Lue keskustelun säännöt.
Kaverini luopuu rakkaasta lemmikistään "perheenperustamisen" vuoksi?!
26.10.2015 |
Kaverini plussasi tuossa 3kk sitten ja nyt etsitään facessa koiralle (corgi, 11v) uutta kotia. Elämäntilanne on kuulemma niiiiiiin haastava, ettei koiralle löydy aikaa. Kysyi minultakin, ilmaiseksi olisi antanut. Piikille vie marraskuun lopulla jos uutta kotia ei löydy siihen mennessä. Huhhuh! Olen pöyristynyt. Otan koiran jos kukaan muu ei ota. Tutuille terkkuja...
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli moinen kaveri. Eka lapsi syntyi, otti koiran, elämä sujui ongelmitta monta vuotta.
Sitten toinen lapsi ilmoitteli tulostaan ja paniikki iski. Hän ei pärjää kahden lapsen ja koiran kanssa. Koirasta on päästävä, nyt! Onneksi hyvä koti löytyi.Toinen lapsi oli yksi, kun katumus koiran perään vaivasi. Lapset tarvitsevat eläimen seurakseen, pakko hankkia uusi koira.
Sellainen tuli ja seuraava lapsi. Sitten se panikoiminen taas alkoi. Koirasta on päästävä, mutta ota sä, niin lapset pääsee rapsuttelemaan. Mä hullu otin, tai mieheni. Pelasti tuon karvanaaman piikiltä.
Sitten alkoi tulla tiukkoja ohjeita kuinka heidän koiraa hoidetaan. Esikoinen koululainen silloin saa tulla katsomaan milloin vaan. Eli sehän oli meillä sitten aina suoraan koulusta. Alkuun oli ihan hauska juttu, mutta muutamien viikkojen päästä meni hermo sen muksun jatkuvaan läsnäoloon ja äitinsä kaltaiseen käskyttämiseen.. komenteli mua siis, miten koiran kanssa ollaan ja mitä se syö, käytettiin jopa liian pitkillä lenkeillä.
Kävin sanomassa, että lapsi voi kerran viikossa käydä, mutta ilmoittaa tulostaan. Koira on nyt meidän, joten turha käskytellä. Sitten ne vaati jo koiraa takaisin, mutta eipä suostuttu. Välit meni.
Joten ratkaisu tilanteeseen ottivat uuden koiran. Eihän sitä iloa kauan taas kestänyt. FBssa alkoi etsimään koiralle kotia, kuulemma. Kaksi viikkoa se etsi ja vei piikille. Eläinklinikalla ei suostuttu, vaan joku työntekijä otti omakseen.
Nykyään sillä perheellä on kissa.
Nuo jos ketkä tarvitsisivat virallisen eläimenpitokiellon. Vieläkin riepoo koko akka.
Järkyttävää, mutta samalla järkyttävän tuttua :( Muistan kun joskus naapurillamme oli parin vuoden sisään seitsemän (!) koiraa. Onneksi suurin osa palautui jo pentuvaiheessa kasvattajalle, joten toivottavasti saivat sitä kautta uudet paremmat kodit. Omituinen allergia oli lapsella, kun ilmaantui aina kun koiraan kyllästyttiin... sitten se allergia kätevästi unohtui, kun seuraavaa koiranpentua pukkasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset eivät lemmikin ottaessaan ole valmiita sitoutumaan siihen lemmikin koko elämän ajaksi.
Voi, kun ymmärtäisivät alun alkaen olla ottamatta.
Eläimet ovat samalla lailla tuntevia olentoja, kuten me ihmisetkin.
Toisaalta - kyllähän lapsiakin hylätään...
Sääliksi käy koiravanhusta. Kyllä koiraa hankkivalla pitäisi olla sen verran elämänhallinta kunnossa, että tajuaa minkälaisesta ja -pituisesta sitoumuksesta siinä on kyse. On osattava miettiä etukäteen, minkälaisia elämänmuutoksia saattaa tulla lemmikin elinaikana eteen. Jos ei edes tähän pysty, niin millä perusteella on riittävän kypsä itse lisääntymään?
Outoa, 11v koiran luulis olevan niin rauhallinen ettei paljon lapsiperheenkään arkea häiritse.
Mä ymmärtäisin jos olis esim. koliikkivauva ja joku 80kg iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn koira jonka kanssa vois käydä pahastikin jos se astuu vaikka lapsen päälle tms, mutta siis vanha corgi ja lapsi vielä mahassa? Miten se voi olla niin hankala yhtälö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkään ap ei voi tietää mitä kaikkea taustalla on.
Jos on 11 vuotta koiraa hoitanut, ei siitä luovuta ihan hetken mielijohteesta. Eiköhän asia koeta ihan vakavaksi ja ole vaikea paikka muutenkin. Tilanne on vain se, että koiran on parempi kodissa, jossa se saa enemmän huomiota.
Vastuullinen omistaja etsii uuden kodin, mikäli ei itse pysty hoitamaan. Näin se vaan menee.
