Minkä rangaistuksen sinä antaisit lapsille?
Sattuipa tänään niin, että 3,5v tyttö toivoi, että naapurin 5-vuotias poika saisi tulla meille leikkimään. Annoin siihen luvan ja lähdin kuopuksen kanssa pihalle. Kun tulin tarkistamaan tilannetta sisälle niin lapset olivat vessassa, ovi lukossa ja kamala veden lotina kuului.
He eivät suostuneet avaamaan ovea, joten hain avaajan ja pääsin sisään.
Lapset olivat leikkimässä kylpyä ja tyhjentäneet kaikki shampoot, suihkusaippuat yms. vauvan ammeeseen. Sitten vaan vesi valumaan.. Vettä & vaahtoa kijaimellisesti lainehti ovella saakka.
Mitä sitä olisit tehnyt/ minkä rangaistukset antanut lapsille?
Kommentit (8)
Ainakaan meillä ei ole osattu kertoa, että vaahtobileitä ei 3,5-vuotiaana naapurin pojan kanssa pidetä.
Meillä olisi sanottu että on tuhmaa ja vaarallista tehdä tuollaista. Seuraavalla kerralla oltaisiin sitten mietitty mitä tehdä.
Valistusta tietysti pitäisi antaa l. kertoa ettei vaahtokylpyä voi järjestää ilman vanhempien lupaa ja läsnäoloa. En kyllä jättäisi tuon ikäisiä keskenään, saattavat keksiä vaarallisempiakin leikkejä.
ettei tuon ikäiset saa olla yksin kotona.
Tuon ikäisillä ei välttämättä tule mieleen, että on kiellettyä ellei siitä ole erikseen sanottu. kaverin lapset teki vähän vastaavan jutun..
aineilla saa leikkiä. Eikä tuon ikäisiä saisi jättää valvomatta.
mutta se on huolestuttavaa, etteivät he avanneet ovea. Miksi? Karjuitko kuin leijona? Huusit kuin hyeena? Osasivatko he kokemuksen/epäilyksen perusteella ajatella, että tapahtuisi jotain pahaa? Mitä pahaa? Kenelle? Miksi?
en jättäisi tuon ikäisiä kahdestaan leikkimään. Lapsesi ei tarvitse rangaistusta vaan sinä menet nyt mietintäpenkkiin ja mietit, mitä teit väärin!