Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi liitit lapsesi seurakuntaan?
22.10.2015 |
Ajatteletko että kirkkoon kuuluminen on lapselle välttämätöntä välttääkseen kadotuksen tai jotain muuta kammottavaa, vai vietettiinkö ristiäisi vain siksi että on ollut sellainen tapana?
Itsekkin olen kastanut aikoinaan vauvani, mutta sittemmin eronnut kirkosta ja lapsetkin ovat eronneet omasta tahdostaan 15 vuotta täytettyään, mutta jos nyt saisin vauvan, niin en edes harkitsisi hänen kirkkoon liittämistä, en vaikka kuuluisin kirkkoon.
Mielestäni lähtökohta pitäisi olla se että ketään ei liitetä uskontokuntaan vasten tahtoaan, vaan päättäköön itse asiasta vaikka rippikouluiässä.
Kommentit (233)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ollut hämmästynyt niiden ihmisten määrästä, jotka kastavat lapsensa vaikka eivät ole millään tavalla uskovaisia. Sama koskee ihmisiä, jotka menevät kirkollisesti naimisiin, vaikka eivät usko jumalaan. Mä olen ateisti mutta en ole mitenkään raivoisa uskonnonvastustaja, lapset saavat päiväkodissa osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin ja käyn ihan mielelläni kirkossa, mutta kun on kyse niin isoista ja herkistä asioista kuin oma vastasyntynyt ja toisaalta suhteen virallistaminen elämän tärkeimmän ihmisen kanssa, niin en olisi koskaan voinut kuunnella niissä yhteyksissä litaniaa, johon en lainkaan usko.
Se ettei itse usko, ei saa vaikuttaa siihen lapsen uskoon. Kuten sanottu, on helpompi antaa lapsen lapsena kuulua kirkkoon, kuin sitten aikuisena riitteineen päivineen, jos haluaakin kuulua kirkkoon, mutta vanhemmat eivät ole antaneet.
Ahaa, eli lapselle voi syöttää kaikenlaista kukkua, ja sitten riparin jälkeen sanoa, että ei me oikeasti noihin uskota, mutta nyt sä voit pitää kirkkohäät! Onko ne oikeasti tärkeämmät kuin lasten luottamus?
Mitä ihmeen kukkua? Ja kuka sen määrittelee mikä on kukkua ja mikä ei?
Jos itse uskoo jumalaan ja opettaa uskoaan lapselle, on tietysti täysin hyväksyttävää ja samanlaista toimintaa kuin minkä tahansa elämänarvon opettaminen lapselle. Mutta se että antaa lapsensa ymmärtää, että uskoo, vaikka ei usko, on kukkua. On mukana uskonnollisissa seremonioissa, antaa lapsen olla tunnustuksellisessa uskonnonopetuksessa ja "lapsenuskossa" ilman että koskaan jakaa omaa näkemystään uskonnosta on kukkua. On petollista antaa lapsensa kasvaa tiettyyn maailmankatsomukseen ja murrosiässä paljastaa, että itse onkin salaa pitänyt sitä kaikkea ihan satun. Ja mukavuudenhaluisena ihmisenä ajatellut, että lapsikin varmaan on samanlainen, ja ajattelee, että on niin helppo hoitaa nää jutut kirkon kautta.
En tiedä miten sinä lapsiasi kasvatat, mutta meillä ainakin jutellaan kotona aika avoimesti kaikesta. Omille lapsille on selvää, että osa uskoo Jumalaan ja kirkon oppeihin tosissaan, osa kuuluu kirkkoon vain muuten vaan, osa eroaa kirkosta juuri siksi koska ei usko mitään Jumalaa olevan olemassa. Jutellaan siis aikapaljonkin elämän ja olemisen kysymyksistä. En usko että tällaisia keskuteluja käytäisiin jos lapset ei kuuluisi kirkkoon ja olisi oltu mukana kirkollisissa menoissa.
Kyllä meillä jutellaan paljonkin uskonnosta, jumalakäsityksistä ym. vaikka kukaan perheestä ei kuulu kirkkoon. Keskustelut voivat lähteä esimerkiksi jostain uutisesta, joka koskee uskontoa (luemme esikoiselle kiinnostavia uutisia) tai lastenkirjasta, missä aihetta sivutaan. Uskotko todella, että kirkkoon kuulumattomissa perheissä ei tule puhuttua näistä asioista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ollut hämmästynyt niiden ihmisten määrästä, jotka kastavat lapsensa vaikka eivät ole millään tavalla uskovaisia. Sama koskee ihmisiä, jotka menevät kirkollisesti naimisiin, vaikka eivät usko jumalaan. Mä olen ateisti mutta en ole mitenkään raivoisa uskonnonvastustaja, lapset saavat päiväkodissa osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin ja käyn ihan mielelläni kirkossa, mutta kun on kyse niin isoista ja herkistä asioista kuin oma vastasyntynyt ja toisaalta suhteen virallistaminen elämän tärkeimmän ihmisen kanssa, niin en olisi koskaan voinut kuunnella niissä yhteyksissä litaniaa, johon en lainkaan usko.
Se ettei itse usko, ei saa vaikuttaa siihen lapsen uskoon. Kuten sanottu, on helpompi antaa lapsen lapsena kuulua kirkkoon, kuin sitten aikuisena riitteineen päivineen, jos haluaakin kuulua kirkkoon, mutta vanhemmat eivät ole antaneet.
Ahaa, eli lapselle voi syöttää kaikenlaista kukkua, ja sitten riparin jälkeen sanoa, että ei me oikeasti noihin uskota, mutta nyt sä voit pitää kirkkohäät! Onko ne oikeasti tärkeämmät kuin lasten luottamus?
Mitä ihmeen kukkua? Ja kuka sen määrittelee mikä on kukkua ja mikä ei?
Jos itse uskoo jumalaan ja opettaa uskoaan lapselle, on tietysti täysin hyväksyttävää ja samanlaista toimintaa kuin minkä tahansa elämänarvon opettaminen lapselle. Mutta se että antaa lapsensa ymmärtää, että uskoo, vaikka ei usko, on kukkua. On mukana uskonnollisissa seremonioissa, antaa lapsen olla tunnustuksellisessa uskonnonopetuksessa ja "lapsenuskossa" ilman että koskaan jakaa omaa näkemystään uskonnosta on kukkua. On petollista antaa lapsensa kasvaa tiettyyn maailmankatsomukseen ja murrosiässä paljastaa, että itse onkin salaa pitänyt sitä kaikkea ihan satun. Ja mukavuudenhaluisena ihmisenä ajatellut, että lapsikin varmaan on samanlainen, ja ajattelee, että on niin helppo hoitaa nää jutut kirkon kautta.
Niin kyllä, mutta meillä myös osataan jutella asioista. Esim. minä en kuulu kirkkoon vaikka uskon ja isä ei usko, mutta kuuluu. Lapset taas osaa ajatella ihan itsekin omilla aivoillaan ja ainakin yksi on jo ilmoittanut eroavansa sitten aikoinaan. Ok.
Vierailija kirjoitti:
Minusta (ateistista) kirkkohäitä ja kastetta on myös miellyttävää seurata. Samaan tapaan minusta on myös miellyttävää seurata esimerkiksi buddhalaista seremoniaa. En kuitenkaan voisi laittaa omaa lastani käymään läpi seremoniaa, johon en usko. Varsinkin vastasyntyneen äitinä olen ollut hirveän herkkä kaikelle lapseen kohdistuneelle, enkä voisi tehdä mitään valheellista tai teennäistä vauvaan liittyen.
Minusta se on vähän irvokasta, kun teini-ikäiset riparilaiset lausuu konfirmaatiossa uskontunnustuksen, vaikka eivät usko. Koko teatteri pelkästään rippilahjonen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Niin kyllä, mutta meillä myös osataan jutella asioista. Esim. minä en kuulu kirkkoon vaikka uskon ja isä ei usko, mutta kuuluu. Lapset taas osaa ajatella ihan itsekin omilla aivoillaan ja ainakin yksi on jo ilmoittanut eroavansa sitten aikoinaan. Ok.
