Lue keskustelun säännöt.
Miten saisin avomiehen muuttamaan tapojaan?
03.11.2015 |
Mielestäni suhteemme pohja on hyvä ja olemme toisillemme sopivat ihmiset, mutta arkiset asiat alkavat kuormittaa liiaksi. Mies ei panosta kodinhoitoon juuri yhtään, eikä tämä niin paljoa haitannut työttömänä ollessani, mutta aloitin muutama viikko sitten osa-aikatyöt ja nyt pakka alkaa levitä. Lisäksi opiskelen sivutoimisesti, joten työn aloittaessani kysyin mieheltä, että ymmärtäähän hän, että joutuu nyt ottamaan kodinhoidosta enemmän vastuuta kuin ennen. Väitti ymmärtävänsä, muttei hoida enää edes omia asioitaan...
Esimerkiksi eilen pyysin miestä tiskaamaan ennen töihin lähtöään, minun ollessa töissä. Käskin keräämään likaiset astiat muualtakin kuin keittiöstä (tietokoneen vieressä oli myös kohtalainen tiskivuori) ja olen monta kertaa muistuttanut, että tiskauksen jälkeen pestään tiskialtaat, pyyhitään tiskipöytä ja muut keittiön tasot. Kotiin tullessani huomasin, että sekä olohuoneessa ETTÄ keittiön pöydällä oli vielä tiskiä. Tänään aamulla sitten hieman ärtyneenä pyysin tiskaamaan ne loputkin tiskit ja oikeasti huolehtimaan ne altaat ja pöydät puhtaiksi. Mies sanoi hoitavansa, mutta kotiin tullessani tiskit olivat edelleen tiskipöydällä. Lisäksi pyykkäämään ryhtyessäni huomasin, ettei mies ollut edes vaihtanut puhtaita sukkia ja kalsareita aamulla, koska eiliset eivät olleet pyykkikorissa eivätkä mytyssä lattioilla. Tästäkin asiasta olen kyllä sanonut ties kuinka monesti.
Esimerkkien lista olisi oikeasti loputon, minä saan huolehtia myös siitä, että mies muistaa käyttää auton katsastuksessa ja huollossa ja maksaa omat laskunsa. Miehellä on jopa välinpitämättömyydestä johtuva maksuhäiriömerkintä suhteemme alkuajoilta, se onneksi vanhenee ensi keväänä. Rahaa laskuihin hänellä siis olisi ollut aina.
Kysynkin siis, että voiko toisen oikeasti saada muuttamaan tapojaan? Näistä asioista on puhuttu, itketty ja väännetty monet kerrat, joskus näyttää siltä, että muutosta tapahtuisikin, mutta sitten mies taas unohtaa. Ennen kaikkea sen muodikkaan metatyön ja muistuttelun määrä on uskomaton ja tämä on minulle masennuksesta toipuvana oikeasti tosi kova pala. Mitä muuta tässä voisi tehdä kuin jättää sen sian? Jos joku mamma on saanut laiskiaismiehestä kuorittua kunnon kansalaisen, kuulisin mielelläni kokemuksia.
Kommentit (54)
Minusta on outoa sanoa että koulii miehestä hyvän isän sitten mahdollisesti tulevaisuutta ajatellen.
Jos mies sanoisi minusta että haluaa koulia musta hyvän äidin mahdollisia tulevia lapsiaan ajatellen, niin kyllä ajattelisin että kuka helvetti se luulee olevansa ja etsisin itse uuden isäehdokkaan näille mahdollisille lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osta salaa iso, musta strap-on dildo, ja ensi perjantaina, kun mies nukahtaa, otat sen kaapista ja hyökkäät sen vätyksen selkään huutaen: "KALIMAA!! KALIMAA! KAHILAA!!! UGANDA UGANDA!" ja samalla harrastaen raivokasta anaaliyhdyntää. Teet noin joka kerta kunnes vätys korjaa jälkensä.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni suhteemme pohja on hyvä ja olemme toisillemme sopivat ihmiset, mutta arkiset asiat alkavat kuormittaa liiaksi.
...
Kysynkin siis, että voiko toisen oikeasti saada muuttamaan tapojaan?
Ei voi. Minun kokemukseni oli se, että kyllä suhteen alussa järkytti äitinsä ja siskonsa siivoamalla kotonaan huoneensa, vaikka minäkin olin siellä, mutta muutaman vuoden päästä mieluummin maksoi minulle siitä, että siivosin hänen asuntonsa. Itse olin siellä vain viikonloppuisin, vaikka muuten yhdessä asuimmekin.
Kerro nyt vähän tarkemmin, millainen on se suhteen "hyvä pohja", jos arkiaskareet ovat tuollaisia, eli sinä olet hänelle vain pelkkä kotiapulainen.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on outoa sanoa että koulii miehestä hyvän isän sitten mahdollisesti tulevaisuutta ajatellen.
Jos mies sanoisi minusta että haluaa koulia musta hyvän äidin mahdollisia tulevia lapsiaan ajatellen, niin kyllä ajattelisin että kuka helvetti se luulee olevansa ja etsisin itse uuden isäehdokkaan näille mahdollisille lapsille.
Sinustako sitten mies voi olla hyvä isä, vaikkei osaisi huolehtia raha-asioistaan, pukeutumisestaan eikä kotitöistä? Lempeän luonteensa puolesta mies varmasti sopisi isäksi, mutten haluaisi lapsille pelkkää hassunhauskaa leikkikaveria vaan myös tasa-arvoisen vastuunkantajan, toisen aikuisen rinnalleni. Eikä kyse siis ole pelkästään mistään isäehdokkuudesta, viihtyisin kyllä miehen kanssa kaksin vaikkei meille lapsia koskaan tulisi, kunhan nämä muutamat viat saisi korjattua.
En kyllä ymmärrä, miksi moni valittaa siitä, miten haukun miestäni. En ole kyllä itse huomannut tässä ketjussa tehneeni niin. Tottakai tarina on vain minun näkökulmastani ja tottakai olen ärtynyt, mutta se lienee normaalia ja oletettavaa? Jonkinasteinen kunnioituksen puutekin taitaa olla suhteessamme molemminpuolista, sillä jos mies kunnioittaisi minua täysin, ei kyllä jättäisi kaikkea minun harteilleni ja tekisi minusta äitiään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni suhteemme pohja on hyvä ja olemme toisillemme sopivat ihmiset, mutta arkiset asiat alkavat kuormittaa liiaksi.
...
Kysynkin siis, että voiko toisen oikeasti saada muuttamaan tapojaan?
Ei voi. Minun kokemukseni oli se, että kyllä suhteen alussa järkytti äitinsä ja siskonsa siivoamalla kotonaan huoneensa, vaikka minäkin olin siellä, mutta muutaman vuoden päästä mieluummin maksoi minulle siitä, että siivosin hänen asuntonsa. Itse olin siellä vain viikonloppuisin, vaikka muuten yhdessä asuimmekin.
Kerro nyt vähän tarkemmin, millainen on se suhteen "hyvä pohja", jos arkiaskareet ovat tuollaisia, eli sinä olet hänelle vain pelkkä kotiapulainen.
Höh. Haluaisin uskoa, että olisin miehelle riittävän tärkeä, että pientä hienosäätöä voisi harjoittaa noiden tapojensa suhteen.
