Aistitko herkästi ihmisten mielialoja heidän olemuksestaan?
Tunnetko olevasi kyvykäs aistimaan ihmisten mielialoja?
Kommentit (11)
Luulen huomaavani, mutta todennäköisesti en huomaa oikein.
Komppi ykköselle. Tunnen ihmisiä, jotka luulevat olevansa tosi herkkiä ja empaattisia, mutta ovat niitä pahimpia empatia-möllejä mitä maa päällään kantaa. Tekevät tulkinnat pelkästään itsensä ja omien ennakko-oletustensa kautta, viis siitä, millaisia muut ihmiset oikeasti ovat.
Todennäköisimmin oikeasti herkät ja tunteita vaistoavat ihmiset (tietysti heitäkin on) eivät luulottele olevansa sellaisia - koska tietävät myös sen harhaantulkinnan olevan yleistä. Ihmisillä kun on niin erilaiset tavat ilmaista tunteitaan.
Intensiteetti vaihtelee ehkä eniten: joku herkästi reagoiva ei välttämättä "tunne" sen enempää kuin ihminen, joka ei juurikaan näytä fiiliksiään.
Mutta myös tavat ilmaista asiaa vaihtelevat - esimerkiksi Aasiassa ihmiset herkästi nauravat nähdessään kamalia asioita, koska nauraminen on heille tyypillinen tapa ilmaista hämmennystä ja järkytystä - tämä on tietenkin ääripään esimerkki, mutta kulttuurierojen lisäksi on valtavasti yksilöllisiä eroja.
Sitten on hyvä kysymys, miksi pitäisi vaistota kovin tarkkaan muiden tunteita. Olisi ehkä hyvä osata se taito tarvittaessa, mutta jos liikaa alkaa miettiä muiden reaktioita, ei välttämättä itse uskalla olla mitään mieltä/ilmaista tunnetilaa.
Koen itse, että olen lähinnä huonolla itseluottamuksella varustettu yksilö ja siksi reagoin niin vahvasti ihmisten "tunnetiloihin". Vaikka yleisimmin taidan tulkita ihan päin metsää. Kaipaan kovasti varmistusta ja hyväksyntää muilta ihmisiltä, joten tulkitsen heidän olemuksensa helpommin negatiiviseksi.
Aistin aika hyvin ihmisestä ensi näkemältä minkalainen hän on. Osaan myös hyvin pienistä vihjeistä lukea se mitä jätetään sanomatta. Olen melkein aina oikeassa. En pidä itseäni herkkänä tai mihinkään yliluonnollisuuksiin uskovana.
Kyllä. Olenkin alkoholistien lapsi,joille tunnetilojen aistiminen on ihan normaalia. Aina kun on elänyt ns tuntosarvet pystyssä,niin kyllä sitä on oppinut astimaan toisten tunnetilat.
Aistin kyllä. Huvittaa jotkut muka niin sosiaaliset joita voi vedättää vaikka vuosia. Ei mitään tajua että toinen voi olla tosi ärsyyntynyt kun vain esittää hyväntuulista. Sitten kun vihdoin toinen on rehellisesti mikä on niin johan siitä numero tehdään. Hajuton ja mauton kaiken paskan kaatopaikka on hyvä, mutta kun alkaa hakea oikeuksia niin johan ihmetelän kuorossa:)
Aika huvittavaa noin tunnesokeat ihmiset. Itse olen alitajuisesti varuillani ja en luota jokaiseen vastaantulijaan.
T. Tuntosarvet myös lapsena kasvattanut
Usein kuvittelen aistivani, mutta myöhemmin saatan huomata että olin ihan väärässä. Silloinkin kun näkyvissä on jotain vihjeitä huonotuulisuudesta, saatan arvata väärin onko henkilö vihainen minulle vai muuten vain huonolla tuulella/surullinen.
Ootko lukenu jostain trendilehdestä erityisherkkyydestä ja luulet nyt olevas joku eteerinen alfarodun edustaja?
Ihmisten elekieli ja asennot, sekä äänenpainot kertovat hyvin selvästi, millä mielellä kukakin on. Naisenvaistoni on pettämätön.
Vierailija kirjoitti:
Ootko lukenu jostain trendilehdestä erityisherkkyydestä ja luulet nyt olevas joku eteerinen alfarodun edustaja?
En luule vaan olen.
Ap
Tajuaako ne ihmiset, jotka aistii kaikenlaista, että saattavat olla ajatustensa kanssa ihan metsässäkin?