Miksi jotkut menevät suvun tilaisuuksiin, vaikka eivät millään tahtoisi mennä?

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silti sinulla on itselläsi esimerkki, jossa joku hakee kerran toisensa jälkeen opiskelemaan lääkäriksi, vaikka haluaa tehdä dokumenttifilmejä.

Toimiiko hän siis arvojensa vastaisesti vai arvojensa mukaisesti, jos arvot ohjaavat valintoja mutta hän ei toteutakaan haavettaan?

Kun sanon, että arvot ohjaavat ihmisen toimintaa, en tarkoita, että ne välttämättömästi määrittävät, mitä ihminen tekee. Uskon, että ihminen voi toimia joko arvojensa mukaisesti tai niiden vastaisesti. Tässä ketjussa olen kiinnostunut tapauksista, joissa ihminen toimii arvojensa vastaisesti, epäautenttisesti. -ap

Mä voin vastata tähän omalta kohdaltani. Lihan syöminen on mun arvojeni vastaista. Pitkään olinkin kasvissyöjä. Myös parisuhteessa tein itselleni kasvisruuat ja mies teki liharuuat itselleen ja pojalle. Kun erosin, kaksien eri ruokien tekeminen alkoi tuntua työläältä enkä kuitenkaan halunnut pakottaa kouluikäistä poikaa kasvissyöjäksi. Nyt olen tehnyt kompromissin ja koitan valita niin eettiset lihatuotteet kuin mahdollista. Koitan syödä edelleen mahdollisimman vähän lihaa, mutta jos teen vaikkapa jauhelihakeiton, niin en tee kasvisversiota itselleni vaan syön samaa kuin poikakin. Toimin siis omien arvojeni vastaisesti, koska en halua muuttaa lapseni elämää  tavalla, johon hän ei ole tottunut, vaan hän saa muodostaa oman arvomaailmansa ihan itse. 

 

Kiitos hyvästä vastauksestasi. Tämä valaisee hyvin sitä, miten arvojärjestykset ovat aika mutkikkaita. Joku voisi nimittäin sinun asemassasi sanoa toimivansa täysin arvojensa mukaisesti. Jos nimittäin arvostaa "hyvää vanhemmuutta" enemmän kuin "eläinten kärsimyksen vähentämistä", toiminta on ihan autenttista. Ei eläinten kärsimysten vähentäminen ole välttämättä se tärkein arvo edes vannoutuneimmalle kasvissyöjälle, vaa edelle voi kiilata kaikenlaista muutakin. -ap

 

Aivan totta! Mulle tosin arvo on enemmän se lihan syöminen kuin liharuokien laittaminen. Voisin siis toimia arvojeni mukaisesti ja laittaa itselleni kasvisruokaa ja pojalle liharuokaa. Ei ollut mun arvojeni vastaista sekään, että ex laittoi itselleen ja pojalle liharuokaa. Hyvä vanhemmuus taas ei liene arvoissani ihan hirveän korkealla, koska olen yksinhuoltajanakin yrittäjä. Jos hyvä vanhemmuus olisi mulle tärkeintä, olisin eron myötä lopettanut yritystoimintani ja hakenut työpaikkaa jonkun toisen palveluksessa. Pidän silti itseäni ihan riittävän hyvänä äitinä. Voin tehdä myönnytyksiä omista arvoistani toisen ihmisen hyväksi, jos se ihminen on mulle tarpeeksi tärkeä. Vastustan väkivaltaa, mutta "nobody hurts my baby" :D

Vierailija kirjoitti:

Mutta vaikea kuvitella, että ihminen, jolle pelkkä omien tarpeiden mukaan eläminen on 'arvo', mistään painostuksesta minnekään menisi.

Minun on taas hyvinkin helppo kuvitella tällainen tilanne. Lisäksi "pelkkä omien tarpeiden mukaan eläminen" ei suinkaan ole ainoa arvo, jonka vuoksi ihminen ei haluaisi mennä sukujuhliin. Sellaisia voisivat olla esimerkiksi "oman hyvinvoinnin vaaliminen" (jos ihminen kärsii sosiaalisista peloista ja kärsii juhlissa) tai "oman itsetunnon suojeleminen" (jos sukujuhlissa on ilkeitä tölvijöitä). -ap

Vierailija kirjoitti:

Voin tehdä myönnytyksiä omista arvoistani toisen ihmisen hyväksi, jos se ihminen on mulle tarpeeksi tärkeä. Vastustan väkivaltaa, mutta "nobody hurts my baby" :D

En nyt sitten tiedä, ovatko nuo myönnytyksiä. Pikemminkin kuulostaa, että arvostat lapsesi hyvinvointia hyvin paljon. (Minun olisi pitänyt alunperinkin sanoa "lapsen hyvinvointi" eikä "hyvä vanhemmuus".) Kyllä useimmat vanhemmat varmaankin sanoisivat, että lapsen hyvinvointi on heille tärkeämpi arvo kuin ehdoton pidättäytyminen väkivallasta. Eli jos he joutuisivat äärimmäisessä tilanteessa puolustamaan lapsensa henkeä väkivallalla, he eivät katuisi tekoaan. -ap

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Voin tehdä myönnytyksiä omista arvoistani toisen ihmisen hyväksi, jos se ihminen on mulle tarpeeksi tärkeä. Vastustan väkivaltaa, mutta "nobody hurts my baby" :D

 

En nyt sitten tiedä, ovatko nuo myönnytyksiä. Pikemminkin kuulostaa, että arvostat lapsesi hyvinvointia hyvin paljon. (Minun olisi pitänyt alunperinkin sanoa "lapsen hyvinvointi" eikä "hyvä vanhemmuus".) Kyllä useimmat vanhemmat varmaankin sanoisivat, että lapsen hyvinvointi on heille tärkeämpi arvo kuin ehdoton pidättäytyminen väkivallasta. Eli jos he joutuisivat äärimmäisessä tilanteessa puolustamaan lapsensa henkeä väkivallalla, he eivät katuisi tekoaan. -ap

 

Onko sinusta siis olemassa eriasteisia arvoja? Miksi et aikaisemmin kertonut, että olet tätä mieltä. Osa arvoista saa siis rikkoa, jos löytyy pätevä argumentti jostain toisesta arvosta? Eikä siitä identiteetti mene säpäleiksi?

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Eli sinä olet päättänyt, että jollakin on tärkeämpänä arvona olla dokkarien tekijä kuin lääkäri, vaikka hän toistuvasti hakee lääkikseen ja tekee töitä saadakseen sieltä opiskelupaikan, vaikka ei edes halua sinne?

 

Tietenkin, kun ketjussa kerran keskustellaan juuri tällaisista tapauksista, ja kyseessä on minun keksimäni esimerkki. Ei tässä olla tulkitsemassa kenenkään oikean ihmisen mielenliikkeitä vaan pohtimassa, miksi ihmiset yleisesti ottaen toimivat arvojensa vastaisesti. Tämän kai pitäisi olla jo tässä vaiheessa selvää. -ap

 

Koska keksit itse esimerkin, niin varmasit kykenet kertomaan, miksi sinusta ihmiselle tärkeämpää on se, mistä hän puhuu eikä se, minkä hyväksi hän toimii. Se on nyt asian ydin - miksi sinusta dokkarinteko olisi tärkeämpi arvo, vaikka esimerkkihenkilö ei toimi sen arvon mukaisesti?

Vierailija kirjoitti:

Onko sinusta siis olemassa eriasteisia arvoja? Miksi et aikaisemmin kertonut, että olet tätä mieltä.

Pidin itsestäänselvänä, että arvojärjestyksen ajatus on kaikille tuttu. -ap

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Onko sinusta siis olemassa eriasteisia arvoja? Miksi et aikaisemmin kertonut, että olet tätä mieltä.

 

Pidin itsestäänselvänä, että arvojärjestyksen ajatus on kaikille tuttu. -ap

 

Ehkäpä kyse onkin siitä, että niihin sukujuhliin menevät vastentahtoisesti juuri ne, joiden minäkuva ei romutu, vaikka isomummun mieliksi juhliin osallistuvatkin?

