Tupakoitsijoiden extratauot

Ihmettelijä

Miten voi olla mahdollista, että edelleenkin monilla työpaikoilla saa tupakoida työajalla. Minun työpaikallani osan porukasta työpäivä meneen näin: tullaan työpaikalle, ollaan kahvilla, minkä jälkeen mennään tupakalle. Sitten tehdään töitä tunti ehkä reilu ja taas tupakalle. Sitten mennään lounaalle ja kun ollaan palattu työpaikalle, mennään taas tupakalle. Iltapäivällä sitten kahvitauko yhden maissa ja kahvitauon jälkeen taas tupakalle. Vielä ennen töistä lähtöä ehtii pitää 1-2 tupakkataukoa. Sinänsä ok pitää näitä tupakkataukoja, mutta sitä en ymmärrä, että tupakkataukojen lisäksi pidetään myös kaikki muut tauot ruokatunnin lisäksi kertyy varmasti yli tunti taukoa päivässä. Ei varmasti tarvitsekaan sanoa, että esimies on yksi näistä tupakkaihmisistä, hän tosin ei juuri kahvitaukoja pidä. 

Sivut

Kommentit (17)

Vierailija

Aivan. Yhdessä entisessä työpaikassa työpari tupakoi ja ravasi tupakalla sen sata kertaa päivässä. Tupakalle piti päästä kaikkien kahvitaukojen ja lounastaukojen jälkeen sekä kaikissa muissa väleissä. Työpaikka oli korkean rakennuksen about ylimmäisessä kerroksessa ja jo siihen, että hankkiutui sieltä katutason takapihan tupakkapaikalle, meni ihan kiitettävästi aikaa. 

Vastasimme yhdessä mm. puhelinvaihteesta niin, että se oli lähinnä hänen heiniään mutta minä tuurasin hänen lounas-ja kahvitaukojensa ajan. (Sekä niiden tupakkataukojen). Oli tosi rasittavaa, että minun piti sopeuttaa työntekoni, taukoni sun muut hänen tupakoimiseensa. Kerrankin olin kellarissa järjestämässä firman arkistoa, ja hän saneli minulle kellonajat koska minun pitää tulla takaisin ylös, että hän pääsee tupakalle. Ja kun olin pari minuuttia myöhässä, alkoi päivittely,  kuinka "on kamalat niksat, kuvittelin jo että et tulekaan päästämään minua tupakalle".

Olin tuohon aikaan nuori ja naiivi, enkä koskaan sanonut mitään koska nuo tupakoitsijoiden touhut ja ainaiset tupakkatauot oli ihan yleinen käytäntö tuolla. Nyt näin vanhempana en enää tuollaiseen pomputteluun suostuisi.

Vierailija

Itse näin tupakoimattomana tulee kyllä pieniä pausseja pidettyä pitkin päivää. En tiedä, onko sillä niin väliä, hakeeko kupposen kahvia ja vilkaisee uutisotsikot vai käykö tupakalla. Riippuu tietty, kuinka kauas pitää mennä.

Vierailija

No voi ei. Meillä jopa tupakoimattomat ovat seurassamme sen röökin ajan ja sit aloitetaan työt. Ja kyllä se tupakoimaton saa sen muutaman minuutin tauon myös pitää.

Vierailija

tupakoimattomana totean, etten paina monissakaan töissä satasta eteenpäin virallisesta tauosta viralliseen taukoon, vaan pidän pieniä venyttely- ja jumittelutaukoja. ehkä nyt poikkeuksena yksi tehdastyö jota jonkun aikaa tein, siinä ei voinut alkaa liukuhihnalla ykskaks niskojaan venyttelemään, muttei siitä kyllä tupakallekkaan kukaan lähtenyt.

ja lukuunottamatta töitä, missä ei virallisia taukoja ole ollenkaan vaan tupakilla käydään kun ei ole mitään tekemistä (minun vastaavasti jäädessäni paikalleni tuijottamaan tyhjyyteen yhtä hyödyllisenä) niin omalle kohdalleni ei ole ikinä tullut paikkaa, jossa tupakoitsijat kuluttaisivat työaikaansa röökaamisella, varsinkaan samalla kun muut paiskivat niska limassa.

Vierailija

Kyllä ne tupakoimattomat lorvivat siellä kahvitauolla jopa pidempään kuin tupakoivat. Itse otan sen kahvin mukaani kun menen tupakalle. Siellä kuluu viisi minuuttia korkeintaan, sitten menen jatkamaan töitä. Tupakoimattomat juoruilevat kahvin ja pullansa ääressä vielä seuraavat 15 minuuttia. Ei ole kyllä multa pois.