Itse tiedän tilanteita, joissa lemmikistä ei haluta luopua, vaikka niin olisi parempi kaikkien kannalta.
Kaksi isoa koiraa, kolme taaperoa ja mies joka ei osallistu kodin tai lasten hoitamiseen.
Koirat ei pääse ulos, niitä ei muisteta ruokkia, ovat paskaisia ja käytöshäiriöisiä, ei ole koulutettu.
Kyllä luopuminen on joskus se paras ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli moinen kaveri. Eka lapsi syntyi, otti koiran, elämä sujui ongelmitta monta vuotta.
Sitten toinen lapsi ilmoitteli tulostaan ja paniikki iski. Hän ei pärjää kahden lapsen ja koiran kanssa. Koirasta on päästävä, nyt! Onneksi hyvä koti löytyi.Toinen lapsi oli yksi, kun katumus koiran perään vaivasi. Lapset tarvitsevat eläimen seurakseen, pakko hankkia uusi koira.
Sellainen tuli ja seuraava lapsi. Sitten se panikoiminen taas alkoi. Koirasta on päästävä, mutta ota sä, niin lapset pääsee rapsuttelemaan. Mä hullu otin, tai mieheni. Pelasti tuon karvanaaman piikiltä.
Sitten alkoi tulla tiukkoja ohjeita kuinka heidän koiraa hoidetaan. Esikoinen koululainen silloin saa tulla katsomaan milloin vaan. Eli sehän oli meillä sitten aina suoraan koulusta. Alkuun oli ihan hauska juttu, mutta muutamien viikkojen päästä meni hermo sen muksun jatkuvaan läsnäoloon ja äitinsä kaltaiseen käskyttämiseen.. komenteli mua siis, miten koiran kanssa ollaan ja mitä se syö, käytettiin jopa liian pitkillä lenkeillä.
Kävin sanomassa, että lapsi voi kerran viikossa käydä, mutta ilmoittaa tulostaan. Koira on nyt meidän, joten turha käskytellä. Sitten ne vaati jo koiraa takaisin, mutta eipä suostuttu. Välit meni.
Joten ratkaisu tilanteeseen ottivat uuden koiran. Eihän sitä iloa kauan taas kestänyt. FBssa alkoi etsimään koiralle kotia, kuulemma. Kaksi viikkoa se etsi ja vei piikille. Eläinklinikalla ei suostuttu, vaan joku työntekijä otti omakseen.
Nykyään sillä perheellä on kissa.
Nuo jos ketkä tarvitsisivat virallisen eläimenpitokiellon. Vieläkin riepoo koko akka.
Sanattomaksi vetää. Eläin kertakäyttötavarana. Näin siis toimii "luomakunnan kruunu".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja siinäkään tapauksessa en tuota piikille vientiä ymmärrä, mutta uuden/väliaikaisen kodin kyllä.
-26
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi helvetti mikä narttu! Itselläkin kaks corgia ja niin rakkaita ettei tosikaan. En kyllä antais pois jonkun sinappikoneen takia.
Koirahullujen älyllinen taso on hämmästyttävän matala. Vertaavat jotain elukkaa omaan lapseen.
on kyllä totaalisen eritasoisista asioista kyse.
Todellakin on totaalisen eritasoisista asioista kyse: sen sikiönhän voisi abortoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koira on juuri mitä parhainta seuraa vauvalle ja usein lemmikit ovat lähinnä innoissaan uudesta tulokkaasta. Mielestäni jokseenkin törkeä temppu. Ehkä ainoa järkevä järjestely, jos koirasta ei haluaisi kantaa huolta ihan vastasyntyneen kanssa olisi antaa se naapurille, tai jollekin sellaiselle ihmiselle vaikka pariksi kuukaudeksi, jonka koira tuntee valmiiksi ja jonka kanssa koira pääsee edelleen käymään kotonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi helvetti mikä narttu! Itselläkin kaks corgia ja niin rakkaita ettei tosikaan. En kyllä antais pois jonkun sinappikoneen takia.
Koirahullujen älyllinen taso on hämmästyttävän matala. Vertaavat jotain elukkaa omaan lapseen.
on kyllä totaalisen eritasoisista asioista kyse.
En ole koirahullu, mutta en luopuisi lemmikistä lapsen takia. En ikinä edes hankkisi lasta. Jos jostakin syystä saisin jonkun paksuksi, toivoisin aborttia, mutta jos nainen päätyisi synnytykseen, niin pitäytyisin mahdollisimman kaukana lapsesta. Syntymässä ei ole mitään hienoa ja ihmisen on parempi jättää tulematta tähän maailmaan.
Itse kumminkin haluat elää koirinesi täällä? Kun koirasi kuolee, niin otatko uuden ? Niitähän saa aina lisää, niin ei tarvi edellisen menetystä kärsiä.
En ole lainaamasi, mutta en ymmärrä ajatusmaailmaasi. Joo, koiria saa jo 500€ ihan hyviltä kasvattajilta ja yhdistelmistä, mutta miten siitä että ottaa uuden koiran saa väännettyä sen, ettei edellistä kaipaa ja sen kuolema ole hirveän kova paikka. Ei mua ainakaan koiraani lopettaessa lohduttanut yhtään ajatus että voin ottaa uuden, kun se ei ole enää ikinä se sama koira jonka kanssa kasvoin ala-asteikäisestä aikuiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis 11v koiraa ei muka ehdi hoitaa jos vauva tulee taloon? Hei haloo.. Taitaa olla lapsen saaja laiska paska. Anteeksi kielenkäyttö mutta ei tuon ikäinen koira tarvitse enään monen tunnin lenkkiä plus lenkitkin varmasti menee hyvin rattaidenkin kanssa koska ei ole iso koira kyseessä.
Tee ekoteko, ota koira ja vie se sitten suoraan piikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minäkin vein piikille kissat ja koiran kun sain lapset. Tietysti elämässä meni asioiden tärkeysjärjestykset uusiksi, elukoilla ei enää ollut paljon väliä ja alkoivat tuntua pelkiltä riesoilta.
Mistä vetoa, että ap:n kaveri saa keskenmenon/lapsi vammainen ja abortoidaan viikko sen jälkeen kun koirasta on luovuttu. Sitten lohdukkeeksi hommataan nuori ja vetreä pikku pinseri yms jota ei jaksetakkaan kasvattaa ja se heivataan perheen uuden vauvan tieltä pois kun on "arvaamaton" ja "saattaa näykkiä".
Ps. Taidan tuntea Ap:n kaverin...tarjosi koiraansa siskollenikin.
Kauheaa paasausta yhden vanhan piskin takia, hahhah :D
Toivottavasti vie piikille jo huomenna niin on yksi turha elukka vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minäkin vein piikille kissat ja koiran kun sain lapset. Tietysti elämässä meni asioiden tärkeysjärjestykset uusiksi, elukoilla ei enää ollut paljon väliä ja alkoivat tuntua pelkiltä riesoilta.
Tärkeysjärjestykset uusiksi joo! Olen tässä itsekin raskaana ja voi suru sentään, jos muuttuisin sen takia julmemmaksi kuin aikaisemmin!
Kulkisin ympäriinsä vaain silmät kiiluen minnäminäminäjaminunlapsi... kaikki muu olisi pelkkää riesaa, lapsen isäkin kai, kun se on kuitenkin jäänne entisestä elämästä ja saattaa joskus jotain pyytääkin, vaikka ensiluokkaisen osaava ja omatoiminen periaatteessa onkin. Ei lupaisi sellainen luonteen kehittyminen pitemmän päälle hyvää tälle lapsellekaan...
Noin vanhalle koiralle olisi kyllä hyvä viettää loppuelämänsä samassa perheessä, eikä enää vaihtaa. Mutta muutoin ymmärrän kyllä tuon lemmikistä luopumisen perheenperustamisen yhteydessä. Itse vielä raskausaikana uskoin pitäväni kissani, mutta muutama kuukausi vauvan syntymisen jälkeen koin arjen kissan kanssa liian raskaaksi ja rasittavaksi. Jatkuva hiekkalaatikko- ja ruokkimisrumba, kissankarvoja kaikkialla, kissa vaati tosi paljon seuraa ja huomiota, ja piti kauheaa mekkalaa jos ei sitä saanut. Vauvallani oli koliikki, ja hän oli muutenkin vaativa ja herkkäuninen. Yhdessä vauva ja kissa olivat vaan liikaa. Kissaa hankkiessa en ajatellut koskaan hankkivani lapsia, enkä ajatellut elämäntilanteeni koskaan muuttuvan radikaalisti. Mutta niin kuitenkin kävi. Löysin sitten kissalle uuden hyvän kodin. Piikille en olisi sitä kyllä ikinä vienyt. Nyt tiedän olla hankkimatta eläimiä, ei ole resursseja sellaisiin. Ehkä sitten joskus kun olen eläkkeellä voin ottaa taas kissan seurakseni.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minäkin vein piikille kissat ja koiran kun sain lapset. Tietysti elämässä meni asioiden tärkeysjärjestykset uusiksi, elukoilla ei enää ollut paljon väliä ja alkoivat tuntua pelkiltä riesoilta.
Sitten kun ne lapset lemmikin kaipuussa kyselevät aiemmista lemmikeistä voit hymyillen kertoa kuinka heidän takiaan on kissoja ja koira tapettu.
Puuttuko sinulla kyky ajatella asioita eteenpäin vaikka päivää, viikkoa, vuosia? Että olisit eläimiä ottaessa miettinyt että kissatkin voi elää 20 vuotta ja elämäntilanteet yleensä muuttuu?
Itse kumminkin haluat elää koirinesi täällä? Kun koirasi kuolee, niin otatko uuden ? Niitähän saa aina lisää, niin ei tarvi edellisen menetystä kärsiä.