Meillä on paljon läheisyyttä ja seksi on hyvää, jaamme hyvin pitkälti samat arvot ja tulevaisuuden haaveemme ja suunnitelmamme ovat ainakin tässä vaiheessa samanlaiset. Pidämme toistemme seurasta ja viihdymme hyvin myös molempien perheiden ja ystävien kanssa. Olemme älyllisesti samalla tasolla ja tykkäämme haastaa toisiamme ja muita. Tähän nähden kodinhoito on mielestäni pieni asia, mutta silti jatkuvat erimielisyydet kuormittavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jooh. Vastausten perusteella vika on sitten ilmeisesti minussa, eikä miehen käytöksessä ollenkaan. Olkaa onnellisia, jos omat miehenne maksavat laskunsa ilman, että olette kyttäämässä vieressä (muistutettuanne ensin useita kertoja), huolehtivat itselleen puhtaat vaatteet ja kantavat vastuun kodista. Mun mielestä kuitenkaan jos mies ei näitä asioita hoida niin niistä huolehtimisen ei pitäisi olla minunkaan vastuullani.
Enkä tosiaan tiedä, onko tämä muutenkaan mikään loppuelämän suhde. Niin kuitenkin toivoisin ja yhdessä kun ollaan, olisi kiva tehdä siitä yhteiselosta mahdollisimman mukavaa molemmille osapuolille. Siis niin, että mies hoitaisi oman osansa ja minä omani ja lisäksi lopettaisin nalkuttamisen, joka myös parantaisi molempien oloa. Tällä hetkellä ne hommat ei kuitenkaan nalkuttamatta ja kyttäämättä hoidu, vaikka olen antanut miehelle aikaa ja tilaa tehdä omalla tavallaan. On vaan jäänyt aina sitten tekemättä.
Ap
Sulla kävi nyt vähän huono tuuri vastaajien kanssa. En ymmärrä, miksi viestisi provosoi moista aggressiivisuutta. Mutta joo. En osaa sanoa, kuinka todennäköisesti ihmiset muuttuvat tässä suhteessa ja millä keinoin, mutta tutkimusten mukaan ihmisten tunnollisuus kyllä kasvaa mentäessä nuoresta aikuisuudesta aikuisuuteen ja keski-ikää kohti. Jonkinlaista ryhdistäytymistä saattaa siis olla tulossa. Kuitenkin jos lähtötaso on kehno niin ei se välttämättä paljoa parane.
Käsittääkseni ihmisen kouluttaminen tässä suhteessa ei oikein yleensä toimi. Mutta ainakin sinun kannattaa kokeilla huolella strategiaa, jossa teet itse reilusti vähemmän. Älä välitä siitä, että koti sotkeutuu joksikin aikaa vaan katso rauhassa tajuaako mies mitään. Tätä voit nyt tehdä pitkäänkin kun teillä ei ole vielä lapsia. Ja miksi kyttäät maksaako mies omat laskunsa? Ei mulle tulisi mieleenkään, enkä edes tiedä milloin miehen jossain laskussa on eräpäivä ja onko häneltä on joku jäänyt maksamatta. Lopeta nyt ainakin se.
Meillä on hyvin tasa-arvoinen suhde, tosin mieheni oli jo 21 v kun tapasimme kykeneväinen siivoamaan omat jälkensä ja muidenkin jäljet tarvittaessa, hän ei ole laiska eikä itsekäs.
Vierailija kirjoitti:
... Olkaa onnellisia, jos omat miehenne maksavat laskunsa ilman, että olette kyttäämässä vieressä (muistutettuanne ensin useita kertoja), huolehtivat itselleen puhtaat vaatteet ja kantavat vastuun kodista.
Enkä tosiaan tiedä, onko tämä muutenkaan mikään loppuelämän suhde. Niin kuitenkin toivoisin ja yhdessä kun ollaan, olisi kiva tehdä siitä yhteiselosta mahdollisimman mukavaa molemmille osapuolille.
Minun mieheni vastuu kodista tarkoittaa sitä, että huolehtii remontit ( toisinaan erinäisen muistutuskerran ja esivalmistelujen jälkeen ), autonhuollot, korjaukset ja katsastukset ( viimeisenä katsastuspäivänä klo 14 jälkeen) , polttopuita ym. Suoraan sanoen tunnen muutaman naisen, joka olisi tullut tämän äijän kanssa hulluksi jo viikossa juuri siksi, että kaikki hommat tehdään sitten kun ehditään. Nalkutuksen olen lopettanut ja jos esimerkiksi autolle pitää tehdä jotain, haen työkalut ja aloitan. Kyllä mies siihen hätään yleensä ehtii ennen kuin saan suurempaa vahinkoa aikaan.
Millä tavalla teidän yhteiselämänne voisi millään järjellä olla MOLEMMILLE mukavaa? Sinusta ei ole mukavaa siivota toisen jälkiä ja olisi mukava asua siistissä kodissa, mutta miehen mielestä ei ole ollenkaan mukavaa siivota edes omia jälkiä, saati sitten maksaa laskuja ja tehdä muita vähemmän mukavia asioita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä nyt vaan ala sille lapsia tekemään.
Ei kyllä tulisi tässä tilanteessa mieleenkään. Miehen surkean elämänhallinnan lisäksi ollaan vielä nuoria ja meillä molemmilla on toiveissa yliopisto-opinnot. Mutta kun suhde on muuten hyvä, en haluaisi erota vaan mieluummin yrittää koulia miehestä vastuullisen, mahdollisesti hyvän isäehdokkaankin tulevaisuutta ajatellen.
Eli sinun halujesi mukaan edetään? Onko mies pihahtanutkaan haluavansa isäksi?
Äitini yritti koulia isästäni haluamansa kaltaista miestä ja isää ihan niin kauan kuin isä eli. Heidän suhteensa ei ollut onnellinen. Eikä meidän lasten lapsuus ollut onnellinen. Lapselle on todella raskasta katsella ja kuunnella sitä säätämistä ja vaatimista ja nalkutusta.
Nyt kun isä on kuollut, jatkaa äiti vieläkin valittamista siitä kuinka isä ei ollut 'oikeanlainen'. Välillä syyttää minuakin siitä kun en lähtenyt mukaan isän koulimiseen. Yhdessä oltaisiin kuulemma onnistuttu. Olin 12 v kun isä kuoli. Minun olisi pitänyt lapsena osallistua siihen sairaaseen touhuun.
Valitus jatkuu vieläkin vaikka isän kuolemasta on jo 20 vuotta :(
Veikkaan että ap:lla on kovasti työtä tämän miesprojektinsa parissa, mutta ei se häntä onnelliseksi tee.
En tiedä miksi kukaan ottaa tuommoista urakkaa elämäntehtäväkseen. Ehkä paetakseen jotakin omia henkilökohtaisia ongelmia..
Kannattaisi yrittää muistaa, että vain itseään pystyy muuttamaan, ei toista.
Oletteko kenties muuttaneet suoraan lapsuudenkodeistanne yhteen? Kuulostaa nimittäin siltä ettei mies ole päivääkään asunut yksinään (jos siis täytty muistuttaa vaihtamaan alushousutkin). Kokeilkaa asua jonkun aikaa erillään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä, miksi olette näin hyökkääviä. Mun mielestä tää on ihan oikea ongelma ja pyysin tukea, en haukkuja... Kyllä, mies on sanonut haluavansa lapsia ja nimenomaan minun kanssani ja kuulemma viiden vuoden sisään. Tuolla aikavälillä ei kyllä onnistuisi, kun ensin pitäisi aloittaa ja käydä loppuun ne opinnot.
Ap
Et sinä voi tulla tänne kirjoittamaan elämänkerrassasi itsestäsi sankaria ja miehestä syypäitä teidän kaikkiin ongelmiin ja odottaa empatian ja sympatian säteilevän. Se on todella pöyristyttävää haukkua miestä kirjoittamalla asioita vain omien lasien läpi katsottuna. Parisuhde on kuitenkin kahden kauppa, jossa pelkän yhden osa puolen syyttelyn sijaan tulisikin AINA miettiä olisiko kummassakin vikaa!
Olikin sitten jonkin tason trollin avaus en onneksi ottanut osaa keskusteluun.
Esim. tässä ap vastaa itselleen. En viitsi poimia näitä lisää tästä ketjusta. Tunnistan helposti tämmöiset "itse itselle vastaukset".
Käännäpä katseesi anoppilaan? Tekeekö miehen isä mitään, höösääkö anoppi hänelle puhtaat kalsarit jalkaan ja voileivät voideltuina nenän eteen. Kuka anoppilassa siivoaa, kerää voit jääkaappiin kun on tehty leipää jne. Jos anoppi näin tekee, niin miehesi ei tule ikinä muuttamaan tapojaan.
Ihan perusasioita että jokainen vie omat pyykkinsä likapyykkikoriin, astiansa tiskiin (ihan sinne koneeseen asti) ja tyhjentää sen koneen jos siellä on puhtaita, noukkii pudonneet lehdet ja laittaa vaatteensa naulakkoon. Jos näin yksinkertaisista asioista, puhumattakaan laskun maksusta ja työhakemuksista, joudut jo sanomaan.... niin usko meitä keski-ikäisiä tanttoja ja juokse ja lujaa. Kyllä nuo "miehet" on niin nähty. Ja niitä fiksujakin on olemassa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jooh. Vastausten perusteella vika on sitten ilmeisesti minussa, eikä miehen käytöksessä ollenkaan. Olkaa onnellisia, jos omat miehenne maksavat laskunsa ilman, että olette kyttäämässä vieressä (muistutettuanne ensin useita kertoja), huolehtivat itselleen puhtaat vaatteet ja kantavat vastuun kodista. Mun mielestä kuitenkaan jos mies ei näitä asioita hoida niin niistä huolehtimisen ei pitäisi olla minunkaan vastuullani.
Enkä tosiaan tiedä, onko tämä muutenkaan mikään loppuelämän suhde. Niin kuitenkin toivoisin ja yhdessä kun ollaan, olisi kiva tehdä siitä yhteiselosta mahdollisimman mukavaa molemmille osapuolille. Siis niin, että mies hoitaisi oman osansa ja minä omani ja lisäksi lopettaisin nalkuttamisen, joka myös parantaisi molempien oloa. Tällä hetkellä ne hommat ei kuitenkaan nalkuttamatta ja kyttäämättä hoidu, vaikka olen antanut miehelle aikaa ja tilaa tehdä omalla tavallaan. On vaan jäänyt aina sitten tekemättä.
Ap
Sulla kävi nyt vähän huono tuuri vastaajien kanssa. En ymmärrä, miksi viestisi provosoi moista aggressiivisuutta. Mutta joo. En osaa sanoa, kuinka todennäköisesti ihmiset muuttuvat tässä suhteessa ja millä keinoin, mutta tutkimusten mukaan ihmisten tunnollisuus kyllä kasvaa mentäessä nuoresta aikuisuudesta aikuisuuteen ja keski-ikää kohti. Jonkinlaista ryhdistäytymistä saattaa siis olla tulossa. Kuitenkin jos lähtötaso on kehno niin ei se välttämättä paljoa parane.
Käsittääkseni ihmisen kouluttaminen tässä suhteessa ei oikein yleensä toimi. Mutta ainakin sinun kannattaa kokeilla huolella strategiaa, jossa teet itse reilusti vähemmän. Älä välitä siitä, että koti sotkeutuu joksikin aikaa vaan katso rauhassa tajuaako mies mitään. Tätä voit nyt tehdä pitkäänkin kun teillä ei ole vielä lapsia. Ja miksi kyttäät maksaako mies omat laskunsa? Ei mulle tulisi mieleenkään, enkä edes tiedä milloin miehen jossain laskussa on eräpäivä ja onko häneltä on joku jäänyt maksamatta. Lopeta nyt ainakin se.
