Anoppi änkeämässä synnärille, puheli siihen tyyliin..

Ei ihme, että baarista riittää seuraksi varpajaisia viettäviä tuoreita isiä, jotka kertovat, miten heistä tuntuu, että eivät enää kelpaa vaimolleen, että olivat pelkkä siittäjä. Kun vauva on syntynyt, ryhtyy vaimo päättämään kaikesta vauvaan liittyvästä, jopa siitä, kuka saa vauvan nähdä. Miehille iskee itsetuntoon aika rajusti, kun he eivät saa sanoa vauvaan liittyen mitään, vauva on vain äidin.

Eiköhän ne ensimmäiset vauvavuosien riitojen siemenet kylvetä aika tehokkkaasti juuri tuossa vaiheessa.

Kun lapsenlapsi nro 15 syntyy, ei ne isovanhemmat enää innolla saavu synnärille, hyvä kun myöhemmin syntymäpäivän muistavat.

Vierailija kirjoitti:

en enää muista numeroni, mutta olen se jolla on hienostunut ja vieraskorea anoppi.. jos olisivat tulleet vauvaa katsomaan sanotaan vaikka 4h synnytyksen jälkeen, tiedän että anoppi olisi odottanut minun seurustelevan ja olevan edes vähän laittautunut eli harjannut tukan ym.  siinä olisi ollut kauhisteltavaa pitkäksi aikaa, kun olisin torkkunut takkuinen hiuspehkopehko naamalla ( miten se Tiina nyt noin..? herranjumala sentäs!).. onneksi tulivat kuitenkin vasta seuraavana päivänä , jolloin jaksoin istuakin ja olin saanut vetäistyä vähän sävyttävää päivävoidetta kuolonkalpeaan naamaani..

pointtini siis on, että vauvaa saa tulla katsomaan mutta ei ihan heti !

Minä synnytin neljä päivää ja sitten päädyttiin sektioon. Suihkussa ei oltu käyty enää pariin viimeiseen päivään ja sektion jälkeen se oli alkuun kiellettyä. Rehellisesti sanottuna haisin. En todellakaan halunnut vieraita. 

Vierailija kirjoitti:

Ainakaan pariin ensimmäiseen päivään en halua synnärille ketään muita vierailemaan kuin oman äitini. Mulla ei ole hyvä ja rento olo miehen vanhempien seurassa. Ihan mukavia ihmisiä, mutta silti. Kukaan, joka tulisi vain vauvaa katsomaan, ei ole synnytyssairaalaan tervetullut. Vauva on meidän lapsi, ei mikään näyttelyesine. 

Mä leivon pakastimeen pullat ja kakut ennen synnytystä, vieraat voi sitten parin viikon päästä tulla meille kotiin. 

Ja yhdellekään isovanhemmalla ei ole mitään ihmeen oikeuksia mun lapsiini. 

Olisit minulle ihanneminiä. Usko tai älä. Meitä naisia on, jotka ajattelevat todellakin näin, että kun nämä omat murrosikäiset joskus saan maailmalle, on minulla vihdoin aikaa itselleni ja miehen kanssa toisille.

Toki on naisia, jotka ajattelee, että lapset on elämän sisältö. Ensin mammaillaan omien kanssa ja sitten kiihkeästi odotetaan lapsenlapsia ja niitä hoidetaan sitten siihen asti, että ollaan valmiita vanhainkotiin.

Mutta ei todellakaan kaikki. Sinä olisit ihanneminiä minulle. Kumpikin hoitaisi oman elämän. Mutta kohteliaassa kannakäymisessä emme olisi. Olisithan sinäkin outo nainen minulle ja et minun oma tyttöni. Joten tilaa antaisimme kummallekin ja sinä hoitaisit lapsesi ja minä oman elämäni.

Nykyajan nuoret naiset ovat onneksi itsenäisiä ja hoitavat omat asiat, eivätkä vaivaa niillä sukulaisiaan. Ennen oli toisin ja odotettiin, että suku auttaa ja kasvattaa kaverina lapsia. Nykyään on uusi sukupolvi, joka hoitaa itse asiansa, eikä huuda apua koko aikaa isovanhemmilta, vaan osaavat katkaista napanuoran siinä vaiheessa, kun perustavat oman perheen.

Vierailija kirjoitti:

Nykyajan nuoret naiset ovat onneksi itsenäisiä ja hoitavat omat asiat, eivätkä vaivaa niillä sukulaisiaan. Ennen oli toisin ja odotettiin, että suku auttaa ja kasvattaa kaverina lapsia. Nykyään on uusi sukupolvi, joka hoitaa itse asiansa, eikä huuda apua koko aikaa isovanhemmilta, vaan osaavat katkaista napanuoran siinä vaiheessa, kun perustavat oman perheen.

Niin, nykyajan pikkulapsiperheethän on voi hyvin, parisuhde kukoistaa ja perheet viettävät onnellista aikaa yhdessä. Nuoret rauhoittuvat kotiin, eivätkä enää poistu sieltä kun pakollisiin menoihin. Työtilanne onneksi on sellainen, että se häiritsee harvoin perhe-elämää, vaan molemmat voivat viettää laatuaikaa kotona lasten kanssa. Onhan hyvä, että ihmiset katkaisevat napanuorat vanhempiinsa ja sukuun, sillä tärkeintä on se on oma perhe. Ja perheet pärjäävät yksin, ja katkaisevat napanuoransa myös yhteiskunnan tukiin, koska uusi sukupolvi hoitaa asiansa itse, eikä huuda apua.

Ei jestas miten yksinkertaista porukka on välillä. Jos synnytys menee hyvin niin sieltähän pääsee jo parin vuorokauden sisällä pois. Onko se jollekin anopille oikeasti niin valtavan iso asia joka määrittää lapsen ja isovanhemman suhteen koko loppuelämän ajan, että näkeekö sen tunnin vanhana vai 1-2 vuorokauden vanhana kotona. Onneks mun anopilla on järki päässä ja hän antoi meidän rauhassa kotiutua eikä vedellyt johtopäätöksiä, että kun synmärille haluan vain mieheni niin hän ei saa lasta nähdä ikinä. Sen jälkeen kun tultiin kotiin hän on nähnyt lapsen joka ikinen päivä tämän kuluneen 8kk ajan.

Joku puhuu nyt siitä, että tullaan käymään samana päivänä, joku seuraavasta ja kolmas kolmannesta päivästä. Ihan eri asioita. Onhan sitä nyt aivan puolikuollut heti keskivertosynnytyksen jälkeen, mutta seuraavana päivänä 97 % on jo jotenkin jaloillaan. Kolmantena päivänä usein maito nousee ja mieli helpottuu. Myös sektion kokeneilla. Jälkivuotokin on massiivista ekat päivät, mutta neljäntenä päivänä jo useimmilla riittää tavallinen yöside. Ja joo nyt tulee mammat sanomaan että minä kuule sitä ja tätä.. no tottakai poikkeuksia on, joilla toipuminen kestää kauemmin. Joku joskus kuoleekin. Mutta useimmilla menee ihan kivasti. 

Oloaan voi piristää sairaalassa - pitkä lämmin suihku, hiusten harjaus, omat vaatteet. Sairaalavaatteita ei ole pakko pitää, niissä tuntee olonsa sairaaksi potilaaksi. Ja tämä nyt ei liity siihen pitääkö vieraita ottaa vastaan, vaan siihen että olo on niin ruma ja verinen. 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

en enää muista numeroni, mutta olen se jolla on hienostunut ja vieraskorea anoppi.. jos olisivat tulleet vauvaa katsomaan sanotaan vaikka 4h synnytyksen jälkeen, tiedän että anoppi olisi odottanut minun seurustelevan ja olevan edes vähän laittautunut eli harjannut tukan ym.  siinä olisi ollut kauhisteltavaa pitkäksi aikaa, kun olisin torkkunut takkuinen hiuspehkopehko naamalla ( miten se Tiina nyt noin..? herranjumala sentäs!).. onneksi tulivat kuitenkin vasta seuraavana päivänä , jolloin jaksoin istuakin ja olin saanut vetäistyä vähän sävyttävää päivävoidetta kuolonkalpeaan naamaani..

pointtini siis on, että vauvaa saa tulla katsomaan mutta ei ihan heti !

 

 

Minä synnytin neljä päivää ja sitten päädyttiin sektioon. Suihkussa ei oltu käyty enää pariin viimeiseen päivään ja sektion jälkeen se oli alkuun kiellettyä. Rehellisesti sanottuna haisin. En todellakaan halunnut vieraita. 

Missä näin? Minulla oli kiirellinen sektio pitkittyneen synnytyksen takia, ja sen jälkeen verensiirto ja antibioottitippa 20 h. Mutta heti sen tipan poiston jälkeen mut avustettiin suihkuun.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

en enää muista numeroni, mutta olen se jolla on hienostunut ja vieraskorea anoppi.. jos olisivat tulleet vauvaa katsomaan sanotaan vaikka 4h synnytyksen jälkeen, tiedän että anoppi olisi odottanut minun seurustelevan ja olevan edes vähän laittautunut eli harjannut tukan ym.  siinä olisi ollut kauhisteltavaa pitkäksi aikaa, kun olisin torkkunut takkuinen hiuspehkopehko naamalla ( miten se Tiina nyt noin..? herranjumala sentäs!).. onneksi tulivat kuitenkin vasta seuraavana päivänä , jolloin jaksoin istuakin ja olin saanut vetäistyä vähän sävyttävää päivävoidetta kuolonkalpeaan naamaani..

pointtini siis on, että vauvaa saa tulla katsomaan mutta ei ihan heti !

Minä synnytin neljä päivää ja sitten päädyttiin sektioon. Suihkussa ei oltu käyty enää pariin viimeiseen päivään ja sektion jälkeen se oli alkuun kiellettyä. Rehellisesti sanottuna haisin. En todellakaan halunnut vieraita. 

 

 

Missä näin? Minulla oli kiirellinen sektio pitkittyneen synnytyksen takia, ja sen jälkeen verensiirto ja antibioottitippa 20 h. Mutta heti sen tipan poiston jälkeen mut avustettiin suihkuun.

ai niin, ja kävin suihkussa synnytyssalista hiukan ennen epiduraalin laittoa. Minua kannustettiin siihen.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

käyttäjä-8198 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä itseänikin ahdistaa kun tuntuu ettei sitä äidin yksityisyyttä ja toipumisrauhaa ollenkaan kunnioiteta... Anoppi, appi, kälyt yms. eivät vaan ole yleensä niin läheisiä, että heidän läheisyydessään voisi tuntea olonsa rennoksi alapää runnottuna tuoreesta synnytyksestä.

Itsellänikään anoppi ei ihan tunnu tajuavan sitä, että haluaisin ihan rauhassa parantua, enkä halua koko mieheni perhettä ja sukua ihmettelemään kun itse olen vielä synnytyksestä rikki... Kunnioitettaisiin sitä lapsivuodeaikaa edes sen verran, mutta ei..

Koskeeko tämä siis vain miehesi sukua (kaikki esimerkit miehen puolelta) vai myös omia sukulaisiasi? Lapsi on myös sen miehen ja lapselle myös ne miehen sukulaiset ovat aivan yhtä läheisiä kuin äidinkin. Jos synnärille ei haluta yleisöä, niin aivan ok, mutta se koskee sitten myös niitä äidin vanhempia ja sisaruksia.

Siis hetkinen: siellä sairaalassa se ÄITI on se toipilas, jonka jaksamisen mukaan mennään. Kuka kokee oikeudekseen sanella, että jos minä en pääse, niin ei saa nuo muutkaan mennä?

Jos olet ollut juuri sydänleikkauksessa, niin onko silloinkin avoimien ovien päivät, tai sitten ei saa käydä kukaan?

No äitiä sinne sairaalaan ei varmaan kukaan ole tulossakaan katsomaan vaan ensisijaisesti sitä vauvaa. Kyse on tässä tasapuolisuudesta, miksi ne äidin puolen isovanhemmat saavat nähdä vauvaa heti mutta isän puolelta ei? Ylemmässä puhuttiin siitä, miten miehen sukulaiset ei ole tervetulleita, äidin ilmeisesti kuitenkin ovat. Että jos äiti kokee, että haluaa toipua rauhassa, niin aivan ok, mutta se lapsi kun on sen miehenkin ja miehen vanhemmat ovat aivan "samassa asemassa" kuin äidinkin vanhemmat.

En ole tuo, jolle kommentoit, mutta sanonpahan oman mielipiteeni. Miehen vanhemmat ei todellakaan ole sama kuin omat vanhemmat. Omat vanhemmat on nähneet minut melkeinpä jokaisessa elämän tilanteessa, tuntevat minut läpikotaisin, ymmärtävät minua ja rakastavat minua. Miehen vanhemmat ovat nähneet minut kahvipöydässä jouluna (niin, todellakin ehkä vain pari kertaa vuodessa tavattu). Omille vanhemmilleni voin sanoa, että nyt väsyttää, voitte lähteä lätkimään ja jättää minut ja vauvan lepäilemaan. Appivanhemmille en kehtaa sanoa, jos eivät ymmärrä lähteä. Omien vanhempien silmien alla ei hävettäisi, jos vaikka yhtäkkiä verta tulvahtaisi patjoille. Mutta ne appivanhemmat... Ja olisi liian kummallista lähettää vauva miehen kanssa johonkin käytävälle heitä tapaamaan. Tulisi liikaa kysymyksiä ja olettamuksia minun voinnista. En siis päästänyt appivanhempiani sairaalaan niinä kahtena päivän, kun siellä olin. Omat vanhemmat kävivät.

Ei tietenkään, tottakai ne sun vanhemmat on parempia ja arvokkaampia isovanhempia. Tottakai ne saa tulla sun lasta katsomaan, mutta miehen vanhemmat ei. Eihän ne nyt ole kuin miehen vanhemmat. Tottakai ne jätetään ulkopuolelle. Ei edes sinne päivähuoneeseen saa tulla, kun sekin on äitylistä niin kamalaa. Vieraat ihmiset. On se miehenkin kiva siinä huoneessa olla, sun vanhemmat saa lasta ihastella ja omille pitää sanoa että ei saa tulla. Kun prinsessa ei kestä edes 10 minuutin vierailua. Mietitkö hetkeäkään miestä ja hänen tunteitaan? 

Kuinka kukaan oikeasti kehtaa edes tehdä noin, päästää omat vanhemmat vierailulle, mutta sanoa toisille isovanhemmille että ei saa tulla? Ihan tasan yhtä oikeutettuja ne miehenkin vanhemmat on päästä katsomaan sitä vauvaa. Jos omasi jaksat niin jaksat ne toisetkin. Tai sitten et jaksa kumpiakaan. Mä en ikimaailmassa olis kehdannut tehdä omalle puolisolleni tuollaista. Märkä rätti miehen naamaan heti aluksi, sun vanhemmat ei ole mitään, ne ei tänne tule. Mun vanhemmat sitä vastoin saa tulla, ne on oikeita isovanhempia. Sellaisen viestihän sä miehellesi annoit. 

Voi herranjumala.. Parikymmentä sivua tekstiä ja sama virsi veisuu.

Jos synnyttäjä ei koe joitakin vieraita hyväksi, niin miksi pitää mennä stressaamaan äitiä? "Minä ja minun oikeudet.." oikeasti, laillista oikeutta lapseen ei ole kuin vanhemmilla, joten sen levyn pyörittäminen voitaisiin jo lopettaa.

Jos äiti kokee, että vontinsa takia ei halua appivanhempia käymään (KOSKA NE NYT VAAN EIVÄT OLE YHTÄ LÄHEISIÄ JA TURVALLISEN TUNTUISIA KUIN OMA PERHE; JONKA EDESSÄ VOI VAIKKA IMETTÄÄ KIUSAANTUMATTA) niin sitä toivetta ensisijaisesti kuunnellaan. Äiti ja vauva ovat niitä toipilaita, joiden jaksamisen mukaan mennään. Muiden haluamiset tulevat vasta sen jälkeen.

Et ole yhtään miettinyt, miksi sairaalat ovat rajoittaneet synnärien vierailuja? Ehkäpä sillä on ollut ihan merkittävää haittaa, että sairaalaan tuppaa heti porukkaa käymään. 

 

 

Tarkoitat siis, että isällä ei ole mitään oikeutta vauvaan? Äiti menee kaiken edelle, äiti määrää ja isä on vieras, sivustakatsoja, jonka vanhempia ei tuoreen äidin tarvitse sietää.

Miksi ei samantien kielletä isää, tuota vauvalle vierasta henkilöä, tulemasta sinne synnärille. Kun se isä on itsekäs minä-minä -henkilö, joka haluaa, että hänenkin vanhempansa näkevät vauvan. Se ei sovi! Vauva on äidin ja äidin suvun, muut on tunkeijoita.

Kuka on sanonut, että isän vanhemmat eivät nevereverever nähdä vauvaa? Kuinka iso haitta siitä nyt sitten sinusta syntyy, että isän puolen isovanhemmat näkevät vauvan vasta (HUI!) vajaa viikkoisena, kun on kotiuduttu sairaalasta?

Jos mies synnyttyäisi, niin minä todellakin menisin hänen toiveidensa mukaan, koska hän se toipilas vauvan kanssa silloin olisi.

Mä sallin esikoisen kohdalla sen, että anoppi käy päivähuoneessa katsomassa vauvaa jota mies esittelee. "Minä ihan vartin vaan olen!" ja mä sanoin miehelle että jos vauva viihtyy niin olkoon vaikka koko vierailuajan.

Mutta anoppi saamari ei pysyny siellä päivähuoneessa kun "minä vähän vaan käyn äitiäkin..." 

Nyt mä en enää yhtään luota siihen että päivähuone-esittely onnistuu ja sanon jo etukäteen että sairaalaan ei kannata tulla ku ei siellä olla tokan kanssa kovinkaan kauan ja että esikoiselle on tärkeämpää olla mummon kanssa kun tapahtuu näin iso  mullistus...Pelkään vaan että ne on esikoisen kanssa synnärin ovella kuikuilemassa. 

Ihan kuin anopit olisi jotain ihan oman luokan kamalia naisia. Newsflash: teistäkin suuresta osasta tulee anoppeja jonain päivänä. Menettekö tekin sinä päivänä sinne Ö-luokkaan? 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

käyttäjä-8198 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä itseänikin ahdistaa kun tuntuu ettei sitä äidin yksityisyyttä ja toipumisrauhaa ollenkaan kunnioiteta... Anoppi, appi, kälyt yms. eivät vaan ole yleensä niin läheisiä, että heidän läheisyydessään voisi tuntea olonsa rennoksi alapää runnottuna tuoreesta synnytyksestä.

Itsellänikään anoppi ei ihan tunnu tajuavan sitä, että haluaisin ihan rauhassa parantua, enkä halua koko mieheni perhettä ja sukua ihmettelemään kun itse olen vielä synnytyksestä rikki... Kunnioitettaisiin sitä lapsivuodeaikaa edes sen verran, mutta ei..

Koskeeko tämä siis vain miehesi sukua (kaikki esimerkit miehen puolelta) vai myös omia sukulaisiasi? Lapsi on myös sen miehen ja lapselle myös ne miehen sukulaiset ovat aivan yhtä läheisiä kuin äidinkin. Jos synnärille ei haluta yleisöä, niin aivan ok, mutta se koskee sitten myös niitä äidin vanhempia ja sisaruksia.

Siis hetkinen: siellä sairaalassa se ÄITI on se toipilas, jonka jaksamisen mukaan mennään. Kuka kokee oikeudekseen sanella, että jos minä en pääse, niin ei saa nuo muutkaan mennä?

Jos olet ollut juuri sydänleikkauksessa, niin onko silloinkin avoimien ovien päivät, tai sitten ei saa käydä kukaan?

No äitiä sinne sairaalaan ei varmaan kukaan ole tulossakaan katsomaan vaan ensisijaisesti sitä vauvaa. Kyse on tässä tasapuolisuudesta, miksi ne äidin puolen isovanhemmat saavat nähdä vauvaa heti mutta isän puolelta ei? Ylemmässä puhuttiin siitä, miten miehen sukulaiset ei ole tervetulleita, äidin ilmeisesti kuitenkin ovat. Että jos äiti kokee, että haluaa toipua rauhassa, niin aivan ok, mutta se lapsi kun on sen miehenkin ja miehen vanhemmat ovat aivan "samassa asemassa" kuin äidinkin vanhemmat.

En ole tuo, jolle kommentoit, mutta sanonpahan oman mielipiteeni. Miehen vanhemmat ei todellakaan ole sama kuin omat vanhemmat. Omat vanhemmat on nähneet minut melkeinpä jokaisessa elämän tilanteessa, tuntevat minut läpikotaisin, ymmärtävät minua ja rakastavat minua. Miehen vanhemmat ovat nähneet minut kahvipöydässä jouluna (niin, todellakin ehkä vain pari kertaa vuodessa tavattu). Omille vanhemmilleni voin sanoa, että nyt väsyttää, voitte lähteä lätkimään ja jättää minut ja vauvan lepäilemaan. Appivanhemmille en kehtaa sanoa, jos eivät ymmärrä lähteä. Omien vanhempien silmien alla ei hävettäisi, jos vaikka yhtäkkiä verta tulvahtaisi patjoille. Mutta ne appivanhemmat... Ja olisi liian kummallista lähettää vauva miehen kanssa johonkin käytävälle heitä tapaamaan. Tulisi liikaa kysymyksiä ja olettamuksia minun voinnista. En siis päästänyt appivanhempiani sairaalaan niinä kahtena päivän, kun siellä olin. Omat vanhemmat kävivät.

Ei tietenkään, tottakai ne sun vanhemmat on parempia ja arvokkaampia isovanhempia. Tottakai ne saa tulla sun lasta katsomaan, mutta miehen vanhemmat ei. Eihän ne nyt ole kuin miehen vanhemmat. Tottakai ne jätetään ulkopuolelle. Ei edes sinne päivähuoneeseen saa tulla, kun sekin on äitylistä niin kamalaa. Vieraat ihmiset. On se miehenkin kiva siinä huoneessa olla, sun vanhemmat saa lasta ihastella ja omille pitää sanoa että ei saa tulla. Kun prinsessa ei kestä edes 10 minuutin vierailua. Mietitkö hetkeäkään miestä ja hänen tunteitaan? 

Kuinka kukaan oikeasti kehtaa edes tehdä noin, päästää omat vanhemmat vierailulle, mutta sanoa toisille isovanhemmille että ei saa tulla? Ihan tasan yhtä oikeutettuja ne miehenkin vanhemmat on päästä katsomaan sitä vauvaa. Jos omasi jaksat niin jaksat ne toisetkin. Tai sitten et jaksa kumpiakaan. Mä en ikimaailmassa olis kehdannut tehdä omalle puolisolleni tuollaista. Märkä rätti miehen naamaan heti aluksi, sun vanhemmat ei ole mitään, ne ei tänne tule. Mun vanhemmat sitä vastoin saa tulla, ne on oikeita isovanhempia. Sellaisen viestihän sä miehellesi annoit. 

Voi herranjumala.. Parikymmentä sivua tekstiä ja sama virsi veisuu.

Jos synnyttäjä ei koe joitakin vieraita hyväksi, niin miksi pitää mennä stressaamaan äitiä? "Minä ja minun oikeudet.." oikeasti, laillista oikeutta lapseen ei ole kuin vanhemmilla, joten sen levyn pyörittäminen voitaisiin jo lopettaa.

Jos äiti kokee, että vontinsa takia ei halua appivanhempia käymään (KOSKA NE NYT VAAN EIVÄT OLE YHTÄ LÄHEISIÄ JA TURVALLISEN TUNTUISIA KUIN OMA PERHE; JONKA EDESSÄ VOI VAIKKA IMETTÄÄ KIUSAANTUMATTA) niin sitä toivetta ensisijaisesti kuunnellaan. Äiti ja vauva ovat niitä toipilaita, joiden jaksamisen mukaan mennään. Muiden haluamiset tulevat vasta sen jälkeen.

Et ole yhtään miettinyt, miksi sairaalat ovat rajoittaneet synnärien vierailuja? Ehkäpä sillä on ollut ihan merkittävää haittaa, että sairaalaan tuppaa heti porukkaa käymään. 

Tarkoitat siis, että isällä ei ole mitään oikeutta vauvaan? Äiti menee kaiken edelle, äiti määrää ja isä on vieras, sivustakatsoja, jonka vanhempia ei tuoreen äidin tarvitse sietää.

Miksi ei samantien kielletä isää, tuota vauvalle vierasta henkilöä, tulemasta sinne synnärille. Kun se isä on itsekäs minä-minä -henkilö, joka haluaa, että hänenkin vanhempansa näkevät vauvan. Se ei sovi! Vauva on äidin ja äidin suvun, muut on tunkeijoita.

 

 

Kuka on sanonut, että isän vanhemmat eivät nevereverever nähdä vauvaa? Kuinka iso haitta siitä nyt sitten sinusta syntyy, että isän puolen isovanhemmat näkevät vauvan vasta (HUI!) vajaa viikkoisena, kun on kotiuduttu sairaalasta?

Jos mies synnyttyäisi, niin minä todellakin menisin hänen toiveidensa mukaan, koska hän se toipilas vauvan kanssa silloin olisi.

No mitä haittaa olisi siitä, että myös äidin vanhemmat näkisi vauvan vasta kotona? Eihän se vastasyntynyt viikossa miksikään muutu, joten miksi ei rauhoitettaisi koko synnäriaikaa kaikilta vierailta? Toipilas ei tarvitse sinne ketään puolisonsa ja omien lastensa lisäksi.

Jotkut luulevat, että kamala anoppi on urbaalilegenda. Ei todellakaan ole. Jotkut ovat todella ahdistavia, puuttuvat omaan elämään ja oma tytär / poika nähdään ainoastaan täydellisenä.

Muistan kun sain esikoisen.
Olihan se kummanki puolen suvulle ihmeellinen juttu ja oli mummoja, isomummoa ja veljeä ja siskoa samaan aikaan katsomassa meitä tyksissä.

Eihän siinä, ihan mukavaa, mutta kun rupesin imettämään vauvaa, niin jokainen tuijotti silmä kovana tätä tapahtumaa.

En kehdannut sanoa että en tykkää kun katsovat mutta suututti.
Varsinkin kun ei pahemmin ollut kokemusta imettämisestä.

Tähän sairaalaan mihin pian meen synnyttämään, ei isovanhemmat ees saa tulla ja hyvä niin.
Mies ja omat lapset riittää.

Mä en suoraan sanoen ymmärrä mistä täällä riidellään!

Kun meidän lapset syntyivät halusin kyllä heti näyttää heidät molemmille isovanhemmille. Harmi vaan, että oma äitini asuu Sveitsissä eikä päässyt sairaalaan katsomaan esikoistamme koska synnytys tapahtui niin äkkiä ja etuajassa.

Molemnat lapset sain sektiolla. Esikoisen synnyttyä olin niin huonossa kunnossa, etten jaksanut nähdä ketään pariin päivään, nukuin vain. Ylpeä isä sai esitellä esikoistytärtään sairaalan perhehuoneessa ihan kenelle halusi. Minua kävi isäni katsomassa ja appivanhemmat toivat ihanan lahjan, suvussa kauan olleen kaulukorun. Ihanat muistot molemmista synnytyksistä, vaikka varsinkin eka oli rankka.

Ja anoppi ja appi kävivät muuten meillä siivoamassa ennen kuin tultiin kotiin ja täyttivät pakastimet ja jääkaapit ruualla. Oli mukava kutsua ystävättäret katsomaan vauvaa kun tarjoiluista ei ollut pulaa. Oma äitinikin ehti paikalle!

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin anopit olisi jotain ihan oman luokan kamalia naisia. Newsflash: teistäkin suuresta osasta tulee anoppeja jonain päivänä. Menettekö tekin sinä päivänä sinne Ö-luokkaan? 

Ja voi kun nää naiset tietäis, mitä heistä vävypojat puhuvat, kun puhuvat anopeistaan. Vaimon äidit ovat kyllä yksi haukutuimpia, mitä voi miesporukoissa olla. Eikös suksiboxiakin kutsuta anopinkuljetuslaitteeksi. Ja kyse on tosiaan vaimon äidistä.

Hmm. Mulla lapsi syntyi keskiviikkona klo 6 aamulla, ja suku olisi tullut jo samana päivänä. Ei päästetty, suhtautuivat hyvin tietysti, olemmehan fiksuja kaikki. Torstaina sitten tulivat, 4 isovanhempaa + 1 täti. Vitutti ja väsytti, mutta koin että on "pakko" päästää. Nauttivat suuresti vauvan näkemisestä, ja se oli kivaa, mutta itse en jaksanut edes hymyillä ja lähtivätkin 15 minuutissa pois, kun näkivät että en nyt jaksa. Tulivat vielä KAIKKI reilusti etuajassa, enkä ehtinyt yhtään siistiytyä. Tää mua ehkä eniten vitutti, nyt jälkikäteen ajatellen. Ja se hermostutti, että olo ja tunteet olivat niin paskat, ja tiesin että kysellään "mikä on vointi, miltä tuntuu" ja totuus olisi vastata että paska olo, paska fiilis. 

Perjantaina sitten kävi vielä 1 isovanhempi ja 1 kaveri. Silloin oli jo parempi olo ja jaksoin esitellä vauvaa. Lauantaina päästiin kotiin, tällöin jo olin reippaassa kunnossa ja kävelin käytäviä omissa vaatteissa. Isäni tuli hakemaan ja oli ihan yllättynyt, että olin paljon paremmassa kunnossa. Nii-i, siitä toipuu nopeasti. 

MUTTA silti sanon, että ihan turhaa monta kuukautta ennen synnytystä jo kyräillä, että "ne puhuu että ne änkee sinne". Suu auki ja sovitte ajan, joka sopii kaikille. Mulla oli rankka synnytys, valvoin liikaa ja verta meni paljon, stressi ja huoli oli hirveä, siksi olin niin maassa. Muuten olisin ehkä jopa nauttinut sukulaisten näkemisestä. Ja sitten päivää myöhemmin se oli jo ihan hauskaa. 

Vierailija kirjoitti:

Toipilas ei tarvitse sinne ketään puolisonsa ja omien lastensa lisäksi.

Tarkoitat varmaan sanoa, ettet JUURI SINÄ TOIPILAANA tarvinnut sinne ketään puolisosi ja omien lastesi lisäksi.

Esimerkiksi minä olen tehnyt lapsen yksin klinikalla ja rakentanut pienen perheemme ympärille yhteisöä hoitojen aloittamisesta asti. Kaikki tähän yhteisöön kuuluvat olivat tervetulleita tervehtimään uutta ihmistä synnärille heti synnytyksen jälkeisenä päivänä. Heitä kävi kaikkiaan kolmisenkymmentä, muutaman kuukauden ikäisestä pötköstä isovanhempiin.

Minä toipilaana ja vauva tarvitsimme sinne juuri heidät