Tunteiden käsittely vs. patoaminen tms.

Ei kai sitä oikeasti tiedä kukaan.

Jollekin ihmiselle  jatkuva menneiden tonkiminen kai tekeekin hyvää, toinen ei näe mitään järkeä siinä, että kipupisteitä kaivellaan uudestaan ja uudestaan.

Itse kannatan sitä, että ajatukset kohdistetaan tulevaisuuteen, mutta samalla pyritään muuttamaan omaa ajattelua.

Ei sitä voi tietää. Ja itse asiassa, minulle tulee usein mieleen, että kun puhutaan tunteiden käsittelystä, niin siellä pohjana on kuitenkin sellainen ajatus, että täydellinen ihminen ei niin kovasti tuntisi mitään. Olisi jollain lailla ns. niiden tunteiden yläpuolella.

Minulle on mysteeri, miten esimerkiksi suurta surua ja kohtuutonta menetystä voi käsitellä. Miten käsitellä lopullisuutta, jota ihmismieli ei voi ymmärtää. Enemmän kai sitä täytyy vaan sietää, pitää itsensä hengissä kunnes mieli on päässyt vähän toipumaan.

Tämä on minusta tosi kummallista. Tai ehkä meitä ihmisiä on erilaisia, ehkä on ihmistyyppi jolle tuo omien tunteiden hyväksyminen/kieltäminen ja sen seuraukset on ilmiselviä ja ihmettelevät miksei joku muka tajua sitä. Ja ehkä on toisenlainen ihmistyyppi, jolle tunneasiat ei näyttäydy samalla tavalla eikä tuollainen ohje ole meille relevantti.

Niin, ei tuo ole selvää psykiatreillekaan. Osa esimerkiksi on sitä mieltä, että kriisiavusta on enemmän haittaa kun hyötyä - siis siitä, että ihmisiä kannustetaan puhumaan kokemuksistaan ja tunteistaan perinpohjin.

Ja toisten mielestä se taas on tärkeä osa toipumista.

Kai se on kultainen keskitie tässäkin. Että sallii itselleen vihan ja surun tunteet, miettii niiden syitä ja tapahtuneen vaikutuksia itselle  - mutta sitten vaikkapa viikon päästä toteaa itselleen, että se oli siinä, voisinko yrittää antaa anteeksi ja keskittyä jatkossa enemmän johonkin myönteiseen. Sanoin viikko, mutta totta kai se on jokaisen itse määriteltävä tapauskohtaisesti, miten runsaasti pohtii asioita. Kunhan edes jossain vaiheessa KYSYY itseltään, onko tästä vatuloinnista tässä vaiheessa minulle enemmän haittaa kuin hyötyä. Voinko paremmin miettiessäni tätä vai jos miettisin jotain muuta?

Minulla ei ainakaan mee niin että ns tonkisin menneitä vaan ne menneet tunkee pyytämättä ja kysymättä elämään vaik muuta ei haluu kuin olla tonkimatta. Tulee kamala olo, sen sijaan että koettais keksiä jotain muuta ajattelemista tai menis lenkille tai vetäis suklaata tai jotain vahvempaa kemikaalia, on ollu pakko opetella sietämään pahaa oloa ja antaa sen olla päällä ilman et tavallaan menee mukaan. Eli hyväksyy et nyt on kauhea olo. Sitten kun se käy oikein pahaksi helpotus on ovella, siihen pitää sukeltaa ja yhtäkkii tulee se läpimurto. Tää on helvetin rankkaa ja raskasta ja vaatii uskoa, mutta tällä lailla olen päässy eroon isosta ladtista traumoja. Dont try this at home

Osalla ihmisiä on tunteminen kielletty lapsuudenkodissa lähes kokonaan, toiset ovat saaneet vapaasti tuntea ja heitä on opastettu ja autettu pärjäämään tunteiden kanssa. Jos tunnetta ei saa tuntea, patoutunut tunne näkyy aina tukalana olona, sen energia ei katoa mihinkään. Myös tukahdutettu ilo tuntuu tukalana olona. Jos kaikki tunteet on kielletty, seurauksena on 24/7 tuskainen olo. Nimimerkillä been there done that ja se on helvetti.

Ne ihmiset jotka eivät osaa käsitellä tunteitaan ei välttämättä tunnista tunteitaan eikä osaa antaa niille nimiä, vaan ne on jotain omituista pahaa oloa tai hyvää oloa. Sitä oloa saattaa sitten haluta mennä karkuun (vaikka vetää kännit tai uppoutua töihin), esimerkiksi jos suru todella suuri niin ei uskalla surra kunnolla. Ei välttämättä usko olevansa tarpeeksi vahva hyppäämään siihen tunteeseen ja luottaa siihen, että siitä selviää vaikka sattuu kuinka paljon jonkun aikaa.

Ei tunteita tarvitse mitenkään erikseen "käsitellä". Riittää, kun osaa nimetä tunteen ("Nyt kyllä vituttaa aivan jumalattomasti!"), tajuta, että tunne on minuudesta erillinen asia ("Mieleni tuotti nyt ilokseni tällaisen kivan vitutuksen. Kiitti, mieli!") ja antaa sen sitten laantua omia aikojaan ("Nyt vituttaa mutta huomenna ei enää. Tuossa se vitutus lipuu kuin pilvi. Moi moi, pilvi.")

Tunteiden käsittely/läpikäynti/hyväksyminen:

Otat sinulle tulevat tunteet vastaan sellaisina kuin ne ovat. Tähän tarvitaan myös tunteiden tunnistamista ja tunneälyä. Esim. jokin tilanne (sanotaan nyt vaikka torjutuksi tuleminen) aiheuttaa sinulle voimakasta häpeää. Tunnet ehkä poskiasi kuumottavan, hirveän häpeäaallon vellovan pitkin vartaloasi, tai sitten saatat olla tuntematta lähes mitään, sillä häpeä on niin voimakas.

Käsitelläksesi tunnettasi sinun täytyy hoksata, että torjutuksi tuleminen voi tuottaa häpeää, ja siitä saattaa olla kyse myös sinun kohdallasi. Se on tunneälyä.

Mietit miltä tunne tuntui kehossasi ja mitä se sinulle aiheutti. Tunnet tunteen kokonaan, ja se menee ajan kanssa pois, eikä jätä jälkeensä mitään ikävää, kuten epämääräistä ahdistusta, koska et noteerannut häpeän tunnetta. Tunteen tunteminen ja sen pohtiminen on siis läpikäymistä. Läpikäyminen voi olla myös tiedon etsimistä: mitä häpeä on, mitä se voi saada aikaan, miksi minä tunsin häpeää, onko itsetuntoni tarpeeksi hyvä.

Läpikäynnin jälkeen tulee hyväksyntä, joka tarkoittaa että ymmärrät mitä tunnetta tunsit ja miksi, ja hyväksyt sen. Hyväksyminen tarkoittaa ymmärtämistä ja sitä, että kestät tunteen ja osasit käsitellä sen. Se oli ja meni, ja sillä selvä.

Nyt tunne on käyty läpi, ja sinulla voi olla ns. puhtaampi tai vapaampi olo.

Tunteiden patoaminen/kieltäminen:

Tunteiden patoaminen ja kieltäminen tarkoittaa huomiotta jääneiden käsittelemättömien tunteiden kerryttämistä itseensä, ja ne voivat aiheuttaa mm. ärsytystä, vihaa, häpeää, raivoa ja masennusta. Koska henkilö ei usein edes tiedä näistä patoutuneista tunteistaan, voi hän olla ihmeissään niiden aiheuttaessa lisää edellämainittuja tunteita, joista voi seurata lisää tunteiden kieltämistä, ja negatiivinen elämää häiritsevä tunnekierre on valmis, ja voi joskus yrittää purkautua esim. väkivaltana.

Tässä tapauksessa henkilön tullessa juurikin vaikka torjutuksi, aiheuttaa se hänelle yhtälailla häpeää. Henkilö voi olla tuntematta mitään, tai hänelle voi esim. tulla tarve todistella sitä, että ei torjutuksi tuleminen häntä haittaa. Tässä voi olla kyseessä jokin puolustuskeino, sillä henkilö ei halua tuntea häpeää, sillä se tuntuu niin inhottavalta.

Henkilö siis kieltää tunteneensa häpeää, mutta tuntematta jäänyt tunne jää vaikuttamaan hänen alitajuntaansa tai miksi sitä nyt haluaa sanoa. Henkilö kuitenkin torjuu sen tietoisuudestaan, mutta voi silti itsekin ihmetellä reagoidessaan jollain tapaa kummallisen voimakkaasti seuraavassa tilanteessa, mikä tuottaa uudelleen häpeää tai mikä muistuttaa edellisestä tilanteesta. Tästä seuraa se, että henkilön reaktiot voivat olla liioiteltuja ja voi olla mm. ahdistusta.

Kun näitä padottuja ja kiellettyjä tunteita kertyy liikaa, ihminen menettää hyvinvointinsa tasapainon jolloin voi puhjeta sairauksia tms ikävää.

Siinä nyt jotain, mutta tunteista puhuttaessa on vähän vaikea kertoa konkreettisesti, kun puhutaan mielen jutuista :) Tunteiden käsittelemiseen liittyy voimakkaasti myös itsetuntemus ja itsetunto, omat käsittelykeinot ja opitut tavat!

Vierailija kirjoitti:

Ne ihmiset jotka eivät osaa käsitellä tunteitaan ei välttämättä tunnista tunteitaan eikä osaa antaa niille nimiä, vaan ne on jotain omituista pahaa oloa tai hyvää oloa. Sitä oloa saattaa sitten haluta mennä karkuun (vaikka vetää kännit tai uppoutua töihin), esimerkiksi jos suru todella suuri niin ei uskalla surra kunnolla. Ei välttämättä usko olevansa tarpeeksi vahva hyppäämään siihen tunteeseen ja luottaa siihen, että siitä selviää vaikka sattuu kuinka paljon jonkun aikaa.

Kyllä, minunkin mielestäni on kyse nimenomaan tunteiden sanoittamisesta ja sen käsittelystä, mistä mikäkin tunne oikeastaan tulee, miksi juuri silloin ja mitä sille voi tehdä. Joskus on vaikea myöntää joitain asioita kaikessa hiljaisuudessa itselleenkään, esimerkiksi jos on tullut petetyksi ja jätetyksi. Tyypillinen tälläkin palstalla näkyvä projektio on sen toisen naisen syyttäminen kaikesta pahasta, vaikka oma kumppani on tehnyt väärin. Tunteiden käsittely vaatii raakaa älyä. Ei se ole mitään tunnemyrskyssä vellaamista vaan analyyttista ja pitkäjänteistä hommaa.

Silloin kun tunne-elämä on typistetty ei välttämättä edes tiedä että vituttaa. Oikeastaan se menee niin että mikään asia ei tunnu ikinä miltään kun täysi torjunta on päällä yksityiskohdista, mutta silti on päällä koko ajan tauoton paha olo. Jo pelkästään tunteen tunnistsminen voi olla tosi vaikeaa. Jos multa olis nuorena joku kysynyt että pelkäätkö, olisin ollu ihmeissäni että no en. Nyt tiedän että pelko on mun perusolotila. Asian kans on silti sata kertaa helpompi elää kun sen tiedostaa.

Up

Suurimmalla osalla ihmisistä on varmasti joskus käynyt niin että kaveri tai sukulainen kokee jonkun menetyksen. Silloin joutuu typistään omaa ilmaisuaan rajusti. Ei kukaan puhu surevalle omista asioistaan tai aiheuta konfliktia tai myöskään iloitse. Nyt mieti että tämä mielentila on sun lapsuus ja sitä kestää 18 vuotta masentuneiden ja stressaantuneiden vanhempien kanssa. Sit voi miettiä että onko ihan täysin reilu vertaus laittaa lopputulos samalle viivalle tasapainoisessa perheessä eläneen kanssa.

Mulle ainakin tunteiden käsittely ei aina vaadi esimerkiksi puhumista. Saatan haluta olla paljon omissa oloissani raskaita asioita koettuani, koska tarvitsen jotenkin tilaa niille. Saan tunteet tunnettua ja sanoitettua esimerkiksi kuuntelemalla musiikkia, jonka sanat ja sävelet tuntuvat koskettavan ja toistavan tai muistuttavan sitä, mitä itse koen. Myös voin haluta laulaa ja soittaa niitä kappaleita. Joskus olen maannut, ajatellut ja nähnyt "kuvia" ajatuksissani, joista löydän symboleita kokemuksilleni ja tunteilleni. En ole kumminkaan toteuttanut niitä taiteeksi. Monet ihmiset varmaan harjoittaa tällaista "itseterapiaa", ainakin sellaiset, jotka ei ole kovin sosiaalisia ja luottavaisia luonteeltaan niin, että puhuminen olisi se paras vaihtoehto. Mä käyn nyt terapiassa, jossa olisi tarkoitus purkaa lukkiutuneet tunteet, mutta tutustumista kestää ennen kuin voin uskaltautua tuntemaan siellä...

Joskus mun lapsi esimerkiksi raivostuu, ja autan sitä sillä tavalla että annan raivota turvallisesti. Sit voidaan puhua siitä, että mikä oli aiheuttanut esimerkiksi pettymyksen tunteen, mistä tuli se suuttumus...

Niin ja otaksun että tunteet on tullut käsiteltyä silloin, jos se kyseisiä tunteita nostattava musiikki ei enää kiinnosta eikä herätä mitään :) En ole mitenkään hyvä tunteidenkäsittelijä tai tiedä siitä paljon, mut jaoin omaa kokemustani. -14

Tutkimuksissahan on todettu, että ihmiset on erilaisia tässäkin asiassa. Esimerkiksi käy hyvin psykologinen kriisiapu onnettomuuksien jälkeen. Olen lukenut tutkimusraportin, jossa ensin kyseltiin ihmisten asenteita tällaisen avun tarpeellisuuteen omalla kohdallaan, sitten osa ihmisistä sai kriisiapua ja osa ei. Tulos oli, että ne jotka alun perin itse kokivat, että eivät kaipaa kriisiapua, eivät mitenkään hyötyneet siitä, päinvastoin, se hidasti toipumista verrattuna niihin apua kaipaamattomiin jotka apua eivät myöskään ottaneet vastaan. Kun taas ne ihmiset, jotka kokivat itse tarvetta puhua ammattilaisen kanssa, jotka halusivat psykologista kriisiapua, hyötyivät avusta verrattuna tilanteeseen jossa ei apua saa.

Minusta tässä on lohdullista se, että meillä ihmisillä selvästikin on toimiva vaisto siitä, mikä tapa juuri itselle sopii. Eikä ole mitään tarvetta leimata erilaisten ihmisten erilaisia tapoja suhtautua tunteisiin vääriksi tai kehittymättömiksi. Eri ihmisillä vaan ihan oikeasti toimii erilaiset tavat.

Itse en muuten yleensä käsittele jälkeenpäin ikinä mitään tunteita. Tunnen ne täysillä läpi kun ne tulee, mutta en mieti miksi niitä tuli, enkä myöskään yritä nopeuttaa niiden poistumista tai saada niitä jäämään (jos miellyttäviä tunteita). Ne tulevat ja menevät kuin pilvet taivaalla joka on minun mieleni, jättämättä jälkiä... Tämä on minun tapani ja toiminut mainiosti yli 40 vuotta minulla, mutta ei varmasti toimisi kaikilla.

"Tunteista on hyvä opetella puhumaan. Puhumalla niistä ja ajatuksista äänen läheiselle, asiat järjestyvät usein myös omassa mielessä. Joskus omat voimakkaat tunteet tai ajatukset voivat olla ahdistavia, pelottavia, hämmentäviä, aggressiivisia tai ne pyörivät mielessä koko ajan. Silloin on erityisen tärkeää keskustella niistä lähiaikuisen, kouluterveydenhoitajan tai omalääkärin kanssa.

Tunne on aina tunne ja sen lisäksi on myös järki ja tahto. Järkeä käyttämällä keksii varmasti hyviä tapoja käsitellä tunteita. Esimerkiksi väkivalta ja päihteiden käyttö eivät ole järkeviä tapoja tunteiden purkamiseen. Viina turruttaa tunteita hetkellisesti, mutta humalan mentyä, fiilikset ovat entistä huonommat. Väkivaltaan ja päihteisiin turvautuminen aiheuttavat vaikeuksia lisää."http://www.vaestoliitto.fi/nuoret/mina-ja-muut/tunteet/tunteiden-hallinta/

Minusta tunteita ja niihin jotavia asioita voi oppia järestämään ilman puhumistakin.

Se mikä kenellekin on rakentavin/paras tapa käsitellä ja hallita tunteita mielestäni hiukan vaihtelee mutta en pitäisi hyvänä keinona väkivaltaa tai päihteitä kenellekään.

Kiitos näistä! En vieläkään tiedä miten itse toimin, olenko suht ok vai niin jumittunut etten edes huomaa. Mutta yritän tarkkailla itseäni. T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Kiitos näistä! En vieläkään tiedä miten itse toimin, olenko suht ok vai niin jumittunut etten edes huomaa. Mutta yritän tarkkailla itseäni. T. Ap

Onko sulla paha olla "ilman syytä". Siitä sen tietää. Jos sulle tapahtuu paha asia ja koet pahaa oloa, et tukahduta tunteitasi, on normaalia tuntea ikäviä tunteita kun tapahtuu ikäviä asioita. Jos sulle tapahtuu paha asia mutta et tunne mitään, todennäköisesti tukahduta. Jos "kaikki on hyvin" mutta silti on kamala olo etkä tiedä miksi, niin tuo tukahduttamista.

Ainakin seksuaalisuuden kontekstissa miehen tunteiden purkaminen on hyvin vaikea taitolaji. Naiset eivät pidä miehen kyynelistä, siitä että mies tulee toimeen lasten kanssa tai liian hellästä ja kunnioittavasta käsittelystä. Moni nainen haluaisi miehen olevan eräänlainen guilty pleasure; örisevä karski örkki, joka ei voi vastustaa naisen lihaa.

Naisella taas on todella helppoa tuossa asiassa, koska voi näyttää niin haavoittuvaiselta ja herkältä kuin haluaa ja sanoa ihan miten hassuja asioita tahansa, koska naisen tekemänä se nyt vain on kaunista aivan kuten lasten ja eläinpentujen hassuttelut.

-Mies 29v + 1v-