Vierailija kirjoitti:

Koska keksit itse esimerkin, niin varmasit kykenet kertomaan, miksi sinusta ihmiselle tärkeämpää on se, mistä hän puhuu eikä se, minkä hyväksi hän toimii. Se on nyt asian ydin - miksi sinusta dokkarinteko olisi tärkeämpi arvo, vaikka esimerkkihenkilö ei toimi sen arvon mukaisesti?

Tämä on kaukana asian ytimestä. En ole esittänyt tuollaista väitettä, joten en voi ottaa siihen kantaa. Tämän keskustelun kannalta on yhdentekevää, miksi jokin hypoteettinen esimerkkihenkilö arvostaa dokumenttien tekemistä enemmän kuin lääkärin uraa. Oletamme vain, että näin on. -ap

Vierailija kirjoitti:

Olen Ap:n kanssa samaa mieltä ja ehkä tähän pitäisikin ottaa ääriesimerkkejä mukaan: ryhdy elämään vastakkaisen sukupuolen elämää, tee työtä joka tuntuu pahalta, eristä itsesi muista..mitä tahansa, mikä ei sovi sinulle. Et varmasti olisi onnellinen ja mielenterveysongelmiakin alkaisi tulemaan. Minä olen aidosti sitä mieltä että jos ihminen elää arvojensa mukaan (ellei ole viallinen tapaus) niin hän ei astu kenekään varpaille ja kykenee olemaan yhteisön jäsen ja hyödyllinen sellainen. Terve ihminen myös mielellään tekee asioita muille ja muiden vuoksi, joten arvojensa mukainen elämä ei tarkoita täyttä itsekeskeisyyttä.

Olen samaa mieltä siitä, ettei autenttisen elämän eläminen ole yleisesti ottaen ristiriidassa toimivan yhteisöllisyyden kanssa. Minulle yhteisön arvo on nimenomaan siinä, että se pystyy sietämään ja jopa tukemaan erilaisten arvojen toteuttamista. Ja koska yksilön arvot muotoutuvat vuorovaikutuksessa muiden kanssa, useimmat meistä eivät arvosta asioita, jotka ovat ristiriidassa yhteisön toiminnan kanssa. Useimmat meistä eivät esimerkiksi arvosta muiden ihmisten kärsimystä. -ap

Ap:n kysymys on tyhmä. Pakkohan sitä on puolin ja toisin mennä.erilaisiin tilaisuuksiin ja tilanteisiin, vaikkei aina huvittaisi.

Miksi lapsesi menee kouluun, vaikkei aina huvittaisi? Aloita siitä.

Vierailija kirjoitti:

Ap:n kysymys on tyhmä. Pakkohan sitä on puolin ja toisin mennä.erilaisiin tilaisuuksiin ja tilanteisiin, vaikkei aina huvittaisi.

Miksi lapsesi menee kouluun, vaikkei aina huvittaisi? Aloita siitä.

Tämä kysymys olettaa, että suvun tilaisuuksiin osallistuminen on vapaaehtoista, ei pakollista. Toki, pois jäännistä voi olla seurauksia, mutta niin on osallistumisestakin, ja jokaisen on itse punnittava asiaan vaikuttavat seikat omia arvojaan vasten.

Suomessa ei muuten ole koulupakkoa. Lapsen laittaminen yleiseen perusopetukseen on vanhemmilta valinta, joka tehdään enemmän tai vähemmän tietoisena taustalla vaikuttavista arvoista. Aika monet vanhemmat tuntuvat arvostavan sitä, että lapsi saa koulusta kavereita ja ettei heidän tarvitse itse ottaa vastuuta opettamisesta. -ap

Ekan vuoden (tai avoimen yo:n) opiskelija tämä ap.

Olen aika epäsosiaalinen luonne, asun ja elän satojen kilometrien päässä sukulaisistani. Näemme tyyliin 1-2 kertaa vuodessa.