Meillä on hyvin tasa-arvoinen suhde, tosin mieheni oli jo 21 v kun tapasimme kykeneväinen siivoamaan omat jälkensä ja muidenkin jäljet tarvittaessa, hän ei ole laiska eikä itsekäs.
Joo, tuo lienee tosiaan ainoa keino saada miehestä vastuullisempi ja ennen kaikkea oma-aloitteisempi näissä asioissa. Olemme kyllä asuneet todella sekaisessakin mörskässä suht pitkään kun minulla oli vaikea vaihe elämässä, eikä miestä silloin liiemmin kiinnostanut kodin siisteystaso. Mutta ehkäpä nyt, kun olemme jo kumpikin tottuneet siistiin kotiin, voisi tilanne olla eri.
Tottahan tuo on, etteivät miehen laskut minulle kuulu. Olen itse vain todella huolehtivainen ja stressiin taipuvainen, minkä vuoksi minulle on tärkeää saada asiat äkkiä hoidettua. Miehen luottotiedoista olen lähinnä ollut huolissani, jos vaikka joskus tulisi yhteinen asuntolaina ajankohtaiseksi. Mutta voisin tosiaan yrittää jättää laskutkin täysin miehen omalle vastuulle ja jos hän osoittaa, ettei kykene niitä vieläkään omin avuin hoitamaan, todeta, ettei tosiaan raha-asioita kannata pistää puoliksi tulevaisuudessakaan.
Kiitos asiallisesta vastauksesta! Sain tästä jo mietittävää ja noissa asioissa on minun varmaan joka tapauksessa petrattava, muuttaa se sitten miehen käytöstä tai ei.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jonkinasteinen kunnioituksen puutekin taitaa olla suhteessamme molemminpuolista, sillä jos mies kunnioittaisi minua täysin, ei kyllä jättäisi kaikkea minun harteilleni ja tekisi minusta äitiään.
Ap
Mikä pohja parisuhteessa sitten on jos se ei ole toisen kunnioittaminen/arvostaminen?
Arvostatko itse itseäsi puolisona vai äitinä jos parisuhteessa alat puolisolle äidiksi, suostutko kaikkeen muuhunkin mitä mies keksii vaatia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä, miksi olette näin hyökkääviä. Mun mielestä tää on ihan oikea ongelma ja pyysin tukea, en haukkuja... Kyllä, mies on sanonut haluavansa lapsia ja nimenomaan minun kanssani ja kuulemma viiden vuoden sisään. Tuolla aikavälillä ei kyllä onnistuisi, kun ensin pitäisi aloittaa ja käydä loppuun ne opinnot.
Ap
Et sinä voi tulla tänne kirjoittamaan elämänkerrassasi itsestäsi sankaria ja miehestä syypäitä teidän kaikkiin ongelmiin ja odottaa empatian ja sympatian säteilevän. Se on todella pöyristyttävää haukkua miestä kirjoittamalla asioita vain omien lasien läpi katsottuna. Parisuhde on kuitenkin kahden kauppa, jossa pelkän yhden osa puolen syyttelyn sijaan tulisikin AINA miettiä olisiko kummassakin vikaa!
Olikin sitten jonkin tason trollin avaus en onneksi ottanut osaa keskusteluun.
Esim. tässä ap vastaa itselleen. En viitsi poimia näitä lisää tästä ketjusta. Tunnistan helposti tämmöiset "itse itselle vastaukset".
Ööh..mä tuon kirjoitin enkä ole ap...
Vierailija kirjoitti:
Oletteko kenties muuttaneet suoraan lapsuudenkodeistanne yhteen? Kuulostaa nimittäin siltä ettei mies ole päivääkään asunut yksinään (jos siis täytty muistuttaa vaihtamaan alushousutkin). Kokeilkaa asua jonkun aikaa erillään.
