Olenko kamala ihminen jos en pysty olemaan kuolevan vierellä loppuun asti?

Ei ole välttämättä syytä olla, jos ei tunnu siltä.

Elämä jatkuu kuoleman jälkeen.

Ylidramatisoida ei tarvitse.

Kuolevan vierellä oleminen vaatii omanlaistaan lujuutta, jota ei välttämättä sitten tosipaikan tullen löydykään. Enpä ainakaan itse kuolevana haluaisi ketään poraamaan siihen viereen. Jälkeenpäin sinulle riittää muisto siitä, että olet ollut vierellä. Se, olitko läsnä kuoleman hetkellä, ei ole merkityksellistä.

Et ole kamala, mutta kun tuo tilanne eteesi tulee, haluat todennäköisesti jäädä. Näin se vaan ihminen toimii.

Kuolevallehan se ei merkitse mitään, ei se siitä huomenna enää tiedä. Eiköhän jokainen ymmärrä, että ei kuolevan vierellä haluta olla.

Mitä siis tarkoitat? Et pysty valvomaan kuolevan ihmisen vierellä? Vai että haluat jättää kuolemansairaan puolisosi?

Riippuu ehkä kuolevasta. Mikäli ymmärtää itse tilanteensa, on ehkä itsekästä jättää toinen yksin. Häntäkin varmasti pelottaa.

Mitä se haittaa, jos romahdat kuoleman jälkeen? En pystyisi edes kuolevan koiran viereltä lähtemään, saatikka oman lapsen. Muita ihmisiä minulla ei olekaan, jonka vierellä olisi syytä olla.

Toisaalta asiaa voisi miettiä siltä kannalta, että jos TOISEN ihmisen kuolema pelottaa niin paljon, ettei pysty vierellä istumaan, niin mahtaa olla hirveää kuolla itse. Ja tätä voisi sitten ajatella sekä sen nyt kuolevan olon helpottamiseksi että omaksi harjoitukseksi väistämättä tulossa olevaa varten.

Hyi. Pitikin kirjoittaa tänne. ap

Kaikki ei ole yhtä vahvoja ja ei tarvitsekkaan. Mutta joskus sitä on vahvempi kuin ikinä kuvitteleekaan. (puhun kokemuksesta) Joskus voimavarat riittää uskomattomiin suorituksiin kun on tarvetta.

Mutta parhaiten sinä itse tiedät mitä jaksat ja sen mukaan elät. Mutta koita huolehtia ettei hän joudu lähtemään tästä maailmasta yksin vaan joku on hänen tukenaa silloin jos et itse siihen pysty.

Onhan se aika kamalaa. Seiso toisen vierellä loppuun asti. Vähän munaa nyt siihen touhuusi.

HEI

Tietekin olet kuolevan vierellä ihan loppuun asti, jos tedes vähän tykkäät hänestä. Jos siltä tuntuu, niin sinun pitääkin romahtaa. Näytä, että  miltä sinusta tuntuu. Ei se varmaan muutenkaan ole mukavaa lähteä yksin, tai, edes sellaisessa seurassa, jossa kaikki ovat tunteettomia.

Älä siis pelkää sitä romahtamista. Terve ihminen nousee siitä niin kuin pitääkin ja silloin suurin osa surutyöstä on jo tehty (tuurha jättää sitä painamaan vuosikymmeniksi). Ihmisiä kuolee, niin isämme, äitimme, niin kuin me itsekkin.

Minusta on itsekästä jättää kuolevaisillaan oleva, jos siihen asti on ollut läheinen. Raaka hylkäys. Apua voi pyytää itselleen, tukea jotta jaksaa olla loppuun asti kuolevan vierellä.

Se on aika puuduttavaa puuhaa, etenkin jos se kuolema ei tulekaan.

Vietin äitini kanssa hänen viimeiset päivänsä ja pidin häntä kädestä hänen kuollessaan. Se oli minulle hyvä kokemus. ja olen äärettömän iloinen, että sain olla hänen lähellään.

Mutta, me ihmiset olemme erilaisia. Jotain toista ihmistä kuoleminen ahdistaa niin paljon, että kenties se kuolevakin sen aistii, mikä puolestaan ei välttämättä ole hyvä asia.

Ap. Kysy itseltäsi, tuletko mahdollisesti kantamaan myöhemmin syyllisyyttä siitä, että et ole kuolevan vierellä. Aihetta  syyllisyyteen ei ole, mutta herkillä  ihmisillä on taipumus syyllistää itseä monenlaisista asioista ja se voi seurata mukana pitkänkin aikaa.

Kannattaa siis tutkiskella itseään ja tehdä päätös sen mukaisesti, mikä itselle parhaalta tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Kuolevallehan se ei merkitse mitään, ei se siitä huomenna enää tiedä. Eiköhän jokainen ymmärrä, että ei kuolevan vierellä haluta olla.

Entä jos se tietää nyt, siihen asti kunnes kuolee? Eikö sullakaan ole mitään väliä, koska joskus kumminkin kuolet?

Vierailija kirjoitti:

Ap. Kysy itseltäsi, tuletko mahdollisesti kantamaan myöhemmin syyllisyyttä siitä, että et ole kuolevan vierellä. Aihetta  syyllisyyteen ei ole, mutta herkillä  ihmisillä on taipumus syyllistää itseä monenlaisista asioista ja se voi seurata mukana pitkänkin aikaa.

Tämä on hyvä neuvo. Onneksi ihmiset, joilla on taipumusta irrationaalisiin syyllisyydentuntemuksiin, usein tietävät tästä taipumuksesta jo etukäteen. Jos sattuu olemaan sekä kuoleman äärellä syvästi ahdistuvaa että syyllisyyttä turhaan kantavaa sorttia, onkin todella puun ja kuoren välissä.

Kannattaa pyrkiä toimimaan niin kuin haluaisi itse muiden toimivan vastaavassa tilanteessa, siinä määrin kuin omat resurssit antavat myöden. Itse en luultavasti haluaisi pelokasta ja syvästi ahdistunutta ihmistä vierelleni, kun olen kuolemassa, joten en myöskään jäisi toisen viereen, jos olisin pelokas ja syvästi ahdistunut. (Tosiasiassa sen kerran kun olin kuolevan vierellä, tunsin lähinnä inhoa ja vaivaantuneisuutta.) -2

Miksi päätös pitäisi tehdä sen pohjalta, mikä itsestä parhaalta tuntuu? Miksei ennemmin sen pohjalta, että mikä siitä kuolevasta läheisestä tuntuisi parhaalta?

Vierailija kirjoitti:

Se on aika puuduttavaa puuhaa, etenkin jos se kuolema ei tulekaan.

Todellakin. Ihmiskeholla kestää ihmeellisen kauan saada virrat pois koneesta. -2

Vierailija kirjoitti:

Miksi päätös pitäisi tehdä sen pohjalta, mikä itsestä parhaalta tuntuu? Miksei ennemmin sen pohjalta, että mikä siitä kuolevasta läheisestä tuntuisi parhaalta?

Tallotko useinkin omia rajojasi sen mukaan, mitä kuvittelet muiden sinulta haluavan? -2