Aina, kun on tarkoitus tavata esim. vanhempani, ahdistun suuresti. Erityisesti jos olen itse matkustamassa siihen suuntaan - menee liian paljon aikaa matkustamiseen, en viihdy lapsuuden kodissani, en jaksa vanhempiani useita päiviä putkeen jne. Mielummin olisin siis menemättä. 

Miksi siis menen? Koska miksi vanhempieni pitäisi kärsiä minun epäsosiaalisuudestani? He rakastavat minua ja haluavat tavata minut, lapsensa edes kerran vuodessa. He ovat olleet hyvät vanhemmat - vika on täysin minun luonteessani ja korvien välissä. En siis halua aiheuttaa heille tarpeetonta pahaa mieltä.

Aikuinen nyt vaan joutuu joskus tekemään asioita, jotka eivät niin hirveästi itseä 'hotsita'. 

Ja miten sukulaisten tapaaminen liittyy arvoihin? Arvot ovat jotain hieman 'suurempaa' kuin se, menenkö sukulaisiin...

Me vastaajat olemme varmaan hyvinkin erilaisista suvuista. Ap mainitsee sukujuhlat ja henkisen kärsimyksen tuottamisen. Minulle sukujuhlat ja henkisen kärsimyksen tuottaminen toiselle ovat yhtä kaukana toisistaan kuin itä lännestä. Jos tietäisin, että joku sukulaiseni kokee henkistä kärsimystä osallistuessaan järjestämiini sukujuhliin, en todellakaan loukkaantuisi, jos hän jäisi juhlista pois. Loukkaantuisin ennemminkin siitä, että hän vastentahtoisesti tulisi kärsimään juhliini. Mutta meidän suvussa nyt ei ole ollut tapanakaan, että sukujuhlissa ketään lytättäisiin, nolattaisiin tai aiheutettaisiin muutenkaan henkistä kärsimystä. Jopa ihan niinkin yksinkertaisessa asiassa kuin tarjottava ruoka pyrin ottamaan jokaisen kutsutun toiveet huomioon. Jos joku ei syö mitään muuta kuin perunaa ja silliä, niin hänelle varmasti löytyy juhlapöydästä perunaa ja silliä. Eikä vain yhtä lajia perunaa ja silliä vaan useita. Meidän suvussa on hiljaisia ja puheliaita, introverttejä ja ekstroverttäjä, nuoria ja vanhoja, köyhiä ja varakkaita, ihmisiä laidasta laitaan. Eikä kenenkään tarvitse esittää olevansa mitään muuta kuin on. Ja jos joku ei halua tulla (olipa syy mikä tahansa), niin sitten hän ei vaan tule eikä siitä ole palkokasveja kenenkään nenässä. Ei edes isomummun nenässä.

Vierailija kirjoitti:

Aikuinen nyt vaan joutuu joskus tekemään asioita, jotka eivät niin hirveästi itseä 'hotsita'. 

Ja miten sukulaisten tapaaminen liittyy arvoihin? Arvot ovat jotain hieman 'suurempaa' kuin se, menenkö sukulaisiin...

Autenttiseen elämään liittyvä suurin yksittäinen oivallus on juuri se, että aikuisen elämässä ei loppujen lopuksi ole pakko tehdä juuri mitään. Jopa ne kuuluisat verot voi jättää maksamatta, jos hyväksyy mieluumin verojen pakoiluun liittyvät lukuisat hankaluudet, haitat ja seuraukset.

En voi mitään sille, että minusta tuollaiset "Aikuinen nyt vain joutuu..." -tyyppiset valitukset ovat marttyyrimäistä uhripuhetta. Oma tilanne esitetään ikään kuin väistämättömänä asiana, johon ei voida vaikuttaa ja johon ei liity mitään henkilökohtaista vapautta tai vastuuta. Sellaisen taakse on helppo mennä silloinkin, kun oikeasti haluasi elämältä jotakin muuta: "Aikuisen nyt on vain pakko sietää huonoa ja epätyydyttävää työtä", "Aikuisuuteen nyt vain kuuluu se, että hankitaan lapsia", "Aikuisen elämässä nyt vain välillä joutuu luopumaan unelmistaan".

Sukulaisten tapaaminen liittyy puolestaan arvoihin hyvin monella tapaa, niin kuin kaikki muukin ihmisen toiminnassa. -ap

Ei ole marttyyriutta se, jos toteaa, että joskus on tehtävä asioita, jotka eivät niin kovin itseä huvittaisi. Se on fakta - tai kerropa esimerkki ihmisestä, joka toimii vain ja ainoastaan omien halujensa mukaan.

Juu, ei minuakaan huvittaisi maksaa veroja tai laskuja, mutta en myöskään halua olla rikollinen. Ei ole mahdollista elää niin, etteikö joskus tarvitsisi tehdä asioita vasten tahtoaan. Ja edelleenkin - arvot ovat jotain 'suurempaa' kuin sukulaisten tapaaminen tai verojen maksu. Sekoitat halut/arvot/moraalin/jne aika tehokkaasti. Mihin sijoitat vastuun?!

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Aikuinen nyt vaan joutuu joskus tekemään asioita, jotka eivät niin hirveästi itseä 'hotsita'. 

Ja miten sukulaisten tapaaminen liittyy arvoihin? Arvot ovat jotain hieman 'suurempaa' kuin se, menenkö sukulaisiin...

 

Autenttiseen elämään liittyvä suurin yksittäinen oivallus on juuri se, että aikuisen elämässä ei loppujen lopuksi ole pakko tehdä juuri mitään. Jopa ne kuuluisat verot voi jättää maksamatta, jos hyväksyy mieluumin verojen pakoiluun liittyvät lukuisat hankaluudet, haitat ja seuraukset.

 

En voi mitään sille, että minusta tuollaiset "Aikuinen nyt vain joutuu..." -tyyppiset valitukset ovat marttyyrimäistä uhripuhetta. Oma tilanne esitetään ikään kuin väistämättömänä asiana, johon ei voida vaikuttaa ja johon ei liity mitään henkilökohtaista vapautta tai vastuuta. Sellaisen taakse on helppo mennä silloinkin, kun oikeasti haluasi elämältä jotakin muuta: "Aikuisen nyt on vain pakko sietää huonoa ja epätyydyttävää työtä", "Aikuisuuteen nyt vain kuuluu se, että hankitaan lapsia", "Aikuisen elämässä nyt vain välillä joutuu luopumaan unelmistaan".

Sukulaisten tapaaminen liittyy puolestaan arvoihin hyvin monella tapaa, niin kuin kaikki muukin ihmisen toiminnassa. -ap

Minusta taas kyse on nimenomaan siitä vastuusta tekemistään valinnoista. En siis ole tuo, jolle kommentoit, vaan se lihaakin syövä mieluiten kasvisruokaa syövä yrittäjä-yksinhuoltajaäiti. Mulle yksi tärkeä arvo on tehdä työtä, jolla elätän itseni ja lapseni. Tämä arvoni sisältää myös sen, että työ ei ole aina kivaa, aamulla väsyttää, asiakkaat ovat välillä ihan perseestä jne. Tottakai mulla olisi vapaus lopettaa yritystoimintani ja ryhtyä elämään vaikka elämäntapaintiaanina, mutta SE olisi arvojeni vastaista. Minusta yksi aikuisuuden perusolemus on, että elämä ei ole aina kivamukavaa vaan välillä on tehtävä sellaisiakin asioita, jotka mieluummin jättäisi tekemättä. 

Vierailija kirjoitti:

Juu, ei minuakaan huvittaisi maksaa veroja tai laskuja, mutta en myöskään halua olla rikollinen. Ei ole mahdollista elää niin, etteikö joskus tarvitsisi tehdä asioita vasten tahtoaan.

Saat kuitenkin vapaasti päättää, otatko vastaan verojen maksamisen ja sen seuraukset vai verojen maksamatta jättämisen ja sen seurukset. Elämme epätäydellisessä maailmassa, jossa joudumme tekemään valintoja huonojen vaihtoehtojen väliltä. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettemme voisi noita valintoja tehdä. Itse asiassa saamme tehdä tällaisia valintoja koko ajan.

Hankalassakin paikassa valinta kannattaa tehdä omien arvojen perusteella: sen perusteella, mitä pitää hyvänä, oikeana ja tärkeänä. Se johtaa onnellisuuteen paljon todennäköisemmin kuin valinta sen perusteella, mitä muiden mielestä pitäisi tehdä.

Mitä muuten tarkoitat sillä, että arvot ovat jotakin suurempaa kuin se, käykö katsomassa vanhempiaan vai ei? -ap

Vierailija kirjoitti:

 Mulle yksi tärkeä arvo on tehdä työtä, jolla elätän itseni ja lapseni. Tämä arvoni sisältää myös sen, että työ ei ole aina kivaa, aamulla väsyttää, asiakkaat ovat välillä ihan perseestä jne. Tottakai mulla olisi vapaus lopettaa yritystoimintani ja ryhtyä elämään vaikka elämäntapaintiaanina, mutta SE olisi arvojeni vastaista.

Täsmälleen näin. Olet täysin oikeassa. -ap

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan siksi, että eri yhteisöissä on erilaisia kohteliaita tapoja osoittaa, että välittää muista ja arvostaa heitä. Suvun tlaisuudet ovat myös eräänlaista perinteen siirtämistä eteenpäin.

Tämä kertoo, miksi sukujuhlia ylipäätää järjestetään, mutta ei, miksi jotkut osallistuvat niihin arvojensa vastaisesti. -ap

Mitä ne arvot sitten on, jos läheisten muistaminen/kunnioittaminen ei kuulu niihin? Kuulostaa kovin hedonistiselta.

Sillä ei ole merkitystä tämän keskustelun kannalta. Ne voivat olla mitä tahansa. Oleellista on, että sukujuhliin osallistuminen on syystä tai toisesta arvojen vastaista. Mikä saa ihmisen taipumaan? -ap

No onhan nimenomaan merkitystä, on vaikea osallistua keskusteluun jos ei voi kertoa mikä siinä osallistumisessa on niin omien arvojen vastaista? Ihminen on kuitenkin perusluonteeltaan altruistinen ja se altruismi kohdistuu erityisesti omaa sukua kohtaan.

 

Jos keskustelulla tarkoitat yritystä argumentoida, miksi kyseiset arvot ovat vääriä ja huonoja ja miksi suvun tilaisuuksissa käyminen on tärkeämpää, olet tietysti oikeassa. Mutta tämä ei ole sellainen keskustelu. Tässä aiheena on, miksi jotkut ihmiset osoittavat huomattavaa kykyä epäautenttiseen eli omien arvojensa vastaiseen toimintaan.

 

Miksi jotkut menevät sukujuhliin, vaikka eivät millään haluasi?

Miksi jotkut suostuvat jälleen ylitöihin, vaikka heille olisi tärkeämpää olla kotona perheensä kanssa?

Minkä vuoksi jotkut suostuvat hankkimaan lapsia, vaikka he sisimmässään tietävät, että olisivat mieluummin lapsettomia?

Miksi jotkut hakevat vuosi toisensa jälkeen lääkikseen, vaikka he todellisuudessa haluaisivat ohjata dokumenttielokuvia? -ap

ihminen ei ajattele järjellään! Menee tunteiden ja mielihalujen mukaan ja mokailee elämässään! Ihminen ei ole kone. Ajattelee myös muuta kuin omaa napaansa ja jokahetkisiä mielihaluja: haluaa pitää yllä laumaansa eli ihminen on laumaeläin. Joko riittää?

On minullekin arvo jotain paljon suurempaa kuin se, huvittaako mua tehdä jotain. Arvot on koko elämän perustoja, mieliteot taas ovat hetkellisiä. Toki arvotkin muuttuvat elämänkokemuksen myötä, mutta eivät yhtä nopeasti ja edestakaisin kuin mieliteot.