Muut omanarvontuntoiset ja itsenäiset ihmiset: ärsyttävätkö kynnysmattotyypit työelämässä ja ihmissuhteissa?

Miten ap määrittelet sen omanarvontuntoisuutesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmissuhteissa se ärsyttää sen takia, koska itsekin on tullut sellaisten valintojen eteen, että ryhtyykö kynnysmatoksi vai käveleekö pois. Asiaa on täytynyt harkita ja tutkia, kunnes on tullut siihen tulokseen, ettei kynnysmattoilu kannata. Lapasena olemiseen yleensä myös liittyy naiivius. Sitten tulee vastaan joku, joka ei vaikuta ollenkaan käyttävän omia aivojaan ja näkee jossain hyväksikäyttösuhteessakin jonkin positiivisen lopputuleman häämöttävän jossain, vaikka sitä ei koskaan ole tulossa. Miksi asioita ei voi nähdä sellaisina kuin ne oikeasti ovat?

Koska ei tunne ansaitsevansa parempaa. Eikä kykene vaatimaan parempaa kohtelua tämän vuoksi.

Minä esimerkiksi hämmennyn, jos joku mies on luotettava ja kohtelee hyvin. Niin paljon etten koe tilannetta lainkaan normaaliksi, sillä olen tottunut aivan muuhun. Onhan se naiivia, mutta usein peruja jo siitä miten lapsuudessa ei ole välttämättä saanut hyväksyntää ja turvallisuudentunnetta. Oma asiani on silti asettaa rajat sille miten muut minua kohtelevat, enkä ole oikeutettu valittamaan saamastani kohtelusta jos jään tilanteeseen itse.

Jos mä kohtelen jotakuta huonosti, niin kyllä mä oon siitä vastuussa vaikka tää toinen ei oliskaan päässyt/osannut lähteä siitä tilanteesta pois.

Periaatteessahan se noin tietysti menee, mutta (olen aiemman kirjoittaja) useimmiten se, joka tekee väärin ei sitä tunnusta, vaan katsoo että ovimatto on antanut tilaisuuden ja mahdollisuuden, joten lopulta ovimaton syynä on se, että hän tulee kohdelluksi huonosti. Useimmiten tilanteisiin ajautuvat saman kolikon eri puolet, eri liian kiltit hyväksikäyttäjät viehättyvät kontrolloivista vastinpareista ja päinvastoin. Molemmilla sama vanha kuvio, eikä kumpikaan tule muuttumaan ilman kovaa henkistä työtä.

Niin tosiaan, ei voi aina olettaa, että muut pelaa samalla säännöllä. Joku toinen voi ajatella niin, että oma vika vaan, jos ei osaa pitää puoliaan.

Minua ei ärsytä. Minua ärsyttää ja suututtaa ihmiset jotka kohtelevat heitä kynnysmattoina. Ja surettaa heidän puolestaan kun eivät osaa tai pysty pitämään puoliaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muista myös, ettet ole heitä parempi tai huonompi ihminen. Vähän tietämättömämpi elämän nurjapuolista kyllä.

 

Mitä tarkoitat paremmalla tai huonommalla ihmisellä? Mikä tekee ihmisestä paremman kuin joku toinen? Tai jos kukaan ei ole toista parempi, miksi ei?

Tietämättömyydestäni sinä et pysty tekemään arviota. -ap

Pystyn helpostikin tekemään arvion tietämättömyydestäsi, tämän nurjapuolen osalta. Ihmettelet aloituksen verran ihmisiä, jotka ovat kynnysmattoja. Ihminen, joka olisi kokenus saman kuin nämä kynnysmatot  ei kyselisi, eikä ärtyisi. Vaan pyrkisi tutustumaan, selvittäisi mistä kiikastaa, tuomitsematta. Meidän kaikkien käytökselle löytyy selitys, harva on loppujen lopuksi huvikseen hankala.

On totta, etten ole itse kokenut sellaista elämää, joka johtaa kynnysmattouteen. En ole myöskään tietoinen kaikista seikoista, jotka voivat tuollaiseen asenteeseen johtaa. Tästä ei kuitenkaa voi päätellä, mitä tiedän tai en tiedä elämän nurjista puolista yleensä. Ihmisellä voi olla elämässään vaikka mitä vaikeuksia, vaikka hän ei olisikaan kynnysmatto, ja hän voi tietenkin tietää paljon sellaista, mitä ei ole kokenut.

Joten sinun "helposti tekemäsi" arvio on väärässä, ihan niin kuin "helposti tehtävät" arviot usein ovat. -ap

Eikö olekin ärsyttävää kun joku kertoo millainen olet, tuntematta taustoja? Eikö?

Se on ärsyttävintä, mitä on. Vaikka tiedän sen olevan helpoin keino trollata netissä, on silti vaikeaa olla reagoimatta siihen. -ap

Ymmärrätkö Ap-hyvä, että sinä itse teet samoin puhuessasi näistä ihmisistä "kynnysmattoina". Kerrot millaisia he ovat ja tuomitset heidät, tuntematta taustoja.

Kuvailen käyttäytymistä, josta en pidä. Se on eri asia. Jos luet viestini, huomaat, etten psykologisoi tai spekuloi, miksi joku toimii tietyllä tavalla. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muista myös, ettet ole heitä parempi tai huonompi ihminen. Vähän tietämättömämpi elämän nurjapuolista kyllä.

 

Mitä tarkoitat paremmalla tai huonommalla ihmisellä? Mikä tekee ihmisestä paremman kuin joku toinen? Tai jos kukaan ei ole toista parempi, miksi ei?

Tietämättömyydestäni sinä et pysty tekemään arviota. -ap

Pystyypä. Minäkin pystyn.  Omien vastaustesi perusteella. Ja olen samaa mieltä kuin ko kommentoija.

Niin, tietenkin pystyt tekemään arvion. Arvioiden tekemiseen ei sinänsä tarvita mitään muuta kuin omia ennakkoluuloja ja jokin yksittäinen sananvalinta. Mutta tuollainen arvio ei ole luotettava, vaikka kuinka olisi itse asiasta vakuuttunut. -ap

Ei ikään yksittäinen sananvalinta vaan kautta ketjun esille tuleva asenteesi paljastaa sen.

Kai ymmärrät, että nämä paljastukset ovat vain omia ennakkoluulojasi? Sinulla ei ole mitään tietoa minun henkilöhistoriastani, kokemuksistani tai tiedoistani, mitä tulee "elämän nurjiin puoliin". -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muista myös, ettet ole heitä parempi tai huonompi ihminen. Vähän tietämättömämpi elämän nurjapuolista kyllä.

 

Mitä tarkoitat paremmalla tai huonommalla ihmisellä? Mikä tekee ihmisestä paremman kuin joku toinen? Tai jos kukaan ei ole toista parempi, miksi ei?

Tietämättömyydestäni sinä et pysty tekemään arviota. -ap

Pystyn helpostikin tekemään arvion tietämättömyydestäsi, tämän nurjapuolen osalta. Ihmettelet aloituksen verran ihmisiä, jotka ovat kynnysmattoja. Ihminen, joka olisi kokenus saman kuin nämä kynnysmatot  ei kyselisi, eikä ärtyisi. Vaan pyrkisi tutustumaan, selvittäisi mistä kiikastaa, tuomitsematta. Meidän kaikkien käytökselle löytyy selitys, harva on loppujen lopuksi huvikseen hankala.

On totta, etten ole itse kokenut sellaista elämää, joka johtaa kynnysmattouteen. En ole myöskään tietoinen kaikista seikoista, jotka voivat tuollaiseen asenteeseen johtaa. Tästä ei kuitenkaa voi päätellä, mitä tiedän tai en tiedä elämän nurjista puolista yleensä. Ihmisellä voi olla elämässään vaikka mitä vaikeuksia, vaikka hän ei olisikaan kynnysmatto, ja hän voi tietenkin tietää paljon sellaista, mitä ei ole kokenut.

Joten sinun "helposti tekemäsi" arvio on väärässä, ihan niin kuin "helposti tehtävät" arviot usein ovat. -ap

Eikö olekin ärsyttävää kun joku kertoo millainen olet, tuntematta taustoja? Eikö?

Se on ärsyttävintä, mitä on. Vaikka tiedän sen olevan helpoin keino trollata netissä, on silti vaikeaa olla reagoimatta siihen. -ap

Ymmärrätkö Ap-hyvä, että sinä itse teet samoin puhuessasi näistä ihmisistä "kynnysmattoina". Kerrot millaisia he ovat ja tuomitset heidät, tuntematta taustoja.

Kuvailen käyttäytymistä, josta en pidä. Se on eri asia. Jos luet viestini, huomaat, etten psykologisoi tai spekuloi, miksi joku toimii tietyllä tavalla. -ap

Ehkä et itse spekuloi mutta kysyt sitä muilta. Tämän huomasin kun luin aloituksesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muista myös, ettet ole heitä parempi tai huonompi ihminen. Vähän tietämättömämpi elämän nurjapuolista kyllä.

 

Mitä tarkoitat paremmalla tai huonommalla ihmisellä? Mikä tekee ihmisestä paremman kuin joku toinen? Tai jos kukaan ei ole toista parempi, miksi ei?

Tietämättömyydestäni sinä et pysty tekemään arviota. -ap

Pystyn helpostikin tekemään arvion tietämättömyydestäsi, tämän nurjapuolen osalta. Ihmettelet aloituksen verran ihmisiä, jotka ovat kynnysmattoja. Ihminen, joka olisi kokenus saman kuin nämä kynnysmatot  ei kyselisi, eikä ärtyisi. Vaan pyrkisi tutustumaan, selvittäisi mistä kiikastaa, tuomitsematta. Meidän kaikkien käytökselle löytyy selitys, harva on loppujen lopuksi huvikseen hankala.

On totta, etten ole itse kokenut sellaista elämää, joka johtaa kynnysmattouteen. En ole myöskään tietoinen kaikista seikoista, jotka voivat tuollaiseen asenteeseen johtaa. Tästä ei kuitenkaa voi päätellä, mitä tiedän tai en tiedä elämän nurjista puolista yleensä. Ihmisellä voi olla elämässään vaikka mitä vaikeuksia, vaikka hän ei olisikaan kynnysmatto, ja hän voi tietenkin tietää paljon sellaista, mitä ei ole kokenut.

Joten sinun "helposti tekemäsi" arvio on väärässä, ihan niin kuin "helposti tehtävät" arviot usein ovat. -ap

Eikö olekin ärsyttävää kun joku kertoo millainen olet, tuntematta taustoja? Eikö?

Se on ärsyttävintä, mitä on. Vaikka tiedän sen olevan helpoin keino trollata netissä, on silti vaikeaa olla reagoimatta siihen. -ap

Ymmärrätkö Ap-hyvä, että sinä itse teet samoin puhuessasi näistä ihmisistä "kynnysmattoina". Kerrot millaisia he ovat ja tuomitset heidät, tuntematta taustoja.

Kuvailen käyttäytymistä, josta en pidä. Se on eri asia. Jos luet viestini, huomaat, etten psykologisoi tai spekuloi, miksi joku toimii tietyllä tavalla. -ap

Ehkä et itse spekuloi mutta kysyt sitä muilta. Tämän huomasin kun luin aloituksesi.

Niin kysyin, ja sain oikein hyviä vastauksia ihmisiltä, jotka toimivat tavalla, jota aloitukessani kuvasin. Lisäksi sain hyviä vastauksia ihmisiltä, joita ärsyttää sama asia kuin minuakin. Olen siis saanut tältä ketjulta juuri sitä, mitä halusinkin. -ap

Kyllä olen istunut ihmisen vieressä, joka lähti hoitamaan sisarensa lapsia (taas), vaikka omat opinnot menivät sen takia päin prinkkalaa. Vain jotta lasten omat vanhemmat saavat tienata itselleen rahaa ja tämä kiltti ihminen velkaantuu (opintolaina) jotta saa hoitaa toisten lapsia. 

Ja kyllä ärsytti enkä osannut muuta kuin kysyä miksi. 

Mutta näitä kilttejä enemmän säälin kun taas inhoan hyväksikäyttäjiä, joita on paljon. 

Luin tämän ketjun kiinnostuneena, ja kun ap mainitsi tuon ask culture/guess culture -eron, piti ihan käydä tutkimassa mitä ne sellaiset kulttuurit on. Ja sieltähän paljastui kiintoisia.

Toi ero tosiaan selittää tätä ongelmaani puolison kanssa: hän on arvaaja, minä olen kysyjä/pyytäjä. 

Eli minun mielestä mitä tahansa voi pyytää, ja on ihan ookoo saada kieltävä vastaus. Hyväksyn sen ilman muuta.

Puolison mielestä taas pitää pystyä arvaamaan, milloin vastaukseksi saa myönnön, ja pyytää silloin ja vain silloin. Eli jos on vaara, että toinen ei suostu pyyntöön, ei saa pyytää lainkaan. Tolkutonta mutta totta.

Tää avasi silmiä ja kiitän ap:tä ketjun avaamisesta!

Vielä kun saisi puolison ymmärtämään, että en ihan kettumaisuuttani pyydä asioita, vaan oikeasti hän voi kieltäytyä. Mutta se on varmaan liikaa odotettu.

t. se jonka puoliso pilkkoo puita katkerana.

Vierailija kirjoitti:

Luin tämän ketjun kiinnostuneena, ja kun ap mainitsi tuon ask culture/guess culture -eron, piti ihan käydä tutkimassa mitä ne sellaiset kulttuurit on. Ja sieltähän paljastui kiintoisia.

Toi ero tosiaan selittää tätä ongelmaani puolison kanssa: hän on arvaaja, minä olen kysyjä/pyytäjä. 

Eli minun mielestä mitä tahansa voi pyytää, ja on ihan ookoo saada kieltävä vastaus. Hyväksyn sen ilman muuta.

Puolison mielestä taas pitää pystyä arvaamaan, milloin vastaukseksi saa myönnön, ja pyytää silloin ja vain silloin. Eli jos on vaara, että toinen ei suostu pyyntöön, ei saa pyytää lainkaan. Tolkutonta mutta totta.

Tää avasi silmiä ja kiitän ap:tä ketjun avaamisesta!

Vielä kun saisi puolison ymmärtämään, että en ihan kettumaisuuttani pyydä asioita, vaan oikeasti hän voi kieltäytyä. Mutta se on varmaan liikaa odotettu.

t. se jonka puoliso pilkkoo puita katkerana.

Miten tämä joka kysyi  kaupan pihalla tapaamaltaan 12-vuotiaalta, lähdetäänkö meille harrastamaan seksiä. Siinäpä vasta varsinainen ask culturen edustaja.

Vierailija kirjoitti:

Luin tämän ketjun kiinnostuneena, ja kun ap mainitsi tuon ask culture/guess culture -eron, piti ihan käydä tutkimassa mitä ne sellaiset kulttuurit on. Ja sieltähän paljastui kiintoisia.

Toi ero tosiaan selittää tätä ongelmaani puolison kanssa: hän on arvaaja, minä olen kysyjä/pyytäjä.

Eli minun mielestä mitä tahansa voi pyytää, ja on ihan ookoo saada kieltävä vastaus. Hyväksyn sen ilman muuta.

Puolison mielestä taas pitää pystyä arvaamaan, milloin vastaukseksi saa myönnön, ja pyytää silloin ja vain silloin. Eli jos on vaara, että toinen ei suostu pyyntöön, ei saa pyytää lainkaan. Tolkutonta mutta totta.

Tää avasi silmiä ja kiitän ap:tä ketjun avaamisesta!

Vielä kun saisi puolison ymmärtämään, että en ihan kettumaisuuttani pyydä asioita, vaan oikeasti hän voi kieltäytyä. Mutta se on varmaan liikaa odotettu.

t. se jonka puoliso pilkkoo puita katkerana.

Eikun käytöstapoja.

Vierailija kirjoitti:

Luin tämän ketjun kiinnostuneena, ja kun ap mainitsi tuon ask culture/guess culture -eron, piti ihan käydä tutkimassa mitä ne sellaiset kulttuurit on. Ja sieltähän paljastui kiintoisia.

Toi ero tosiaan selittää tätä ongelmaani puolison kanssa: hän on arvaaja, minä olen kysyjä/pyytäjä. 

Eli minun mielestä mitä tahansa voi pyytää, ja on ihan ookoo saada kieltävä vastaus. Hyväksyn sen ilman muuta.

Puolison mielestä taas pitää pystyä arvaamaan, milloin vastaukseksi saa myönnön, ja pyytää silloin ja vain silloin. Eli jos on vaara, että toinen ei suostu pyyntöön, ei saa pyytää lainkaan. Tolkutonta mutta totta.

Tää avasi silmiä ja kiitän ap:tä ketjun avaamisesta!

Vielä kun saisi puolison ymmärtämään, että en ihan kettumaisuuttani pyydä asioita, vaan oikeasti hän voi kieltäytyä. Mutta se on varmaan liikaa odotettu.

t. se jonka puoliso pilkkoo puita katkerana.

