AMK:ssa opiskelevat/opiskelleet, millaisia ajatuksia AMK-opetus teissä herättää?

fiksu insinööri

AP käy tässä neljättä ja viimeistä vuotta AMK:ssa erästä insinööri-linjaa, ja kyllä tässä reilun kolmen vuoden aikana on monesti tullut pyöriteltyä päätä että miten tällainen toiminta voi olla normaalia. Itselläni on paljon kavereita AMK:ssa eri aloilla ja eri kaupungeissa, ja linja tuntuu olevan samaa joka alalla ympäri Suomen. Onko täällä muita jotka ovat pettyneet AMK-opetukseen?

Tässä nopeaa listausta mitä kaikkea epämääräistä tullut huomattua:

-Kouluun pääsee sisään melkein kuka vain (kun suostuu lähtemään bönden ammattikorkeakouluihin), sitä kautta myös huonosti motivoituneita opiskelijoita on paljon

-Oman neljän vuoden opinnot voisi tiivistää helposti ainakin kolmeen vuoteen, ehkä jopa kahteen. Joka vuosi kesäloma on alkanut vappuna ja jatkunut syyskuun puolella. Tähän päälle vielä lähes kuukauden joululoma. (Lukkariin merkittyjä) viikkotunteja on yleensä 30h/vko. Tosin koko viime lukuvuoden syys-lukukausi oli n 15h viikkoja!

-Tosin edes lukujärjestyksessä merkinnät tunneista ei ole tae että tunnit olisivat oikeasti, meillä on ollut jokunen kurssi jossa lukkareissa on merkitty kymmeniä tunteja, mutta todellisuudessa ollaan pidetty vain pari hassua tuntia ja loput "itsenäistä opetusta". Ja itsenäisen opetuksen tehtävät teki tunnissa. Sitten vain odoteltiin 6 viikkoa että tulisi kurssitentti.

-Opettajat epäpäteviä valtaosa, tietenkin osa osaa asiansa. Joillakin kursseilla (opettajasta riippuen) ei ole edes selvyyttä mitkä ovat kurssin tavoitteet. Osa kursseista niin naurettavan helppoja että ne pääsisi läpi kuka tahansa kadulta satunnaisesti revitty henkilö.

-Turhia kursseja. Minäkin olen insinöörinä joutunut osallistumaan johonkin kurssiin jossa piti tehdä näytelmä. Ei auennut mitenkä liittyy opintoihini.

-Tehdyistä tehtävistä ei saa palautetta, osa jopa päästää kurssit läpi vaikka "pakollisia" töitä ei ole tehty. Tämän takia oppilaatkin "gonahtavat" kun mitä järkeä tehdä tehtäviä kun niitä ei edes tarkisteta/saada palautetta?

-Järjestelyt ontuvat. Opettajat eivät tiedä koska heidän tuntinsa ovat, usein on tunnit jääneet väliin kun luokka on kyllä saapunut paikalle, mutta opettaja ei tiennyt että nyt olisi luento. Osaa opettajista ei saa kiinni sähköpostilla vaikka pitäisi saada. Kokeiden tarkistukset venyvät, ihan normaalia että joidenkin opettajien kohdalla koetuloksia saadaan odotella 6kk (eikös se kuukausi ole maksimi?).

Muutenkin tässä touhussa haisee niin vahvasti se, että koulua kiinnostaa vain että me valmistumme (-> koulu saa rahansa) ja opetuksen taso on aivan toissijainen juttu.

Sivut

Kommentit (111)

Seuraavaksi yliopistoon

Jees, samoja kokemuksia Turun ammattikorkeakoulusta ja Metropoliasta, ja aivan erityisesti Metropoliasta. Opiskelin kulttuurialaa. Allekirjoitan kaikki väittämäsi.

Vierailija

Opiskelen toista tutkintoa amk:ssa sote-alalla eikä ole vastaavia kokemuksia. Lukujärjestykseen merkitty tunnit pidetään, palautettavia arvioitavia tehtäviä on paljon ja oletetaan että niihin panostetaan ja kurssit otetaan vakavasti. Kurssit on intensiivisiä ja tunteja on paljon, vaikkei läsnäolopakkoa ole niin oletetaan että opiskelijat on paikalla. Välillä tuntuu että hukkuu tehtäviin ja tentteihin lukemiseen.

Vierailija

AMK:t onkin niille joita ei niin hirveästi nappaa tai jotka eivät vain ole siunattuja nopeilla aivoilla. Ne joilla leikkaa meneekin sitten yliopistoon.

Eikä siinä mitään ongelmaa ole kun eihän kaikki ole samasta muotista. On vain hyvä että kaikille löytyy sopivan tasoista koulutusta. Toiset tarvitsee enemmän opastusta, tekemistä ja helpompia aiheita, toiset taas oppii kerrasta ja siihen riittää pelkästään se kun käy luennolla kuuntelemassa.

Eli vika ei ole koulussa vaan vika on sinussa: olet väärässä paikassa.

Vierailija

Eipä tästä ikinä päästä yksimielisyyteen. Osan mielestä joku voi olla kauhean vaativaa ja osan mielestä naurettavan helppoa... Varmaan kuitenkin koulujen välillä on isoja laatueroja. Itsellä motivaatiota AMK-opiskeluun kesti parisen vuotta. Sen  jälkeen kun _mitään_ mahdollisuuksia ei ollut saada oikeaa kesätyöpaikkaa, niin alkoi vituttaa ja ei ole enää jaksanut tehdä kuin minimit. Opiskelija-aines ei todellisuudessa ole niin paskaa kuin puhutaan, ei vaan ole motivaatiota opiskella kunnolla kun töitä ei kuitenkaan ole.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
AMK:t onkin niille joita ei niin hirveästi nappaa tai jotka eivät vain ole siunattuja nopeilla aivoilla. Ne joilla leikkaa meneekin sitten yliopistoon.

Eikä siinä mitään ongelmaa ole kun eihän kaikki ole samasta muotista. On vain hyvä että kaikille löytyy sopivan tasoista koulutusta. Toiset tarvitsee enemmän opastusta, tekemistä ja helpompia aiheita, toiset taas oppii kerrasta ja siihen riittää pelkästään se kun käy luennolla kuuntelemassa.

Eli vika ei ole koulussa vaan vika on sinussa: olet väärässä paikassa.

Tätä juuri tarkoitin. t viesti 1. Pääset helpommalla kun menet suosiolla yliopistoon, etkä yritäkään saavuttaa tavoitteitasi amk:n kautta (siellä kun suurta osaa kiinnostaa mennä sieltä missä aita on matalin).

Vierailija

Opiskelin tradenomin opintoja Haaga-Heliassa. Opetus oli suututtavan huonoa!! Tietotekniikan kurssiakin veti sairaanhoitaja, näin niin kuin esimerkkinä. Hänen opetuksensa ei edes ollut sitä kaikista huonointa, mikä kertonee jotain... En oppinut mitään uutta puoleenväliin mennessä, jolloin pistin pillit pussiin ja päätin opiskella jossain, mistä saisi tittelin lisäksi tietotaitoakin. Tulen vihaiseksi aina kun ajattelenkin tuota koulutusta..!

Jokainen kohta ap:n listalla pätee myös mun ex-kouluuni.

Vierailija

En ole itse opiskellut amk:ssa,  mutta monet tuttavani ovat. Olen hiljaa mielessäni ihmetellyt heidän olematonta yleissivistystään sekä sitä, miten edes oman koulutusalan asioista ei olla yhtään syvemmällä tasolla tietoisia. Esim. tuntemani sairaanhoitajat laukovat usein niin pöyristyttävän tomppeleita käsityksiä ihmisen fysiologiasta tai vaikkapa mikrobiologiasta, että en edes ole kehdannut huomauttaa niistä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Opiskelin tradenomin opintoja Haaga-Heliassa. Opetus oli suututtavan huonoa!! Tietotekniikan kurssiakin veti sairaanhoitaja, näin niin kuin esimerkkinä. Hänen opetuksensa ei edes ollut sitä kaikista huonointa, mikä kertonee jotain... En oppinut mitään uutta puoleenväliin mennessä, jolloin pistin pillit pussiin ja päätin opiskella jossain, mistä saisi tittelin lisäksi tietotaitoakin. Tulen vihaiseksi aina kun ajattelenkin tuota koulutusta..!

Jokainen kohta ap:n listalla pätee myös mun ex-kouluuni.

Omat kokemukseni ap:n kertomasta sekä tämän kirjoittajan kokemuksista ovat täysin päinvastaiset. Haaga-Heliaan on hakijoita todella paljon eli sisäänpääsy huomattavasti vaikeampaa kuin böndellä, ja sama pätee muihin ja eri alan pk-seudun amk:hin, joiden tilastoihin olen tutustunut. HH:n opetuksesta ja resursseista minulla on vain hyvää sanottavaa enkä tunnista ap:n kertomaa lainkaan.

"Böndellä"... yeah pidä toi asenne.

Joo, olenkin ymmärtänyt että HH:n linjojen taso vaihtelee paljon. Liiketalouden puolen opiskelijat ainakin kuuluvat olevan tosi tyytyväisiä, niin kuin monien muidenkin linjojen opiskelijat. Eipä tuonne munkaan linjalle otettu sisään kuin 15-20 % hakijoista, mutta se millaiset ihmiset läpäisivät pääsykokeen oliskin jo toinen tarina...
T. Ex-HH:lainen

Vierailija

Opiskelen myös insinööriksi, en oo ollenkaan pettynyt opetukseen. Mulle opiskelu on kyllä jotain muutakin kuin oppitunnit, itseopiskelu on mulle jotenkin se oleellisempi osa. Tehtäviä mä teen sen takia, että kehittyisin jotenkin jossain asiassa tai perehtyisin johonkin asiaan.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat