Lue keskustelun säännöt.
Pintaan noussut katkeruus lapsuudesta
10.11.2015 |
En tiedä pitäisikö minun harkita jotain terapiaa jossa pääsisin purkamaan näitä viime aikoina pintaan nousseita katkeria tunteita. Yritän kertoa lyhyesti tässä tilanteestani jos joku osaisi antaa puolueettoman näkökulman.
Olimme veljeni kanssa vähän alle ja vähän päälle 10-vuotiaita kun vanhempani erosivat. Isäni löysi heti uuden naisen joka pamahti paksuksi ja he saivat tytön. Minä asuin eron jälkeen äidin kanssa, veli jäi isän luokse. Kuitenkin heti tämän uuden siskon synnyttyä muistan kuinka ilmapiiri isän luona muuttui niin että me olimme veljen kanssa aina "vieraita kylässä". En voi sanoa että meitä olisi mitenkään varsinaisesti kaltoinkohdeltu, enemmänkin tuntuu jälkikäteen että isä hylkäsi meidät henkisesti. Nyt aikuisen olen tajunnut kuinka paljon se on vaikuttanut minuun että isä ei enää välittänyt tai ollut läsnä elämässä tämän uuden siskon synnyttyä. Esimerkki: muutin ensimmäiseen omaan kotiin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan - isä ei koskaan käynyt katsomassa mua sielä tai auttanut muutossa tai kysynyt olisinko tarvinut jotain. Isäpuoli ajoi satoja kilometrejä mun vähäiset kamat kyydissä jotta saatiin muutto tehtyä ja laittoi lamput sun muut kattoon.
Nykyään omat lapseni ovat todella läheisiä tän isäpuolen kanssa, oman isäni kanssa nähdään max kerran kuussa ja lapsilla kesti pitkään oppia sanomaan häntä "papaksi".
Tiedän että tällä siskopuolella on omalla tilillään tonnikaupalla rahaa odottamassa sitä kun joskus muuttaa omaan kotiin, hän on nyt siis vasta teini-ikäinen. Isä ja äitipuoli ovat säästäneet sinne syntymästä lähtien. Muistan että itselläni oli tilillä n.50e kun lähdin kotoa. En nyt tiedä onko tämä vain katkeruutta ja kateutta siitä että tämä sisko tuntuu saavan kaiken kuin tarjottimella ja itse on joutunut taistelemaan aina toimeentulon kanssa.
Eilen tuntui kuin kamelin selkä olisi katkennut kun luin tän siskon ask?profiilia, ja hän oli sielä kirjottanut kuinka isänpäivänä oli niiiin ahdistunut kun sukulaiset hyökkäs kylään. Tiedän että siellä ei käynyt muita kuin me lasten kanssa pyörähtämässä. Vituttaa ja masentaa koko asia. En enää edes halua mennä käymään isän luona, joka kerta pahoitan mieleni. Isällä on myös ärsyttävänä tapana "vitsillä" väheksyä minua ja veljeäni ja mm. meidän opiskeluja ja elämää nyt ylipäätään, samaan lauseeseen mahtuu yleensä toivo siitä että "edes *Anna (sisko) nyt opiskelisi kunnolla" Kerran heitti "vitsillä" kuinka en muka välittäisi omista lapsistani. Todella hauskaa. Olen äitini kanssa jutellut näistä asioista jonkun verran ja hän ymmärtää täysin mitä tarkoitan ja on myös ollut pöyristynyt joistain sammakoista mitä isä laukoo suustaan.
Sanokaa mitä mieltä olette? Pitäiskö antaa vaan olla ja sietää vai jättää yhteydenpito kokonaan?
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
olen sivusta seurannut lähes identtistä tilannetta. Näitä on varmasti iso osa kaikista suomalais-uusioliitoista. Uusi vaimo sanelee. Hän on voinut olla nuori avioituessaan isäsi kanssa, ja haaveilleensa vain omasta ydinpeheestään. Nuori nainen on itsekäs, eikä osaa ajatella muita. Mutta älä päästä isääsi näin vähällä! ÄLÄ tee sitä että vain hiljalleen liut pois hänen elämästä. Mielummin järjestä vaikka täysi huutokonsertti asiasta isäsi ja äitipuolesi kuullen, ja niin että siskosikin kuulee totuuden, kuin että vaikenet ja kärsit. Se ei sinua auttaisi, vaan pehentaisi sisäistä ahdistustasi ajan kuluessa. Isäsi voi vaan olla "yksinkertainen", ts. mies joka ei osaa ajatella itse. Taistele isästäsi! Näin sanoisin ohjeeksi! Sinulla on täysi oikeus täyteen isäsuhteeseen, olet lapsenasemastasi johtuen jäänyt tähän asti kakkoseksi, mutta oTA takaisin se minkä olet tähään asti menettänyt! Järjestä itse joku yhteinen matka vaikka isäsi kanssa, ilman muita, vaikkapa hiihtolomamatka Lappiin, jonne ei muut tule! sano vaikka sen olevan syntymäpäivälahja isällesi.Ala itse kehittää tuota suhdetta, niin pääset puhumaankin näistä asioista hänen kanssa paremmin. Voit jopa saada jonkunlaisen hyvityksen jos isäsi alkaa kuuntelemaan sinua.
Jos ei toimi, itse vähintäänkin perinnönjakotilaisuudessa viimeistään toisin perusteluiden kanssa esiin täyden hylkimisen koulutuksesi kustannuksista ja elatuksessasi (laki takaa hyvityksen) verrattuna tähän nuorimmaiseen.
No ei kyllä todellakaan takaa! Heh heh. Mistä olet tuollaista saanut päähäsi? Lakiosa kuuluu aloittajalle ja jos testamenttia ei ole, niin saman suuruinen osuus kuin isän muillekin lapsille.
Sinänsä itse aion mennä perinnönjakoon lakimiehen kanssa, sitten katsotaan saako isän vaimo mitään, (olen ainoa lapsi) koska isäni varallisuus on perittyä ja kaikessa on aviopuolisot suljettu pois. Sehän se vaimoa korpeaakin enkä ihmettele. Hän sai isän, mä saan rahat.
7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin eihän se kai laissa ole kiellettyä säästää vain yhden lapsen tilille rahaa. Siitä onko se oikein voi olla montaa mieltä.
Voi miten tutulta kuulostaa, ap sun kertomukses, vaikka meillä olikin hieman eri tilanne. Nyt, varsinkin isän kuoltua, on noussut todella katkeria ajatuksia ja hetkittäin olen jopa iloinen isäni kuolemasta.
Itsellä nää asiat on nyt noussut pintaan luultavimmin sen takia kun veljellä on todella vaikea ja ikävä vaihe elämässä meneillään. Ja näin sivusta seuraten olen huomannut ettei sekään kiinnosta paskaakaan tätä uusioperhettä. Äiti on aivan hätää kärsimässä veljen tilanteen kanssa ja isä on lähinnä sitä mieltä että "mitäs on noin tyhmä". Kertoo ehkä jotain että veli ei noteerannut isänpäivääkään ollenkaan, ei käynyt eikä soittanut. Toisaalta teki kyllä siinä ihan oikein. Ap
ensi isänpäivänä isäpuolelle kortit ja kukat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko että tuollainen ihminen muuttuu, vaikka sille sanoisi mitä. Normaali ihminen / isä nyt vain ei toimi noin, ikinä. Ja jos kykenee toimimaan, ei ole normaali, eikä silloin myöskään päde samat säännöt mitä normaaliin ihmiseen. Jos ei kaipaa lastaan niin ei kaipaa, eikä se kaipaus/rakkaus löydy sillä että lapsi sen perään kyselee. Mitä ei ole, ei ole.
Mulla on samantyyppinen isä, osin pahempi (ei ole ollenkaan kiinnostunut asioistani, ikinä), osin helpompi (ei kuitenkaan nälvinyt - ehkä ihan jo siksi, että ei tiedä yhtään mitään asioistani joten ei ole millä nälviä). Vasta aikuisena olen tajunnut kuinka epänormaalisti hän onkaan toiminut koko ikäni. Ei ikinä kysellyt koulunkäynnistä, ei halunnut nähdä todistuksia, ei kiittänyt isänpäivälahjoista (osan antoi takaisinkin kun ei kuulema tarvinnut niitä), ei ikinä kysynyt saati kuunnellut mitään opiskeluistani tai ihan vaikka siitä, millä rahalla elän. Erosivat äitini kanssa kun olin 14, eikä meille tehty mitään tapaamissopimusta tms. Joskus kävin isällä kylässä kutsuen itse itseni, mutta ei hän soitellut tai ehdotellut tapaamisia.
Muistan kerrankin kun sain vihdoin opiskeluaikoina osa-aikaisen työpaikan ja laitoin siitä hänelle txt, ei hän vastannut yhtään mitään. Tai kun kerroin itku kurkussa puhelimessa kuinka lemmikkini olivat sairastelleet enkä tiedä selviävätkö ne, hän vaihtoi iloisena puheenaiheen oman lemmikkinsä sattumuksiin. Tai kuinka peruskoulun jälkeen asuin puoli vuotta koulun asuntolassa, ei kumpikaan vanhemmista huolehtinut onko minulla siellä ruokaa (ei ollut, varastelin koulun ruokia)! Kaikkea tällaista aivan äärimmäisestä välinpitämättömyydestä kertovaa käytöstä.
Yritin tässä yksi ilta miettimällä miettiä että kuinka isäni minut näkee - mitä hän minusta tietää ja miten hän minut tuntee. En saanut räävittyä yhtään mitään kasaan; hänen tuntemuksensa mahtuu muutamaan lauseeseen ""Maija" 34v, opiskeli jotain tekniikkajuttuja kaupungissa x ja sitten muutti kaupunkiin y. Kai seurustelee, tai ainakin seurusteli 3 vuotta sitten. Harrastaa z-lajia, tai ainakin harrasti joskus." Siinä kaikki; minä voisin kertoa enemmän naapuristani jonka kanssa juttelen pari kertaa vuodessa :/. Yhtään enempää hän ei ole ollut ikinä halukas tietämään, ei vaan ole kiinnostanut.
Itse katkaisin välit = lopetin yhteydenpidon jo 2 vuotta sitten. En vain enää vastannut puhelimeen, ja kahden vastaamattoman puhelun jälkeen hän ei enää yrittänyt soittaa. Siinä oli viitsiminen tyttären eteen - kaksi puhelua, ei edes tekstiviestiä "mikset vastaa". Ehkä ap voisi tehdä samanlaisen "kokeen". Älä vain ota enää yhteyttä. Joko isäsi alkaa kysellä missä olet jolloin voit nostaa kissan pöydälle.. tai sitten et kuule hänestä enää ikinä mitään. Ja se onkin kaikkein äänekkäin vastaus mitä voit saada.
Itselläni samanlaisia kokemuksia omasta äidistä, vaikkeivat vanhempani ole edes eronneet. Minulta on aina vaadittu itsenäisyyttä ja apuna olemista. Tämä korostui erityisesti lukion jälkeen, kun lähdin kotoa. Rahallista tai henkistä apua ei annettu. Erityisesti äiti korosti, että penniäkään ei tule, kun on kotoa muuttanut.
Omien lasten myötä olen tajunnut, että minut on jotenkin henkisesti hylätty nuorena. En itse koskaan toimisi samoin. Asia kulkee mukanani koko ajan jossain syvällä. En ole löytänyt selitystä asialle, vaikka olenkin pohtinut kateuden, itsekkyyden, narsistisen käytöksen vaikutusta.
