Vierailija

Tästä http://www.vauva.fi/keskustelu/2432522/kamala_video?changed=1446447829 ketjusta spinoffina. Jos lapsesi olisi kuolemansairas, mitään ei olisi enää tehtävissä, ja lapsi kysyisi, että kuoleeko hän. Kertoisitko? Miksi kertoisit/et kertoisi?

  • ylös 12
  • alas 1

Sivut

Kommentit (32)

Vierailija

Hmm vaikea kysymys. Riippuu myös lapsen ikätasosta. Luultavasti kuitenkin kertoisin. Lapsi luultavasti ihmettelisi miksi kaikki ovat surullisia tai miksi häneen sattuu. Lapset vaistoaa yllättävän paljon asioita. Parempi on mielestäni kertoa totuus, kuin jättää lapsi miettimään syytä itsekseen.

  • ylös 57
  • alas 1
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Kyllä kertoisin. Kuolema on ihan luonnollinen asia, eikä lapset edes pelkää sitä niin paljoa kuin aikuiset, ellei sitten aikuiset tartuta kammoa sitä kohtaan omalla ahdistuksellaan jonka lapsi vaistoaa.

  • ylös 51
  • alas 3
Vierailija

Kertoisin. Se olisi kamalaa, mutta en usko, että lapselle valehtelu vähentäisi hänen ahdistustaan. Päinvastoin.

  • ylös 52
  • alas 0
Vierailija

En. Ystäväni on lastenklinikan kymppipsastolla ja sanoo, että lapset tietävät sen sisäisesti.

  • ylös 9
  • alas 32
Vierailija

Kertoisin ikätasoa mukaellen. 

Lapsi ahdistuu eniten vanhemman ahdistuksesta. Kuolema on luonnollinen osa elämää. Me kaikki sen kohtaamme enemmin tai myöhemmin. Toki toisin esiin suruni siitä, että hänen kohdallaan tämä tapahtuu niin aikaisin. 

Mutta nyrkkisääntönä pitäisi aina totuutta. Lapsi voi tajuta valheen muita teitä sairaalahoitojen aikana, sukulaisten, ystävien käytöksestä. 

  • ylös 33
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:

En. Ystäväni on lastenklinikan kymppipsastolla ja sanoo, että lapset tietävät sen sisäisesti.

Tämähän vasta ristiriidan aiheuttaa. Lapsi tietää "sisäisesti", mutta sinä kiellät asian?

  • ylös 64
  • alas 0
Vierailija

Ymmärtääkö pieni lapsi, että kuolema on luonnollinen osa elämää? Lapselle pitää kertoa ettei se elä synttäreihin asti kun se on ihan luonnollista että kaikki kuolee? Huh. Olette varmaan niitä vanhempia jotka kertovat seksistä pikkulapsille kun seksi on luonnollista... Ei se ole mikään perustelu, miettikää nyt vähän. Pikkulapsen kuolemassa ei edes ole mitään luonnollista, vanhuksen kyllä.

  • ylös 5
  • alas 49
Vierailija

Miksi ei pitäisi yllä toivoa edes näennäisesti? jos lapsi kuolee joka tapauksessa hän ei ole täällä enää suremassa omaa kuolemaansa. Siksi en kertoisi.

  • ylös 6
  • alas 13
Vierailija

Meediolla käyneenä voin sanoa, että elämä aivan varmasti jatkuu fyysisen kuoleman jälkeen. Kertoisin lapselle, että hänen ruumiinsa kuolee, mutta että me voimme vielä olle yhdessä henkitasolla. Ja että äiti tulee hänen luokseen sitten myöhemmin kun aika on. Ja siellä on tuttuja vastassa ja hän on hyvässä hoidossa siellä. Ajatusten tasolla olemme yhteydessä vielä kuolemankin jälkeen. Sovittaisiin joku merkki, mistä tietää että toinen on läsnä.

Rakkaat ihmiset, totaalista kuolemaa ei ole.

  • ylös 21
  • alas 21

Minulla ei ole lapsia, mutta kyllä kertoisin. Pitäisin huolen siitä, ettei lapsen kuitenkaan tarvitsisi olla yksin kuollessaan ja ettei kuolema pelottaisi, ainakaan paljon.

  • ylös 20
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtääkö pieni lapsi, että kuolema on luonnollinen osa elämää? Lapselle pitää kertoa ettei se elä synttäreihin asti kun se on ihan luonnollista että kaikki kuolee? Huh. Olette varmaan niitä vanhempia jotka kertovat seksistä pikkulapsille kun seksi on luonnollista... Ei se ole mikään perustelu, miettikää nyt vähän. Pikkulapsen kuolemassa ei edes ole mitään luonnollista, vanhuksen kyllä.

Luonnollista on kaikki, mitä luonnossa tapahtuu, ja valitettavasti lasten kuolemaakin tapahtuu silloin tällöin. Ja jos tämä asia on sen lapsen omalla kohdalla, niin minusta lapsella on oikeus tietää mitä hänellä on odotettavissa, jos kerran kuolema on käytännössä varma. 

Meillä ei ole onneksi ollut tilannetta jossa ihmislapsi olisi ollut kuolemassa, mutta kuolemasta on puhuttu mm. sitä kautta, kun kasvatamme koiria, ja joskus on pentu syntynyt kuolleena tai kuollut ihan pienenä. Lapset on hyvin luonnollisesti ottaneet itse puheeksi kysymyksiä kuolemasta, ja suhtautuneet  kuolemaan uteliaisuudella, ei kauhulla. Tytär kerran jopa dramaattisesti ilmoitti, että äiti, minä en varmaan elä kauaa, minä menen pian sinne minne isoäitikin meni. Hän siis uskalsi jopa mielikuvitella kuoleman ajatuksella omalle kohdalleen.

  • ylös 28
  • alas 1
Vierailija

shatteredkav kirjoitti:

Minulla ei ole lapsia, mutta kyllä kertoisin. Pitäisin huolen siitä, ettei lapsen kuitenkaan tarvitsisi olla yksin kuollessaan ja ettei kuolema pelottaisi, ainakaan paljon.

Aivan varmasti lapsi pelkää kuolemaa, kertoi sen millä tavalla tahansa. Siksi en lisäisi lapsen pelkoa entisestään. 

  • ylös 6
  • alas 16
Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kertoisin. Kuolema on ihan luonnollinen asia, eikä lapset edes pelkää sitä niin paljoa kuin aikuiset, ellei sitten aikuiset tartuta kammoa sitä kohtaan omalla ahdistuksellaan jonka lapsi vaistoaa.

Aloin pelätä kuolemaa viisivuotiaana. Äitini on työssään tekemisissä kuoleman kanssa, ei pelkää ja pitää sitä luonnollisena - silti pelkäsin joka solullani, kuoleman vääjäämättömyys, pakollisuus ahdisti suunnattomasti. Itkin usein itseni uneen miettien sekä kuoleman käytännön puolia (sattuuko se), kuin abstraktimpejakin puolia (äärettömyys, ikuisuus, tyhjyys). Pelkäsin muuten myös avaruutta, koska assosioin nämä jotenkin toisiinsa.

Jos tässä tilanteessa joku olisi kertonut minun kuolevan koska ei usko etten osaa pelätä kuolemaa, en tiedä mitä psyykelleni olisi tapahtunut.

  • ylös 18
  • alas 2
Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Aivan varmasti lapsi pelkää kuolemaa, kertoi sen millä tavalla tahansa. Siksi en lisäisi lapsen pelkoa entisestään. 

Aivan. Lisäksi lapset on niin erilaisia, että ei ne kaikki ihan tyynesti suhtautuisi saadessaan tietää, että kuolevat pian. 

  • ylös 14
  • alas 1
Vierailija

Vierailija kirjoitti:

shatteredkav kirjoitti:

Minulla ei ole lapsia, mutta kyllä kertoisin. Pitäisin huolen siitä, ettei lapsen kuitenkaan tarvitsisi olla yksin kuollessaan ja ettei kuolema pelottaisi, ainakaan paljon.

Aivan varmasti lapsi pelkää kuolemaa, kertoi sen millä tavalla tahansa. Siksi en lisäisi lapsen pelkoa entisestään. 

Vaikenemalla se pelko sitten varmasti vähenee? Sehän on viesti lapselle, että kyse on jostain niin kamalasta, ettei äiti/isä edes uskalla puhua siitä. 

  • ylös 19
  • alas 2
Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Jos tässä tilanteessa joku olisi kertonut minun kuolevan koska ei usko etten osaa pelätä kuolemaa, en tiedä mitä psyykelleni olisi tapahtunut.

Yhdellä sukulaisella on OCD ja jo pienenä hän pelkäsi (pakkoajatuksissaan) kuolevansa milloin mihinkin, oli todella ahdistunut asiasta. Tuollaiselle jos menisi kertomaan, että nyt kuolema koittaa, se hajottaisi lapsen psyykeen ihan täysin.

  • ylös 13
  • alas 0
Vierailija

Olisiko ihmisen elämä kaikin puolin leppoisampaa jos ei tietäisi kuolevansa? Luultavasti olisi. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kertoisin. Kuolema on ihan luonnollinen asia, eikä lapset edes pelkää sitä niin paljoa kuin aikuiset, ellei sitten aikuiset tartuta kammoa sitä kohtaan omalla ahdistuksellaan jonka lapsi vaistoaa.

Aloin pelätä kuolemaa viisivuotiaana. Äitini on työssään tekemisissä kuoleman kanssa, ei pelkää ja pitää sitä luonnollisena - silti pelkäsin joka solullani, kuoleman vääjäämättömyys, pakollisuus ahdisti suunnattomasti. Itkin usein itseni uneen miettien sekä kuoleman käytännön puolia (sattuuko se), kuin abstraktimpejakin puolia (äärettömyys, ikuisuus, tyhjyys). Pelkäsin muuten myös avaruutta, koska assosioin nämä jotenkin toisiinsa.

Jos tässä tilanteessa joku olisi kertonut minun kuolevan koska ei usko etten osaa pelätä kuolemaa, en tiedä mitä psyykelleni olisi tapahtunut.

Mutta jos olisit tosiaan ollut kuolemansairas, sinulla olisi varmasti ollut oireita, joista lopulta olisit itse alkanut kuitenkin aavistaa että ehkä et paranekaan tästä taudista. Uskotko tosiaan että siinä tilanteessa psyykellesi olisi ollut parempi, jos vanhemmat olisivat, samaan aikaan kun todennäköisesti vaistoaisit heistä ahdistuksen ja surun, yrittäneet puheillaan vakuuttaa että ei, et sinä kuole, sinä paranet vielä? Yleensä lapset ovat herkkävaistoisia, ja sellainen ristiriitaisuus ahdistaisi heitä. 

Sitä ei kukaan kiellä että lapsen kuolemansairaus on kamala asia. Mutta jos se nyt on todellisuutta kuitenkin ihan lapsen omakohtaisesti, niin saadaanko asiaa paljonkaan pehmennettyä puheissa kieltämällä kuolema?

  • ylös 15
  • alas 1
Vierailija

Vaikka kuoleva ymmärtää kuolevansa hetkenä minä hyvänsä niin silti kertoisin lapselle asian todellisen laidan. Ei ole lapselle oikein, että häneltä pimitetään tuollaista tietoa. Lapset osaavat suhtautua kuolemaan luonnollisemmin mitä aikuiset. Kuolema on lopullista, mutta silti siitä on hyvä keskustella.

Olen kohdannut paljon kuolevia, tosin vanhuksia, ja joka kerta olen vain niin hämmästynyt miten hyvin itse kuoleva asian ottaa.

  • ylös 14
  • alas 2

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla