Tervehtimisen vaikeus

Vierailija kirjoitti:

Mulle käy useimmiten niin että mä odotan nimenomaan katsekontaktia, ja mua joko mulkastaan tai sitten tuhahdetaan. Odotan että toinen katsois muhun että voisin tervehtiä, typerää että toinen menee nokka pystyssä ohi,ja mä huudan tervehtimisen perään- Näin mulle käy, koska naama

En minä ainakaan edes näe niin hyvin, että voin ottaa katsekontaktin. Katson kohti ja tervehdin.

Tervehdin ja, jos toinen ei tervehdi takasin, niin ajattelen että kenties hän ei kullut. Jos sama tyyppi ei ikinä tervehdi takaisin, niin ajattelen, että tämä on käytöstavaton moukka, that's it. 

Itse pidän tervehdittömyyttä epäkohteliaana ja epäystävällisenä käytöksenä. Kyllä sellainen asia jää pyörimään hetkeksi mieleen että mikä oli syynä ettei voinut tervehtiä takaisin... voi olla että olen sitten jotenkin herkkis asian suhteen. Joillakin ystävällinen tervehdys voi olla päivän pelastuskin jos muuten on ollut hankala päivä tai jos muuten ei sinä päivänä ole ollut sosiaalista elämää. Kaikki eivät vain ajattele näin pitkälle...

Vierailija kirjoitti:

Tervehtiminen kuuluu ihan peruskäytöstapoihin ja erottaa jyvät akanoista. Tervehtiminen on halpa tapa antaa itsestä sivistynyt kuvan. Tätä ei paikkaa merkkilaukut, hienot harrastukset, tittelit tai omaisuus.

Mun wannabe-sivistyneet landeserkut on aina tervehtimässä ylitsepursuavan innokkaina. Eipä muita "tapoja" olekaan. Udellaan kuulumiset, juorutaan toisten asiat ja raportoidaan kaikki informaatio eteenpäin kohteen selän takana. Joo on sivistynyttä tervehtiä on on on on on.

Tervehdin tuttuja aina jos vaan tunnistan, myös naapureita. Kuuluu mielestäni hyviin käytöstapoihin. Jos kohtaan jonkun tutun yllättävässä paikassa, en välttämättä osaa yhdistää kyseessä olevan juuri se henkilö ja tervehtiminen jää (naapurit hyvä esimerkki), mutta pääsääntöisesti aina tervehdin.

Se on sotkuista vain, jos miettii muiden aikomuksia ja reaktioita liikaa. Sen sijaan kannattaa itse vain noudattaa normaalia käytäntöä eli tervehtiä omassa talossa ja pihapiirissä kohtaamiaan ihmisiä, vaikka he olisivat ennennäkemättömiä sekä bussikuskia, kaupan myyjiä, pankin virkailijaa yms.  Sekä tietysti tuttuja ihmisiä.

Minä tervehdin mielelläni. Ei se mitään maksa mutta tuo usein hyvää mieltä ja positiivisuutta.

Mun wannabe-sivistyneet landeserkut on aina tervehtimässä ylitsepursuavan innokkaina. Eipä muita "tapoja" olekaan. Udellaan kuulumiset, juorutaan toisten asiat ja raportoidaan kaikki informaatio eteenpäin kohteen selän takana. Joo on sivistynyttä tervehtiä on on on on on.

-mun maalaistutut taas lukee toisten päiväkirjoja läpi päivät pitkät.. :D eikä ne kyl moikkaakkaan tai mitään, jos näkevät. päiväkirjat kyl kiinnostaa ja paljon.

Vanha ketju, mutta tulisiko vielä keskustelua aiheesta. Itsellänikin on sama kuin ketjun aloittajalla, en usko että kukaan haluaisi huomioida olemassaoloani tervehtimällä minua. Toki vastaan tervehdyksiin takaisin, mutta en itse ikinä tervehdi ensimmäisenä. En muutenkaan osaa koko hommaa, en tiedä pitäisikö katsoa silmiin vai ei ja kuinka pitkän aikaa tai että kenen ”kuuluisi” tervehtiä ensimmäisenä.

Miten esim. tilanteessa, jos joku on jossakin tilassa ja sinne tulee toinen ihminen, niin pitäisikö sen tervehtiä ensiksi kuka oli siellä jo vai sen joka vasta tuli sinne?

Ja tervehtiäkö silloin, kun toinen huomaa sinut vai jos on esim. selinpäin niin pitääkö silloin jo kajauttaa tervehdys ilmoille?