surettaa

lohdutuksen sanana voisin kertoa lyhykäisesti meidän perheestämme.

Mulla on ex-suhteestani yksi lapsi, teini jo (15 v)

Kun 12 v sitten tapasin mieheni, aloin jossakin vaiheessa kuumeilemaan yhteistä lasta (miehelläni ei ollut lapsia entuudestaan), mutta sitä yksipuoleista kuumeilua pitikin sitten kärsiä vuosia, ja -02 kesällä syntyi kauan kaipaamani yhteinen vauva, jota mieskin siis jo tuossa yritysvaiheessa toivoi.

Mieheni puhui odotusaikanani, että " meille ei sitten enempää lapsia tule.." .

No, kun tuo eka yhteinen oli vielä pikkuinen vauva, sanoikin mies yks kaks, että " pitäähän sen saada kaverikin" ;O

Olin onnellinen, tosin älyttömän ällistynyt kuulemastani ;O

1 v 7 kk ikäerolla meille syntyi toinen yhteinen lapsi.

Tämän piti jäädä meidän kuopukseksi, olimme molemmat asiasta samaa mieltä.

Vaan, viime vuonna aloin hissukseen kuumeilemaan neljättä (siis kolmatta yhteistä), ja aika-ajoin mieheltä kysyinkin mitä on mieltä asiasta.

" Ei" tai " ei vielä.." oli melko yleisiä vastauksia, kunnes loppuvuodesta ilmoitti, että " olen miettinyt, ja haluaisin sittenkin sen neljännen lapsen perheeseemme.." , ja tuosta asti ollaan siis yritelty pikkunelosta :)

Että....kyllä se miehen mielikin voi muuttua :)

Vaikea juttu sikäli, että tuo on asia missä ei järin voi tehdä kompromissejä, se on joko tai.

Ehdotankin, omasta kokemuksestani, että kerrot miehellesi mitä olet mieltä, vakuutat, että olet miettinyt asian ja olet varma mitä haluat (siis jos/kun olet), ja annat hänen tahollansa miettiä asiaa.

Painostaminen, ainakaan omaan mieheeni, ei tehonnut, vaan sillä oli päinvastaiset vaikutukset.

Tosin painostamista en ole tehnyt tuon -02 syntyneen lapsen jälkeen, vaan antanut aikaa miettiä.

Vuosia yksin kuumeilleena tiedän, että asia on raskas ja ikävä, niin monet itkut itkin asian vuoksi, mutta näin jälkiviisaana voin kyllä sanoa, että se kannatti :)



Ymmärrän harmituksesi, ja toivottelenkin voimia ja rakentavia keskusteluita miehesi kanssa, jospa pääsisitte kuitenkin molempia miellyttävään lopputulokseen.

Et taatusti ole ajatuksiesi kanssa yksin! Täällä palstalla löytyy " Haaveilijat" -pino, jossa naiset kuumeilevat yksin vauvaa.

Liity heidän seuraansa, ja pura sydäntäsi, siellä on kanssasisaria.

*Voimia!*

vai oliko tahollaan ihan loppuun asti miettinyt kantansa?

Joskus ainakin oma mieheni päästää ajattelemattomuuttaan sammakoita suustaan, mitä ei sitten loppupeleissä kuitenkaan tarkoita.

Niin tai näin, niin ymmärrän mielipahasi.

antakaa ajan kulua ja sillä välin voit tulla meidän haaveilijoiden kanssa kuumeilemaan:)

Niinkuin Muumimamma tuossa jo totesikin, niin miehen mieli on muuttuvainen.

Kolmen lapsen jälkeen meillä mies (ja itsekkin hetken aikaa) oli täysin varma siitä että lapsiluku on täysi. Kuinkas ollakkaan myöhemmin aloin salaa haaveilemaan neljännestä lapsesta. Pikkuhiljaa vihjailin asiasta miehelle. Ensin miehen vastaus oli jyrkkä ei. Surin kovasti, mutta ajattelin, etten ainakaan painostamalla saa asiassa mitään positiivista aikaiseksi.... Niin vaan aika kului, mies tiesi kokoajan toiveeni, kunnes viimekesänä hän yllätti. Hän sanoi, että on miettinyt asiaa ja tullut siihen tulokseen, että jos meille vielä suodaan lapsi, on hän tervetullut. Olin onnesta sekaisin, kärsivällisyyteni oli palkittu. Arvaa menikö kauan siihen, kun kierukka poistettiin? ja nyt mies puhuu tila-autosta, että " sinne mahtuisi vielä pari muksua lisää" =)



Siispä älä menetä toivoasi, miehet vain ovat yleensä hitaampia lämpiämään tällaisissa asioissa kuin me naiset. Mutta kärsivällisyyttä siihen tarvitaan.

Meilläkin sain tuota miestä vuoden pehmitellä, ennenkuin suostui kolmoseen...



Sulla on vielä se pari vuotta aikaa pehmentää puolisoasi, kyllä se mieli siitä vielä saattaa muuttua! Älä painosta liikaa, ja kunhan tuo teitin kaksikko on vähän vanhempia, niin kyllä se vauvakuume saattaa puolisoosikin hiipiä ;).



Tsemppiä ja jaksamisia! Törmäillään tuolla Kolibreilla :)!



himppu