Vähän erilainen riita siivoamisesta: miten ratkaisisit tämän?
Olen itsenäinen ja äkkiväärä ihminen, enkä ole salaillut tätä asiaa koskaan keneltäkään.
Ennen kuin muutin yhteen avokkini kanssa, tein selväksi, kuinka paljon kotitöitä olen valmis tekemään ja mikä on sellainen siisteystaso, jota olen valmis pitämään yllä. Avokki oli ollut monta kertaa luonani ja tiesi, etten ole sotkuinen ihmine. Olimme jopa siivonneet joskus yhdessä luonani, joten hän tiesi, miten tykkään asiat tehdä (nopeasti, tehokkaasti ja "riittävän hyvin").
Alkuun yhteisasuminen meni loistavasti, mutta noin vuoden jälkeen avokkini on alkanut huomautella siisteydestä ja siivoamisesta tavalla, jota on vaikea kutsua muuksi kuin nalkuttamiseksi. Sopimamme siisteystaso ei tunnukaan riittävän hänelle. Lisäksi siivoamisen tapa aiheuttaa eripuraa: hän haluaa ottaa käyttöön omasta lapsuudenkodistaan tutut viikonloppusiivoukset, jotta tulee "varmasti puhdasta".
Ymmärrän, että epäsiistissä kodissa asuminen ahdistaa. Minuakin ahdistaisi, jos koti ei täyttäisi siisteysvaatimuksiani. Emme kuitenkaan elä varsinaisesti likaisessa tai sotkuisessa kodissa, sen myöntäisi kuka tahansa ulkpuolinen. Asunto ei vain ole tarpeeksi siisti ja oikealla tavalla siivottu.
Minun mielestäni tilanne pitäisi ratkaista niin, että avokkini saa siivota viikonloppuisin lisää, jos sovittu siisteystaso ei riitä. Minä siivoan sen verran kuin mihin olen aikaisemmin sitoutunut. Avokkini mielestä minun pitäisi "joustaa" ja osallistua siivoamiseen yhtäläisesti.
Mikä olisi oikeudenmukainen ja toimiva ratkaisu tähän siisteysriitaan?
(Häivytin tästä sukupuolet, jottei sukupuoliasetelma vaikuttaisi vastauksiin.)
Kommentit (85)
Jotenkin ap kuulostaa k***päältä, joka on asunnon pahin likatahra.
Apn olis nyt korkea aika herätä siihen, että muutkaan asiat eivät pysy stabiileina vuosikymmenestä toiseen vaan on osattava neuvotella.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka usein teillä imuroidaan? Pestään lattiat? Pestään vessat? Paljonko pyykkiä viikossa? Onko tiskejä keittiön pöydällä? Mitä sotkua talossa on juuri tällä hetkellä? Onko tavaroita hujan hajan?
Meillä imuroidaan varmaan keskimäärin kerran viikossa niin, ettei näkyvää pölyä pääse kertyään. Parkettilattiat pestään ehkä kerran vuodessa. Pyykkiä pestään koneellinen päivässä tai kahdessa. Tiskipöydällä on äskeisen lounaan teon jäljiltä pannu likoamassa mutta työkalut ovat tiskikoneessa. Talossa ei ole mitään erityistä sotkua. Olemme siistejä ihmisiä, jotka laittavat tavarat paikoilleen käytön jälkeen. -ap
Vierailija kirjoitti:
Mä lähtisin selvittämään tätä määrittelemällä ensin että paljonko koko siivousmäärä teillä on viikossa. Sitten laskisin paljonko näiden tekemiseen menee aikaa yhteensä ja sitten jaetaan kahdelle työt.
Tämä ei ratkaise varsinaista ongelmaa eli sitä, mikä sen siivousmäärän tulisi olla. -ap
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin ap kuulostaa k***päältä, joka on asunnon pahin likatahra.
Älä nyt viitsi. Mä ainakin ymmärrän ap:ta. Puoliso olisi voinut rehdisti sanoa heti asiasta sovittaessa ettei oikeastaan ole tyytyväinen nykyiseen tapaan, eikä vaan hiljakseen ryhtyä nalkuttamaan siitä ajan kuluessa. Tai jos ei silloin tullut mieleen niin sanoa sitten myöhemmin suoraan että "oikeastaan, mun tekisi mieli tehdä näin ja näin, mitä mieltä olet?" Saman puhtaustason saa aikaan kyllä viikonpäivästä riippumatta, että yhtä hyvin tässä voi viikonloppusiivoojakin joustaa.
Mun mielestä jotkut asiat pitää olla siivottu oikein ja kunnolla, ei riitä vain että ne näyttää siistiltä.
Varsinkin puhtauteen liittyen: Wc- ja kylpyhuoneiden pesu, tiskaaminen, ruuanlaittoon liittyvät asiat, pyykkien pesussa se että tulee oikeasti puhdasta. Keittiön tasot täytyy olla puhtaat jne.
Nämä on ihan terveyskysymyksiäkin, joten kyllä näissä se siivoaminen pitää tehdä kunnolla eikä tehokkaan nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kompromissi: siivoatte vähän enemmän kuin tähän asti. Kummatkin annatte siis vähän periksi.
Avokkini haluaa, että siivoamme enemmän kuin tähän asti. Minä haluan, että siivoamme korkeintaan sen verran kuin yt siivoamme. Miten se, että siivoamme enemmän kun tähän asti, on kompromissi? -ap
siten, että ette siivoa niin paljon kuin avokki haluaa vaan vähemmän. kumpikin sopeutuu.
Eihän tällä ole mitään tekemistä oikeudenmukaisuuden kanssa. Yhtä hyvinhän minä voisin yhtäkkiä vaatia, ettei siivota ollenkaan. Sitten se nykyinen puoli tuntia päivässä olisi hyvinkin "reilu" kompromissi. Tai avokkini voisi vaatia, että joka päivä käytetään kolme tuntia siivoamiseen, ja sitten yksi tunti olisikin kompromissi.
Sitä, mikä on reilua ja järkevää, ei voi noin yksioikoisesti johtaa siitä, mitä ihmiset vaativat. -ap
Reilua ja järkevää parisuhteessa on, että kumpikin tuntee tulleensa reilusti kohdelluksi ja saaneensa tarpeensa kuulluksi. Sen vuoksi kompromisseja tehdään, ei siksi, että saataisiin aikaan joku absoluuttinen Oikea Taso esim. juuri siivoukseen. Eihän sellaista tietenkään ole olemassa.
Teillä neuvotellaan nyt, jotta kumpikin voisi tyytyä lopputulokseen ja jatkaa elämää yhdessä riidattomasti ja söpösti.
Jos kumpikaan ei anna yhtään periksi, homma kusee. Siitä on kyse, ei mistään ehdottomasta totuudesta siivouksen määrän suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin ap kuulostaa k***päältä, joka on asunnon pahin likatahra.
Älä nyt viitsi. Mä ainakin ymmärrän ap:ta. Puoliso olisi voinut rehdisti sanoa heti asiasta sovittaessa ettei oikeastaan ole tyytyväinen nykyiseen tapaan, eikä vaan hiljakseen ryhtyä nalkuttamaan siitä ajan kuluessa. Tai jos ei silloin tullut mieleen niin sanoa sitten myöhemmin suoraan että "oikeastaan, mun tekisi mieli tehdä näin ja näin, mitä mieltä olet?" Saman puhtaustason saa aikaan kyllä viikonpäivästä riippumatta, että yhtä hyvin tässä voi viikonloppusiivoojakin joustaa.
No mun mielestä voidaan olettaa, että ap:n kumppani on nalkuttaja, mutta se ei poista sitä, että ap itse on joustamaton besserwisser. Jos muutetaan yhteen 22 v, pitäisi tällöin omata pysyvä käsitys kaikesta ja kirjataan se ylös? Ap ei vaikuta neuvottelutaitoiselta eikä empaattiselta.
