Kerro hauska TOSITARINA, joka kuulostaa aivan AV-provolta
Ap aloittaa:
Vierailimme viikonloppuna anopilla. Kävin vierailun aikana vessassa pissalla ja hieman peseytymässä, sillä olimme auttaneet anoppia kotitöissä. Anopilla on yleensä isoja, puhtaita pyyhkeitä kylpyhuoneessa vieraita varten, siis naulassa roikkumassa. Koska olin saanut saippuavettä kasvoilleni aiemmin, huuhtaisin ohimennen osan kasvoistani ja aloin kuivata itseäni kylpyhuoneessa roikkuvaan pyyhkeeseen - varmistamatta anopilta tällä kerta, että voihan pyyhkeitä käyttää.
VIRHE. Pyyhe haisi aivan hikiselle kainalolle tai vanhalle haarovälille, ja ehdin pyyhkäistä siihen nenäni ja suuni alueen... Hyi h*lvetti, alkaa vieläkin kuvottaa kun edes ajattelen asiaa! Siinä sitten hädissäni pesin itseni uudestaan ja purskuttelin vettä ja yritin saada pois sen ajatuksen päästäni, että hieroin ehkä juuri naamaani anopin p*llupyyhkeeseen...
Juu, seuraavalla kerralla muistan taas varmistaa pyyhkeiden puhtauden etukäteen. Yöks!
Kommentit (37)
Kyllä totuus on provoilua ihmeellisempää :D Mä voisin töistä kertoa vaikka mitä tarinoita, jotka ovat ihan totta, mutta joita ei kukaan uskoisi. Vaitiolovelvollisuus kuitenkin estää. Pahus :D
Mentiin nykyisen mieheni kanssa leffaan treffeille ja mulla oli vatsa jotenkin sekaisin. Kävin nopeasti vessassa ja en tarkkaan muista, mutta vessapaperi oli jumissa tai jotain ja sähläsin siellä pienessä kopissa surkean paperinohuen wcpaoerin kanssa ja lähdin pois. Istuin miehen viereen ja ihmettelin, mikä helvetti haisee ja huomaan toisen olkapääni, sentään se kauempi miehestä, jossa on pieni pilkku todennäköisesti ulostetta. Mies ei näytä huomaavan mitään ja sanon unohtaneeni jotain. On muutenkin kiire, menen vessaan ja hinkkaan takkiani käsisaippualla ja muilla ja haju ei meinaa lähteä millään, vaikka sitä oli nuppineulan pään kokoinen kohta, mutta haiso helvetisti. Lopulta se haju lähti ihan hyvin ja juoksin takaisin. Koko leffan ajan mietin haisenko, onko muualla ja miten ihmeessä sitä oli olkapäässäni. Mies ei näyttänyt edes huomanneen, halusi suudella ja nähdä vielä uudestaan.
Menin nuorempana mummoni hautajaisiin kovassa darrassa ja olin ryypännyt tyyliin viikon ennen niitä monttubileitä. kun enhän mä edes muistanut niitä kun vasta edellisenä päivänä kun faija soitti.
Olin kyllä sen näköinen että kaikki ei ole hyvin (darra, hirveä huono olo jne.) ja sanoin vaan olevani surullinen. Lopulta kävi niin että aloin tärisemään ja pyörryin! varmaan jokin hivenainetasapaino mennyt vinksalleen kun hetken päästä tulin jo tajuihini.
Vieraana ollut äiti suuttui meidän (lapseton pariskunta) sisustusratkaisuista, jotka eivät ole oikein lapsiystävällisiä. Eli käytännössä siitä kun keittiön tapetti ei kestä likaisilla käsillä lääppimistä. Anna mun kaikki kestää.
Oltiin tapailtu nykyisen miehen kanssa muutaman viikon. Molemmat oltiin n.19 vuotiaita mutta asuttiin vielä vanhemmillamme. Mentiin sitten yksi vkl baarista yöksi miehen kotiin, hänen vanhemmat olivat kotona nukkumassa. Syötiin jotain keittiössä ja menin käymään viereisessä vessassa. Avasin pöntön ja pöntön vesitaja oli ihan ylhäällä ja siellä lillui erilaisia pökäleitä ja paperia. O_o En tietenkään voinut käydä pissalla ja vähin äänin poistuin vessasta. En voinut sanoa tästä miehelle mitään kun emme olleet vielä kakan-puhumis-vaiheessa. ;) Toivoin sitten paniikissa että mies ei menisi vessaan ettei luulisi että minä aiheutin tämän. Ei mennyt ja menimme sitten alakertaan jossa hänen huoneensa oli. Toisessa kerroksessa oli myös vessa mutta en kehdannut mennä vessaan heti ettei mies ihmettele miksi menen taas. Jalat ristissä sitten valvoin lähes aamuun asti ennenkuin kehtasin mennä pissalle. Seuraavana päivänä kerroin kauhuissani tapahtumasta kaverilleni mutta mies sai kuulla tästä vasta monen monen vuoden jälkeen. :D
Vierailija kirjoitti:
Tunnen naisen, joka on aina ollut vanhempiensa, mutta erityisesti isänsä lellimä. Hänen veljensä on aina ollut perheessä kakkoslapsen asemassa, vaikka on paljon kiltimpi ja reilumpi ihminen. Tämä nainen on pienenä kiusannut tätä isoveljeään ja aina sättinyt isäänsä, joka tekee kaiken tämän eteen. Hän karkotti nuorena poikaystävänsä, koska aukoi näille raukoille päätä päivät pitkät. Tämä nainen vihaa miehiä sydämensä pohjasta. On joskus kironnut, ettei huoli yhtään poikalasta. Nyt hänellä on pelkästään poikia ja voitte arvata vaikuttavatko onnellisilta?
Menisikö av:lla läpi: Nainen joka on saanut miehiltä kaiken ja pompotella heitä mielensä mukaan, mutta silti vihaa heitä?
No, tuskin asia on ihan noinkaan mustavalkoinen.
Tämän naisen menneisyydessä on voinut sattua vaikka mitä hirveää, mutta josta hän ei ole vain avautunut teille tuttaville. En minäkään ole ikinä kertonut omista luurangoistani kaapissa miksi minulla on vaikeuksia luottaa miehiin. Ne asiat hoidetaan terapiassa ihan itsekseen ammattiavun kanssa.
Kaveriani huijasi joku sekopaa. Paasi todella lahelle, kaveri otti jopa kotiinsa asumaan kun oli "pulassa". Valehteli hienosta tyopaikasta, josta lopulta joutui lahtemaan useiden sairauksien takia, oli muka tosi huonona. Takana rankka menneisyys johon kuului avioero, lapsen kuolema, vanhempien ja sisarusten kuolema. Varasti ja valehteli, en kylla ymmarra miksi. Kaverini on koyha eika se paljon hanesta irti saanut. Rupesin toisen ystavani kanssa ihmettelemaan epailyttavaa sairaskertomusta ja vahan kyselemaan sairaanhoitajatutuilta jos niita sairauksia joista han kertoi oikeasti hoidetaan niikuin tyyppi sanoi. No ei. Rupesimme yhdessa muistelemaan kaikkia muita ihmeellisia tarinoita ja kuvio oli selva. Mietimme miten turvallisesti kertoa kaiken ystavallemme mutta huijari vissiin tajusi etta olimme jaljilla ja oli eraana aamuyona kadonnut, kaverin vahat rahat mukanaan.
Jalkeenpain etsimme facebookista tyypin exaa. Nainen loytyi ja paljastui etta hanta ja hanen ystaviaan oli huijattu samalla tavalla vuoden ajan (erotuksella etta kaverini oli vain taman tyypin ystava, ei suhteessa hanen kanssaan). Kuollutta lasta ei tietenkaan ole ja vanhemmat ja sisarukset ovat hengissa. Katkaisivat vain yhteyden tahan tyyppiin koska han valehteli puolen vuoden ajan etta hanella on aviokasvain ja vanhemmat kyyditisivat hanta joka paiva sairaalaan "hoitoihin". Huh.

No ei kauheen "hauska"...
Ulostepilkku olkapäällä ja anopin alapääpyyhe, klassikkoainesta :D
Olen täällä aikasemmin kertonut narsistisesta ex-isäpuolestani ja hänen kyseenalaisista kasvatusmetodeista, mutta ketju poistui alta aikayksikön ja sain bannit.
Ne kaverit joille olen asiasta kertonut, on heidänkin ollut vaikea uskoa asiaa.

kerro?

No mä halusin hauskan ketjun :|
- ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli yhdestä tämänpäiväisistä aloituksesta mieleen, että olen oikeasti joskus nuorena mennyt salaa poikaystäväni kotiin ja penkonut se kaappeja. Poikaystävä tuli kotiin kesken kaiken ja mä menin oikeasti kaappiin piiloon. Olin nuori, typerä ja mustasukkainen sillä hetkellä.
Kertoisitko vielä, miten pääsit sieltä kaapista pois? Saiko poikaystäväsi tietää hölmöilystäsi? Miten pääsit hänen kotiinsa (asuiko hän vielä vanhempien luona, oliko siellä ketään kotona?)
En ole sama, mutta esim. ihan vain avaimella? Oli minullakin ex-miesystäväni kotiavain emmekä olleet tunteneetkaan edes pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen naisen, joka on aina ollut vanhempiensa, mutta erityisesti isänsä lellimä. Hänen veljensä on aina ollut perheessä kakkoslapsen asemassa, vaikka on paljon kiltimpi ja reilumpi ihminen. Tämä nainen on pienenä kiusannut tätä isoveljeään ja aina sättinyt isäänsä, joka tekee kaiken tämän eteen. Hän karkotti nuorena poikaystävänsä, koska aukoi näille raukoille päätä päivät pitkät. Tämä nainen vihaa miehiä sydämensä pohjasta. On joskus kironnut, ettei huoli yhtään poikalasta. Nyt hänellä on pelkästään poikia ja voitte arvata vaikuttavatko onnellisilta?
Menisikö av:lla läpi: Nainen joka on saanut miehiltä kaiken ja pompotella heitä mielensä mukaan, mutta silti vihaa heitä?
No, tuskin asia on ihan noinkaan mustavalkoinen.
Tämän naisen menneisyydessä on voinut sattua vaikka mitä hirveää, mutta josta hän ei ole vain avautunut teille tuttaville. En minäkään ole ikinä kertonut omista luurangoistani kaapissa miksi minulla on vaikeuksia luottaa miehiin. Ne asiat hoidetaan terapiassa ihan itsekseen ammattiavun kanssa.
No kyse on todella läheisestä sukulaisesta (en halua kertoa tarkkaa sukulaisuussuhdetta) ja tiedän että ei ainakaan mitään sellaista ole, mitä perheenjäsenetkään tietäisivät. Äidiltään hän on oppinut että miehet eivät ole paskankaan arvoisia, koska äitinsä on ihan samanlainen, kohtelee poika- ja tyttölapsia ihan eri tavalla. Täysin kylmä ja rakkaudeton äiti ainoalle pojalleen. Tiedän tämän koska tämä hänen poikansa on mulle avautunut, että on koko ikänsä etsinyt äitinsä rakkautta, mutta tajunnut ettei sitä tule koskaan saamaan. Ja olen sen itsekin nähnyt miten äiti tätä poikaansa piikittelee ja miten häntä ei kiinnosta paskaakaan poikansa asiat, samalla kun tytär on kaikki kaikessa.
Eli ei siinä tarvitse aina jotain traumaa olla, paska kasvatus ja psykopaattiäidin antama esimerkki riittää vallan hyvin.
Ex-mieheni sisko lainaili aikoinaan luvatta vaatteitani ja meikkejäni. Hänellä oli tapana tunkea veljelleen kylään aina silloin kun minä olin jossain omissa menoissani, näiden vierailujen aikana sitten hävisi kamaa, kerran oli vienyt jopa toppatakkini eteisen naulakosta. Manipuloi veljeänsä ja muitakin ihmisiä sekä oli jatkuvasti pummimassa kaikkea, kaljaa ja tupakkaa enimmäkseen. Hän sai minut aikanaan hulluuden partaalle.
Luojan kiitos ei tarvitse olla enää missään tekemisissä.