Vierailija

Kyllä tupakoitsijat pitävät huolen siitä että sitten tehdään kun tehdään..tupakoimattomat usein lorvivat huomattavasti enemmän!!

Ei pitäisi olla sulta pois?Pidä huoli omista asioistasi!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ne tupakoimattomat lorvivat siellä kahvitauolla jopa pidempään kuin tupakoivat. Itse otan sen kahvin mukaani kun menen tupakalle. Siellä kuluu viisi minuuttia korkeintaan, sitten menen jatkamaan töitä. Tupakoimattomat juoruilevat kahvin ja pullansa ääressä vielä seuraavat 15 minuuttia. Ei ole kyllä multa pois.

Sama juttu meillä! Tupakoinnista on syytä valittaa vasta jos se vaikuttaa työntekoon. Itse saan tupakoinnista huolimatta työni tehtyä jopa ripeämmin kuin moni ei-tupakoimaton. (Meillä siis töissä tietyt asiat, jotka hoidetaan päivän aikana).

Vierailija

Mielenkiintoista lukea näitä tupakoitsijoiden kommentteja kun ovat kaikki selvästi ahkerampia, aikaansaavampia, tehokkaampia ja työteliäämpiä kuin ei-tupakoivat. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista lukea näitä tupakoitsijoiden kommentteja kun ovat kaikki selvästi ahkerampia, aikaansaavampia, tehokkaampia ja työteliäämpiä kuin ei-tupakoivat. 

Niin. Yleensä tupakkakielteiset ihmiset haluavat nähdä tupakoitsijat laiskoina, kaljaa juovina läskeinä, joilla on töissä mäkistä tuodut eväät ja jotka eivät edes osaa tehdä työtään.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista lukea näitä tupakoitsijoiden kommentteja kun ovat kaikki selvästi ahkerampia, aikaansaavampia, tehokkaampia ja työteliäämpiä kuin ei-tupakoivat. 

Niin. Yleensä tupakkakielteiset ihmiset haluavat nähdä tupakoitsijat laiskoina, kaljaa juovina läskeinä, joilla on töissä mäkistä tuodut eväät ja jotka eivät edes osaa tehdä työtään.

Juuri näin. Sitä paitsi ehkäpä siinä onkin perää, että tupakoijat tekevät työnsä tehokkaammin ja ripeämmin kuin tupakoimattomat. Näinhän homma on äkkiä valmis ja jää aikaa käydä siellä tupakalla.

Vierailija

Meillä töissä eräs tupakoitsija kyttää kauanko muut ovat syömässä ja raportoi siitä muille jos lakisääteinen lounasaika ylittyy. Itse ravaa siellä röökillä ja on yhteensä taatusti enemmän poissa työpisteeltään kuin muut.

Vierailija

Ehkä jotkut työnantajat ovat jo ymmärtäneet, että työntekijän työpanos ratkaisee jonkun pilkuntarkkojen työaikojen noudattamisen ja kyttäämisen sijaan. Vaikka sä et sitä näköjään ymmärrä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Meillä töissä eräs tupakoitsija kyttää kauanko muut ovat syömässä ja raportoi siitä muille jos lakisääteinen lounasaika ylittyy. Itse ravaa siellä röökillä ja on yhteensä taatusti enemmän poissa työpisteeltään kuin muut.

Tyypillistä tupakoitsijan ajattelua. Minä minä minä, minulla on erityisoikeuksia, olenhan sentään tupakoitsija!

Vierailija

Mä menen usein "tupakalle" mukaan, vaikka en polta. Pieni tauko tekee hyvää ja sitäpaitsi tupakkatauolla jutellaan useimmiten työasioista. Itse asiassa olen saanut parhaiten apua ja eniten tietoa juuri tupakkatauolla. Menen siis jatkossakin mukaan.

Ihme nipotusta täällä taas.

Vierailija

Minä käyn tupakalla, mutta toisaalta en käy kahvitauoilla, en ole Facebookissa ollenkaan, enkä ole somessa muuten ollenkaan yksityishenkilönä,, vain työnantajan tehtävissä silloin siis työtehtävien vaatiessa.  Olen toimistotyössä, minulla ei ole kellokorttia, ja olen aina jo paljon ennen työpäivän alkua työpaikalla. Mä poltan savukkeen keskimäärin 2 minuutissa, joten se parvekereisdu ei paljon työaikaa viene.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat