Virpominen ja trick or treat-kierrokset ovat kerjäämistä
Palstalla on paljon puhuttu nyt Halloweenin aikaan USA:sta tulleesta trick or treat-karkinkerjäyskierroksista. Mielestäni sekä suomalainen virpominen ja Jenkeistä joihinkin perheisiin omaksuttu karkki vai kepponen-kiertely ovat ärsyttäviä kerjuuperinteitä.
Itselläni on kaksi lasta (6v ja 9v) ja kumpikaan ei ole käynyt kerjäämässä ovelta ovelle. Lapset ovat käyneet virpomassa vain isovanhemmillaan.
Mielestäni molemmat perinteet ovat rasittavia, jos käydään koputtelemassa tuntemattomien oville. Itse ainakin haluan viettää palmusunnuntaiaamun rauhassa ilman tuntemattomia, karkkia kerjääviä ja ovikelloa soittelevia lapsia.
Ystäväni mielestä olen huono äiti, ja lapset katkeroituvat tästä. En vaan halua, että lapset myöskään kohtaavat vihamielistä kohtelua tuntemattomilta. Mitä mieltä te olette? Käykö teidän lapset virpomassa/karkkikierroksella tuntemattomilla?
Kommentit (37)
Itse haluan viettää pyhäinpäivän perheen parissa rauhoittuen. Pienet keppostelijat voivat olla söpöjä, mutta meille pyhäinpäivän merkitys on jotain aivan muuta. Vuosi sitten olimme laittaneet oveen lapun, että emme vietä halloweenia. Olisimme haluneet olla rauhassa, omainen oli vasta kuollut. Silti ovikello soi varmaan kymmenen kertaa. Virpojiinkin kyllästyin siinä vaiheessa, kun sain kuulla useammalta "ei me haluta karkkia, eiks sull oo rahaa". Sopikaa siis hyvät vanhemmat eukäteen kenen ovelle lapset ovat tervetulleita. Näin säilyy rauha sitä haluavilla ( heilläkin on siihen oikeus) ja lapsetkin kokevat olevansa tervetuuleita. Kaikkia naapureita ei voi pakottaa osallistumaan lastenne leikkeihin.
Sääli että vanhat perinteet kuolevat näin. Virpojat tuovat hyvän vuoden alun toivotuksen "loitsullaan", ja tämä on minusta ilahduttava asia. Oksatkin antavat hyvän mielen. Lapset puolestaan ovat iloisia pikkunameista. Mistä kumpuaa kaikki viha? Kaupungistumisesta ja yhteisöllisyyden katoamisesta? Meille saisi tulla virpomaan, mutta kerrostalon alaovi on lukossa :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteisöllisyys on todella tiukilla ap:n kaltaisilla ihmisillä...
Kyse on leikistä, lasten leikistä. On outoa niuhottamista kuvitella, että sitä harrastettaisiin ansaintatarkoituksessa, josta on kerjäämisessä kysymys.
Virpomisvitsoihin uppoaa ainakin meillä parikin kymppiä silkkaa pätäkkää joka vuosi, mutta virpomispalkkiot ovat tyyppiä 30 sentin muna tai muutama konvehti. Ei sitä siis todellakaan ansaintamielessä tehdä, vaan jotta lapset oppisivat juhlaperinteitä, heillä olisi kivaa puuhaa ja naapurit ilahtuisivat näteistä vitsoista.
No, onneksi meillä ei ole ap:n kaltaisia riivinrautoja naapureina.
Ärsyttää, kun lapset tulevat kerjuulle tuntemattomille ja sunnuntaiaamupäivällä. Tuttujen virpominen on sitten asia erikseen.
-ap
Kuten sanoin, kerjääminen tarkoittaa ansaintamielessä ihmisiltä anelemista. Millä logiikalla se on kerjäämistä, jos omat kulut ovat isommat kuin saadut palkkiot?
Mikä siinä sinua ärsyttää, jos ovikelloasi rimpauttaa tuntematon lapsi? kerro. Eihän siinä tarvitse lasta sisälle päästää, eikä ovea avata ollenkaan, jos ei halua.
Vai harmittaako, jos ei ole muistanut varata pieniä virpomispalkkoja?