Ollaanhan me. Alunperin kyseessä piti olla väliaikainen ratkaisu ja meidän piti vielä hankkia omat asunnot, mutta tälle tielle sitten jäimme, kun yhteiselo oli niin mukavaa vielä alkuhuumassa. Ja onhan tässä nytkin hyviä puolia enemmän kuin huonoja.
Mitä miehen lapsuudenkotiin tulee, hänellä ei ollut äitiä passaamassa, mutta äitipuolensa kyllä kontrolloi kaikkea ahkerasti. Kuitenkaan ei passausmielessä, vaan enemmän ehkä neuroottisesti nalkuttaen ja rankaisten. Oma-alotteisuuteen ei siis ehkä olla kuitenkaan kannustettu, kun kaikki normaali taloudenpito on ollut vastenmielistä pakkopullaa. Sitähän se tietysti monille on aikuisenakin, mutta ei ehkä ihan yhtä kauheaa, kuin miehelle lapsuudenkodissaan. Välillä myös tuntuu, että saatan muistuttaa miestä turhankin paljon äitipuolestaan näissä asioissa, mutta en mä ainakaan tarkoita olla ilkeä ja pyrinkin välttämään pahasti sanomista. Välillä vaan lipsahtaa, varsinkin kun mies väittää nalkuttamiseksi ihan yksinkertaista muistutustakin, että tiskaahan hän sitten varmasti tms. ja saattaa itse aloittaa aiheesta show'n.
Ja joku täällä kysyi siitä kunnioituksesta. Kyllä me toisiamme ihmisinä kunnioitetaan, mielestäni puolisoinakin, mutta ei kyllä tässä luonnottomassa äiti-poika-suhteessamme. En tiedä, miten sen voisi korjata, tai siis mieluummin toki purkaa koko asetelman.
Vierailija kirjoitti:
Enkä tosiaan tiedä, onko tämä muutenkaan mikään loppuelämän suhde. Niin kuitenkin toivoisin ja yhdessä kun ollaan, olisi kiva tehdä siitä yhteiselosta mahdollisimman mukavaa molemmille osapuolille. Siis niin, että mies hoitaisi oman osansa ja minä omani ja lisäksi lopettaisin nalkuttamisen, joka myös parantaisi molempien oloa. Tällä hetkellä ne hommat ei kuitenkaan nalkuttamatta ja kyttäämättä hoidu, vaikka olen antanut miehelle aikaa ja tilaa tehdä omalla tavallaan. On vaan jäänyt aina sitten tekemättä.
Ap
Jos kyseessä olisi loppuelämän suhde, tietäisit sen kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko kenties muuttaneet suoraan lapsuudenkodeistanne yhteen? Kuulostaa nimittäin siltä ettei mies ole päivääkään asunut yksinään (jos siis täytty muistuttaa vaihtamaan alushousutkin). Kokeilkaa asua jonkun aikaa erillään.
Ollaanhan me. Alunperin kyseessä piti olla väliaikainen ratkaisu ja meidän piti vielä hankkia omat asunnot, mutta tälle tielle sitten jäimme, kun yhteiselo oli niin mukavaa vielä alkuhuumassa. Ja onhan tässä nytkin hyviä puolia enemmän kuin huonoja.
Mitä miehen lapsuudenkotiin tulee, hänellä ei ollut äitiä passaamassa, mutta äitipuolensa kyllä kontrolloi kaikkea ahkerasti. Kuitenkaan ei passausmielessä, vaan enemmän ehkä neuroottisesti nalkuttaen ja rankaisten. Oma-alotteisuuteen ei siis ehkä olla kuitenkaan kannustettu, kun kaikki normaali taloudenpito on ollut vastenmielistä pakkopullaa. Sitähän se tietysti monille on aikuisenakin, mutta ei ehkä ihan yhtä kauheaa, kuin miehelle lapsuudenkodissaan. Välillä myös tuntuu, että saatan muistuttaa miestä turhankin paljon äitipuolestaan näissä asioissa, mutta en mä ainakaan tarkoita olla ilkeä ja pyrinkin välttämään pahasti sanomista. Välillä vaan lipsahtaa, varsinkin kun mies väittää nalkuttamiseksi ihan yksinkertaista muistutustakin, että tiskaahan hän sitten varmasti tms. ja saattaa itse aloittaa aiheesta show'n.
