Muut omanarvontuntoiset ja itsenäiset ihmiset: ärsyttävätkö kynnysmattotyypit työelämässä ja ihmissuhteissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua ärsyttää suunnattomasti ihmissuhteissaan kynnysmatot. Työelämässä en ole lapasia nähnyt, kun yleensä työlainsäädäntö ja TES sääntelee pitkälti reunaehdot, samoin työpaikan omat säännöt ja käytännöt. Mutta yksityiselämässä! Raivostuttavaa.

 

Luultavasti ärsyynnyn niin paljon lapasena olemisesta siksi, että tunnistan siinä omaa entistä itseäni ja suutun itsenikin puolesta. Kun se ei ole niin vaikeaa pitää puolensa ja vaatia oikeuksiaan, kun vain ryhtyy siihen. Mutta toisia ei voi väkisin saada ryhdistäytymään, nöyräilköön vaikka maailman tappiin, kunnes ne ihmiset, joiden persettä ovat nuolleet, hylkäävät heidät kun he ovat vanhoja ja hyödyttömiä hyväksikäyttäjilleen. Varmaan sitten sitä saa olla lohduttamassa, vaikka varoitin.

 

No omasta kokemuksesta voin sanoa, että kyllähän sitä yrittää pois siitä miellyttäjän roolista, mutta sitten menee helposti toiseen äärilaitaan ja siitä tulee kauheat itsesyytökset, koska uskon olevani paha ihminen. Vasta terapiassa olen tajunnut että tämä pelko siitä että olen paha on se joka on ohjannut toimintaani. Ja pahalla en nyt tarkoita mitään pikkusen ilkeää, vaan jotain tyyliin sarjamurhaaja tai Josef Fritzl. Sen siitä saa kun lapsena sua kohdellaan kuin olisit paha.

Auttaisiko liian kilttiä ajatus siitä, että todellista pahuutta on juuri periksiantaminen ja miellyttäminen silloin, kun ei ole sen paikka? Niinhän sitä sanotaan, että se, joka suostuu narsistin uhriksi (ja narsistin lasta ei voi tuosta syyllistää, koska hän syntyy tilanteeseen, jota ei voi valita), liittoutuu pahuuden kanssa ja ylläpitää sitä palvellen. Siksi aikuisen vastuu on aina käyttää järkeä, yli tunteidenkin tarvittaessa.

Itsekin ihmissuhteissa hyväksikäytetyksi joutuneena en voi syyttää vain uhria. Myös hyväksikäyttäjä on vastuussa tekemisistään. Ei aikuinen ihminen voi vedota siihen, ettei se ole hullu, joka pyytää. Sellainen ihminen tuhoaa lopulta kaikki ihmissuhteensa, joka ei aseta itselleen rajoja.

 

Tuolla ajatusmallilla vain syyllistetään läheisriippuvaisia entistä enemmän. Että he muka olisivat pahoja kun suostuvat esim. narsistin pompoteltavaksi? Se nyt on eri asia jos alat kiusata toisia tai tehdä rikoksia toisten käskystä, mutta siitä et ole missään vastuussa muille, jos annat narsistin kohdella itseäsi huonosti. Tuolla logiikalla voi varmaan sanoa myös, että jos vuokraa asunnon narsistilta, liittoutuu pahan kanssa?

Onko syyllisen syyllistämisessä jotain väärää? On aivan oikein syyllistää narsistin kanssa kimppaan menevää ja kimpassa pysyvää läheisriippuvaista, joka tuhoaa lastensa elämän narsistinpalvonnallaan. Ja kun pahoinpitelykin on yleisen syytteen alainen rikos, niin pahoinpideltävänä pysyvä tai sellaiseksi hakeutuva on omalta osaltaan pahantekijä. Hän ei tee pahaa vain itselleen, vaan kuluttaa myös turhaan yhteiskunnan varoja lukuisilla turvakotikäynneillään ja kotihälytyksillään. Eroaminen ei ole helppoa eivätkä kaikki siihen heti kykene, mutta jossain vaiheessa pitäisi kellojen soida.

Monikin nöyräilijä  ylläpitää pahan mahdollisuutta suostumalla milloin mihinkin mielettömyyteen joko tottumuksen voimasta tai tyhmyydestä ja heikkoudesta. Toisaalta monelle pahantekijälle asetetaan ensimmäistä kertaa rajat vasta putkassa, kun poliisi ei pompikaan hänen pillinsä mukaan.

Puhun karusti ja kantani on kova siksi, että jokainen normaali ihminen on saanut järjen, jolla tehdä ratkaisuja. Jos asettaa omat heittelehtivät tunteensa aina etusijalle järjen käytön asemasta, on kyllä syyllinen. Vähintään tyhmyyteen.

Sä tunnut kyllä kannattavan jonkinlaista uhrimentaliteettia. Ai että siitäkin pitäisi olla pahoillaan että tuhlaa yhteiskunnan varoja, kun ottaa puolisoltaan turpaan ja poliisit joutuvat tulemaan paikalle? Ei kukaan terve ihminen ajattele tuolla tavalla, vaan oikeastaan juurikin ne läheisriippuvaiset ressukat, jotka soimaavat itseään jos eivät tee kaikkea 100 % oikein.

Nämä sun viestit eivät ollenkaan auta ihmisiä, joiden tarvitsisi ottaa vähän rennommin ja välillä sanoa toisille pahastikin takaisin, sen sijaan että yrittävät kantaa koko maailmaa harteillaan.

Mä todella vihaan tota kilttien ihmisten syyttelyä marttyyriksi. Marttyyri on ihan eri ihmistyyppi, hän on todella vahva ja syyllistää kaikki muut ympärillään kovaan ääneen laiskoiksi ja saamattomiksi, ja hallitsee työyhteisöään. Ovimatto-ihminen taas ihan oikeasti ei uskalla sanoa "ei", koska on lapsesta asti oppinut, että se on itsekästä ja että vain myöntymällä ja olemalla sopuisa, täysin ilman omia rajoja, saa olla olemassa.

Tiedän tämän, koska oma isäni oli tyranni, ja on siis edelleen, ja opin että minulla ei saa olla omia rajoja tai omaa tahtoa. No mun tapauksessa asiattosin ovat erittäin huonosti, ei ole 5 vuoteen ollut työpaikkaa tai opiskelupaikkaa ja elän siis kuntoutustuella mt-ongelmien takia, kouluttamattomana. Eli en ole pilaamassa mitään työpaikkaa olemalla sen ovimatto...

Ja tuo kommentti että pahoinpitelevän puolison uhrit jäävät suhteeseen tyhmyyttään ja tuhlaavat (!?) yhteiskunnan varoja! Luuletko että joku tulee hakatuksi vuosia tyhmyyden!? takia?

Ei todellakaan, sille ihmiselle ensinnäkin jo lähteminen voi olla kuolemanvaarallista, tilastollisesti ns. vaimontapot tapahtuvat lähes aina, kuten perhesurmatkin, eron aikana, eroa suunniteltaessa tai eron jälkeen. Kukaan poliisi ei 24/7 pidä ketään vaimoa kädestä, ja ihminen joka haluaa tappaa, ei välitä lähestymiskiellosta. Ruotsissa annetaan näille vaimoille sellainen hälytyslaite, jolla saa yhteyden poliisiin ja joka nauhoittaa myös, mutta luuletko että miehen hyökätessä poliisi on sekunnin päästä tulossa, mitä?

Ja pahinta kaikessa alistumisessa on se, että se uhri ei usko ansaitsevansa parempaa, uskoo kun pahoinpitelijä sanoo että tekee itsarin jos vaimo jättää ja se on pahan vaimon vika! Ja elämä yksin voi pelottaa läheisriippuvaista enemmän kuin kuolema, ja sellaiset vahvat ihmiset jotka on lapsena saaneet vanhempiensa rakkautta ja hyväksyntää, voivat pitää turpansa kiinni, jos eivät osaa muuta kuin arvostella niitä, joilla asiat ovat huonommin.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen huomannut, että kärsivällisyyteni on aika ohut, kun ihmiset töissä ottavat vapaaehtoisti kantaakseen kaikenlaista ekstraa ja sitten valittavat selän takana, miten heitä kohdellaan huonosti. Samoin minua ärsyttää kavereiden puolesta, kun he tekevät elämässään kaikenlaista velvollisuudentunnosta, vaikka heidän rajojaan tallotaan koko ajan.

Mikä saa jotkut ihmiset suostumaan kaikkeen omien etujensa vastaisesti? Miksi minua ärsyttää niin paljon, kun jotkut tekevät näin?

Omanarvontuntoiset ihmiset eivät häiriinny muista ihmisistä, vaan antaa kaikkien elää tällä pallolla.

Se on ihana tietää, että sen lisäksi että on saanut elämälleen huonot lähtökohdat itsensä puolustamiseen, on muiden silmissä auttamatta aina tuleva olemaan se naiivi, keskenkasvuinen ja TYHMÄ ihminen :D

Ei puhettakaan siitä, että ihmiset voisivat itse olla reiluja, vaan kynnysmatot väistämättä tulevat kohtaamaan vain joko tuomitsijoita (mitäs olet niin helvetin tyhmä) tai hyväksikäyttäjiä (minulla on oikeus käyttää hyväkseni toisen emotionaalisia ongelmia).

Vierailija kirjoitti:

Ensikuvaamasi ihmistyyppi ei ole kynnysmatto vaan marttyyri joka nauttii uhriutumisestaan. Se on todella ärsyttävää ja pilaa ilmapiiriä. Toinen saattaa olla surullista kyllä. Mutta luulisi että aidosti omanarvontuntoinen ei ärsyyntyisi vaan haluaisi ja osaisi rohkaista heitä pitämään puoliaan ja kehitymään vahvemmiksi.

Näin se menee. Oikeasti omanarvontuntoinen ja terveellä itsetunnolla varustettu ei ärsyynny ellei sitten ole kyse vallankäytöstä tyyliin, " minä se täällä ainoana teen hommia".

Omanarvontuntoinen puolustaisi ja kannustaisi liian kilttiä tai ellei jaksa puuttua niin antaisi olla muttei ärsyyntyisi.

Mieti mihin kohtaan se sinua koskettaa.

Oletko itsekin antanut jonkun tehdä itsellesi niin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerropa osuiko ja upposiko.

Olen aina ollut omanarvontuntoinen ja itsenäinen ihminen ja toivoisin, että kaikki muutkin olisivat. Asiat sujuisivat silloin paremmin. Kun esitän vaatimuksia ja pyyntöjä muille ihmisille, haluan heidän asettavan omat rajansa. En halua joutua miettimään, suostuiko toinen nyt vain minun mielikseni, vai haluaako ja pystyykö hän oikeasti tekemään sen, mitä lupasi. Vaikka kuinka aloittaisi pyyntönsä "Sano vain, jos tämä on sinusta huono ajatus..." ja lopettaisi "...mutta älä sano kyllä, jollet halua tehdä sitä", jotkut tekevät kuitenkin mieliksi, vastoin omia etujaan. -ap

Mä ainakin pyrin huomioimaan, etten kuormita toisia ja muutenkin pyrin ajattelemaan asioita muutenkin kuin vain itseni kannalta. Ei oo vaikeeta.

Sinä olet guess culture, minä ask culture. -ap

Tai sitten edellisellä on empatiakykyä, sinulla saattaa olla tämän ketjun perusteella aihetta tutkailla asiaa omalta kohdaltasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerropa osuiko ja upposiko.

Olen aina ollut omanarvontuntoinen ja itsenäinen ihminen ja toivoisin, että kaikki muutkin olisivat. Asiat sujuisivat silloin paremmin. Kun esitän vaatimuksia ja pyyntöjä muille ihmisille, haluan heidän asettavan omat rajansa. En halua joutua miettimään, suostuiko toinen nyt vain minun mielikseni, vai haluaako ja pystyykö hän oikeasti tekemään sen, mitä lupasi. Vaikka kuinka aloittaisi pyyntönsä "Sano vain, jos tämä on sinusta huono ajatus..." ja lopettaisi "...mutta älä sano kyllä, jollet halua tehdä sitä", jotkut tekevät kuitenkin mieliksi, vastoin omia etujaan. -ap

Mä ainakin pyrin huomioimaan, etten kuormita toisia ja muutenkin pyrin ajattelemaan asioita muutenkin kuin vain itseni kannalta. Ei oo vaikeeta.

Sinä olet guess culture, minä ask culture. -ap

Voi olla, mutta ei toisten tarpeita oo niin vaikea arvata.

Minä en ala arvailla aikuisten ihmisten tarpeita. Kyllä aikuisuuteen ja täysivaltaiseen ihmisenä olemiseen kuulu se, että kykenee ilmaisemaan omat rajansa ja tarpeensa. On väärin sysätä tämä vastuu muiden ihmisten harteille. Minä en loukkaannu siitä, että minulle sanotaan ei, mutta en halua joutua päättelemään, tarkoittavatko muut, mitä sanovat. -ap

Et halua joutua päättelemään...

Kuka käskee, sinähän aliarvioit toisia ihmisiä.

Kysy mitä tarvii ja jos saat myöntävän vastauksen niin that's it.

Jos kuulet jostain jotain nillitystä asiasta, niin menet välittömästi asianomaisen juttusille ja kysyt mitä se tarkoittaa, muistutat myönteisestä vastauksesta.

Ystävälliseen henkeen tietysti.

Näin olen itse tehnyt töissä ja olen keskiverron suosittu ja ihan koen olevani arvostettu eli en ihan väärin ole toiminut.

Mitä tässä nyt on luettu ap:n käsityksiä omanarvontunnosta, niin minä en kyllä vähäisessäkään määrin halua omata sellaista omanarvontuntoa. Selkeästi mieluummin olen nöyrä kynnysmatto.

Kiitos tästä ketjusta, tässä oli monta erittäin avartavaa kirjoitusta. Kiitos erityisesti tuon guess / ask culturen esiin nostamisesta.

t. toinen jolla on parisuhteessa tämän kulttuurin ääripäät

Käyttäjä97 kirjoitti:

Ja tuo kommentti että pahoinpitelevän puolison uhrit jäävät suhteeseen tyhmyyttään ja tuhlaavat (!?) yhteiskunnan varoja! Luuletko että joku tulee hakatuksi vuosia tyhmyyden!? takia?

Ei todellakaan, sille ihmiselle ensinnäkin jo lähteminen voi olla kuolemanvaarallista, tilastollisesti ns. vaimontapot tapahtuvat lähes aina, kuten perhesurmatkin, eron aikana, eroa suunniteltaessa tai eron jälkeen. Kukaan poliisi ei 24/7 pidä ketään vaimoa kädestä, ja ihminen joka haluaa tappaa, ei välitä lähestymiskiellosta. Ruotsissa annetaan näille vaimoille sellainen hälytyslaite, jolla saa yhteyden poliisiin ja joka nauhoittaa myös, mutta luuletko että miehen hyökätessä poliisi on sekunnin päästä tulossa, mitä?

Ja pahinta kaikessa alistumisessa on se, että se uhri ei usko ansaitsevansa parempaa, uskoo kun pahoinpitelijä sanoo että tekee itsarin jos vaimo jättää ja se on pahan vaimon vika! Ja elämä yksin voi pelottaa läheisriippuvaista enemmän kuin kuolema, ja sellaiset vahvat ihmiset jotka on lapsena saaneet vanhempiensa rakkautta ja hyväksyntää, voivat pitää turpansa kiinni, jos eivät osaa muuta kuin arvostella niitä, joilla asiat ovat huonommin.

Vastaus: Vaikka on ikävä sanoa näin, mutta jos olen rehellinen, niin kyllä se todella on tyhmyyttä, jos ei lähde ajoissa väkivaltaisesta suhteesta. Puhutaan rakastamisesta, läheisriippuvuudesta, pelosta, siitä ettei usko ansaitsevansa parempaa jne. Kaikki nuo ovat tunteita, joita vastaan ihmiselle on annettu järki. Jos tunne tekee ihmisestä heikon ja alttiin uhriksi, se on laitettava syrjään ja käytettävä järkeä. Järjen käytöstä pidättäytyminen on tyhmyyttä - ei sitä voi oikein kauniimmallakaan sanalla kuvata.