Voisihan siellä ovella olla vaikka aikuinen rahaa vaatimassa. Tuntemattomat lapset oven takana saa minut aina kysymään, että kenen lapsi olet, tietääkö vanhempasi, että olet niin nälissäsi, että kerjäät ruokaa.
Ai meinaat, että ihan on sama asia... Sulla vippaa pääkopasta. Toivottavasti ole palstan vaki-vela, etkä oikeasti pienten lasten äiti.
Kyllä se on sama asia. Meillä ei lapset kiertele ovelta ovelle käsi ojossa, koska osaan itse ostaa heille niin suklaamunat kuin muutkin karkit. Eivät yksinkertaisesti ymmärrä, miksi pitää rimputella muiden ovikelloja ja pyytää herkkuja, kun niitä on kotona ja niitä saa kaupasta.
Sulla on unohtunut se vaihdannan elementti.... virvottavalle lausutaan loru ja annetaan kaunis vitsa. Meillä ainakin vitsat ovat koko pääsiäisen koristeena, ja hyvinkin tervetulleita, koska omat lapset jo isoja, enkä ole kovin kätevä itse askartelemaan.
Meille ovat ainakin kaikki virpojat tervetulleita, mikseivät Halloween-keppostelijatkin, jos sellaisia alkaa kierrellä. Kaikki tuollainen on minusta hauskaa, olen varmaan sen verran maalainen vielä geeneiltäni, että tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä, eikä minua ahdista ollenkaan jutella vieraille ihmisille.
Jos on sosiaalisesti estynyt, niin sitten tietysti voi panna sen kieltolapun ovelle.

Täysin samaa mieltä. Meillä on sama ongelma, olen sitten käynyt pönkäämässä parhaaseen sesonkiaikaan rapunoven auki : ))
Vierailija kirjoitti:
Itse haluan viettää pyhäinpäivän perheen parissa rauhoittuen. Pienet keppostelijat voivat olla söpöjä, mutta meille pyhäinpäivän merkitys on jotain aivan muuta. Vuosi sitten olimme laittaneet oveen lapun, että emme vietä halloweenia. Olisimme haluneet olla rauhassa, omainen oli vasta kuollut. Silti ovikello soi varmaan kymmenen kertaa. Virpojiinkin kyllästyin siinä vaiheessa, kun sain kuulla useammalta "ei me haluta karkkia, eiks sull oo rahaa". Sopikaa siis hyvät vanhemmat eukäteen kenen ovelle lapset ovat tervetulleita. Näin säilyy rauha sitä haluavilla ( heilläkin on siihen oikeus) ja lapsetkin kokevat olevansa tervetuuleita. Kaikkia naapureita ei voi pakottaa osallistumaan lastenne leikkeihin.
Taidat asua Porvoossa. En ole meinaan koskaan - kolmessa eri stadin lähiössä asuneena - törmännyt siihen, että lapset alkaisivat vaatia mieluummin rahaa tai että lappua ei kunnioitettaisi (välillä olen senkin pannun aamupäivän ajaksi, koska teen vuorotyötä ja olen saattanut haluta nukkua aamulla pitkään).
No, aina voi jättää sen oven ihan vaan avaamatta jos noin ärsyttää.
Vierailija kirjoitti:
Sääli että vanhat perinteet kuolevat näin. Virpojat tuovat hyvän vuoden alun toivotuksen "loitsullaan", ja tämä on minusta ilahduttava asia. Oksatkin antavat hyvän mielen. Lapset puolestaan ovat iloisia pikkunameista. Mistä kumpuaa kaikki viha? Kaupungistumisesta ja yhteisöllisyyden katoamisesta? Meille saisi tulla virpomaan, mutta kerrostalon alaovi on lukossa :(
Miksi vanhat perinteet kuolevat? Eli se, että oksat siunataan kirkossa, tuodaan palmusunnuntaina ja palkka haetaan viikon kuluttua. Miksi, ah miksi perinteitä ei noudateta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteisöllisyys on todella tiukilla ap:n kaltaisilla ihmisillä...
Kyse on leikistä, lasten leikistä. On outoa niuhottamista kuvitella, että sitä harrastettaisiin ansaintatarkoituksessa, josta on kerjäämisessä kysymys.
Virpomisvitsoihin uppoaa ainakin meillä parikin kymppiä silkkaa pätäkkää joka vuosi, mutta virpomispalkkiot ovat tyyppiä 30 sentin muna tai muutama konvehti. Ei sitä siis todellakaan ansaintamielessä tehdä, vaan jotta lapset oppisivat juhlaperinteitä, heillä olisi kivaa puuhaa ja naapurit ilahtuisivat näteistä vitsoista.
No, onneksi meillä ei ole ap:n kaltaisia riivinrautoja naapureina.
Ärsyttää, kun lapset tulevat kerjuulle tuntemattomille ja sunnuntaiaamupäivällä. Tuttujen virpominen on sitten asia erikseen.
-ap
Kuten sanoin, kerjääminen tarkoittaa ansaintamielessä ihmisiltä anelemista. Millä logiikalla se on kerjäämistä, jos omat kulut ovat isommat kuin saadut palkkiot?
Mikä siinä sinua ärsyttää, jos ovikelloasi rimpauttaa tuntematon lapsi? kerro. Eihän siinä tarvitse lasta sisälle päästää, eikä ovea avata ollenkaan, jos ei halua.
Vai harmittaako, jos ei ole muistanut varata pieniä virpomispalkkoja?
Voisihan siellä ovella olla vaikka aikuinen rahaa vaatimassa. Tuntemattomat lapset oven takana saa minut aina kysymään, että kenen lapsi olet, tietääkö vanhempasi, että olet niin nälissäsi, että kerjäät ruokaa.
Ai meinaat, että ihan on sama asia... Sulla vippaa pääkopasta. Toivottavasti ole palstan vaki-vela, etkä oikeasti pienten lasten äiti.
Kyllä se on sama asia. Meillä ei lapset kiertele ovelta ovelle käsi ojossa, koska osaan itse ostaa heille niin suklaamunat kuin muutkin karkit. Eivät yksinkertaisesti ymmärrä, miksi pitää rimputella muiden ovikelloja ja pyytää herkkuja, kun niitä on kotona ja niitä saa kaupasta.
Sulla on unohtunut se vaihdannan elementti.... virvottavalle lausutaan loru ja annetaan kaunis vitsa. Meillä ainakin vitsat ovat koko pääsiäisen koristeena, ja hyvinkin tervetulleita, koska omat lapset jo isoja, enkä ole kovin kätevä itse askartelemaan.
Meille ovat ainakin kaikki virpojat tervetulleita, mikseivät Halloween-keppostelijatkin, jos sellaisia alkaa kierrellä. Kaikki tuollainen on minusta hauskaa, olen varmaan sen verran maalainen vielä geeneiltäni, että tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä, eikä minua ahdista ollenkaan jutella vieraille ihmisille.
Jos on sosiaalisesti estynyt, niin sitten tietysti voi panna sen kieltolapun ovelle.
Ehei, meillä lapset virpovat ne virpojat, nappaavat korista palkan ja antavat oksan. Ovi kiinni ja kaikki on tyytyväisiä: sun lapset tutustui vaihdantaan ja mun lapset sai turhia herkkuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteisöllisyys on todella tiukilla ap:n kaltaisilla ihmisillä...
Kyse on leikistä, lasten leikistä. On outoa niuhottamista kuvitella, että sitä harrastettaisiin ansaintatarkoituksessa, josta on kerjäämisessä kysymys.
Virpomisvitsoihin uppoaa ainakin meillä parikin kymppiä silkkaa pätäkkää joka vuosi, mutta virpomispalkkiot ovat tyyppiä 30 sentin muna tai muutama konvehti. Ei sitä siis todellakaan ansaintamielessä tehdä, vaan jotta lapset oppisivat juhlaperinteitä, heillä olisi kivaa puuhaa ja naapurit ilahtuisivat näteistä vitsoista.
No, onneksi meillä ei ole ap:n kaltaisia riivinrautoja naapureina.
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi tuntemattomien aikuisten pitäisi osallistua lasteni leikkeihin. Tai kääntäen: miksi tuntematon aikuinen ei saisi leikkiä sinun lapsellasi?
Se on sääntöjen mukaan tapahtuvaa sosiaalista toimintaa siinä missä ihmisten tervehtiminen tai oven aukaiseminen muille.
Lapsille on tapana sallia vähän erityyppistä toimintaa kuin aikuisille. Koska he ovat lapsia, ja heitä halutaan kasvattaa yhteisönä, ei pelkästään yksilöinä.
Jos jollain pipo puristaa niin, ettei halua huomioida lapsia lainkaan, voi oveen panna vaikka lapun, että "ei virpojia, kiitos".
Joku virpominen ei ole sääntöjen mukaan tapahtuvaa sosiaalista toimintaa, jos suurin osa yhteisöstä ei sitä hyväksy. Kuten nykyisin on, harva meistä on aidosti ilahtunut kerjäläisistä ovellaan. Enkä ymmärrä, millaiseen yhteisöön lapsiasi olet kasvattamassa, jos uhkailu ja kerjääminen ovat osa yhteisösi kulttuuria. Lapsia kannattaa kasvattaa nimenomaan yksilöinä, jolloin he voivat kyseenalaistaa heille "lankeavat" toimintatavat ja voivat ylittää ryhmäpaineen sanomalla, että eivät lähde kiertelemään vieraiden ihmisten oville.
Sinähän et kyllä tiedä, moniko tykkää virpomisesta ja moniko ei. Oven avaaminen on hyvä mittari - jos ei halua antaa suklaamunaa virpojalle, oven voi pitää kiinni.
Minä en edelleen pidä kerjäämisenä sitä, kun lapsi antaa kalliisti koristellun vitsan virvottavalle ja saa rahallisesti vähempiarvoisia virpomispalkkioita. Ylipäätään en arvioisi siinä rahallisia arvoja, koska kyse on leikistä, johon voi vapaaehtoisesti ryhtyä tai olla ryhtymättä. Aina kysytään lupa virpomiselle.
Halloween-kiertelyä ei ainakaan meillä täällä stadissa ole lainkaan näkynyt. Joten en ota kantaa mainitsemaasi "uhkailuun", joka kumminkin on vain lause, eikä sitä toteuteta.
Lapset saavat aina itse päättää, virpovatko vai eivät. Lupa kysytään aina virvottavalta. Missä siinä olikaan se ryhmäpaine? Sun pääkopassa kaiketi lähinnä.
Näin halloweenina oven voi hyvin avata ja pirskottaa verta soittelijoiden päälle. Mahtaa vanhemmat olla iloisia, kun lapset saa kivan kokemuksen. Osaa ne aikuisetkin leikkiä.
Ah palstan virpomis-neurootikolla on uusi sesonki: Halloween.
Nää on näitä ankeuttajia. Pahoittavat mielensä kaikesta, eikä niiden kanssa kukaan halua olla tekemisissä:D energiasyöppöjä, vievät vaan muiden hyvän mielen, annetaan niiden olla:)
Vierailija kirjoitti:
Nää on näitä ankeuttajia. Pahoittavat mielensä kaikesta, eikä niiden kanssa kukaan halua olla tekemisissä:D energiasyöppöjä, vievät vaan muiden hyvän mielen, annetaan niiden olla:)
Silti meidän ovillamme ravataan pitkinn vuotta kärttämässä karkkia! Kumma juttu, että ankeuttajan oletetaan maksavan sinun lapsesi herkut, mutta et kuitenkaan anna meidän olla rauhassa, vaikka miten lupaat.
Meidän lapset kävi aikoinaan virpomassa. Poika 7 vuotiaana niin innolla että kävi samassa paikassa 2 kertaa :)
Lapsiin suhtaudutaan täällä hyvin ja ystävällisesti.
Halloweeni on eri juttu eikä kukaan rimputtele ovikelloja ja kaikki tietää että ei ole sopivaa.
Jos ne oiski jotain pikkulapsia ihan vilpittömällä mielellä virpomassa ja leikkimässä, mutta täällä ne on on ainakin jotain ei-pukeutuneita nico jannicoita ja muita yh-äpäröitä jotka rahan perässä kiertävät.
Trick or Treat:iä meillä ei harrasteta eikä tulla harrastamaan mutta kyllä virpominen musta on ihan ok. Nyt 2,5v tyttö on käynyt vain isovanhemmilla ja kummeilla virpomassa mutta kyllä sitten isompana saa mennä vieraillekkin. Virpominen on suomalainen perinne ja sitä olen itsekkin lapsena tehnyt. Jos et halua antaa karkkia niin ei ole mikään pakko, pakko ei ole edes avata ovea. Itse taas olen aina tykännyt kun lapset käy virpomassa ja ennen omaakin lasta oikein odotin virpojia :)
Näissähän on se ero että virpomisperinne oli täällä jo ennen sinua ja lapsiasi. Nykyään penskat ei kylläkään panosta vitsojen koristeluun ja jotkut kehtaa nurista siitäkin mitä saavat palkkioksi, mutta ennen perinne oli mielestäni oikein kiva. Mikään trick or treat kiristys ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin ja toivon ettei vanhemmat ruoki tuota järjettömyyttä. Jos haluaa viettää halloweeniä niin pitäkää lapsen kaveriporukalle nyyttärit ja joku pelottava disco, älkää laittako kerjäämään ja tuhoamaan toisten omaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Itse haluan viettää pyhäinpäivän perheen parissa rauhoittuen. Pienet keppostelijat voivat olla söpöjä, mutta meille pyhäinpäivän merkitys on jotain aivan muuta. Vuosi sitten olimme laittaneet oveen lapun, että emme vietä halloweenia. Olisimme haluneet olla rauhassa, omainen oli vasta kuollut. Silti ovikello soi varmaan kymmenen kertaa. Virpojiinkin kyllästyin siinä vaiheessa, kun sain kuulla useammalta "ei me haluta karkkia, eiks sull oo rahaa". Sopikaa siis hyvät vanhemmat eukäteen kenen ovelle lapset ovat tervetulleita. Näin säilyy rauha sitä haluavilla ( heilläkin on siihen oikeus) ja lapsetkin kokevat olevansa tervetuuleita. Kaikkia naapureita ei voi pakottaa osallistumaan lastenne leikkeihin.
Nyt kyllä pikkuisen paikkakuntaa kehiin. Täällä ei käy edes kymmentä pikkunoitaa pääsiäisenä ovella, vaikka talo on koristeltu viimeisen päälle.
Koko viikonloppuna ei näkynyt MISSÄÄN yhtäkään trick or treat -porukkaa, edes ulkona. Meillä oli viimeisen päälle koristeltu Halloween -talo kutsujen vuoksi.
Missä ihmeen Porvoossa kiellosta huolimatta ovikello soi solkenaan Halloweenina? Ainakin kaikki ulkomailla asuneet, joiden nyt voisin edes kuvitella lähtevän kiertämään, on selkeät koodit (ulkovalo palamassa, koristeltu talo tai vaikka kolkuttelun kieltävä lappu). En todellakaan usko tämän olevan totta.
Mä en usko tähän viestiin hetkeäkään. Edes USA:ssa meillä ei kiertänyt kymmeniä porukoita.
Aijaa. Mun mielestä harva asia on söpömpää tai piristävämpää kun ujot pikkutrullit, jotka tulevat vähän toivottamaan onnea loitsimisellaan. :)
Vaikka oon opiskelija, niin säästän aina etukäteen tietyn summan, että voin ostaa reilusti ja tasapuolisesti herkkuja. Annan mielelläni jopa vähän liikaa. Laitan kyllö kyltin oveen, missä toivotan virpojat tervetulleiksi.
Viimekin vuonna tylsää tenttiinlukupäivää piristi huomattavasti pikkunoidat. Ainoa joka oli vähän närkästynyt oli koirani, jonka laitoin vessaan vierailujen ajaksi ettei pelota tenavia.
On se nyt niin pirun pöyristyttävää ja pelottavaa ja kamalaa, että pari lasta käy ovella suomalaisen perinteen mukaisesti. Herranjumala mitä kärsimystä. Ehdottomasti kantsii kyylätä verhojen raosta ja jättää ovi avaamatta, sen verran iso riski noi pikkunoidat.
Aiitähän saattais tulla vaikka kivoja muistoja tuntemattomien kakaroille. Ja sitähän ei av-noita suvaitse.