Tässä ovat ehtoni, jotka olen asettamassa lapsen hankkimiselle

Vierailija kirjoitti:

 

 

Vasektomiaa helposti ehdotellaan, mutta kuinka moni mahtaa tietää Suomen lainsäädännön? -ap

No jos ikäkriteeri vain täyttyy, niin mikäs siinä. Ja jos ei täyty, niin esim Briteissä homma hoituu helposti. Mikä ongelma tuossakin nyt muka oikeasti olisi?

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestä oikein hyvä, vaimosi haluaa lapsen, hän sen hoitakoon, sun on vaan pakko olla hänen unelmaansa mukana toteuttamassa.

Meillä samalla lailla sovittu alussa, ja toimii hyvin kun kumpikin on tiennyt mihin on ruvennut. 

Neljättä lasta mies ei olisi tarvinnut, mutta minä halusin, joten sain sen koska minähän sen suurimman vastuun kannan, ja se sopii mulle. Korostan että  MINÄ HALUSIN LAPSIA, ei munkaan tartte osallistua johonkin miehen projektiin koska minä en ole sitä työtä halunnut, mutta silti voin haluta nautti siitä... esim. moottoripyörä. Ja miehellä ne lapset, nauttii siis tietysti niistä :)

 Hei ap, nää nykyajan akat on niin ihmeellisiä, että pitäs olla tasavertasta naisen ja miehen joka asiassa, ei pidä. Onneksi on meitä perinteisiäkin naisia vielä :)

Kiva kuulla. :) -ap

Vierailija kirjoitti:

Meidän oli tarkoitus hoitaa 50/50 mutta se ei ensimmäiseen kolmeen vuoteen toteutunut. Kuvittelin että isä voi hoitaa vauvaa ihan yhtä hyvin kuin äiti, mutta vauva sitten ottikin multa luulot pois tän suhteen mm. kieltäytymällä tuttipullosta...Myös yöheräämiset jäi mun kontolle kun heräsin siihen vauvan itkuun hormonien takia(?) herkemmin eli ei ollut mitään järkeä herättää miestä hoitamaan kun heräsin joka tapauksessa itse ja sitten oltiin vaan kumpikin väsyneitä. Napero nukkui ensimmäistä kertaa neljä tuntia putkeen 1,5-vuotiaana. 

Tarkoitus on sanoa että nää asiat ei välttämättä mene ihan niin kuin etukäteen yhdessä päätetään vaan se luisuminen voi tapahtua myös hyvin perinteisen roolijaon suuntaan. Ja vauvalla voi olla ihan omia käsityksiä miten niiden hoito pitäisi järjestää. Mitä jos te saatte oikeasti vaikean vauvan? Katotko sä kun sun vaimo herää kuukausikaupalla tunnin välein ja joutuu jopa sairaalaan kun kroppa ei kestä sitä valvomista? Lisääntyminen on sellainen asia missä on niin tolkuttoman monta muuttujaa, että mitään on tosi vaikea ennakoida.

juu, mutta mites toi 3 v selittyy tolla yllä olevalla? Imetit 3 v? Jotenkin tuntuu taas itse aiheutetulta ongelmalta, mites jos sulta ei ois vaan tullut mitään, eiköhän se tuttipullo ois kelvannut jossain vaiheessa. Nää on näitä just, kun äiti tekee itsestään "korvaamattoman". 

Meillä on mennyt jotakuinkin noin, paitsi tuo kytkimen nostaminen kuulostaa ikävältä. Mieheni ei ikimaailmassa hylkäisi lastaan, olisi mukana tämän elämässä, vaikka eroaisimme. Olisitko kuitenkin valmis olemaan lapsen kanssa, jotta vaimollasi voisi olla omiakin menoja? Osallistutko kuitenkin kotitöihin?

Pisteet rehellisyydestä, sekin on jo paljon enemmän kuin mitä moni mies pystyy tarjoamaan. Ymmärräthän kuitenkin, ettei vanhemmuutta pysty sopimaan millään listoilla?

- Jos vaimosi kuolee synnytyksessä tai vaikka onnettomuudessa, vauva jää 100% sinun hoidettavaksesi.

- Vaimosi voi loukkaantua synnytyksessä niin, että hän on alkuun pari viikkoa sairaalassa. Tai pari kuukautta. Koko tämän ajan sinä hoidat vauvaa 100%, jolloin vauva myös kiintyy sinuun eikä välttämättä suostu äidin hoidettavaksi. Tai sitten vaimo tuleekin pahoin vaurioituneena kotiin, ja sinun on 100% vauvanhoidon lisäksi hoidettava myös vaimo, joka ei pysty käymään edes vessassa tai pitämään vauvaa sylissä.

- Vauvalla voi olla vakavia tai vähemmän vakavia mutta ikäviä ongelmia; jaksatko kuunnella ja hoitaa koliikki-itkua 3kk putkeen yötä-päivää? Entä refluksia? Tai kahitysvammoja, tai hapenpuutetta synnytyksessä? Pistätkö vaimon selviytymään ongelmista yksin, samalla kun sinä otat rennosti?

Koska sinä olet rehellinen ja arvostat rehellisyyttä, annan minäkin rehellisen mielipiteeni: Kenenkään, joka ei ole valmis hoitamaan lasta aikuiseksi saakka tarvittaessa yksin, ei pitäisi tehdä vauvoja. Niin kauan kuin vaihtoehdoissasi on mukana kuvioista poistuminen, et ole kelvollinen isäksi.

Mä olen ajatellut tehdä miehelleni vastaavan listan, jos se alkaa joskus haluamaan lastan niin kovasti. Jos mä sen joudun synnyttämään ja kaikki vaivat kestämään loppuelämäni, niin mies joutaa kyllä sitten hoitaa lapsen lähes kokonaan ja itse voin keskittyä kivaan tekemiseen lapsen kanssa.

Toivottavasti vaimo tajuaa että olet muuttunut sietämättömäksi ja nostaa kytkintä ennen mitään lasta, sinä itsekäs leuhkiva POS.

Ap:lla tuskin on vaimoa, avovaimoa tai edes tyttöystävää. Ikkunasta katselee vastapäisen talon tyttöä ja haaveilee.

Ymmärrätköhän nyt ollenkaan, että se lapsi on oikea elävä ihminen, ei mikään nukke? Aiot siis tarkoituksellisesti aiheuttaa tulevalle lapsellesi hylkäämiskokemuksen ja arvottomuuden tunteen. Mikä ihmeen järki on ylipäätään hankkia lapsi, jota et lainkaan halua? Toivottavasti edes vaimosi ymmärtää tämän, kun sinä et tunnu hahmottavan asiaa.

Mut pääsee aina yllättämään tuo, miten vahvana monille naisille tuo lisääntymishalu tunkee päälle ja kuinka se sumentaa järjen. En ymmärrä, miten niin monet ohittavat kepeästi esim. faktan, että ihmiskunnalla ei ole tulevaisuutta tällä pallolla ja väkisin vääntävät sen "oman pienen nyytin" tänne. Olen itsekin nainen ja järkisyistä aion pysyä lapsettomana.

Ap:lle vinkiksi, koska teillä on vaimosi kanssa noin eri prioriteetit, niin olisiko se ero niin mahdoton ajatus? Oletteko pidemmän päälle aidosti onnellisia avioparina, kun toiselle tärkeintä on vauvan hoito ja toiselle taas ei? Lähes varmaa on että vauvan synnyttyä vaimosi uppoaa mammamaailmaan eikä ole enää koskaan se sama ihminen kuin aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ajatellut tehdä miehelleni vastaavan listan, jos se alkaa joskus haluamaan lastan niin kovasti. Jos mä sen joudun synnyttämään ja kaikki vaivat kestämään loppuelämäni, niin mies joutaa kyllä sitten hoitaa lapsen lähes kokonaan ja itse voin keskittyä kivaan tekemiseen lapsen kanssa.

Hyvä idea. -ap

Minun ehtoni olivat aikanaan:

- saan päättää lapsen nimen, myös sukunimen

- saan päättää lapsen kummit sekä sen, miten usein lapsi tapaa isänpuoleisia sukulaisiaan

- hoidan lapsen yksin, miehen ei tarvitse osallistua mitenkään - mutta jos hän haluaa vaikka ottaa lapsen syliin, hän pyytää siihen minulta luvan

- kun lapsi on syntynyt, muutan omaan asumaan omaan huoneeseen. Yksin. Vauvalla on oma huone. Miehellä ei ole asiaa minun tai vauvan huoneeseen ilman lupaa

- vastaan kaikista lapsen kuluista ja myös kerron sen kaikille miehen sukulaisille, jolloin miehen on todettava, että asia todella on näin, hänestä ei ole edes maksajaksi

- matkustelen yhdessä lapsen kanssa, miehellä ei ole mitään sanomista siihen, viivymmekö reissussa päivän tai kaksi kuukautta

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Meidän oli tarkoitus hoitaa 50/50 mutta se ei ensimmäiseen kolmeen vuoteen toteutunut. Kuvittelin että isä voi hoitaa vauvaa ihan yhtä hyvin kuin äiti, mutta vauva sitten ottikin multa luulot pois tän suhteen mm. kieltäytymällä tuttipullosta...Myös yöheräämiset jäi mun kontolle kun heräsin siihen vauvan itkuun hormonien takia(?) herkemmin eli ei ollut mitään järkeä herättää miestä hoitamaan kun heräsin joka tapauksessa itse ja sitten oltiin vaan kumpikin väsyneitä. Napero nukkui ensimmäistä kertaa neljä tuntia putkeen 1,5-vuotiaana. 

Tarkoitus on sanoa että nää asiat ei välttämättä mene ihan niin kuin etukäteen yhdessä päätetään vaan se luisuminen voi tapahtua myös hyvin perinteisen roolijaon suuntaan. Ja vauvalla voi olla ihan omia käsityksiä miten niiden hoito pitäisi järjestää. Mitä jos te saatte oikeasti vaikean vauvan? Katotko sä kun sun vaimo herää kuukausikaupalla tunnin välein ja joutuu jopa sairaalaan kun kroppa ei kestä sitä valvomista? Lisääntyminen on sellainen asia missä on niin tolkuttoman monta muuttujaa, että mitään on tosi vaikea ennakoida.

 

 

juu, mutta mites toi 3 v selittyy tolla yllä olevalla? Imetit 3 v? Jotenkin tuntuu taas itse aiheutetulta ongelmalta, mites jos sulta ei ois vaan tullut mitään, eiköhän se tuttipullo ois kelvannut jossain vaiheessa. Nää on näitä just, kun äiti tekee itsestään "korvaamattoman". 

Mun tarkoitus ei ollut eritellä tai selittää tuota kolmen vuoden tilannetta mikä meillä oli vaan heittää tähän keskusteluun yleensä se ajatus ennakoimattomuudesta ja yllätyksistä mitä etukäteen ei välttämättä tule edes ajatelleeksi. Nuo tuttipulloista kieltäytymiset ja se ettei vauva syystä tai toisesta nuku ovat varmaan kevyimmästä ja yleisimmästä päästä ongelmia mitä eteen voi tulla. 

Ilmaisin itseäni varmaan turhan laveasti. Ajatus oli se, minkä nro 45 kiteytti paremmin. Tuijotetaanko siinäkin tilanteessa sopimusta, kun vauva-arki ei kohtaakaan odotuksia? Kun kumppani on hajoamispisteessä syystä tai toisesta tavalla tai toisella? Siinä vaiheessako sitten nostetaan kytkintä? Vai löytyykö joustoa? 

Musta on hyvä että listaatte odotuksia arjesta etukäteen, mielummin molemmat tekisivät omat listat ja miettisivät oikeasti mitä lapsiperhe-elämältä odottavat? Lapsiperhe-elämä ei kuitenkaan ole vain vauva-aika ja jälkikäteen ne meidänkin esikoisen kanssa läpikäydyt vaikeat kolme ensimmäistä vuotta ovat todella pieni osa koko pakettia. Missä vaiheessa sitä kytkintä sitten on tarkoitus nostaa? Kauanko epämukavuus saa jatkua?

Tulee tässä mieleen kuinka vakavasti olet ylipäänsä sitoutunut kumppaniisi?

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Kylläpä te lapsettomat ihmiset olette niiiiin tietävinänne minkälaistä se elämä lapsen tultua on.... :D Sinäkin ap menetät luultavasti sydämesi lapsellesi heti kuultuasi sen ensi parkaisun. Sen jälkeen se lapsi kietoo sinut pikkurillisi ympärille ja teet ihan mitä tahansa turvataksesi hänen hyvinvointinsa. Ei siinä listoista enää katsella, että mites ne mun omat tarpeet tällä viikolla... :D Juu, et usko, mutta niin se vaan menee.

 

 

Mites, kun ihan näin sivusta seuraamallakin näkee, kuinka väsyneitä jotkut ovat haluttujenkin lasten kanssa? Omat tarpeet jäävät ja sitten vituttaa ja riidellään ja häivytään kotoa ovet paukkuen.

Ei se pikkulapsiaika ikuisuuksia kestä. Jos ei omia tarpeita voi laittaa syrjään sen aikaa kun lapsi on pieni, niin ei kannata hankkia lapsia. Kyllä sitä ehtii niitä helevetin tärkeitä "omia tarpeita" vielä toteuttamaan kun lapset vähän kasvavat. Itse asiassa oppii elämään niiden lasten kanssa, ei niin, että ne lapset ovat jokin sivutuote siinä suhteessa.

T. 15-v. ja 17-v. lasten äiti