Koskaan ei ole turvallisempaa jäädä väkivaltaiseen suhteeseen kuin lähteä siitä. Toki lähtö täytyy suunnitella tarkkaan, valmistella salassa ja saada auttajia. Siinä tarvitaan oveluutta, ja sitä järkeä. Kylmää järkeä.

Minä ymmärrän ap:ta. Mikään ei ole vaarallisempi työntekijä yritykselle tai muulle organisaatiolle, kuin passiivis-aggressiivinen työntekijä joka hymysuin ottaa vastaan kaikki ehdotukset ja sitten joko "unohtaa" tehdä ne, tekee ne myöhässä, tai tekee ne supisten paskaa homman delegoijasta selän takana. Delegointi on lähes joka alalla välttämätöntä, erityisesti jos olet esimies, ja toimivan delegoinnin vaatimus on että ihmiset osaavat sanoa ei. En arvosta yhtään ihmisiä, jotka jatkuvasti ylittävät omat rajansa ja tekevät hommansa huonosti (samaan aikaan siitä valittaen), kun olisi tilaisuus sanoa ei. Työlle nimittäin useimmiten löytyisi joku toinenkin tekijä, jolla olisi aikaa tehdä se. Esimies ei voi, eikä normaali työntekijäkään, pysyä kaikkien työtaakkojen perässä jos toiset eivät sitä itse tuo esille kun hänelle ehdotetaan lisätöitä. Monet pikkuyritykset kaatuvat juurikin näihin arjen sankareihin, jotka tieten tahtoen vastaanottavat lisää töitä, mutta eivät oikeasti halua ja kerkeä tehdä niitä. Ap ei ole kertaakaan sanonut, että hän vaatisi/odottaisi toisilta työtaakasta huolimatta lisää panostusta, ja silti täällä töiden marttyyrit syyttävät ap:ta itsekkääksi yms. Niin se vain on, että monillakaan aloilla et voi edetä ja selvitä ilman että osaat sanoa ei. Ap osaa tuon taidon, ja toiset ei, ja loppujen lopuksi jälkimmäiset ovat niitä helkkarin kalliita tapauksia. Olen niin monta kertaa elämäni aikana joutunut toteamaan tilanteen, jossa työ on vastaanotettu ilman minkäänlaista vastustusta, vaikka olen itse esittänyt sen muodossa "Onko sinulla millainen tilanne töiden kanssa juuri nyt, voitko hoitaa tämän asian?" Ja se on vain jätetty tekemättä. Hirveä jälkilasku tiedossa, kun homma on vain jätetty tekemättä, ja jollain toisella olisi ollut aikaa tehdä se. Kun olen kysynyt miksi tämä jäi tekemättä, niin vastaus on ollut: Minulla on liian suuri työtaakka. Miksi sitä suuta ei voi avata? Jos olisi jonkinlainen testi, miten tällaiset "kiltit" seläntakana suputtelijat voisi välttää rekrytoinnin yhteydessä, niin ottaisin sen käyttöön samantien. Kyllä paras työntekijä on AINA omat rajansa ja vahvuutensa/heikkoutensa tunteva ihminen, joka uskaltaa sanoa ei. 

Vierailija kirjoitti:

Luin tämän ketjun kiinnostuneena, ja kun ap mainitsi tuon ask culture/guess culture -eron, piti ihan käydä tutkimassa mitä ne sellaiset kulttuurit on. Ja sieltähän paljastui kiintoisia.

Toi ero tosiaan selittää tätä ongelmaani puolison kanssa: hän on arvaaja, minä olen kysyjä/pyytäjä. 

Eli minun mielestä mitä tahansa voi pyytää, ja on ihan ookoo saada kieltävä vastaus. Hyväksyn sen ilman muuta.

Puolison mielestä taas pitää pystyä arvaamaan, milloin vastaukseksi saa myönnön, ja pyytää silloin ja vain silloin. Eli jos on vaara, että toinen ei suostu pyyntöön, ei saa pyytää lainkaan. Tolkutonta mutta totta.

Tää avasi silmiä ja kiitän ap:tä ketjun avaamisesta!

Olepa hyvä! -ap

Minäpä olenkin niin omanarvontuntoinen ja sinut itseni kanssa, etten paljon jaksa ärsyyntyä muista.