Ulkoisesti kaikki on ollut hyvin mutta henkisesti olen ollut yksinäinen, epävarma ja surullinen koko lapsuuteni. Vasta vuosien myötä olen vähitellen tajunnut, että vika ei sittenkään ole ollut minussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi onpa meitä isien "hylkäämiä" naisia paljon. "Mukava" lukea ja saada vertaistukea. Mukava siksi lainausmerkeissä että eihän tämä mikään mukava aihe ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olen sivusta seurannut lähes identtistä tilannetta. Näitä on varmasti iso osa kaikista suomalais-uusioliitoista. Uusi vaimo sanelee. Hän on voinut olla nuori avioituessaan isäsi kanssa, ja haaveilleensa vain omasta ydinpeheestään. Nuori nainen on itsekäs, eikä osaa ajatella muita. Mutta älä päästä isääsi näin vähällä! ÄLÄ tee sitä että vain hiljalleen liut pois hänen elämästä. Mielummin järjestä vaikka täysi huutokonsertti asiasta isäsi ja äitipuolesi kuullen, ja niin että siskosikin kuulee totuuden, kuin että vaikenet ja kärsit. Se ei sinua auttaisi, vaan pehentaisi sisäistä ahdistustasi ajan kuluessa. Isäsi voi vaan olla "yksinkertainen", ts. mies joka ei osaa ajatella itse. Taistele isästäsi! Näin sanoisin ohjeeksi! Sinulla on täysi oikeus täyteen isäsuhteeseen, olet lapsenasemastasi johtuen jäänyt tähän asti kakkoseksi, mutta oTA takaisin se minkä olet tähään asti menettänyt! Järjestä itse joku yhteinen matka vaikka isäsi kanssa, ilman muita, vaikkapa hiihtolomamatka Lappiin, jonne ei muut tule! sano vaikka sen olevan syntymäpäivälahja isällesi.Ala itse kehittää tuota suhdetta, niin pääset puhumaankin näistä asioista hänen kanssa paremmin. Voit jopa saada jonkunlaisen hyvityksen jos isäsi alkaa kuuntelemaan sinua.
Jos ei toimi, itse vähintäänkin perinnönjakotilaisuudessa viimeistään toisin perusteluiden kanssa esiin täyden hylkimisen koulutuksesi kustannuksista ja elatuksessasi (laki takaa hyvityksen) verrattuna tähän nuorimmaiseen.
No ei kyllä todellakaan takaa! Heh heh. Mistä olet tuollaista saanut päähäsi? Lakiosa kuuluu aloittajalle ja jos testamenttia ei ole, niin saman suuruinen osuus kuin isän muillekin lapsille.
Sinänsä itse aion mennä perinnönjakoon lakimiehen kanssa, sitten katsotaan saako isän vaimo mitään, (olen ainoa lapsi) koska isäni varallisuus on perittyä ja kaikessa on aviopuolisot suljettu pois. Sehän se vaimoa korpeaakin enkä ihmettele. Hän sai isän, mä saan rahat.
7
suomalainen perintökaari takaa syrjitylle jälkeläiselle oikeuden tuoda esiin ja vaatia hyvitys jos häntä on kohdeltu epätasa-arvoisesti perinnönjakotilaisuudessa, ja siis perukirjassa tuo tänmä vaatimus esiin. Kyseessä on ennakkoperintö enemmän saanneella. Sinun täyty osata näytttää toteen vaikka että et ole saanut mitään taloudellista apua vaikkapa lukiokoulutuksessasi, ammattiinopiskeluissasi vaikkapa ammattiopisto teini-iässä, mutta tämä toinen lapsi on saanut taloudellista tukea yhteiseltä isältänne. Tämä otetaan huomioon ennakkoperintönä lempilapselle, joka vähennetään hänen lakiosuudestaan. Lue finlex perintökaari kohta ennakkopeintö/lahjat. Elmän aikana saadut lahjat: autot, matkat, rahasummat, arvoesineet (muut kuin esim. valimistujaislahjoiksi annetut, tai tavanomaiset isänne tulotasoon suhteutetut lahjat. Siksi juuri esitin että älä jää pois tietoisesti isäsi elämästä itse, siskosi voi muuten käytttä tätä lyömäaseena sanoen että olet itse hyjännyt isäsi, jos et ole halunnut olla tekemisissä.ota nyt jo yhteys lakimieheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antaisin isän jatkaa elämäänsä valitsemallaan tiellä.
