Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Ero edessä, kuitenkin vielä mietityttää onko ratkaisu oikea

Vierailija

Yhdessä ollaan oltu jo 22 vuotta ja lapsia siunaantunut kolme. Kaksi alakoululaista ja kolmas iltatähti, kohta 7kk vauva. Jo ennen vauvan tekemistä olin aika varma että eroon vielä päädymme mutta vauvakuume oli kova ja ajattelinkin että tilanteen niin vaatiessa pärjään kyllä kolmen lapsen kanssa yksinhuoltajana. Vähän sellaista tämä taival on ollutkin, isojen lasten ollessa pienempiä mies teki vaativaa työtä ja oli paljon poissa kotoa, nyt kolmannen aikana on ollutkin sitten työttömänä. 

Miehellä on ihan selvästi joku ikäkriisi ja koettaa keksiä kaikenlaista bisnestä koko ajan, ihan selvästi työttömyys rassaa enemmän kuin on antanut ymmärtää. Tämä vie haneltä kamalasti aikaa ja energiaa mutta en todellakaan tiedä onko mikään hänen ideoistaan nyt oikeasti mikään kultakaivos (en tue häntä tarpeeksi..) lisäksi olemme kyllä aika paljon toistemme "tiellä" kun molemmat on kotona. Kotona kärjistyy sitten tämä lastenhoito ja kodinhoito, jota mies mielestään hoitaa niin paljon kuin on tarpeen omaksi osuudekseen, tosiasiassa minä teen lähes kaiken lukuunottamatta sitä kun mies välillä pyykkää ja saattaa käydä kaupassa ja tehdä ruuan kerran viikossa. Minä otan vauvan mukaan kaikkeen tekemiseen, esim. käyn kaupassa että mies voi kotona tehdä mitä lystää..  Kuitenkin hän halveksii tarvettani pitää koti siistinä - hänen mielestään viiden hengen taloudessa ei tarvi joka viikko imuroida..?!! 

Puhumattakaan siitä, että minä heräilen vauvan kanssa. No toki eipä se mies voi imettää, mutta hän ei tuollekaan asialle annan yhtään arvoa; eikä tajua kuinka paljon voi väsyttää ihmistä joka ei ole 7kk:een nukkunut kolmen tunnin yhtäjaksoista pätkää.. Vauva nimittäin heräilee jopa 10 kertaa yössä :( 

No, kaikenlaista tässä on, mutta selväksi on käynyt että mies ei jaksa tätä arkea ja tylsyyttä, en ole tarpeeksi jännää seuraa hänelle (eikä muuten seksiäkään ole tarpeeksi=on ihan totta, en ole kyennyt väsymykseltäni ja pettymykseltäni seksiin hänen kanssaan enää kuukausiin) enkä siis tue häntä hänen pyrkimyksissään. Itse taas en koe että mies minua arvostaisi eikä hän tunnu tosiaan jaksavan perhe-elämän vastuita, ja kohtelee minua välillä todella rumasti ja epäkunnioittavasti.

Mutta. Mies on selvästi masentunut. En tiedä miten asiasta hänelle puhuisin tai miten hän voisi apua hakea (minä kun olin toisen lapsen syntymän jälkeen masentunut, mies rähisi "hoida ittes!" no, en osannut, onneksi aika paransi.) En oikein voi häntä tuossa jamassa jättää yksin jollen tiedä että apua saa. Lisäksi toki mietityttää voisiko ennen niin ihana suhteemme löytyä taas kun miehen mieli olisi parantunut. Meillä on kuitenkin kolme lasta joiden perhettä - ja sydämiä - en tahtoisi hajoittaa..... 

Kannattaako tässä johonkin neuvolaan oikeasti yhteyttä ottaa? Saako sieltä jotain apua parisuhdeongelmiin? Olemme kuitenkin jo aika syvällä suossa enkä tiedä voiko meitä mikään enää auttaa.. silti vielä koetan toivon pilkahdusta etsiä, 22 vuotta on pitkä aika, ja jos ei rakkaus nyt romanttista enää ole ja luottamus toiseen on jo kadonnut.. silti noin tuttu ihminen on rakas ja häntä haluaisin taas rakastaa...

Kommentit (8)

Vierailija

Pariterapiaan mars. Ilman ette varmaankaan selviydy, ja terapian tuloksenakin voi olla ero. Mutta ainakin saatte erottua siivommin, jos teillä on kolmas, objektiivinen osapuoli tukemassa ja vetämässä terveitä rajoja. Pitkässä suhteessa on mahdollista ajautua todella pahastikin vinoutuneeseen tilanteeseen ilman, että kumpikaan edes kunnolla tajuaa sitä.

Vierailija

Mies toteuttanut osuuttaan perheestä painamalla duunia. Yhteistä aikaa ei ole ja suhteen luonne muuttuu siihen, että mies tuo rahat pöytään nainen hoitaa kodin ja lapset. Nyt on duuni lähtenyt alta ja miehestä tullut turhake, joka vain pyörii nurkissa toisen reviirillä. Oikeaa rakkauta ei ole ollut moniin vuosiin olette vain ollut taloudellinen yksikkö.

Vierailija

Kiitos vastauksista, ihan tottahan nuo. Pariterapia olisi varmasti tervehdyttävää. 

Ja kolmonen; Muuten juuri oikein mutta suureksi osaksi olemme taloudellisesti olleet samoilla tuloilla, minäkin siis vain 1,5v kotona ollut per lapsi (ja mies puol vuotta myös) ja ansiotyössä suht samat tienestit. Nyt äitiyslomalla itse asiassa saan isompaa tukea kuin mies.. Miestä ei kiinnosta mennä töihin joka ei ole "kiva aikuisten työ" eli mikään hanttihomma ei häntä kiinnosta... Elämme tukien ja säästöjemme varassa :( 

Vierailija

Oudolta kuulostaa, tiesit että päädytte eroon, mutta teit silti kolmannen lapsen hänen kanssaan? Älytöntä!

Vierailija

Oletteko miehen kanssa jutelleet eron mahdollisuudesta? Miten miehesi siihen suhteutuu?

Itse suosittelen myös jotain terapiatahoa. Ihan ensin kannattaa jutella kunnolla keskenään.

Itse suosittelen katsomaan tuon tien täysin loppuun, ennen eroa. Ettei tule sitä jossittelun mahdollisuutta. Pienin lapsenne on vielä todella pieni.

Kun itse erosin, olin tehnyt sitä ajatuksissani jo pari vuotta, kerran jo lähtenytkin. Tiesin, ettei avioliitosta tule kertakaikkiaan yhtään mitään. Tunteita ei ollut enää yhtään. Ero oli lopulta todella suuri helpotus ja tiesin, että toimin oikein. Jos vielä harkitset, niin silloin et ole valmis.

Tsemppiä!

Vierailija

Pystyisitkö odottamaan vielä pari vuotta ennen kuin teet mitään pysyviä ratkaisuja? Pikkulapsi-aika ja siihen liittyvä väsymys on paljon rankempaa aikaa kuin aika parin vuoden päästä. Tällöin voisitte ehkä alkaa taas panostaa parisuhteeseenne ja löytää kenties toisenne uudelleen.. Tsemppiä!

Vierailija

Nro 5 - vauvakuume on kova pala. Ikää tulee koko ajan lisää ja tämä varmaan viimoinen vauvani. Kuten sanoin olin valmis vauva-arkeen yh:na

Erosta on jo puhuttu ja päätettykin. Mies etsii asuntoa. Ja aloite tuli häneltä, olen kyllä samaa mieltä erosta aaäinakin juuri nyt.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat