Olen äiti ja haluan kuolla

Mene terapiaan

Ehdottaisin että tutustuisit vaihtoehtoisiin terapeuttisiin menetelmiin, esimerkiksi Richard Millerin, Scott Kilobyn  ja Russ Hudsonin esittelemiin hoitomenetelmiin. Heidän näkökulmassaan ihminen ei ole pohjimmiltaan "rikki" eikä perimmäistä minää tarvitse korjata. Tutustumalla ja luomalla uudelleen yhteyden perimmäiseen minääsi voit aloittaa paranemisprosessin. Richard Miller on hoitanut traumoista kärsiviä Yhdysvaltalaisia sotilaita.

Olisiko teillä vaikka vinkkejä joillekin sijaistoiminnoille, joilla selviäisi pahimmista hetkistä? Esim. juuri nyt on tosi tosi vaikeaa ja ajtukset kiertää kehää enkä pääse niistä ulos ja tarvitsisin jotain muuta. En haluaisi alkaa juodakaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ehdottaisin että tutustuisit vaihtoehtoisiin terapeuttisiin menetelmiin, esimerkiksi Richard Millerin, Scott Kilobyn  ja Russ Hudsonin esittelemiin hoitomenetelmiin. Heidän näkökulmassaan ihminen ei ole pohjimmiltaan "rikki" eikä perimmäistä minää tarvitse korjata. Tutustumalla ja luomalla uudelleen yhteyden perimmäiseen minääsi voit aloittaa paranemisprosessin. Richard Miller on hoitanut traumoista kärsiviä Yhdysvaltalaisia sotilaita.

Kiitos! Olisiko sulla jotain tarkempia referenssejä? Katsoin äkkiä, mutta en ole vielä ollenkaan vakuuttunut...

ap

Jos nyt ajattelisit muita, etkä vain pyörisi oman navan ympärillä. Olet äiti ja lapsesi ovat sinusta riippuvaisia, joten sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää. Lapsesi ei ole pyytäneet syntyä, mutta sinä olet tietoisesti heidät synnyttänyt. En käsitä tätä minäminä keskeisyyttä! On tässä muillakin paha olla, mutta ikinä en tekisi mitään mikä tuhoaisi pienen lapseni loppuelämän ja taatusti sen tavalla tai toisella tuhoaisi äiti joka haluaisi vain kuolla.

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt ajattelisit muita, etkä vain pyörisi oman navan ympärillä. Olet äiti ja lapsesi ovat sinusta riippuvaisia, joten sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää. Lapsesi ei ole pyytäneet syntyä, mutta sinä olet tietoisesti heidät synnyttänyt. En käsitä tätä minäminä keskeisyyttä! On tässä muillakin paha olla, mutta ikinä en tekisi mitään mikä tuhoaisi pienen lapseni loppuelämän ja taatusti sen tavalla tai toisella tuhoaisi äiti joka haluaisi vain kuolla.

Oi! Kiitos tästä! Niin taattua av-laatua, että tuli melkein hyvä mieli. Opettele pitämään joskus ajatuksesi omana tietonasi.

ap

:( halaus

Lue kirja "tunnelukkosi"! On auttanut ainakin minua ymmärtämään itseäni ja päästämään irti menneisyydestä, joka on jäänyt kummittelemaan.

Kuten sanoin, nyt on akuutti tilanne ja tiedän kyllä että tämä menee ohi, koska en ole varsinaisesti masentunut. Olen hetkittäin jopa onnellinen, mutta nämä ajatukset tulevat aina takaisin, koska koen vaan olevani täysin arvoton. En usko että siihen auttaa mitkään elämänhallintajutut (sori, en kyllä perehtynyt noihin linkkeihin vielä), tämä asia on seurannut minua koko ikäni.

ap

Sama vika tälläkin mammalla. Niin paljon lääkkeitä kokeiltu että tohtori luopui lääkehoidosta. Psykoterapiaan ei rahkeet nyt riitä, kun ajatus takkuaa masennuksen vuoksi. Uupumus pahentaa ahdistusta, uuvun kun koko ajan teen jotain (paitsi nyt kun seikkailen vauvapalstalla...), mutta ahdistusta yritän lievittää tekemällä jotain, etten koko ajan märehtisi ikäviä ajatuksia. Opamoxin puoliska auttoi tänä aamuna, mutta en uskaltaisi niitä koko aikaa napsia... :/

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Jos nyt ajattelisit muita, etkä vain pyörisi oman navan ympärillä. Olet äiti ja lapsesi ovat sinusta riippuvaisia, joten sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää. Lapsesi ei ole pyytäneet syntyä, mutta sinä olet tietoisesti heidät synnyttänyt. En käsitä tätä minäminä keskeisyyttä! On tässä muillakin paha olla, mutta ikinä en tekisi mitään mikä tuhoaisi pienen lapseni loppuelämän ja taatusti sen tavalla tai toisella tuhoaisi äiti joka haluaisi vain kuolla.

 

 

Oi! Kiitos tästä! Niin taattua av-laatua, että tuli melkein hyvä mieli. Opettele pitämään joskus ajatuksesi omana tietonasi.

ap

Kuule kyllä pidänkin, mutta itse äitini aikaisin menettäneenä en ymmärrä ollenkaan tuollaisia puheita. Kokemus oli sen verran musertava, enkä ole koko elämäni aikana päässyt täysin yli siitä. Eteenpäin mennään vaikka hammasta purren, ajatellen muitakin kuin vain itseänsä.

Hei, et ole yksin ajatuksinesi. Mullakin on lapsuuden traumat ja aikuisiällä vakava onnettomuus ja vammautuminen. Kaiken on kruunannut sairaus joka on vienyt liikuntakyvyn, työkyvyn ja kaiken sellaisen mitä terveenä vaikkakin vammautuneena pystyin tekemään. Olen sinnitellyt lasteni vuoksi ja muiden läheisteni. Mutta tunnistan myös kaipuun pois täältä. Tunnistan myös masennuksen nostavan päätään. Tajuan myös, että jos tää kaikki jatkuu vielä vuosia tai lopun elämää niin en voi kaikella järjelläkään selvitä hengissä. Mä en osaa auttaa. Vähän samanlaiset fiilikset kuin sullakin. En edes tunnista sitä traumaa mikä on tapahtunut. Siitä on liian kauan ja liian kauan salattu. Mä olen rakentanut itseni sen pohjalle. Se oon mä. Mä en voi muuta kuin toivottaa tsemppiä. Ehkä jonain päivänä kaikki on valoisampaa.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt ajattelisit muita, etkä vain pyörisi oman navan ympärillä. Olet äiti ja lapsesi ovat sinusta riippuvaisia, joten sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää. Lapsesi ei ole pyytäneet syntyä, mutta sinä olet tietoisesti heidät synnyttänyt. En käsitä tätä minäminä keskeisyyttä! On tässä muillakin paha olla, mutta ikinä en tekisi mitään mikä tuhoaisi pienen lapseni loppuelämän ja taatusti sen tavalla tai toisella tuhoaisi äiti joka haluaisi vain kuolla.

Oi! Kiitos tästä! Niin taattua av-laatua, että tuli melkein hyvä mieli. Opettele pitämään joskus ajatuksesi omana tietonasi.

ap

 

 

Kuule kyllä pidänkin, mutta itse äitini aikaisin menettäneenä en ymmärrä ollenkaan tuollaisia puheita. Kokemus oli sen verran musertava, enkä ole koko elämäni aikana päässyt täysin yli siitä. Eteenpäin mennään vaikka hammasta purren, ajatellen muitakin kuin vain itseänsä.

En ole ap, mutta mulla on samanlaisia ajatuksia. Mietin vain, että miten pitkään ihminen pystyy jatkamaan vain "hammasta purren", vuosikymmeniäkö? Kävin itsekin terapeutilla juttelemassa ja mitään apua en saanut, vain neuvon tavata kavereita (joita mulla ei siis ole yhtään) ja vuoden reseptin masennuslääkkeisiin.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt ajattelisit muita, etkä vain pyörisi oman navan ympärillä. Olet äiti ja lapsesi ovat sinusta riippuvaisia, joten sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää. Lapsesi ei ole pyytäneet syntyä, mutta sinä olet tietoisesti heidät synnyttänyt. En käsitä tätä minäminä keskeisyyttä! On tässä muillakin paha olla, mutta ikinä en tekisi mitään mikä tuhoaisi pienen lapseni loppuelämän ja taatusti sen tavalla tai toisella tuhoaisi äiti joka haluaisi vain kuolla.

Oi! Kiitos tästä! Niin taattua av-laatua, että tuli melkein hyvä mieli. Opettele pitämään joskus ajatuksesi omana tietonasi.

ap

 

 

Kuule kyllä pidänkin, mutta itse äitini aikaisin menettäneenä en ymmärrä ollenkaan tuollaisia puheita. Kokemus oli sen verran musertava, enkä ole koko elämäni aikana päässyt täysin yli siitä. Eteenpäin mennään vaikka hammasta purren, ajatellen muitakin kuin vain itseänsä.