Minusta se on aika moneen kulttuuriin sisältyvää, että pyyntö on jonkinlainen velvoite ja kieltäytyminen on tabu, koska pyytäjä menettää tällöin kasvonsa. Varsinkin tällaisessa vahvan "itsellisyyden" maissa kuin Suomi: kun joku jotain pyytää, niin toisen itsemääräämisoikeuden rajoittamiseen on pakko olla niin painava syy, että pyyntöä on paras totella tai muuten seuraa jokin sanktio (vaimo suuttuu, projekti myöhästyy).

Samalla tavalla myös se itse pyyntö on tabu, koska se velvoittaa toista. Siksi monet esittävät pyyntöjä vaivihkaa erilaisin sanakääntein, ettei pyydön kohde koe tätä tabumaista velvoitetta niin suorasti. Ei edes pyydetä tai käsketä suoraan, vaan puhellaan, että "onpas tuolla pihalla paljon lehtiä" tai "milloinkohan täällä ehtisi imuroida".

-

En ole tutustunut tuohon guess/ask-kulttuuriin, mutta veikkaisin, että sillä veikataan juurikin kulttuurialueisiin, ei yksittäisen henkilön mielipiteisiin? Vaikka ap:n mielestä "kyllä aikuisen ihmisen pitää osata asettaa rajat!!!", tuo näkemys ei vallitse esim. Suomen ja mm. Aasian maiden kulttuureissa, joissa kasvojen säilyttäminen on tärkeää ja itseä ja toista ei nolata käskemällä tai kieltäytymällä.

Mua ärsyttää suunnattomasti ihmissuhteissaan kynnysmatot. Työelämässä en ole lapasia nähnyt, kun yleensä työlainsäädäntö ja TES sääntelee pitkälti reunaehdot, samoin työpaikan omat säännöt ja käytännöt. Mutta yksityiselämässä! Raivostuttavaa.

Luultavasti ärsyynnyn niin paljon lapasena olemisesta siksi, että tunnistan siinä omaa entistä itseäni ja suutun itsenikin puolesta. Kun se ei ole niin vaikeaa pitää puolensa ja vaatia oikeuksiaan, kun vain ryhtyy siihen. Mutta toisia ei voi väkisin saada ryhdistäytymään, nöyräilköön vaikka maailman tappiin, kunnes ne ihmiset, joiden persettä ovat nuolleet, hylkäävät heidät kun he ovat vanhoja ja hyödyttömiä hyväksikäyttäjilleen. Varmaan sitten sitä saa olla lohduttamassa, vaikka varoitin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen istunut ihmisen vieressä, joka lähti hoitamaan sisarensa lapsia (taas), vaikka omat opinnot menivät sen takia päin prinkkalaa. Vain jotta lasten omat vanhemmat saavat tienata itselleen rahaa ja tämä kiltti ihminen velkaantuu (opintolaina) jotta saa hoitaa toisten lapsia. 

Ja kyllä ärsytti enkä osannut muuta kuin kysyä miksi. 

Mutta näitä kilttejä enemmän säälin kun taas inhoan hyväksikäyttäjiä, joita on paljon. 

Niin no, mä voin kertoa erään toisen tarinan: Tunnen ihmisen joka meni palkatta auttamaan vanhempiensa yritystä 400 kilometrin päähän palkatta, vaikka opiskelut menivät päin prinkkalaa. Hän yritti kyllä toisinaan kieltäytyä, mutta hänen narsistiäitinsä sanoi että romahtaa henkisesti jos tämä ei tule. Tämä äiti on uhannut lastaan pienestä lähtien sillä, että saa sydänkohtauksen ja kuolee pois "sitten sinä jäät tänne isän kanssa kahdestaan", jos tämä ei tottele.

Tämä ihminen on vielä keski-iässäkin aika huono pitämään rajojaan ja todella herkkä kritiikille. Mutta sehän on varmasti vain hänen omaa heikkouttaan ja säälittävää? Vaikea ymmärtää miksi joku olisi tuollainen kun voi pitää puolensakin, vai mitä?

Vierailija kirjoitti:

Mua ärsyttää suunnattomasti ihmissuhteissaan kynnysmatot. Työelämässä en ole lapasia nähnyt, kun yleensä työlainsäädäntö ja TES sääntelee pitkälti reunaehdot, samoin työpaikan omat säännöt ja käytännöt. Mutta yksityiselämässä! Raivostuttavaa.

 

Luultavasti ärsyynnyn niin paljon lapasena olemisesta siksi, että tunnistan siinä omaa entistä itseäni ja suutun itsenikin puolesta. Kun se ei ole niin vaikeaa pitää puolensa ja vaatia oikeuksiaan, kun vain ryhtyy siihen. Mutta toisia ei voi väkisin saada ryhdistäytymään, nöyräilköön vaikka maailman tappiin, kunnes ne ihmiset, joiden persettä ovat nuolleet, hylkäävät heidät kun he ovat vanhoja ja hyödyttömiä hyväksikäyttäjilleen. Varmaan sitten sitä saa olla lohduttamassa, vaikka varoitin.

No omasta kokemuksesta voin sanoa, että kyllähän sitä yrittää pois siitä miellyttäjän roolista, mutta sitten menee helposti toiseen äärilaitaan ja siitä tulee kauheat itsesyytökset, koska uskon olevani paha ihminen. Vasta terapiassa olen tajunnut että tämä pelko siitä että olen paha on se joka on ohjannut toimintaani. Ja pahalla en nyt tarkoita mitään pikkusen ilkeää, vaan jotain tyyliin sarjamurhaaja tai Josef Fritzl. Sen siitä saa kun lapsena sua kohdellaan kuin olisit paha.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua ärsyttää suunnattomasti ihmissuhteissaan kynnysmatot. Työelämässä en ole lapasia nähnyt, kun yleensä työlainsäädäntö ja TES sääntelee pitkälti reunaehdot, samoin työpaikan omat säännöt ja käytännöt. Mutta yksityiselämässä! Raivostuttavaa.

 

Luultavasti ärsyynnyn niin paljon lapasena olemisesta siksi, että tunnistan siinä omaa entistä itseäni ja suutun itsenikin puolesta. Kun se ei ole niin vaikeaa pitää puolensa ja vaatia oikeuksiaan, kun vain ryhtyy siihen. Mutta toisia ei voi väkisin saada ryhdistäytymään, nöyräilköön vaikka maailman tappiin, kunnes ne ihmiset, joiden persettä ovat nuolleet, hylkäävät heidät kun he ovat vanhoja ja hyödyttömiä hyväksikäyttäjilleen. Varmaan sitten sitä saa olla lohduttamassa, vaikka varoitin.

 

No omasta kokemuksesta voin sanoa, että kyllähän sitä yrittää pois siitä miellyttäjän roolista, mutta sitten menee helposti toiseen äärilaitaan ja siitä tulee kauheat itsesyytökset, koska uskon olevani paha ihminen. Vasta terapiassa olen tajunnut että tämä pelko siitä että olen paha on se joka on ohjannut toimintaani. Ja pahalla en nyt tarkoita mitään pikkusen ilkeää, vaan jotain tyyliin sarjamurhaaja tai Josef Fritzl. Sen siitä saa kun lapsena sua kohdellaan kuin olisit paha.

Auttaisiko liian kilttiä ajatus siitä, että todellista pahuutta on juuri periksiantaminen ja miellyttäminen silloin, kun ei ole sen paikka? Niinhän sitä sanotaan, että se, joka suostuu narsistin uhriksi (ja narsistin lasta ei voi tuosta syyllistää, koska hän syntyy tilanteeseen, jota ei voi valita), liittoutuu pahuuden kanssa ja ylläpitää sitä palvellen. Siksi aikuisen vastuu on aina käyttää järkeä, yli tunteidenkin tarvittaessa.

Itsekin ihmissuhteissa hyväksikäytetyksi joutuneena en voi syyttää vain uhria. Myös hyväksikäyttäjä on vastuussa tekemisistään. Ei aikuinen ihminen voi vedota siihen, ettei se ole hullu, joka pyytää. Sellainen ihminen tuhoaa lopulta kaikki ihmissuhteensa, joka ei aseta itselleen rajoja.

Kumma kun tuon "omanarvontuntevan ja itsenäisen" jatkeena ei ollut "hyvän delegoijan jne...". Meillä oli ex-töissä yks tämmönen tapaus, ja aina hänen työvuoronsa jälkeen pöydällä oli lista asioista joita "pitää hoitaa". Ja siihen listaan alkoi kertyä ja kertyä niitä asioita. Kysyin sitten kerran, että mitähän hän tekee vuorossa, kun ei koskaan itse ehtinyt hoitaa kyseisiä asioita vaikka niitä sinne lisäili. No, melko mehevät selitykset tuli, ja homma jatkui entisellään. Säälittää hänen nykyiset 20v -nuoremmat työkaverit joita tämä akka vedättää ihan 6-0.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua ärsyttää suunnattomasti ihmissuhteissaan kynnysmatot. Työelämässä en ole lapasia nähnyt, kun yleensä työlainsäädäntö ja TES sääntelee pitkälti reunaehdot, samoin työpaikan omat säännöt ja käytännöt. Mutta yksityiselämässä! Raivostuttavaa.

 

Luultavasti ärsyynnyn niin paljon lapasena olemisesta siksi, että tunnistan siinä omaa entistä itseäni ja suutun itsenikin puolesta. Kun se ei ole niin vaikeaa pitää puolensa ja vaatia oikeuksiaan, kun vain ryhtyy siihen. Mutta toisia ei voi väkisin saada ryhdistäytymään, nöyräilköön vaikka maailman tappiin, kunnes ne ihmiset, joiden persettä ovat nuolleet, hylkäävät heidät kun he ovat vanhoja ja hyödyttömiä hyväksikäyttäjilleen. Varmaan sitten sitä saa olla lohduttamassa, vaikka varoitin.

 

No omasta kokemuksesta voin sanoa, että kyllähän sitä yrittää pois siitä miellyttäjän roolista, mutta sitten menee helposti toiseen äärilaitaan ja siitä tulee kauheat itsesyytökset, koska uskon olevani paha ihminen. Vasta terapiassa olen tajunnut että tämä pelko siitä että olen paha on se joka on ohjannut toimintaani. Ja pahalla en nyt tarkoita mitään pikkusen ilkeää, vaan jotain tyyliin sarjamurhaaja tai Josef Fritzl. Sen siitä saa kun lapsena sua kohdellaan kuin olisit paha.

Auttaisiko liian kilttiä ajatus siitä, että todellista pahuutta on juuri periksiantaminen ja miellyttäminen silloin, kun ei ole sen paikka? Niinhän sitä sanotaan, että se, joka suostuu narsistin uhriksi (ja narsistin lasta ei voi tuosta syyllistää, koska hän syntyy tilanteeseen, jota ei voi valita), liittoutuu pahuuden kanssa ja ylläpitää sitä palvellen. Siksi aikuisen vastuu on aina käyttää järkeä, yli tunteidenkin tarvittaessa.

Itsekin ihmissuhteissa hyväksikäytetyksi joutuneena en voi syyttää vain uhria. Myös hyväksikäyttäjä on vastuussa tekemisistään. Ei aikuinen ihminen voi vedota siihen, ettei se ole hullu, joka pyytää. Sellainen ihminen tuhoaa lopulta kaikki ihmissuhteensa, joka ei aseta itselleen rajoja.

Tuolla ajatusmallilla vain syyllistetään läheisriippuvaisia entistä enemmän. Että he muka olisivat pahoja kun suostuvat esim. narsistin pompoteltavaksi? Se nyt on eri asia jos alat kiusata toisia tai tehdä rikoksia toisten käskystä, mutta siitä et ole missään vastuussa muille, jos annat narsistin kohdella itseäsi huonosti. Tuolla logiikalla voi varmaan sanoa myös, että jos vuokraa asunnon narsistilta, liittoutuu pahan kanssa?

Eli ap:n viestin tosiasiallinen tarkoitus lienee itsensä kehuminen. Hienoa, jos olet pärjäävä, osaat pitää puolesi eikä sinua tallota. Kuitenkin sinulla on tarve nostaa omaa häntääsi, jota jollakin oikeasti viisaalla ihmisellä ei ole. Ei ole kovin monimutkaista selittää, miksi kaikilla ei ole yhtä hyvä itsetunto tai miksi kaikki eivät osaa pitää puoliaan. Ihmisen kasvuympäristö ja elämänkokemukset kun hyvin pitkälle muovaavat tällaisten piirteiden kehittymistä. Jos on henkisesti " vedetty turpaan" koko lapsuus, ei ole ollut  toivottu ja ja rakastettu, kokenut vuosien koulukuisaamisen yms, niin mielestäni ei ole mitenkään erikoista, että joutuu ns. marttyyrin rooliin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua ärsyttää suunnattomasti ihmissuhteissaan kynnysmatot. Työelämässä en ole lapasia nähnyt, kun yleensä työlainsäädäntö ja TES sääntelee pitkälti reunaehdot, samoin työpaikan omat säännöt ja käytännöt. Mutta yksityiselämässä! Raivostuttavaa.

 

Luultavasti ärsyynnyn niin paljon lapasena olemisesta siksi, että tunnistan siinä omaa entistä itseäni ja suutun itsenikin puolesta. Kun se ei ole niin vaikeaa pitää puolensa ja vaatia oikeuksiaan, kun vain ryhtyy siihen. Mutta toisia ei voi väkisin saada ryhdistäytymään, nöyräilköön vaikka maailman tappiin, kunnes ne ihmiset, joiden persettä ovat nuolleet, hylkäävät heidät kun he ovat vanhoja ja hyödyttömiä hyväksikäyttäjilleen. Varmaan sitten sitä saa olla lohduttamassa, vaikka varoitin.

 

No omasta kokemuksesta voin sanoa, että kyllähän sitä yrittää pois siitä miellyttäjän roolista, mutta sitten menee helposti toiseen äärilaitaan ja siitä tulee kauheat itsesyytökset, koska uskon olevani paha ihminen. Vasta terapiassa olen tajunnut että tämä pelko siitä että olen paha on se joka on ohjannut toimintaani. Ja pahalla en nyt tarkoita mitään pikkusen ilkeää, vaan jotain tyyliin sarjamurhaaja tai Josef Fritzl. Sen siitä saa kun lapsena sua kohdellaan kuin olisit paha.

Auttaisiko liian kilttiä ajatus siitä, että todellista pahuutta on juuri periksiantaminen ja miellyttäminen silloin, kun ei ole sen paikka? Niinhän sitä sanotaan, että se, joka suostuu narsistin uhriksi (ja narsistin lasta ei voi tuosta syyllistää, koska hän syntyy tilanteeseen, jota ei voi valita), liittoutuu pahuuden kanssa ja ylläpitää sitä palvellen. Siksi aikuisen vastuu on aina käyttää järkeä, yli tunteidenkin tarvittaessa.

Itsekin ihmissuhteissa hyväksikäytetyksi joutuneena en voi syyttää vain uhria. Myös hyväksikäyttäjä on vastuussa tekemisistään. Ei aikuinen ihminen voi vedota siihen, ettei se ole hullu, joka pyytää. Sellainen ihminen tuhoaa lopulta kaikki ihmissuhteensa, joka ei aseta itselleen rajoja.

 

Tuolla ajatusmallilla vain syyllistetään läheisriippuvaisia entistä enemmän. Että he muka olisivat pahoja kun suostuvat esim. narsistin pompoteltavaksi? Se nyt on eri asia jos alat kiusata toisia tai tehdä rikoksia toisten käskystä, mutta siitä et ole missään vastuussa muille, jos annat narsistin kohdella itseäsi huonosti. Tuolla logiikalla voi varmaan sanoa myös, että jos vuokraa asunnon narsistilta, liittoutuu pahan kanssa?

Onko syyllisen syyllistämisessä jotain väärää? On aivan oikein syyllistää narsistin kanssa kimppaan menevää ja kimpassa pysyvää läheisriippuvaista, joka tuhoaa lastensa elämän narsistinpalvonnallaan. Ja kun pahoinpitelykin on yleisen syytteen alainen rikos, niin pahoinpideltävänä pysyvä tai sellaiseksi hakeutuva on omalta osaltaan pahantekijä. Hän ei tee pahaa vain itselleen, vaan kuluttaa myös turhaan yhteiskunnan varoja lukuisilla turvakotikäynneillään ja kotihälytyksillään. Eroaminen ei ole helppoa eivätkä kaikki siihen heti kykene, mutta jossain vaiheessa pitäisi kellojen soida.

Monikin nöyräilijä  ylläpitää pahan mahdollisuutta suostumalla milloin mihinkin mielettömyyteen joko tottumuksen voimasta tai tyhmyydestä ja heikkoudesta. Toisaalta monelle pahantekijälle asetetaan ensimmäistä kertaa rajat vasta putkassa, kun poliisi ei pompikaan hänen pillinsä mukaan.

Puhun karusti ja kantani on kova siksi, että jokainen normaali ihminen on saanut järjen, jolla tehdä ratkaisuja. Jos asettaa omat heittelehtivät tunteensa aina etusijalle järjen käytön asemasta, on kyllä syyllinen. Vähintään tyhmyyteen.