kanssa, ei siinä suhteessa voi edetä kuten perhettä ei olisi...
Kuinka noin voi olla? Minusta on ihanaa nähdä rakkaan aviomieheni piirteitä hänen lapsissaan. Muutenkin ovat hurmaavia nakeroita💜 Heidän äitinsä ei tosin ole mitenkään vaikea. Olisi ki a, että ipanat kävisivät useammin ja osittain siksi, että ikävoin heitä, tahtoisin jo hiljalleen tehdä meidän perheeseen lisää lapsia. Kunhan vain pidätte kaikki vanhemmat huolen siitä, että erolapsillakin on ihan oma koti. Ettei ole vain äidin koti ja isän koti. Tätä kuulee lähes kaikilta erolapsilta itseltään😢
AVM kirjoitti:
Olet siis harmissasi siitä, että pienet lapset sanovat äitinsä olevan "parempi", kuin isän nuori tyttöystävä?
Äiti on tietenkin lapselle aina tärkein ja sitä ikäeroakin taitaa olla kumppanisi ex-puolison ja sinun välillä vaikuttamassa uskottavuuteesi, pienenkin lapsen silmissä. Olen pahoillani, mutta saatat olla tuohon suhteeseen vielä aivan liian lapsellinen.
Minkähän rivin välistä luit, että ap haluaisi olla lasten silmissä parempi kuin heidän äitinsä?
Minusta ap vaikuttaa fiksulta eikä lainkaan lapselliselta kun kykenee pohtimaan asiaa noin moniulotteisesti.
Ei kukaan pidä siitä, että verrataan toiseen, ja kuten ap sanoikin, varmasti äidillä on osuutta tytön sanomisiin, olihan erokin riitainen.
Alue: Aihe vapaa
Itse olen lapsuuteni asunutu uusioperheessä ja haen juurikin tuon syyn takia vain lapsettomia naisia. Ja miksi minun kanssa oleva suhde päättyisi ikuiseen onneen, jos kerta se edellinenkin päättyi eroon (vaikka oli niin vakava, että lapsetkin tehtiin ja niille piti tarjota onnellinen lapsus ilman eri vanhempien luo muuttoja yms.)