Tervehtimisen vaikeus
Tervehtimisestä puhutaan usein, että kukaan ei tervehdi toisiaan. Olen huomannut saman ja osallistunut siihen tervehtimättömyyteen. Miksi en tervehdi? En halua tyrkyttää itseäni sille toiselle ihmiselle jota en tunne kunnolla, esimerkiksi naapurille. Tuntuu tyhmälle tervehtiä itselleen tuntematonta ihmistä. Toisekseen se toinenkin voi tervehtiä ensin, mutta jos se ei tervehdi niin miksi minunkaan pitäisi tervehtiä, koska hän ei selvästi halua minultakaan tervehdystä kun ei itsekään tervehdi. Mutta jos hän ajatteleekin samalla tavalla kuin minä, että minun olisi tervehdittävä ensin, että hän kokisi tulleensa ikäänkuin hyväksytyksi? Melkein yhtä sotkuista hommaa kuin seksi! No kauniita naisia en tervehdi vaikka mikä olisi, ajattelevat heti, että olen iskemässä heitä.
Terveisin Naispelko22
Kommentit (29)
Mä olen niin vanhanaikainen, että odotan nuoremman tervehtivän ensin.
Itse en tajua miten jotkut ottavat niin kauheita paineita asiasta, tai vaihtoehtoisesti vetävät palkokasvin nenään siitä, että naapuri ei tervehtinyt. Minua ei liikuta suuntaan eikä toiseen, tervehtiikö joku vai ei. Jos tervehtii niin vastaan, ja usein tervehdin itse ensimmäisenä, mutta jos ei toinen vastaa niin ei mun maailma siihen kaadu, eikä muutakaan kamalaa tapahdu. Esim. kaupassa myyjän tehtävä ei ole tervehtiä vaan myydä mulle tavaraa, joten mua ei ketuta lainkaan jos myyjä ei sano mitään. Sama homma bussikuskien ym. kanssa.
Ja paniikkihäiriöisenä/moniongelmaisena tiedän, että ihmisellä voi olla monia ongelmia, esimerkiksi sos.tilanteiden pelko jonka takia ei vain saa sanaa suustaan eikä pysty tervehtimään. Enkä sen takia mene ketään tuomitsemaan moukaksi.
Mulla on, valitettavasti, oikeitakin ongelmia joten toi "yhyy myyjä ei morjestanut" -valitus tuntuu lähinnä huvittavalta.
Nuoremman kuuluu tervehtiä ensin ja taloon myöhemmin muuttaneen myös ensin. Näin se vaan menee. Mutta eihän juntit osaa tapoja. Meidän talossa latinourpotkaan eivät osaa tapoja. Ei siis tarvi olla suomijuro ettei osaa tervehtiä.
Entä kumpi tervehtii ensin, pitkä vai lyhyt?
Mies vai nainen? Entä jos toinen asuu kerrostalossa ylempänä? Tai jos toisella on pienempi asunto?
On niin vaikeaa.
Se joka tervehtii ensin on kohteliaampi. Niin se vaan menee.
Tervehtiminen, näin onnistut!
- tunnistat kohteen
- odotat katsekontaktia
- tervehtimisvaihtoehdot: nyökkäys, hymy tai tervehdys-sana
- jatkat matkaasi tai seisomista siinä missä olit, tervehtiminen ei edellytä jatkotoimenpiteitä tai -puheita
Paljon monimutkaisempaa on seuraava:
- tunnistat kohteen
- yrität teeskennellä, ettet huomannut
- mietit kuumeisesti mihin katsoisit näyttääksesi luontevalta
- tuijotat tiukasti lattiaa ja toivot, että tuttu lopettaisi katsekontaktin
- jos kaupassa - yrität vältellä kohtaamista uudelleen, saatat jättää osan ostoksista tekemättä
Jälkimmäisessä vaihtoehdossa, jos kohteen äo on enemmän kuin 100, välttelysi huomataan ja annat itsestäsi jokseenkin hölmön kuvan. Tai kohde ajattelee, että sinulla on jonkinlainen sosiaalisten tilanteiden kammo, ja ymmärtää ensi kerralla teeskennellä myös, ettei nähnyt. Vaikka vähän kyllä hymyilyttää, jos moista fobiaa ei ole ilmennyt aiemmin. Tervehtiminen on muuten oiva tapa ilmaista olevansa suhteellisen fiksu ihminen, ja että arvostaa muita ihmisiä, sekä tajuaa, että vuosien lisääntyessä aikuistutaan ja käyttäydytään aikuisemmin. Terveisiä sille yhdelle ja ainoalle tutulle, joka ei tervehdi.
Mulle käy useimmiten niin että mä odotan nimenomaan katsekontaktia, ja mua joko mulkastaan tai sitten tuhahdetaan. Odotan että toinen katsois muhun että voisin tervehtiä, typerää että toinen menee nokka pystyssä ohi,ja mä huudan tervehtimisen perään- Näin mulle käy, koska naama
Tervehtiminen kuuluu ihan peruskäytöstapoihin ja erottaa jyvät akanoista. Tervehtiminen on halpa tapa antaa itsestä sivistynyt kuvan. Tätä ei paikkaa merkkilaukut, hienot harrastukset, tittelit tai omaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Tervehtiminen, näin onnistut!
- tunnistat kohteen
- odotat katsekontaktia
- tervehtimisvaihtoehdot: nyökkäys, hymy tai tervehdys-sana
- jatkat matkaasi tai seisomista siinä missä olit, tervehtiminen ei edellytä jatkotoimenpiteitä tai -puheita
Paljon monimutkaisempaa on seuraava:
- tunnistat kohteen
- yrität teeskennellä, ettet huomannut
- mietit kuumeisesti mihin katsoisit näyttääksesi luontevalta
- tuijotat tiukasti lattiaa ja toivot, että tuttu lopettaisi katsekontaktin
- jos kaupassa - yrität vältellä kohtaamista uudelleen, saatat jättää osan ostoksista tekemättä
Jälkimmäisessä vaihtoehdossa, jos kohteen äo on enemmän kuin 100, välttelysi huomataan ja annat itsestäsi jokseenkin hölmön kuvan. Tai kohde ajattelee, että sinulla on jonkinlainen sosiaalisten tilanteiden kammo, ja ymmärtää ensi kerralla teeskennellä myös, ettei nähnyt. Vaikka vähän kyllä hymyilyttää, jos moista fobiaa ei ole ilmennyt aiemmin. Tervehtiminen on muuten oiva tapa ilmaista olevansa suhteellisen fiksu ihminen, ja että arvostaa muita ihmisiä, sekä tajuaa, että vuosien lisääntyessä aikuistutaan ja käyttäydytään aikuisemmin. Terveisiä sille yhdelle ja ainoalle tutulle, joka ei tervehdi.
Hallelujaa tälle!
Entäs kun on sos. tilanteiden pelko ja on vielä introvertti, mahdoton yhtälö kun paniikki iskee jos näkee jonkun kenelle pitäisi sanoa hei/moi jossain kodin ulkopuolella.
Vaikeuksia on myös kun naapuriin (omakotitalo. ei rajanaapuri) muutti uudet asukkaat ja en ole heitä tavannut mutta vanhempi pariskunta. En kehtaa mennä sanomaan hei, vihaan smalltalkia ja ventovieraille hein sanominen on vaikeaa (paitsi asiointitilannteissa) ja nyt sitten olen vältellyt menemästä mm. postilaatikolle jos he ovat pihassa, en muutenkaan liiku etupihalla joten harvemmin tulee tilaisuutta nähdä heitä. Asia vaivaa koska on kuitenkin kasvatettu kohteliaaksi:( tunnen itseni epäonnistujaksi.
Kyllä se on vaikeaa, itsekin introvertti.
Sama kuin ap:llä, en halua tunkea itseni sellaisten ihmisten iholle tervehdyksilläni, joista en tiedä haluavatko he joutua reagoimaan minuun. Itsekään en tykkää vastailla puolituttujen tervehdyksiin, ja ne ärsyttävät, joten oletan että muistakin ainakin jokin osa on samanlaisia. Että jos minä tervehtisin, tervehtisivät kyllä "kohteliaisuudesta" takaisin mutta samalla heitä harmittaisi, että hyvä omissa ajatuksissa olo katkesi moisen turhanpäiväisen tervehdyksen takia.
Vierailija kirjoitti:
Tervehtiminen, näin onnistut!
- tunnistat kohteen
- odotat katsekontaktia
- tervehtimisvaihtoehdot: nyökkäys, hymy tai tervehdys-sana
- jatkat matkaasi tai seisomista siinä missä olit, tervehtiminen ei edellytä jatkotoimenpiteitä tai -puheita
Paljon monimutkaisempaa on seuraava:
- tunnistat kohteen
- yrität teeskennellä, ettet huomannut
- mietit kuumeisesti mihin katsoisit näyttääksesi luontevalta
- tuijotat tiukasti lattiaa ja toivot, että tuttu lopettaisi katsekontaktin
- jos kaupassa - yrität vältellä kohtaamista uudelleen, saatat jättää osan ostoksista tekemättä
Jälkimmäisessä vaihtoehdossa, jos kohteen äo on enemmän kuin 100, välttelysi huomataan ja annat itsestäsi jokseenkin hölmön kuvan. Tai kohde ajattelee, että sinulla on jonkinlainen sosiaalisten tilanteiden kammo, ja ymmärtää ensi kerralla teeskennellä myös, ettei nähnyt. Vaikka vähän kyllä hymyilyttää, jos moista fobiaa ei ole ilmennyt aiemmin. Tervehtiminen on muuten oiva tapa ilmaista olevansa suhteellisen fiksu ihminen, ja että arvostaa muita ihmisiä, sekä tajuaa, että vuosien lisääntyessä aikuistutaan ja käyttäydytään aikuisemmin. Terveisiä sille yhdelle ja ainoalle tutulle, joka ei tervehdi.
Tuo ensimmäinen olisi niin ihana osata. Mutta valitettavasti jälkimmäinen on totuuts, menen aivan lukkoon ja yritän päästä pois tilanteesta esim kaupasta äkkiä. Ihan kauheaa.
Mikä tähän auttaisi? en haluaisi kokoaikaista lääkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tähän auttaisi? en haluaisi kokoaikaista lääkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Itse en tajua miten jotkut ottavat niin kauheita paineita asiasta, tai vaihtoehtoisesti vetävät palkokasvin nenään siitä, että naapuri ei tervehtinyt. Minua ei liikuta suuntaan eikä toiseen, tervehtiikö joku vai ei. Jos tervehtii niin vastaan, ja usein tervehdin itse ensimmäisenä, mutta jos ei toinen vastaa niin ei mun maailma siihen kaadu, eikä muutakaan kamalaa tapahdu. Esim. kaupassa myyjän tehtävä ei ole tervehtiä vaan myydä mulle tavaraa, joten mua ei ketuta lainkaan jos myyjä ei sano mitään. Sama homma bussikuskien ym. kanssa.
Ja paniikkihäiriöisenä/moniongelmaisena tiedän, että ihmisellä voi olla monia ongelmia, esimerkiksi sos.tilanteiden pelko jonka takia ei vain saa sanaa suustaan eikä pysty tervehtimään. Enkä sen takia mene ketään tuomitsemaan moukaksi.
Mulla on, valitettavasti, oikeitakin ongelmia joten toi "yhyy myyjä ei morjestanut" -valitus tuntuu lähinnä huvittavalta.
Muuten hyviä pointteja, mutta myyjän ammattitaitoon kuuluu osata tervehtiä asiakkaita. Jos ei siihen kykene, voi vaihtaa alalle, jossa sellaista ei taitoa ei tarvita. Myyjä ei edusta tervehtimiselläään/tervehtimättömyydellään itseään, vaan työnantajaansa. En usko, että kukaan aspa-alan työnantaja haluaa palkata alaista, joka ei osaa tervehtiä asiakkaita (+ muita normaaleja käytöstapoja).
Tervehdin aina. Tulee hyvä fiilis pienellä vaivalla. En jaksa mitään kyräilyä. On lapsellista.
Tää on näitä ikuisuuskysymyksiä. Mä ratkaisin omalta kohdaltani asian seuraavasti: tervehdin aina kaikkia naapureita sekä omalla kadulla vastaan tulevia, bussikuskeja, kassoja ja muita joiden kanssa asioin. Katson silmiin ja moikkaan riittävän kuuluvasti, niin että toinen varmasti huomaa.
Jotkut vastaa, jotkut ei. Sellaista se on.