Ja joku täällä kysyi siitä kunnioituksesta. Kyllä me toisiamme ihmisinä kunnioitetaan, mielestäni puolisoinakin, mutta ei kyllä tässä luonnottomassa äiti-poika-suhteessamme. En tiedä, miten sen voisi korjata, tai siis mieluummin toki purkaa koko asetelman.
Vaikka olisi kuinka ihanaa yhteiseloa, niin ihan vain tulevaisuutenne vuoksi kannattaisi kokeilla hetki sitä omillaan asumista. Miehellä ei ole tällä hetkellä käsitystä siitä, mitä se oman kodin pyörittäminen vaatii, eikä hän sitä käsitys koskaan tule muodostamaankaan jos sinä käskytät häntä ja teet asioita hänen puolestaan. Tai kokeilkaa vaikka kuikauden verran sitä, että mies on vastuussa kodista. Sinä vaan ilmoitat milloin kaapissa ei ole enää puhtaita vaatteita (ja peset jos mies pyytää hoitamaan pesukoneen) jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enkä tosiaan tiedä, onko tämä muutenkaan mikään loppuelämän suhde. Niin kuitenkin toivoisin ja yhdessä kun ollaan, olisi kiva tehdä siitä yhteiselosta mahdollisimman mukavaa molemmille osapuolille. Siis niin, että mies hoitaisi oman osansa ja minä omani ja lisäksi lopettaisin nalkuttamisen, joka myös parantaisi molempien oloa. Tällä hetkellä ne hommat ei kuitenkaan nalkuttamatta ja kyttäämättä hoidu, vaikka olen antanut miehelle aikaa ja tilaa tehdä omalla tavallaan. On vaan jäänyt aina sitten tekemättä.
Ap
Jos kyseessä olisi loppuelämän suhde, tietäisit sen kyllä.
Okei. Mulle riittää tieto siitä, että näillä näkymin haluan viettää lopun elämääni tämän miehen kanssa, puutteistaan huolimatta, mutta tulevaisuudesta en voi sanoa vaan elän päivä kerrallani. Siksi en viitsi ruveta mitään varmaksi vannomaan. Miehellä vaikuttaisi olevan samankaltaiset ajatukset minusta.
Ap
oivoivoivoi, virhe nro 1. ota mies äidin/äitipuolen helmoista suoraan asumaan saman katon alle ja passaa heti tuoreen suhteen innossa niin ettei mies opi edelleenkään tekemään mitään. sori mut mä en näe tuossa tulevaisuutta. ihan oikeasti on olemassa sellaisiakin miehiä, jotka on jo kotikotona oppineet huolehtimaan asiansa, mutta viimeistään sitten kun ovat muuttaneet omilleen.
Tuo ei valitettavasti muutu kuin ehkä yhdellä tavalla. Sinun täytyy muuttaa pois ja lakata kerta kaikkiaan huolehtimasta hänen asioistaan. Jos miehesi ei silloin heti korvaa sinua jollain toisella kodinhoitajalla, hän saattaa kantapään kautta oppia huolehtimaan laskuistaan ja pitämään kotonaan yllä jonkinlaista järjestystä. Välttämättä hän ei koskaan opi. Ja vaikka oppisi, hän hyvin todennäköisesti luovuttaa nämä tehtävät välittömästi kelle tahansa naiselle, joka muuttaa hänen kanssaan yhteen. Kyttääminen, muistuttelu, nalkutus ja vieressä seisominen eivät auta vaan pahentavat asiaa, koska niin tekemällä sinä otat kuitenkin vastuun asioiden hoitumisesta. Hänen ei tarvitse itse muistaa.