Keskustelevatko kaikki ihmiset päänsä sisällä toisten kanssa?

Puhetta on aina ollut, mutta sellainen hypoteettisten ja menneiden tai tulevien tilanteiden läpieläminen = vatvominen loppui mulla täysin siksi aikaa, kun lapsi oli vauva. Tai ainakin muutti muotoaan konkreettisemmaksi. Nyt kun lapsi on jo isompi, olen huomannut palanneeni tuohon ylenpalttiseen turhien ajatusten pyörittämiseen taas.

Silloin tajusin, että tuo on luonnon antama ominaispiirre naisille tiettyä oikeaa tarkoitusta varten. Arki pienen lapsen kanssa on niin huomiota vaativaa, pitää ennakoida kaikki, tyyliin alkaa tehdä ruokaa ennen kuin huuto alkaa ja osata pakata oikeat tavarat mukaan eri tilanteisiin varautuen, kun lähtee ulos jne.

Tuo vatvominen on se keino, jolla nainen pystyy pitämään langat käsissään paremmin kuin mies. Ja se naisten yleinen taipumus olla ns kodin projektijohtaja, artikkelussa sitä kutsuttiin hiljattain metatyöksi, johtuu samasta. Ehkä mieskin selviytyy, kun istuu alas ja ryhyyy analysoimaan tietoisesti, että mitä kaikkea pitää tehdä milloinkin, mutta naiset tekevät sen automaattisesti päässään.

En usko että kaikki puhuvat toisten kanssa pään sisällä, mutta kyllä kaikilla sisäistä puhetta on. Osalla se vaan on enemmän itsenäistä pohdiskelua ja monologia, suunnittelua ja muistelua, johon ei niinkään liity keskustelua toisten kanssa.

Sellainen kunnon kuviteltujen dialogien käyminen on eräs luovuuden laji. Sehän on käytännössä fantasioita, tarinan keksimistä. Jotkut kuten minä vievät tämän vielä pidemmälle ja irtautuvat tosielämän rajoituksista päänsisäisissä "elokuvissa", koska se on viihdyttävämpää niin. Minun mieleni tuotoksissa voi seikkailla esim. kummituksia, maahisia tai saatan osata taikoa. Nautin valtavasti tuollaisesta tarinoiden luomisesta - sehän on kuin kirjojen tai elokuvien tekoa mutta ilman että sitä kirjoittaa puhtaaksi ja toisten katsottavaksi.

Kommentti 16 toiminnanohjauksesta.

Juuri noin mä puhelen, ääneenkin, kun teen ruokaa (se on vaikeaa mulle).

Ja jos tiskejä paljon, tai kauhea sekamelska, harrastan tota selostamista ääneen, se auttaa.

No muuten on ihan dialogeja paljonkin päässä 😁, ainakin tarpeeksi.

Mutta usein mä teen päässäni "kirjoitus"juttuja:

Ihan vaan muotoilen sähköpostia, kunnes tulee hyvä, tai sitten muita kirjoituksia - romaaneita syntyy, pitäisi vaan jaksaa laittaa ne ylöskin.

Se on ihan nonstop pulppuava lähde.

Tiedän erittäin hyvin kuitenkin pään sisäisen hiljaisuuden merkityksen.

Olen rauhaa rakastava, vetäydyn ja hiljennän pään, kaikki hälinä on saatava loppumaan päivittäin.

Tuo häly kuormittaa muuten liikaa.

Joo mä teen tota! Usein se auttaa miettimään hankalaa tilannetta tai vaikka riitaa vähän objektiivisemmin. Kerron mielessäni tilanteesta jollekkin, välillä se on eräs ystäväni, välillä vaikka isoisäni, ihan sama oikeastaan kuka. Silloin usein tajuaa asioita mitä ei olisi muuten tullut ajatelleeksi. Samahan se on kun ääneen puhuu. Joskus olen alkanut vaikka lukea kaverilleni jotain tekstiä (varsinkin kouluaikoina tää auttoi paljon) mitä en ole ymmärtänyt vaikka olen kuinka lukenut, siinä toivossa että hän osaa auttaa. Sitten olen kuitenkin hoksannut sen samalla kun olen lukenut sen ääneen. Yhtäkkiä se onkin ihan päivän selvää. 

Monesti kuvittelen jonkun tilanteen kuin elokuvassa ja käyn läpi sitä dramaattista dialogia, useimmiten englanniksi.

Kiva, että joku muukin englanniksi. Minä oon halunnut jutella itsekseni englanniksi jo paljon ennen kuin kielitaito riitti siihen. Tokihan tuo halu sitten kehitti kielitaitoa, ja nyt sujuu englanniksikin.

Mietin etukäteen mitä sanon jos soitan jotain tärkeää puhelua. Mietin myös jos haluan tutustua johonkin ihmiseen, että mitä hänelle voisi sanoa ja käyn jonkinlaista keskustelua mielessäni. Joskus myös mietin etukäteen kun näen tuttuja, että mistä voisi jutella, samoin ennen kuin soitan jollekin tutulle. Yksi hassu tapa minulla on: jos en saa yöllä unta, alan kertomaan itselleni iltasatua. Ihan kuin jotain itsekeksimääni kirjaa tai elokuvaa, joka etenee hyvin hitaasti. Saan ajatukset pois asioista, jotka murehduttavat minua.