Et taida tuntea aloittajan tuskaa lainkaan?
En ymmärtänyt tuota noin? Minusta tuossa sanotaan, että unohda moinen isä.
Vierailija kirjoitti:
Siksi juuri esitin että älä jää pois tietoisesti isäsi elämästä itse, siskosi voi muuten käytttä tätä lyömäaseena sanoen että olet itse hyjännyt isäsi, jos et ole halunnut olla tekemisissä.ota nyt jo yhteys lakimieheen.
Jos isä ei nyt miljonääri ole, niin sanoisin että ei maksa (kirjaimellisesti) vaivaa. Jos joutuu sietämään välinpitävää ja mitätöivää käytöstä vuosikymmeniä ja sen jälkeen tappelemaan perinnöstä, niin ei se vaan ole sen arvoista että saattaa saada jokusen kymppitonnin - tai edes vaikka satoja tonneja. Henkinen hinta siitä tappelun kautta ehkä saatavasta korvauksesta on ihan liian iso, ja ainakin itse valitsen mieluummin omanarvontuntoni ja mielenrauhan ilman kanssakäymistä siittäjäni kanssa, kuin sen mahdollisen perinnön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulisi tuossa ennakkoperintäasiassa olevan aika monta kuoppaa matkalla. Entäs jos siskopuolen saamat rahat voidaan osoittaa tulleen hänen äidiltään? Kenellä on todistustaakka osoittaa saadut lahjat? Siskoko voi kieltäytyä kertomasta saamisistaan? Voidaanko hänen pankkitilejään tutkia isän kuoltua?
Mitenköhän sellaiseen suht peruselättämiseen suhtaudutaan, vaikka voitaisiinkin osoittaa isän osallistuneen siihen?
Minulla ei ole tästä kokemusta tai tietoa, eikä mietittävää, koska olen ainoa lapsi, mutta en ole kuullut, että vielä elinaikana annettu apu korvattaisiin perinnönjaossa, mutta valaiskaa toki te joilla on enemmän tietoa asiasta.
7
No ei sieltä isältä mitään miljoonia todellakaan ole tulossa ja toisekseen perinnönjako asiat on edessä vasta todennäköisesti n.30v päästä joten en nyt ehkä tässä elämänvaiheessa lähtisi lakimiestä palkkaamaan. Tosin nyt aamupäivän asiaa taas kypsyteltyäni ja teidän kommentit luettuani olen entistä vahvemmin sitä mieltä että en aio enää mieltäni pahoittaa isän takia. Jos hän itse ottaa yhteyttä niin puhun suuni puhtaaksi ja arvioin sitten tilanteen uudestaan, muuten olkoon oloissaan. Ap kiittää kaikkia ihanista viesteistä! Voi tältä palstalta joskus saada asiallista ja tsemppaavaakin tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi juuri esitin että älä jää pois tietoisesti isäsi elämästä itse, siskosi voi muuten käytttä tätä lyömäaseena sanoen että olet itse hyjännyt isäsi, jos et ole halunnut olla tekemisissä.ota nyt jo yhteys lakimieheen.
Jos isä ei nyt miljonääri ole, niin sanoisin että ei maksa (kirjaimellisesti) vaivaa. Jos joutuu sietämään välinpitävää ja mitätöivää käytöstä vuosikymmeniä ja sen jälkeen tappelemaan perinnöstä, niin ei se vaan ole sen arvoista että saattaa saada jokusen kymppitonnin - tai edes vaikka satoja tonneja. Henkinen hinta siitä tappelun kautta ehkä saatavasta korvauksesta on ihan liian iso, ja ainakin itse valitsen mieluummin omanarvontuntoni ja mielenrauhan ilman kanssakäymistä siittäjäni kanssa, kuin sen mahdollisen perinnön.
Samoin. Haloo, miten isoja lahjoja nuo nyt tosiaan ovat, vaikka täysin ymmärrän aloittajan tunnemielialan kun ei isä HALUA/TAJUA/YMMÄRRÄ auttaa häntä eläessään. Nimenomaan typerää tuollaisen loppupeleissä mitättömän summan takia olla väkisin yhteydessä, jos se aloittajaa mitenkään muutoin palvele.
7
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antaisin isän jatkaa elämäänsä valitsemallaan tiellä.
Et taida tuntea aloittajan tuskaa lainkaan?
En ymmärtänyt tuota noin? Minusta tuossa sanotaan, että unohda moinen isä.
Ai tuskaa tuntematta? Millainen ihminen oikein olet, kun et käsitä tuskaa prosessiin liittyen? Sulla on joko helvetin hyvä isä tai sitten paskempi kuin ap:n, josta et välitä.
Kuulostat vähän tyhjän vinkujalta mielestäni. Muistelet jotain iänikuista muuttojuttua (pyysitkö edes isääsi apuun?) ja aikuisena ihmisenä vedät herneet nenään jostain teinin askista (jonne ei oltu edes rumasti kirjoitettu). Nyt vähän ryhdistäydyt ja otat itsestäsi vastuun!
Kyllä vanhemmat yleensä yrittävät parhaansa. Isäsi ei ehkä tiedosta tilannetta. Toisaalta en tiedä auttaako, jos asiasta avaudut. Yleensä vanhemmat ihmiset ovat jotenkin lukkiutuneet vanhoihin käyttäytymismalleihinsa. Mielestäni jonkinlaista suhdetta olisi kuitenkin hyvä ylläpitää, jottei myöhemmin kaduta. Ehkä voisi yrittää ajatella sen armollisesti niin, että kaikissa meissä on omat vikamme, puutteemme ja heikkoutemme - emme ole täydellisiä emmekä voi sitä muiltakaan vaatia. Jonkinlaista armollisuutta kaipaisin. Epätäydellisyyden hyväksyminen on vapauttavaa. Mitä siihen raha-asiaan tulee, voisiko olla niin, että rahan säästäminen olisi siskopuolesi äidin idea.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat vähän tyhjän vinkujalta mielestäni. Muistelet jotain iänikuista muuttojuttua (pyysitkö edes isääsi apuun?) ja aikuisena ihmisenä vedät herneet nenään jostain teinin askista (jonne ei oltu edes rumasti kirjoitettu). Nyt vähän ryhdistäydyt ja otat itsestäsi vastuun!
Tässä juuri esimerkki ihmisestä, joka on nielaissut itseään koskevat vääryydet oikeutta saamatta ja enää tuntematta ja toistaa vääryyden hyväksyntää omassa elämässään.
7
Vierailija kirjoitti:
Kyllä vanhemmat yleensä yrittävät parhaansa. Isäsi ei ehkä tiedosta tilannetta. Toisaalta en tiedä auttaako, jos asiasta avaudut. Yleensä vanhemmat ihmiset ovat jotenkin lukkiutuneet vanhoihin käyttäytymismalleihinsa. Mielestäni jonkinlaista suhdetta olisi kuitenkin hyvä ylläpitää, jottei myöhemmin kaduta. Ehkä voisi yrittää ajatella sen armollisesti niin, että kaikissa meissä on omat vikamme, puutteemme ja heikkoutemme - emme ole täydellisiä emmekä voi sitä muiltakaan vaatia. Jonkinlaista armollisuutta kaipaisin. Epätäydellisyyden hyväksyminen on vapauttavaa. Mitä siihen raha-asiaan tulee, voisiko olla niin, että rahan säästäminen olisi siskopuolesi äidin idea.