Luitko viestiäni lainkaan, vai etkö jaksanut otsikkoa pitemmälle? Ainakaan kärsimyksesi ei ole tehnyt sinusta erityisen empaattista ihmistä. Johtuisiko siitä, että sinunkin elämäsi ja maailmankuvasi pyörii oman napasi ja kokemustesi ympärillä?

ap

Vierailija kirjoitti:

Mitähän vittua tässä tekisi? Mulla on kaksi lasta ja mies, mutta vihaan elämääni, olen aina vihannut, ja itseäni. Olen käynyt terapiassa, mutta uskon että itseinhoni juontaa juurensa niin varhaisesta lapsuudesta, etten pääse siihen käsiksi, se ei ole vain osa minua, se on minä ja koko elämäni on rakentunut sen päälle.

En koe varsinaisesti olevani masentunut, olen vain tällainen. Olen pohtinut itsemurhaa ala-asteikäisestä lähtien, mutta en ole koskaan yrittänyt sitä, sillä en halua satuttaa läheisiäni.

Nyt alan lähestyä neljääkymppiä ja vihaan edelleen elämääni ja itseäni, vihaan (vaikka samalla rakastankin) miestäni ja jopa lapsiani. Haluaisin vain olla rauhassa. Toisaalta tiedän, että jos olisin rauhassa ja yksin, olisin vieläkin surkeammassa jamassa. Siksi haluaisin kuolla, ihan aikuisten oikeasti. Näitä kausia tulee ja menee, ja tiedän että tämäkin menee ohi, mutta tiedän myös, että se tulee taas takaisin uudestaan ja uudestaan. Tässä ei ole mitään mieltä.

Kertokaas nyt arvon mammat mitä helvettiä tässä voisi tehdä. Ei olisi pitänyt tehdä lapsia, muuten olisin sentään voinut tappaa itseni sitten kun vanhempani ovat kuolleet. Nyt olen nalkissa täällä.

Mä en ymmärrä miten olet muka nalkissa täällä. Jokainen kuolee. Mitä väliä sillä on lopputuloksen kannalta vaikka odottaisit kuolemaasi vielä neljäkymmentä vuotta. Sen jälkeen saat joka tapauksessa olla kuolleena äärettömän ajan. Ei kukaan ole nalkissa elämässä.

Skeemat eli tunnelukot, onko tuttua:

http://avaamoterapia.fi/blogi/hiukan-skeemoista-eli-tunnelukoista/

Onko jotain asiaa mistä olet pitänyt? Esim jokin aine koulussa? Mieti tältä pohjalta, jos saisit kehitettyä jonkun harrastuksen itsellesi. Etkö voisi uppoutua harrastukseesi? Johonkinhan se turha aika on kulutettava.

Minkä ikäisiä lapset on?
Kouluikäiset ei enää äitiä tarvitse ja voihan miehesi löytää niille paremman äitipuolen?
Jos lapsesi ovat riittävän vanhoja niin mikset voisi itseäsi tappaa? Pidät vain huolen siitä ettei lapset löydä sun raatoa, tai ajat johonkin sillanpilariin autolla, menee onnettomuuden piikkiin eikä lasten tarvitse hävetä sun tekoa.
T.m

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt ajattelisit muita, etkä vain pyörisi oman navan ympärillä. Olet äiti ja lapsesi ovat sinusta riippuvaisia, joten sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää. Lapsesi ei ole pyytäneet syntyä, mutta sinä olet tietoisesti heidät synnyttänyt. En käsitä tätä minäminä keskeisyyttä! On tässä muillakin paha olla, mutta ikinä en tekisi mitään mikä tuhoaisi pienen lapseni loppuelämän ja taatusti sen tavalla tai toisella tuhoaisi äiti joka haluaisi vain kuolla.

Äiti ei ole synonyymi henkiselle tai fyysiselle orjuudelle. Mites ne isät? Eikö isällä ole mitään roolia lapseensa? ainaostaan pyhän äidin pitää pyhittää ja uhrata koko elämänsä lapselleen.  Äidistä tulee yhteistä omaisuutta, jota kaikki saavat arvostella ja neuvoa. Äiti ei ole enää yksilö vaan orja, jonka pitää tappaa omat mielihalunsa, persoonallisuutensa. Äiti on elää vaina lapselleen. Oma elämä on ohi. Ei edes itseään saa tappaa, koska on orja toiselle.