Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kannattaako työttömiä ja kotiäitejä kadehtia????

Vierailija
09.02.2006 |

Minusta ei kannatta, sillä useimmat työttömät ovat syrjäytyneitä elämässään. Totuushan on, että kun ei ole työpaikkaa ei ole kunnolla myöskään sosiaalisia suhteita, mutta myös palkkapussi jää pienemmäksi. Minusta ainakin on hyvä, että tällainen vanhempi vie lapsensa edes päiväkotiin, jotta siellä edes saisivat ikäistään seuraa ja jotakin virikkeitä. Ei ole varmaan kiva apaattisen työttömän äidin tai isän kanssa jatkuvasti kotona, ja syödä maksalaatikkoa. Useaan paikkaan vaaditaan maksua, joten huvittelu ym. vapaa-ajanviettomahdollisuudetkin ovat aika vähissä.

Usein kotiäiditkin ovat ihan täysityöllistettyjä, ja palkkapussi on heillä useimmiten laihempi kuin työssäkäyvien. Kotiäidin sosiaaliset suhteet jäävät myös vähäisemmiksi, ja samalla saattaa syrjäytyä työmarkkinoilta, mikäli pitkään on kotona.

Kummassakaan ei ole kyse lasikuudesta. Entäpä ne jotka ovat kotiäitejä, ja ovatkin masentuneita. Minusta useimmat tuttavani, jotka ovat kotiäitejä, sairastavat masennusta. Meneekö heillä muka liian hyvin eli en tästä suoralta kädeltä menisi heidänkään osaansa kadehtimaan.

Kommentit (42)

Vierailija
1/42 |
09.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja ämmä maannut yli 15 vuotta kotona

Vierailija
2/42 |
09.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

t.työtön

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/42 |
09.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

KUKA TAHANSA voi jättäytyä työttömäksi tai kotiäidiksi. Hyvää työpaikkaa taas ei ole niin helppo saada.

Vierailija
4/42 |
09.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nautin elämästäni työttömänä. Tuloja on mukavasti tekemättä mitään. Tai no, käyn minä työllisyyskoulutuksissa ja se tuo mukavaa vaihtelua elämään. Koulutus on ollut aika lepsua, joten se ei rasita liikaa. Töihin ei ole mitään kiirettä:)

Vierailija
5/42 |
09.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kotiäitejä voisi vähän kadehtiakin, heillä on varmaan hyvin toimeentulevat, perhearvoja kannattavat miehet.

Vierailija
6/42 |
09.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

6 vuotta kotona, eikä kertaakaan syöty maksalaatikkoa. äitejä lapsineen käy meillä kylässä, ja aina on vasta leivottuja leivonnaisia tarjolla. Lapsilla paljon virikkeitä ja harrastuksia vaikka ovatkin vielä aika pieniä. Eikä masennuksesta tietoakaan. ihanaa kun ei tarvitse kellon tarkasti juosta aamulla töihin. Voi rauhassa siivota kotia ja laitella ruokia. Jos ei muuta keksi niin lähtee sitten vaikka shoppailemaan kaupungille tai nettiin:) Ihanaa tämä kotiäidin elämä! Ja tällaisia myös kaikki muut tuntemani kotiäidit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/42 |
09.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitkä työrupeama takana ihan " oikeissa töissä" ja nyt on aivan ihanaa olla kotiäitinä! Ellen olisi kotiäiti, kadehtisin kyllä heitä...

Vierailija
8/42 |
09.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Useasti kuvitellaan, että toisella on paremmin kuin itsellä,vaikka asiat olisivat kuinka hyvin itsellä. Jokaisella on omat murheensa, oli sitten missä elämän tilanteessa sitten. Ap ei ole kotiäiti, eikä työtön. TUttavapaiirissä on työttömiä ja kotiäitejä, eikä heilläkään ole helppoa, jos ei itselläkään ole.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/42 |
09.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen kotona omasta tahdostani (virkavapaalla). Mies on hyväpalkkainen, joten rahaa riittää. Ihanaa olla kotona lasten kanssa. Inhoan työtäni ja aamuheräämistä. Meillä on paljon ystäviä ja kaunis talo ja piha.

Vierailija
10/42 |
09.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


Kotiäitejä voisi vähän kadehtiakin, heillä on varmaan hyvin toimeentulevat, perhearvoja kannattavat miehet.

Jos puoliso on syystä tai toisesta kotona ja toinen on työtön, niin silloin voi olla hankalaa. Jos taas molemmat ovat työttömiä, niin silloin tukia tulee niin paljon, että töihin ei kannata mennä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/42 |
09.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

välillä osastohoidossa masennuksen takia osan viikkoa, kun voimat ovat lopussa.

Vierailija
12/42 |
09.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


Vierailija:


Kotiäitejä voisi vähän kadehtiakin, heillä on varmaan hyvin toimeentulevat, perhearvoja kannattavat miehet.

Jos puoliso on syystä tai toisesta kotona ja toinen on työtön, niin silloin voi olla hankalaa. Jos taas molemmat ovat työttömiä, niin silloin tukia tulee niin paljon, että töihin ei kannata mennä.

Siis jos toinen on kotona ja toinen töissä, niin silloin on elämä hankalaa. Silloin en kadehdi sitä, joka on kotona työttömyyden takia. Mutta jos molemmat ovat työttöminä kotona, niin silloin tuet ovat niin korkeita, että kotonaolo kannattaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/42 |
09.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

voi huomata mitä on olla työssäkäyvä äiti, taas kun ollut työsskäyvä äiti on kiva olla välillä kotiäiti.

Vierailija
14/42 |
09.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


välillä osastohoidossa masennuksen takia osan viikkoa, kun voimat ovat lopussa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/42 |
09.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikä pysty lapsille tarjoamaan virikkeitä, kun pitää siivota ja laittaa ruokaa ym. juttuja, eikä ole mahdollisuus hankkia autoa, jolla pääsisi kulkemaan, kun ei ole rahaa.

Vierailija
16/42 |
09.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis kotiäiti ei ole sen syrjäytyvämpi sosiaalisilta suhteilta kuin työläisäiti. Vai onko sun kaikki suhteet työkavereihin? Lapsillamme on harrastuksia ja kavereita ja ovat erittäin sosiaalisia. Johtuen myös geeneistä. Ja matkustelua ja huvipuistoja on lapsillamme yllinkyllin. Miksiköhän edes vaivaudun vastaamaan ihmiselle, joka selvästi on katkera. Ei se meidän kotiäitien syy ole, että jouduit töihin, kun lapsesi oli ihan pieni. Täytyyhän teidänkin huvitella kesäisin. hohhoijaa..Mulla on sylissä 9kk eikä tule mieleenkään laittaa näin pientä hoitoon.

Vierailija
17/42 |
09.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta kotiäidiksi jäisin kyllä omasta vapaasta tahdostani, jos se vaan olisi mahdollista taloudellisesti.

Vierailija
18/42 |
09.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

pieniä lapsia, ja jotka ovat osan viikosta psykiatrisella osastolla lepäämässä. Lapset ovat päivähoidossa. Osa on joutunut olemaan, mutta lapset ovat jo niin isoja, että on jo selvinnyt. Näillä kaikilla on useampi lapsi. Lisäksi useat valittavat, että voimat ovat vähissä. Tämä on totuus, mutta ehkä näillä ei sitten ole tarpeeksi apuvoimia ja sosiaalisia suhteita.

Vierailija
19/42 |
09.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oma äitini on ollut aina kotiäiti. Hän ei ole koskaan ilmoittautunut työnhakijaksi eikä siten saanut työttömyyskorvauksia tai muitakaan tukia. Lyhyitä työrupeamia tehnyt.



Työtön hakee kodin ulkopuolista työtä, ei ole sama kuin kotiäiti.



Vierailija
20/42 |
09.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap on oikeasti kotiäitien ja tyttömien puolella siinä, että heidänkin asemaansa ja työtään kannattaisi kunnioittaa, eikä heitä kannattaisi haukkua laiskoiksi niin kuin täällä useimmat tekee. En mielestäni ole sairas, mutta enpä tiedä kuka sen osaa määritellä, milloin joku on terve tai sairas???

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kolme kahdeksan