Eli yhden lapsen kohdalla olette jo tehneet virhevalinnan ja hän on vasten tahtoaan kirkon jäsen.
Tosiasia en kyllä ole varma kuuluinko juuri silloin kirkkoon. t: se vastaaja
Selittelyn makua valehtelusta kiinni jääneeltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ollut hämmästynyt niiden ihmisten määrästä, jotka kastavat lapsensa vaikka eivät ole millään tavalla uskovaisia. Sama koskee ihmisiä, jotka menevät kirkollisesti naimisiin, vaikka eivät usko jumalaan. Mä olen ateisti mutta en ole mitenkään raivoisa uskonnonvastustaja, lapset saavat päiväkodissa osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin ja käyn ihan mielelläni kirkossa, mutta kun on kyse niin isoista ja herkistä asioista kuin oma vastasyntynyt ja toisaalta suhteen virallistaminen elämän tärkeimmän ihmisen kanssa, niin en olisi koskaan voinut kuunnella niissä yhteyksissä litaniaa, johon en lainkaan usko.
Se ettei itse usko, ei saa vaikuttaa siihen lapsen uskoon. Kuten sanottu, on helpompi antaa lapsen lapsena kuulua kirkkoon, kuin sitten aikuisena riitteineen päivineen, jos haluaakin kuulua kirkkoon, mutta vanhemmat eivät ole antaneet.
Tarkoitatko, että kirkkoon liittyminen on aikuisena erityisen vaikeaa? Onhan se varmaan hankalampaa kuin kirkosta eroaminen, mutta uskoisin, että aikuinen joka todella on huomannut kristinuskon itselleen oikeaksi, käy sen prosessin läpi ihan mielellään. Minusta on hyvä, että ihminen miettii elämänkatsomustaan eikä pidä sitä minään automaationa.
Ja jos se, ettei itse usko, ei saa vaikuttaa lapsen uskoon, niin miten päästään siihen johtopäätökseen, että lapsi kastetaan juuri kristinuskoon? Sehän se vasta vaikuttaakin "lapsen uskoon", että päätetään uskontokunta hänen puolestaan. Onhan niitä muitakin uskontoja.
En tarkoita että olisi erityisen vaikeaa. Sanoin HELPOMPI, miksi tää sana on niin vaikea tänään? Kristinusko nyt kuitenkin täällä Suomessa on se valtauskonto. En tiedä mitä kevätjuhlaliikkeitä joutuu tekemään aikuisena jos haluaa ortodoksikirkossa kuitenkin naimisiin.
Miksi ateisti haluaisi kirkossa naimisiin ja miksi henkilö, joka tajuaa aikuisena, että uskoo kuten kristinusko opettaa, ei olisi valmis käymään läpi niitä riittejä, jotka kirkkoon liittyminen vaatii?
Lisäksi: minä en ole lainkaan uskovainen, joten olisin kokenut valheelliseksi ja vääräksi kastaa lapseni. Tämä asia painoi enemmän kuin se mahdollisuus, että lapseni tajuaa aikuisena olevansa kristinuskoon uskova uskovainen, ja hänelle koituu pieni vaiva kirkkoon liittymisestä.
Ehkä aiteistin toinen puolisko uskoo ja sen takia kirkkohäät? On en kuitenkin juhlallisemmat aina, kuin joku maistraatti ikinä saa aikaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kyllä, mutta meillä myös osataan jutella asioista. Esim. minä en kuulu kirkkoon vaikka uskon ja isä ei usko, mutta kuuluu. Lapset taas osaa ajatella ihan itsekin omilla aivoillaan ja ainakin yksi on jo ilmoittanut eroavansa sitten aikoinaan. Ok.
Eli yhden lapsen kohdalla olette jo tehneet virhevalinnan ja hän on vasten tahtoaan kirkon jäsen.