Huh huh. Mietipä vähän mitä sanot. Vanhemmat EIVÄT aina yritä parastaan, tuo näkemys on vaarallisen naiivi. Sitäpaitsi kummasti tuokin äijä osaa toista lastaan kohdella ilmeisesti ihan ok, mutta ei ap:ta tai ap:n veljeä. Miten se "parhaansa yrittäminen" voi näin vaihdella lapsesta toiseen jos kyse olisi vain siitä ettei muka osaa kohdella toista ihmistä (lastaan!!!!) hyvin? Selkeästi kyseessä on valinta - nämä lapset hylkään, tätä lasta kohtelen hyvin.
Miksi kaduttaisi jos lopettaa yhteydenpidon ihmiseen joka ei selkeästi välitä, vaan vain nälvii ja mitätöi?
Kyllä, kaikissa on puutteita - joku ei välitä lapsistaan, joku hakkaa puolisoaan, joku on rappioalkoholisti ja joku ei pyyhi pöydältä leivänmuruja. Puutteita on monen asteisia, eikä kaikkea todellakaan tarvitse sietää "koska kukaan ei ole täydellinen"!
Armollisuutta kannattaa harjoittaa ennenkaikkea itseään kohtaan - huonoa kohtelua ei tarvitse ottaa vastaan keneltäkään, vaan itselleen voi olla armollinen ja lopettaa huonon ihmissuhteen vaikka sinun kaltaisesi, mistään mitään ymmärtämättömät naivistit eivät sitä ymmärräkään.
olen sivusta seurannut lähes identtistä tilannetta. Näitä on varmasti iso osa kaikista suomalais-uusioliitoista. Uusi vaimo sanelee. Hän on voinut olla nuori avioituessaan isäsi kanssa, ja haaveilleensa vain omasta ydinpeheestään. Nuori nainen on itsekäs, eikä osaa ajatella muita. Mutta älä päästä isääsi näin vähällä! ÄLÄ tee sitä että vain hiljalleen liut pois hänen elämästä. Mielummin järjestä vaikka täysi huutokonsertti asiasta isäsi ja äitipuolesi kuullen, ja niin että siskosikin kuulee totuuden, kuin että vaikenet ja kärsit. Se ei sinua auttaisi, vaan pehentaisi sisäistä ahdistustasi ajan kuluessa. Isäsi voi vaan olla "yksinkertainen", ts. mies joka ei osaa ajatella itse. Taistele isästäsi! Näin sanoisin ohjeeksi! Sinulla on täysi oikeus täyteen isäsuhteeseen, olet lapsenasemastasi johtuen jäänyt tähän asti kakkoseksi, mutta oTA takaisin se minkä olet tähään asti menettänyt! Järjestä itse joku yhteinen matka vaikka isäsi kanssa, ilman muita, vaikkapa hiihtolomamatka Lappiin, jonne ei muut tule! sano vaikka sen olevan syntymäpäivälahja isällesi.Ala itse kehittää tuota suhdetta, niin pääset puhumaankin näistä asioista hänen kanssa paremmin. Voit jopa saada jonkunlaisen hyvityksen jos isäsi alkaa kuuntelemaan sinua.
Jos ei toimi, itse vähintäänkin perinnönjakotilaisuudessa viimeistään toisin perusteluiden kanssa esiin täyden hylkimisen koulutuksesi kustannuksista ja elatuksessasi (laki takaa hyvityksen) verrattuna tähän nuorimmaiseen.