Miksi nykyaikana narsismia nähdään kaikkialla?

Enkä ajattele vauvan hoivan puutetta minään traumateoriana, vaan syy- ja seuraussuhteena. Ei lasta hoivan puutteen traumaisuus vaivaa, vaan vaille jääneet tarpeet huutavat lopun ikää hoivaa ja tarpeiden tyydyttämistä vailla toisten näkemiskykyä. Voi siellä traumaakin olla, mutta en silti ajattele sen trauman olevan syy, vaan tosiaan sen, mitä olisi tarvinnut, mutta ei ole saanut. Jos se on ollut lapselle shokki (=trauma) niin ei se "mitään", mutta sen mitä oikeasti tarvitsee kehittyäkseen ihmiseksi vaille jääminen on se paha.

20

Vierailija kirjoitti:

No meidän koko aikamme on narsistinen. Empatiakyky romahtaa ja tilalle tulee elämä jossa sisältönä on oma napa. Kaikenlainen itsekäs kusipäisyys on muotia ja alkaa olla monien mielessä itsestäänselvyys. Käytös, joka ennen olisi ollut häpeäksi. Ennen ihmiset tarvitsivat toisiaan selvitäkseen arjessa, nyt arvossa on yksin pärjääminen ja pinnalliset kuvat. Sairasta narsismia on varmasti vähän- tosi senkin määrä varmasti lisääntyy tällä tyylillä kun lapset jo vaurioituu. Mut narsistista käytöstä ja narsistisia piirteitä ihaillaan ja pidetään hyväksyttävinä- jopa ihailtavina. Ihmissuhdetaidot heikkenevät. Ehkä siksi narsismia näkyy kaikkialla. Olen varma, että mm täällä suomessa kehityksen huippu on ohitettu ja se, mihin ihmiset kykenevät kasvamaan ja kehittymään, tulee heikkenemään vauhdilla. Meistä tulee tyhmiä...

Kenestä tulee tyhmiä? Koko suomen kansasta? Itse olet tyhmä kun yleistät noin. Kyllä on ennenkin haluttu pärjätä yksin. Nykyään vaan pitää jakaa koko elämä ja siksi moni haluaa olla terveesti itsekäs. Empaattinen tarjoaa apua ja on valmis auttamaan. Se ei sulje pois sitä, että ihmisellä on oikeus tehdä omat päätökset, virheetkin ja toimia omalla tavallaan. Joitakin tuntuu korpeavan heti koko kansan puolesta kaikki. Lapsetkin kärsivät kun niitä ei jatkuvasti paapota... Jos jokainen vain hoitaisi sen oman tonttinsa eikä lähtisi sorkkimaan muiden elämiä. Joskus sillä pahimmalla jeesustelijalla on oma elämä aivan hukassa kun pitää niin taivastella ja esittää hyvää ja parempaa ihmistä.

Kyllä niitä oli ennenkin sellaisia emäntiä ja isäntiä jotka tasan halusivat pärjätä omillaan. Mikä hiton pakko on elää juuri sinunlaistasi elämää? On se kumma kun ei saa jokainen elää tavallaan kun kukkahatttädille tulee niin paha mieli. Joku ei tykkääkään minusta vaikka niin kovasti tahdon auttaa. Tai suomeksi tuntea olevani vähän parempi ihminen ;)

Hienoa että olet uskaltanut lähteä kohtaamaan tuota kipeyttä. Siitä voi oikeasti päästä pois, olen siitä hyvä esimerkki. Tietysti on surullista että aikuiselämästä menee paljon voimavaroja vanhempien vaurioiden korjaamiseen, mutta kannattaa, ehdottomasti. vaikka olis kuinka kipeää. Mä olen eri mieltä terapeuttisi kanssa, mutta eiköhän noi molemmat mielipiteet tähän maailmaan mahdu. Että kannattaa varmaan uskoa terapeuttias :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan yhdeksi syyksi sotavuosia. Narsismi vaatii syntyäkseen sen, ettei pienen vauvan ja lapsen tarpeita huomioida. Sotavuosien jälkeiset sukupolvet ovat olleet niin monenlaisten ongelmien uuvuttamia, että kaikilla ei ole ollut aikaa omalle pikku vauvalleen.

Siellä ne narsismin syntyjuuret ovat. Ihmisestä ei tule narsistia, jos varhainen vuorovaikutus on onnistunut ja vauva ja pieni lapsi on saanut vastauksen tarpeilleen, huomiota ja rakkautta.

Moderni tutkimus on kyllä nostanut tuon traumateorian rinnalle ja jopa ohi sellaisen teorian, että narsismin syntyyn vaikuttaa vääränlainen lapsen itsetunnon ruokkiminen. Eli näistä pumpulissa kasvatetuista curling-äitien lapsista tulee uusi, entistä narsistisempi sukupolvi. Asenteet lastenkasvatuksessahan alkoivat muuttua jo 60-70-luvulla, joten nykyinen narsismiepidemia voi hyvinkin olla tuota perua.

Itse en usko tähän. Minusta on aivan selvää, että lapsi joka ei ole saanut huomiota ja hoivaa ja jonka tarpeisiin ei ole vauvana vastattu velkoo tätä lopun ikäänsä - eli hänestä tulee narsisti, ellei puutteita muissa varhaisissa kehitysvaiheissa korjata.

Voi olla, että curling-vanhemmuus tekee itsekeskeiseksi, mutta en näkisi sitä varsinaisena narsismina.

Tietenkin pienen lapsen kaikkiin tarpeisiin pitää vastata. Mut olen vähän samaa mieltä siitä, että vanhempi lapsi pitää kasvattaa tai hänestä voi tulla narsistinen. Mulla on lähipiirissä monta ainokaista,rakkauteen ja hyvinvointiin hukutettua lasta. Ihanaa että saavat hyvät eväät elämään. Mutta monesta heistä näkee, että ne tärkeät kasvuprosessit suhteessa pettymyksiin, toisten huomioonottamiseen jne ovat kokonaan käymättä. Valtavassa huomionkipeydessä täyttävät kaiken tilan ja vanhemmat tekevät kaikkensa ettei mitään pettymyksiä, kiukkuja tai ristiriitoja tule. Että sen narsismin alkuprosessin näkee kyllä aika selkeesti. Ei heistä kaikista varmasti narsisteja tule, elämäkin opettaa, mut riski on. Sitten taas ne perheet missä on 3 lasta, lapset osaavat luonnostaan odottaa vuoroaan, antaa periksi jne. Ja leikkiä keskenään. Eiväthän nuo mitään yksiselitteisiä kohtaloita ole, mutta jotakin pystyy kyllä päättelemään.

Vierailija kirjoitti:

Enkä ajattele vauvan hoivan puutetta minään traumateoriana, vaan syy- ja seuraussuhteena. Ei lasta hoivan puutteen traumaisuus vaivaa, vaan vaille jääneet tarpeet huutavat lopun ikää hoivaa ja tarpeiden tyydyttämistä vailla toisten näkemiskykyä. Voi siellä traumaakin olla, mutta en silti ajattele sen trauman olevan syy, vaan tosiaan sen, mitä olisi tarvinnut, mutta ei ole saanut. Jos se on ollut lapselle shokki (=trauma) niin ei se "mitään", mutta sen mitä oikeasti tarvitsee kehittyäkseen ihmiseksi vaille jääminen on se paha.

20

http://www.pnas.org/content/112/12/3659.short

Esimerkiksi tässä tutkimimuksessa kuitenkin tulos oli, että "lack of parental warmth" joka lienee osa tarkoittamastasi hoivan puutteesta, ei ennustanut narsististen piirteiden kehittymistä lapsessa, kun taas "parental overvaluation" eli vanhempien yliarvostus ennusti.

Samoin vaikkapa Fernando(1998)  osoitti, että narsistisen persoonallisuushäiriön taustalla ei suinkaan ole välttämättä se, että lapsena on puuttunut jotain, vaan päin vastoin jo lapsena jalustalle nostaminen on estänyt normaalin itsetunnon ja empatian kehittymisen.

Narsismin tutkimus on toki vielä lapsenkengissään ja tilannetta mutkistaa sekin, että kuten psykopatiakin, narsismi voidaan jakaa kahteen eri tyyppiin (grandioosi ja haavoittuva narsismi), joiden etiologia voi olla hyvinkin erilainen. Tähänastinen tutkimus kuitenkin mielestäni kiistatta osoittaa, että tuo sinun teoriasi ei ainakaan yksinään riitä narsismin syntymekanismiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs psykiatri (Hannu Lauerma) muistaakseni sanoi, että narsisteja on vain noin 2% väestöstä. Monet ihmiset kai käyttävät sanaa narsisti kuvaamaan itsekeskeistä ihmistä, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä oikean narsismin kanssa. Voisi melkein sanoa, että narsisti on uudenlainen haukkumasana.

2% on jo sen verran suuri määrä, että silloin ihmiset tuntevat jo aika montakin narsistia. Joka 50. kuitenkin..

Narsistin tunteminen ei kuitenkaan tarkoita, että tunnistaisi narsistin - ei vaikka olisi lukenut useammankin pop-psykologian kirjan aiheesta.

Narsistin tunnistaminen, kun sellaiseen lähemmin tutustuu, ei ole kovin vaikeaa. Vaikeampaa on päästä irti suhteesta narsistiin.

Eiköhän siitä ole kohtalainen yksimielisyys sekä psykologien, psykiatrien että sosiologien välillä, että aikamme on narsistisempi kuin aiemmin. Kulttuurissamme on nostettu narsistiset arvot esiin ja ne hyväksytään entistä suopeammin. Lapsia kasvatetaan myös itsekkäämmiksi kuin ennen, eikä se ole pelkästään vanhempien vika. Yksilöllisyyden, valinnanvapauden ja omaehtoisuuden kääntöpuolena on se, että myös narsismi pääsee aiempaa vapaammin, suitsimattomana esiin.

Myös tuomitseminen on nykykulttuurissa pannassa. Hyvin harvoja asioita saa enää julkisesti tuomita. Lasten hyväksikäyttö on yksi niitä asioita, joiden tuomitseminen on yleisesti sallittua. Mutta ei-tervettä narsismia ei tuomita, sillä sitä on usein vaikea erottaa terveestä narsismista. Ajalle tyypillistä on yleensäkin kaikenlainen arvorelativismi. Siksi myös uskontojen ja uskovaisten pilkka on hyväksyttyä, kun taas toisentyyppisten elämänkatsomusten ja ihmisten pilkkaaminen ei sitä ole.

Uskontoihin on kuitenkin tiivistynyt vuosituhansien aikana paljon tietoa ja ohjenuoria hyvään elämään, riippumatta jumalakäsityksestä. Monesti jumalan mukana heitetään pois hyvän elämän periaatteetkin uskonnon vastustamisen kiihkossa.

En ole itse uskovainen, mutta tuo uskovaisten kiusaaminen kertoo samasta ajan ilmiöstä kuin narsistien uhrien kiusaaminen ja kokemusten mitätöinti. Enkä nyt tarkoita, että pelkästään narsisti kiusaa uhriaan, vaan uhrin voimautumisen jälkeen muut kiusaavat (koska narsismista puhutaan "liikaa" ja "kaikkialla" on narsisteja).

Vierailija kirjoitti:

Koska me eletään tällaista medikalisaatio-aikaa. Jokaiselle asialle pitää saada diagnoosi, niin sitten sen voi kuitata pois päiväjärjestyksestä tai uhriuttaa itsensä (mikä on kivaa). Ihan tavallinen, elämään kuuluva mielipaha, apeus tai pettymys onkin masennus-niminen sairaus, johon voi käydä hakemassa pillerin. Sillä saa omaan elämäänsä merkitystä ja arvoa. 

Oikea masennus on ihan eri asia. 

Kaikki, siis ihan kaikki, ihmiset ovat itsekeskeisiä jossakin määrin, ajattelevat ensin itseään, millaisen vaikutuksen tekevät muihin, mitä muut heistä ajattelevat. Hyvin monet tuntevat myös vahingoniloa, iloitsevat kun saavat tuntea itsensä muita paremmiksi. Kaikesta tuosta on maailman mittainen matka narsismiin, sosiopatiaan ja psykopatiaan. Ne ovat hyvin, hyvin harvinaisia piirteitä. Ja eihän kukaan koskaan määrittele itseään narsistiksi, tai edes narsistisia piirteitä omaavaksi. Ollaan vain narsistien uhreja. Helppoa!

Kun jollekin vaivalle saa "hienon" nimen ja diagnoosin, ei tarvitse kohdata omaa, arkista todellisuuttaan, eritellä omaa elämäänsä, omia tunteitaan ja valintojaan. Vastuun omasta itsestään saa siirrettyä diagnoosin piikkiin. 

 

Sinä et kyllä tiedä, mistä puhut. Diagnoosin saaminen ei ole pakoa oman elämän haltuunottamisesta tai tunteidensa ja valintojensa erittelystä. Se on vasta lähtö matkalle.

Ja kukaan narsistin uhri ei taatusti selviä sillä, että antaa kiusaajalleen nimilapun "narsisti". Toisen narsismiuden ymmärtäminen on vasta alku pitkällä taipaleella, jossa mennään todella syvälle. Mutta tunnistaminen auttaa, on usein lähtölaukaus omalle toipumiselle.

Sivusta on tietysti helppo huudella ja sotkea mukaan medikalisaatiot ja masennukset.

Itsekin syyllistyin tähän narsisti-huuteluun, kunnes tapasin oikean narsistin. Mitkään bile-danit tai muut ylimieliset pojankoltiaiset eivät ole mitään sen rinnalla. En myöskään tuomitse itsestään paljon kuvia ottavia ja itseään kehuvia henkilöitä narsisteiksi. Itsekkäitä ja sosiaalisesti taitamattomia ihmisiä on useita, mutta narsisti on aivan omaa luokkaansa. Alussa hän oli aivan hurmaava, salaperäinen mysteerimies, johon rakastuin salamana. Ihmettelin jo alussa sellaista vaivihkaista kehujen kalastelua ja pientä manipulointia. (Olen itse hyvin tarkkasilmäinen, enkä useinkaan lankea tällaisiin ansoihin) Hän alkoi luoda itsestään minulle lähes jumalallista kuvaa ja itse asiassa käytti itseään kuvaillessaan adjektiivia "jumalallinen". Annoin kuitenkin mennä vielä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, koska meillä oli muuten niin mukavaa yhdessä. Ihmettelin hänen ystävien puutettaan, olihan kyseessä kuitenkin minunkin mielestäni mitä mahtavin mies, komea ja korkeastikoulutettu. Aikaa myöten alkoi paljastua hyvin omituisia piirteitä; hän ei suostunut kertomaan mitään lapsuudestaan, huonot välit perheenjäseniin, kuvitelmat, että kaikki aina ja kaikkialla katsovat ja huomaavat Hänet, empatiakyvyn puute.. Alkoi kutsua muita ihmisiä roskasakiksi ja paskaksi ja tosiaan kuvitteli, että jokainen ohikulkeva nainen katseli häntä. Lopussa tunsin jo suurta pelkoa hänen seurassaan ja käytöskin alkoi muuttua uhkaavaksi, joka tuli etenkin humalassa esille. Itse jopa myönsi, ettei sääli ketään eikä osaa tuntea empatiaa, vain halveksuntaa. Leuhki myös kyvyllään manipuloida muita ihmisiä toimimaan tahtonsa mukaan. Hänen eksällään myös oli kuulema mielenterveysongelmia ja paniikkihäiriötä, wonder why.. Onneksi tajusin lähteä heti kun ymmärsin asian, vaikka tietenkin heti etäännyttyäni hän muuttui samaksi rennoksi, fiksuksi ja mukavaksi mieheksi, johon alunperin tutustuin. Tästä on jo aikaa viitisen vuotta, mutta silti saan kylmiä väreitä koko ihmisestä, enkä ole tämän jälkeen tuominnut kavereiden hulluimpiakaan eksiä narsistiksi, sillä narsistit eivät tuo sitä niin selkeästi heti esille, vaan ovat kavalia, manipuloivia ja valitettavan usein hyvin menestyneitä urallaan.

Ongelmia aiheuttaa sekin, että vaikka narsistit aiheuttavat sietämätöntä kärsimystä läheisilleen ja tuhoavat uhrinsa melkein kokonaan, heidän toimintatavoissaan (ja älyssään, yhteiskunnallisessa asemassaan ja kaikessa muussakin) on silti eroja. Tällöin yhdenlaisen narsistin uhri voi ajatella, että väkivaltaa käyttämätön henkilö ei olekaan narsisti, vaikka tälläkin henkilöllä olisi uhrinsa.

On vaarallista puuhaa kiistää ihmisten kokemus ja väittää heitä huvikseen uhriutujoiksi vain siksi, että itseä sattuu kyllästyttämään sana narsismi. Jos asia ei kiinnosta, ei kannata osallistua hanakasti keskusteluun. Narsisti on aikanaan rajoittanut uhrinsa ilmaisunvapautta tarpeeksi, keskustelupalstoilla tai muuallakaan sitä ei enää tarvitse uhrille tehdä.

Kertookohan krooninen käärmemäisyys jostain luonnehäiriöstä?