Vierailija kirjoitti:
Jos siisteystaso on normaalisiisti tuolla tehokkalla siivoamiselle mitä teet niin siinä tapauksessa viikonloppusiivous ei ole kovin suuri homma. Välillä toki tulee kaikkea ekstraa kaappien siivoamisesta ikkunoiden pesuun. Tehokkaassa siivoamisessa jää usein esim. lattiat moppaamatta tai kaapin ovet pyyhkimättä jotka kuitenkin joskus pitää siivota.
Suosittelen siis sinua tekemään yksin enemmän siivoamista esim- ennen viikoloppua tai sitten viikonloppuna niin että suururakoita ei tarvitsisi tehdä ja jos pitää siivota enemmän niin sitten vaan sovitte.
Minun mielestäni meillä pärjätään hyvin ilman jokaviikkousta suursiivousta niin, että päivittäisen siivoamisen ohessa tehdään aina jokin harvinaisempi tehtävä kuten se ikkunoiden pesu tai kaapinpäällisten pyyhintä. Kun menetellään näin, siisteystaso ei ole koskaan täydellinen mutta se on jatkuvasti hyvä, ja vältymme käytänössä kokonaan suursiivouksilta.
Avokileni suursiivoukset ovat ilmeisesti psykologisesti tärkeitä. Minulle kyllä sopii, että hän tekee enemmän kerralla viikonloppuisin ja minä sitten jaan oman osani arkipäiville. Taidankin ehdottaa tällaista. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä lähtisin selvittämään tätä määrittelemällä ensin että paljonko koko siivousmäärä teillä on viikossa. Sitten laskisin paljonko näiden tekemiseen menee aikaa yhteensä ja sitten jaetaan kahdelle työt.
Tämä ei ratkaise varsinaista ongelmaa eli sitä, mikä sen siivousmäärän tulisi olla. -ap
Oikeastaan ratkaisee, koska määrittelyä ei voi tehdä jos te ette keskenään sovi sen siisteyden tasoa. Esim. lattioiden puhtaanapito: imuroidaan kerta viikkoon (15min) vai imurointi 2krt viikko + lattioiden moppaus 1krt vko (15min+15min+20min).
Teidän on päästävä kompromissiin ja kun tehtävistä asioista on sovittu ja ne tehdään sovitusti, niin nalkutukselle ei ole varaa.
Niitä perusteellisemmin, mutta harvemmin tehtäviä siivousjuttuja kuitenkin täytyy tehdä ja jos ne jätetään tekemättä niin se kostautuu myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Avokileni suursiivoukset ovat ilmeisesti psykologisesti tärkeitä. Minulle kyllä sopii, että hän tekee enemmän kerralla viikonloppuisin ja minä sitten jaan oman osani arkipäiville. Taidankin ehdottaa tällaista. -ap
Tämä kuulostaa hyvältä ja reilulta idealta!
Vierailija kirjoitti:
Niitä perusteellisemmin, mutta harvemmin tehtäviä siivousjuttuja kuitenkin täytyy tehdä ja jos ne jätetään tekemättä niin se kostautuu myöhemmin.
Tästä olen ihan samaa mieltä. Minusta vain näitä kannattaa tehdä tipoitellen päivittäisen siivouksen yhteydessä, ei kaikkia kerralla viikonloppuisin, kun saisi nauttia vapaa-ajasta. Esimerkiksi ikkunat pesee meillä hyvinkin 30 minuutissa, ja sillä aikaa toinen meistä saa kyllä kämpän muuten hyvään kuosiin. -ap
Jos olet mies, niin sinun kuuluu sopeutua puolison siisteystasoon.
ps. nalkutus ei tapa
t.mies
Ap, vähän enemmän tiimihenkeä nyt. Erillään tekeminen erottaa ja yhdessä tekeminen vahvistaa, älä unohda sitä.
Toiselle tärkeiden asioiden tukeminen vahvistaa parisuhdetta ja henkilö kokee itsensä tärkeäksi.
En tarkoita vaan siivoamista, vaan mitä luen rivien välistä.
Vierailija kirjoitti:
Teidän on päästävä kompromissiin ja kun tehtävistä asioista on sovittu ja ne tehdään sovitusti, niin nalkutukselle ei ole varaa.
Nähdäkseni kompromissin vähimmäisehto on se, että kumpikin saa jotakin. Se, että vain toinen saa jotakin mutta ei niin paljon kuin halusi, ei ole mikään kompromissi.
Siitä olen ihan samaa mieltä, että kun asiat on kerran sovittu, ne myös tehdään. Siksi en suostukaan mihinkään, mihin en ole todella valmis sitoutumaan. -ap
Meillä on asia ratkaistu niin, että se siivoaa, jolle se siisteystaso on tärkeämpi. Toinen tekee sitten muita kotihommmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka usein teillä imuroidaan? Pestään lattiat? Pestään vessat? Paljonko pyykkiä viikossa? Onko tiskejä keittiön pöydällä? Mitä sotkua talossa on juuri tällä hetkellä? Onko tavaroita hujan hajan?
Meillä imuroidaan varmaan keskimäärin kerran viikossa niin, ettei näkyvää pölyä pääse kertyään. Parkettilattiat pestään ehkä kerran vuodessa. Pyykkiä pestään koneellinen päivässä tai kahdessa. Tiskipöydällä on äskeisen lounaan teon jäljiltä pannu likoamassa mutta työkalut ovat tiskikoneessa. Talossa ei ole mitään erityistä sotkua. Olemme siistejä ihmisiä, jotka laittavat tavarat paikoilleen käytön jälkeen. -ap
Lattian pesu kerran vuodessa? No, sitä minunkin mielestä voi lisätä. Vessa, suihkutilat pitää ainakin kerran viikossa saada puhtaaksi. Pölyt pyyhkiä ainakin kerran viikossa.
Jos toisen mielestä koti tuntuu sotkuiselta, niin se on hänen mielestä sotkuinen. Esimerkiksi, minun puoliso ei katso ikkunoiden pesun olevan tarpeellinen. Mutta koska se on minulle tärkeä, hän auttaa. Niin kuin minä autan hänta kun hän pyytää. Yhdessä asutaan, ja se tuntuisi todella pahalta jos toinen määrää kodin siiteystasosta yksipuolisesti. Molemmat tulevat vastaan, niin hyvää tulee. Esimerkiksi jos puoliso haluaa tehdä sen viikkossiivouksen, niin voisit vaikka viedä matot ulos, niin että hän saa imuroitua ja mopattua lattiat. Tai mikä sinulta tuntuisi hyvältä. Loppujen lopuksi kahden ihmisen huushollissa, ei ole paljon siivoamista, ja kun teet pienen osan, niin se on nopeasti tehty. Mitä se puoliso haluaa viikkosiivouksella tehdä? Ota sieltä jonkun jutun jonka voit tehdä, ja sovi rauhassa asiasta. Siinä voitat enemmän kuin jääräpäisesti pitämään kiinni sinun tasosta.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on asia ratkaistu niin, että se siivoaa, jolle se siisteystaso on tärkeämpi. Toinen tekee sitten muita kotihommmia.
Tämä olisi minunkin mielestäni kaikkein oikeudenmukaisin ratkaisu. Miten teillä se, jolla on korkeammat siisteysodotukset, suhtautui tähän asiaan? Vaadittiinko neuvottelua vai oliko molemmille heti selvää, että omien siivousihanteiden maksattaminen toisella ei ole reilua? -ap
Vierailija kirjoitti:
Mitä se puoliso haluaa viikkosiivouksella tehdä? Ota sieltä jonkun jutun jonka voit tehdä, ja sovi rauhassa asiasta. Siinä voitat enemmän kuin jääräpäisesti pitämään kiinni sinun tasosta.
Ihan hyvä käytännön vinkki, mutta eikö tuo viestissä 30 ehdottamani järjestely olisi reilumpi (nimenomaan avokkini kannalta)? Tuossahan on se mahdollisuus, että minä vain katoan pariksi tunnuksi järjestelemään laatikoita (josta nautin), kun avokkini hikoilee kontatessaan lattialistoja myöden.
Voisihan tätäkin kyllä ehdottaa.
Ihan hyviä vinkkejähän tästä ketjusta on saanut! -ap