Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Elän erakkona. Menin elokuvateatteriin tänään ja itkin koko sen ajan. Onko kovin yleistä ja normaalia tuntea näin?

Vierailija
06.04.2026 |

En ole varsinaisesti mikään epäsosiaalinen ihminen mutta introvertti kyllä. Kuitenkin pystyn ihan helposti keskustelemaan ihmisten kanssa, jopa nautin siitä. Käyn töissä jonkin verran eikä minulla ole niinkään ongelmia itse sosiaalisuudessa vaan siinä, että suojelen itseäni niin vahvasti etten päästä pintaa syvemmälle oikein ketään. Vietän aikaani paljon yksin. 

Tänään menin elokuviin, varmaan viimeksi olen ollut muutama vuosi sitten elokuvissa. Nyt kun menin ja näin ihmisten viettävän aikaa toistensa kanssa, oli tila, jossa ollaan ihmiset yhdessä, niin alkoi kyyneleet valumaan. Lisäksi itse elokuvassa oli paljon tunteita, rakkautta, parisuhdetta, seksiä, kaikenlaisia tunteita. Itkin koko elokuvan ajan mutta en oikeastaan elokuvalle niinkään vaan sille miten ulkopuolinen olen. Tuntuu vain että kaikki mitä ihmiset kokevat ja tuntevat toistensa kanssa niin on minulle sellaista joka aiheuttaa epämukavuutta, häpeää ja myötähäpeää, ahdistusta ja jotenkin erittäin epämiellyttäviä tuntemuksia. Melkein lähdin kesken kaiken sieltä pois. Toisaalta kaipaan paljon sitä kaikkea mutta sitten kuitenkin tuntui tosi voimakkaalta nähdä ihmisten yhteyttä toisiinsa ja se kaikki oli jotenkin hämmentävää. Olen ollut yli vuoden raitis ja tuli sellainen fiilis, että jos ryyppäisin vielä niin ryyppäisin siksi koska kaikki nuo tunteet tuntuvat paljon helpommalta hallita humalassa tai ottaa vastaan, kokea. 

Kaipaan syvää yhteyttä toiseen ihmiseen ja yhteistä tekemistä, normaalia elämää mutta kyllä se hiton kipeääkin tekisi. 

Kommentit (21)

Vierailija
1/21 |
06.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yhden yön säätö, jonka jälkeen hankit mieluisan koirarodun 

 

t. Guru

Vierailija
2/21 |
06.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllähän itkeminen on ihan normaalia. Yleensä kuitenkin ihmiset eivät mene elokuviin itkemään ellei sitten juuri elokuvan itsensä takia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/21 |
06.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voisitko hankkia jotain kautta miesseuraa, ja sitä kautta naiskavereita? Esim. Tinder, Hinge, Bumble. Bumblesta voi etsiä myös pelkästään kavereita toisista naisista, oletko yrittänyt? Sieltä voisi löytää seuraa esim. leffaan.

Itse olen huomannut, että suomalaisiin naisiin on vaikea tutustua, ja todennäköisemmin nainen saa uusia naiskavereita miesten kautta.. Eli poikaystävän naispuoliset kaverit/poikaystävän sisko ja sen kaverit/poikaystävän kavereiden tyttökaverit ja heidän kaverit jne.. tai kuten itse olen saanut joitain kavereita: lapsuudenkaveripoikien tyttöystävät ja heidän kaverit.

Vierailija
4/21 |
06.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tällaiset pitkät pyhät saa tuntemaan yksinäisyyttä ja eristäytyneen olotilan. Ihminen herää horroksesta kuten luontokin, pikkuhiljaa ja eestaas. Anna itsellesi rauha ja armo. 

Vierailija
5/21 |
06.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itselläni on sama. Lääkäri sanoi masennukseksi.

Vierailija
6/21 |
06.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Yhden yön säätö, jonka jälkeen hankit mieluisan koirarodun 

 

t. Guru

En pysty mihinkään säätöihin joilla ei ole minulle mitään merkitystä. En ole harrastanut seksiä pariin vuoteen ja pysyn tässä niin kauan kunnes oikeanlainen tyyppi tulee elämääni. Olen kyllä ihastunut tällä hetkellä ihmiseen, jonka kohtasin viime vuonna. Hän oikeasti tuntuu näkevän minut ja arvostan häntä ihmisenä suuresti muutenkin. Meillä on aina todella mukavaa yhdessä. Tahdon kuitenkin mennä rauhassa kaiken suhteen. Olen aika herkillä ja tunteet ovat voimakkaat monessa asiassa. Herkistyn nykyään aika helposti ja samalla pakotan itseni pysymään vahvana, menemään tunteiden läpi ja muistaa, mistä olen tullut ja että nyt rakennan kaikkea alusta. Sille täytyy antaa aikaa. Joskus meinaan unohtaa ja tulee riittämättömyyttä, tunne, että minun pitäisi olla jo paljonkin "edellä" mitä se sitten ikinä tarkoittaakin. Rehellisesti kuitenkin olen elämässäni ensimmäistä kertaa turvassa ja itseeni tutustuen, joten tämä on tärkeää ja vaatii rauhaa, kärsivällisyyttä ja paljon hyväksymistä, sekä sen etten vertailisi itseäni muihin koska se ei missään nimessä ole mitenkään tarpeellista, tuskin kenellekään. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/21 |
06.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuletko seuralliseksi, kun olet ottanut alkoa? Sopivasti käytettynä helpottaa stressiä ja auttaa tutustumaan uusiin ihmisiin.

Vierailija
8/21 |
06.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuletko seuralliseksi, kun olet ottanut alkoa? Sopivasti käytettynä helpottaa stressiä ja auttaa tutustumaan uusiin ihmisiin.

En käytä päihteitä enää. En pysy kohtuudessa ja aiheutti runsaasti ongelmia. Ap 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/21 |
06.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä tunsin noin joskus nuorempana, kun en ollut vielä täysin hyväksynyt erakkoelämääni, ja välitin myös vielä siitä, että ajattelin "mitä muut ajattelee", että ajatteleeko ne että olen outo kun olen siellä elokuvissa yksin. Keski-iässä kuitenkin hyväksyin sen, että tulen olemaan sinkku lopun ikääni, ja myös en enää ole kiinnostunut toisten mielipiteistä elämäntyylistäni. Nykyään elokuvissa käynti itsekseni ei ole enää millään tapaa surullinen kokemus. Eikä myöskään esim. yksin matkustelu tai yksin "paremmassa" ravintolassa syöminen. 

Toisaalta voi olla että sulla auttaisi ihan sekin että kävisit elokuvissa useammin ja tottuisit tilanteeseen. Ja tarkoituksella kiinnittäisit huomiota muihin siellä yksin oleviin. Aina niitä on paljonkin. 

Jos seuraa haluat, niin tuo raittius voi introvertille olla vähän kaksiteräinen miekka. Koska kyllä se alkoholi auttaa yhteyden saamiseen muihin ihmisiin, jos sitä vielä kaipaa. Eikä pelkästään se kemikaalina, vaan se että monet paikat joissa alkoholia käytetään on myös tutustumisen paikkoja meidän kulttuurissa. Ei kahvilassa vieraat tule juttelemaan, baarissa kyllä.

Vierailija
10/21 |
06.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan normaalia. Pitkäaikainen raittius nimenomaan auttaa kokemaan ja vapauttamaan tunteita, jotka muuten olisivat pysyneet tukahdutettuina alkon turruttamana ja pahimmassa tapauksessa rajoittaisivat elämääsi alitajuisesti. Ajattele asiaa myös tältä kantilta: ehkäpä pakonomainen hengailu muiden kanssa vain ajaisi elämääsi kohti tuskaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/21 |
06.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä tunsin noin joskus nuorempana, kun en ollut vielä täysin hyväksynyt erakkoelämääni, ja välitin myös vielä siitä, että ajattelin "mitä muut ajattelee", että ajatteleeko ne että olen outo kun olen siellä elokuvissa yksin. Keski-iässä kuitenkin hyväksyin sen, että tulen olemaan sinkku lopun ikääni, ja myös en enää ole kiinnostunut toisten mielipiteistä elämäntyylistäni. Nykyään elokuvissa käynti itsekseni ei ole enää millään tapaa surullinen kokemus. Eikä myöskään esim. yksin matkustelu tai yksin "paremmassa" ravintolassa syöminen. 

Toisaalta voi olla että sulla auttaisi ihan sekin että kävisit elokuvissa useammin ja tottuisit tilanteeseen. Ja tarkoituksella kiinnittäisit huomiota muihin siellä yksin oleviin. Aina niitä on paljonkin. 

Jos seuraa haluat, niin tuo raittius voi introvertille olla vähän kaksiteräinen miekka. Koska kyllä se alkoholi auttaa yhteyden saamiseen muihin ihmisiin, jos sitä vielä kaipaa. Eikä pelkästään se kemikaalina, vaan se että monet paikat joissa alkoholia käytetään on myös tutustumisen paikkoja meidän kulttuurissa. Ei kahvilassa vieraat tule juttelemaan, baarissa kyllä.

Kyse ei ole siitä, että minua hävettäisi tai harmittaisi käydä yksin elokuvissa tai missään. Pärjään yksin todella hyvin eikä se aiheuta ahdistusta tai sitä että ajattelisin mitä muut ajattelee siitä, että olen yksin. Ihan rehellisesti olen kertonut olevani erakko ihmisille eikä minua hävetä se. Kyse on paljon syvemmistä asioista tunnetasolla, jotka ilmeisesti ovat alkaneet tulemaan pintaan. Ap 

Vierailija
12/21 |
06.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä käyn paljon elokuvissa yksinkin. Ainahan siellä on muitakin itsekseen. Joskus tullut rupateltuakin mukavia. Pääasia että teet sinua kiinnostavia asioita, vaikka sitten yksinkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/21 |
06.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä tunsin noin joskus nuorempana, kun en ollut vielä täysin hyväksynyt erakkoelämääni, ja välitin myös vielä siitä, että ajattelin "mitä muut ajattelee", että ajatteleeko ne että olen outo kun olen siellä elokuvissa yksin. Keski-iässä kuitenkin hyväksyin sen, että tulen olemaan sinkku lopun ikääni, ja myös en enää ole kiinnostunut toisten mielipiteistä elämäntyylistäni. Nykyään elokuvissa käynti itsekseni ei ole enää millään tapaa surullinen kokemus. Eikä myöskään esim. yksin matkustelu tai yksin "paremmassa" ravintolassa syöminen. 

Toisaalta voi olla että sulla auttaisi ihan sekin että kävisit elokuvissa useammin ja tottuisit tilanteeseen. Ja tarkoituksella kiinnittäisit huomiota muihin siellä yksin oleviin. Aina niitä on paljonkin. 

Jos seuraa haluat, niin tuo raittius voi introvertille olla vähän kaksiteräinen miekka. Koska kyllä se alkoholi auttaa yhteyden saamiseen muihin ihmisiin, jos sitä vielä kaipaa. Eikä pelkästään se kemikaalina, vaan se että monet paikat joissa alkoholia käytetään on myös tutustumisen paikkoja meidän kulttuurissa. Ei kahvilassa vieraat tule juttelemaan, baarissa kyllä.

Kyse ei ole siitä, että minua hävettäisi tai harmittaisi käydä yksin elokuvissa tai missään. Pärjään yksin todella hyvin eikä se aiheuta ahdistusta tai sitä että ajattelisin mitä muut ajattelee siitä, että olen yksin. Ihan rehellisesti olen kertonut olevani erakko ihmisille eikä minua hävetä se. Kyse on paljon syvemmistä asioista tunnetasolla, jotka ilmeisesti ovat alkaneet tulemaan pintaan. Ap 

Jos sulla on mahdollisuus käydä vaikka terapeutille juttelemassa muutama kerta, niin se voisi helpottaa. Kevät on usein vähän melankolista aikaa.

Vierailija
14/21 |
06.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hulluhan sinä olet. Täyskaheli.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/21 |
06.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Leffa oli varmaankin Humiseva Harju.

Vierailija
16/21 |
06.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jospa menisit hoitoon, terapia ja lääkitys, ei ole normaalia käytöstä.

Vierailija
17/21 |
06.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei introvertti vaan  traumatisoitunut.

Eilen klo 6:00
Ulkopuolisuutta, yksinäisyyttä, hylätyksi tulemisen pelkoa – nämä teemat saattavat kuulostaa introvertin korvaan tutuilta.

Kognitiivinen lyhytterapeutti, tunnelukkoterapeutti Anneli Pohjola Oulusta tyrmää ajatuksen introverttiudesta heti. Hänen mielestään ”introverttiuden” takana voi olla todellisuudessa jotain ihan muuta.

https://www.iltalehti.fi/mieli/a/13409b57-1fe8-4529-a15c-045457afe9ad

Vierailija
18/21 |
06.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä että pystyt itkemään.  Ei sinulla ole ongelmia koska et ole kivettynyt.  Elokuva tai taideteos saattaa  liikuttaa kyyneliin tai toisaalta naurattaa.   Löydät rakkauden aikanaan jos olet siihen valmis, itsekin olen introvertti ja muutaman suhteen jälkeen hyväksyin sen tosiasian, ettei parisuhde ole minun juttuni.  Tuskastuin ja tein myös toisen osapuolen elämästä vaikeaa.  Kokeiltu on, on ihanaa olla yksin. Joskus on haikeaa, mutta hyväksyn luonteeni rajoitukset. 

Vierailija
19/21 |
06.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Leffa oli varmaankin Humiseva Harju.

 

 

Minäkin kävin katsomassa Humisevan Harjun yksin. Menin sinne suoraan miehen luota :D

Leffassa oli useita pariskuntia, mutta olin kuullut, että se on sellainen joka ei välttis miehiä niin kiinnosta. Mä kyl tykkäsin katsoa sen yksin, eihän siellä leffassa muutenkaan seurustella.

Vierailija
20/21 |
06.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei introvertti vaan  traumatisoitunut.

Eilen klo 6:00
Ulkopuolisuutta, yksinäisyyttä, hylätyksi tulemisen pelkoa – nämä teemat saattavat kuulostaa introvertin korvaan tutuilta.

Kognitiivinen lyhytterapeutti, tunnelukkoterapeutti Anneli Pohjola Oulusta tyrmää ajatuksen introverttiudesta heti. Hänen mielestään ”introverttiuden” takana voi olla todellisuudessa jotain ihan muuta.

https://www.iltalehti.fi/mieli/a/13409b57-1fe8-4529-a15c-045457afe9ad

 

 

 

Nimenomaan.

En yhtään tue näitä "erakko neuvoo miten sinäkin tulet erakoksi ja jatkat ihmisten välttelyä"-asenteisia viestejä palstalla.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kaksi viisi