Niin tai hän on NYT sitä mieltä, mutta myöhemmin ehkä ei. Hienosti hän kuitenkin kesti viime kesän riparin =).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ollut hämmästynyt niiden ihmisten määrästä, jotka kastavat lapsensa vaikka eivät ole millään tavalla uskovaisia. Sama koskee ihmisiä, jotka menevät kirkollisesti naimisiin, vaikka eivät usko jumalaan. Mä olen ateisti mutta en ole mitenkään raivoisa uskonnonvastustaja, lapset saavat päiväkodissa osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin ja käyn ihan mielelläni kirkossa, mutta kun on kyse niin isoista ja herkistä asioista kuin oma vastasyntynyt ja toisaalta suhteen virallistaminen elämän tärkeimmän ihmisen kanssa, niin en olisi koskaan voinut kuunnella niissä yhteyksissä litaniaa, johon en lainkaan usko.
Lisään vielä, että osa tästä porukasta sitten yllättyy/järkyttyy kun lapsi menee kouluun eikä saakaan valita elämänkatsomustietoa uskonnon sijaan. Miksi se lapsi sitten pitää kastaa?
Meiltä kyllä kysyttiin haluaako lapsen et:n vai uskonnontunneille ja kuulutaan kirkkoon. Lapset saivat itse päättää.
Paskapuhetta, sillä se ei ole perusopetuslain mukaan mahdolista. Jos lapisi kuuluu ev.lut seurakuntaan, hänen on pakko osallistua uskonnonopetukseen.
Missä kohtaa ylempi väitti lastensa oleva ev.lutteja?
Siinä kohtaa kun hän sanoi että kuuluu kirkkoon. Minä ymmärrän kirkkon kuulumisella sen että kuuluu joko ev.lut tai ordotoksikirkkoon jotka ovan ns. valtion kirkkkoja.
Muihin uskontokuntiin kuuluvat ja mihinkään kuulumattomat saavat valita, mutta eivät kirkkoon kuuluvat.
Eli oli ihan omaa tulkintaasi. Toisekseen: ortodoksit voivat pääsääntöisesti valita mihin opetukseen osallistuvat koska ko. opetusta tarjotaan aika harvoissa paikoissa ja toisaalta kirkko itse on varsin aktiivinen opetuksen järjestämisessä omissa tiloissaan.
Vierailija kirjoitti:
Lainaus:
Tosiasia en kyllä ole varma kuuluinko juuri silloin kirkkoon. t: se vastaaja
Selittelyn makua valehtelusta kiinni jääneeltä.
Täh? Missä kohtaa valehtelin? Eihän se mun kirkkoon kuulumattomuuteni edes vaikuttanut asiaan, kunhan totesin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
:D No esitä toki paremmat lähteet. Tosin tarkistettua kirjanpitoa luotettavampaa lähdettä en oikein osaa kuvitella...http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content2BB4B4
Tuon sivun alareunassa on talulukoita euromääräisinä summinan. Noita kun vähän aikaa katselet, niin tajuat että jopa eläkemaksut on jyvitetty nuorisotoimintaan.
No noista liitetaulukoista selviää ihan se sama tieto, jonka esitin jo aiemmin: eli kolmasosa menee lapsi- ja nuorisotyöhön (tottakai kustannuksiin sisältyy myös eläkemaksuja koska sektori työllistää ihmisiä).
Valehtelet, et tutkinut lukuja lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ollut hämmästynyt niiden ihmisten määrästä, jotka kastavat lapsensa vaikka eivät ole millään tavalla uskovaisia. Sama koskee ihmisiä, jotka menevät kirkollisesti naimisiin, vaikka eivät usko jumalaan. Mä olen ateisti mutta en ole mitenkään raivoisa uskonnonvastustaja, lapset saavat päiväkodissa osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin ja käyn ihan mielelläni kirkossa, mutta kun on kyse niin isoista ja herkistä asioista kuin oma vastasyntynyt ja toisaalta suhteen virallistaminen elämän tärkeimmän ihmisen kanssa, niin en olisi koskaan voinut kuunnella niissä yhteyksissä litaniaa, johon en lainkaan usko.
Ota huomioon, että moni vastaajista on ollut tuon kysymyksen edessä joskus 90-luvulla, jolloin tilanne oli ihan toisenlainen kuin tänä päivänä.
Silloin vielä lähes kaikki kuului kirkkoon, eikä oikein muusta vaihtoehdosta kuin kasteesta ollut hajuakaan. Aika harva tapakristitty kasteessa mitään uskonnollista näki, vaan sitä pidettiin vaan nimenantojuhlana.
En minäkään tänä päivänä enää lastani kastaisi, enhän kuulu enää kirkkoonkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta (ateistista) kirkkohäitä ja kastetta on myös miellyttävää seurata. Samaan tapaan minusta on myös miellyttävää seurata esimerkiksi buddhalaista seremoniaa. En kuitenkaan voisi laittaa omaa lastani käymään läpi seremoniaa, johon en usko. Varsinkin vastasyntyneen äitinä olen ollut hirveän herkkä kaikelle lapseen kohdistuneelle, enkä voisi tehdä mitään valheellista tai teennäistä vauvaan liittyen.
Minusta se on vähän irvokasta, kun teini-ikäiset riparilaiset lausuu konfirmaatiossa uskontunnustuksen, vaikka eivät usko. Koko teatteri pelkästään rippilahjonen vuoksi.
Aika moni murrosikäinen on sitä mieltä, että tuo kaikki on paskaa. Meillä on ainakin selitetty se jo pienenä, että tuo on sitten mahdollisten kirkkohäiden ja lasten ristiäisten takia. Itse olivat sitä mieltä, että kun muutkin menee, niin on siisti leiri tiedossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"mutta mitä tekoa maistraatilla on sen kanssa?"
Jos lasta ei kasteta seurakuntaan, lapsen nimi on ilmoitettava maistraattiin kahden kuukauden kuluessa syntymästä. Lomake palautetaan äidin kotikunnan maistraattiin.
Eli aika helkutin paljon on tekemistä lapsen kirkottoman nimeämisen tapauksessa.
Sinne ihan samaan väetökirjanpitoon se sama kaavake toimitetaan, vaikka kuuluisikin kirkkoon ja kastettaisiin. Lapsellahan täytyy olla nimi ennen kastamista, ei se sitä rutiinia mitenkään muuta.
Jos lapsi kastetaan, väestörekisteriin kirjauksen hoitaa seurakunta. Jos lasta ei kasteta, kirjauksen tekee maistraatti. Eli jos lapsi kastetaan niin maistraatti ei liity asiaan millään tavalla.
Kyllä seurakunta toimittaa sen lomakkeen maistraattiin. Tai jos kaste tapahtuu myöhemmin kuin 2 kk syntymästä, täytyy vanhempien lähettää se lomake maistraattiin, koska nimenannon takaraja on se 2 kk.
Joka tapauksessa ristiäiset on ristiäiset ja nimiäiset on nimiäiset. Se eroaa terminä jo sellaisenaan ristiäisistä, eli "maistraatti"-etuliite siinä edessä on reduntantti.
En tiedä onko meillä yhtäkään lasta kastettu ennen 2 kk:den rajaa ja pappi sen nimen aina eteenpäin on ilmoittanut.
Pappi toimii kuitenkin vain lomakkeen kuljettavana kuriirina.
http://www.maistraatti.fi/fi/Palvelut/nimiasiat/Perustiedot/
Ööh, olenko muuta väittänyt? Pointti oli, että tuo sun 2 kk ei ole ihan niin mustavalkoinen eikä pidä paikkaansa.
Kyllä se 2kk silti pitää paikkaansa ja lukee laissa.
Tais kyllä itselläkin mennä aikoinaan vähän pitkäksi, en tiedä onko tuon lain rikkomisesta määritelty mitään rangaistusta. Tuskin. Pitäähän se lapsi kuitenkin saada väestörekisteriin, vaikka sitten myöhässä, jos ei ole saatu ajoissa.
Sillä lailla. Ensin väität jotain ja sitten kuitenkin kerrot tehneesi toisin. Näin.
En ollut sama joka kirjoitti aikaisemmin 2kk aikarajasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ollut hämmästynyt niiden ihmisten määrästä, jotka kastavat lapsensa vaikka eivät ole millään tavalla uskovaisia. Sama koskee ihmisiä, jotka menevät kirkollisesti naimisiin, vaikka eivät usko jumalaan. Mä olen ateisti mutta en ole mitenkään raivoisa uskonnonvastustaja, lapset saavat päiväkodissa osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin ja käyn ihan mielelläni kirkossa, mutta kun on kyse niin isoista ja herkistä asioista kuin oma vastasyntynyt ja toisaalta suhteen virallistaminen elämän tärkeimmän ihmisen kanssa, niin en olisi koskaan voinut kuunnella niissä yhteyksissä litaniaa, johon en lainkaan usko.
Ota huomioon, että moni vastaajista on ollut tuon kysymyksen edessä joskus 90-luvulla, jolloin tilanne oli ihan toisenlainen kuin tänä päivänä.
Silloin vielä lähes kaikki kuului kirkkoon, eikä oikein muusta vaihtoehdosta kuin kasteesta ollut hajuakaan. Aika harva tapakristitty kasteessa mitään uskonnollista näki, vaan sitä pidettiin vaan nimenantojuhlana.
En minäkään tänä päivänä enää lastani kastaisi, enhän kuulu enää kirkkoonkaan.
Tuo on varmasti totta, mutta puhuin nyt ikätovereistani, jotka alkoivat saada lapsia about 2006 eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ollut hämmästynyt niiden ihmisten määrästä, jotka kastavat lapsensa vaikka eivät ole millään tavalla uskovaisia. Sama koskee ihmisiä, jotka menevät kirkollisesti naimisiin, vaikka eivät usko jumalaan. Mä olen ateisti mutta en ole mitenkään raivoisa uskonnonvastustaja, lapset saavat päiväkodissa osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin ja käyn ihan mielelläni kirkossa, mutta kun on kyse niin isoista ja herkistä asioista kuin oma vastasyntynyt ja toisaalta suhteen virallistaminen elämän tärkeimmän ihmisen kanssa, niin en olisi koskaan voinut kuunnella niissä yhteyksissä litaniaa, johon en lainkaan usko.
Se ettei itse usko, ei saa vaikuttaa siihen lapsen uskoon. Kuten sanottu, on helpompi antaa lapsen lapsena kuulua kirkkoon, kuin sitten aikuisena riitteineen päivineen, jos haluaakin kuulua kirkkoon, mutta vanhemmat eivät ole antaneet.
Ahaa, eli lapselle voi syöttää kaikenlaista kukkua, ja sitten riparin jälkeen sanoa, että ei me oikeasti noihin uskota, mutta nyt sä voit pitää kirkkohäät! Onko ne oikeasti tärkeämmät kuin lasten luottamus?
Mitä ihmeen kukkua? Ja kuka sen määrittelee mikä on kukkua ja mikä ei?
Jos itse uskoo jumalaan ja opettaa uskoaan lapselle, on tietysti täysin hyväksyttävää ja samanlaista toimintaa kuin minkä tahansa elämänarvon opettaminen lapselle. Mutta se että antaa lapsensa ymmärtää, että uskoo, vaikka ei usko, on kukkua. On mukana uskonnollisissa seremonioissa, antaa lapsen olla tunnustuksellisessa uskonnonopetuksessa ja "lapsenuskossa" ilman että koskaan jakaa omaa näkemystään uskonnosta on kukkua. On petollista antaa lapsensa kasvaa tiettyyn maailmankatsomukseen ja murrosiässä paljastaa, että itse onkin salaa pitänyt sitä kaikkea ihan satun. Ja mukavuudenhaluisena ihmisenä ajatellut, että lapsikin varmaan on samanlainen, ja ajattelee, että on niin helppo hoitaa nää jutut kirkon kautta.
En tiedä miten sinä lapsiasi kasvatat, mutta meillä ainakin jutellaan kotona aika avoimesti kaikesta. Omille lapsille on selvää, että osa uskoo Jumalaan ja kirkon oppeihin tosissaan, osa kuuluu kirkkoon vain muuten vaan, osa eroaa kirkosta juuri siksi koska ei usko mitään Jumalaa olevan olemassa. Jutellaan siis aikapaljonkin elämän ja olemisen kysymyksistä. En usko että tällaisia keskuteluja käytäisiin jos lapset ei kuuluisi kirkkoon ja olisi oltu mukana kirkollisissa menoissa.
Kyllä meillä jutellaan paljonkin uskonnosta, jumalakäsityksistä ym. vaikka kukaan perheestä ei kuulu kirkkoon. Keskustelut voivat lähteä esimerkiksi jostain uutisesta, joka koskee uskontoa (luemme esikoiselle kiinnostavia uutisia) tai lastenkirjasta, missä aihetta sivutaan. Uskotko todella, että kirkkoon kuulumattomissa perheissä ei tule puhuttua näistä asioista?
No sen mitä olen kirkkoonkuulumattomien lasten ja aikuisten käsityksiä kirkosta kuunnellut, niin ei tosiaan paljon taideta puhua.
Vierailija kirjoitti:
Tosiasia en kyllä ole varma kuuluinko juuri silloin kirkkoon. t: se vastaaja
Ei sinun kuulumisella ole merkitystä, vaan lasten. Jos koululainen kuuluu ev.lut seurakuntaan, hänen on pakko osallistua ev.lut. uskonnon opetukseeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ollut hämmästynyt niiden ihmisten määrästä, jotka kastavat lapsensa vaikka eivät ole millään tavalla uskovaisia. Sama koskee ihmisiä, jotka menevät kirkollisesti naimisiin, vaikka eivät usko jumalaan. Mä olen ateisti mutta en ole mitenkään raivoisa uskonnonvastustaja, lapset saavat päiväkodissa osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin ja käyn ihan mielelläni kirkossa, mutta kun on kyse niin isoista ja herkistä asioista kuin oma vastasyntynyt ja toisaalta suhteen virallistaminen elämän tärkeimmän ihmisen kanssa, niin en olisi koskaan voinut kuunnella niissä yhteyksissä litaniaa, johon en lainkaan usko.
Se ettei itse usko, ei saa vaikuttaa siihen lapsen uskoon. Kuten sanottu, on helpompi antaa lapsen lapsena kuulua kirkkoon, kuin sitten aikuisena riitteineen päivineen, jos haluaakin kuulua kirkkoon, mutta vanhemmat eivät ole antaneet.
Tarkoitatko, että kirkkoon liittyminen on aikuisena erityisen vaikeaa? Onhan se varmaan hankalampaa kuin kirkosta eroaminen, mutta uskoisin, että aikuinen joka todella on huomannut kristinuskon itselleen oikeaksi, käy sen prosessin läpi ihan mielellään. Minusta on hyvä, että ihminen miettii elämänkatsomustaan eikä pidä sitä minään automaationa.
Ja jos se, ettei itse usko, ei saa vaikuttaa lapsen uskoon, niin miten päästään siihen johtopäätökseen, että lapsi kastetaan juuri kristinuskoon? Sehän se vasta vaikuttaakin "lapsen uskoon", että päätetään uskontokunta hänen puolestaan. Onhan niitä muitakin uskontoja.
En tarkoita että olisi erityisen vaikeaa. Sanoin HELPOMPI, miksi tää sana on niin vaikea tänään? Kristinusko nyt kuitenkin täällä Suomessa on se valtauskonto. En tiedä mitä kevätjuhlaliikkeitä joutuu tekemään aikuisena jos haluaa ortodoksikirkossa kuitenkin naimisiin.
Miksi ateisti haluaisi kirkossa naimisiin ja miksi henkilö, joka tajuaa aikuisena, että uskoo kuten kristinusko opettaa, ei olisi valmis käymään läpi niitä riittejä, jotka kirkkoon liittyminen vaatii?
Lisäksi: minä en ole lainkaan uskovainen, joten olisin kokenut valheelliseksi ja vääräksi kastaa lapseni. Tämä asia painoi enemmän kuin se mahdollisuus, että lapseni tajuaa aikuisena olevansa kristinuskoon uskova uskovainen, ja hänelle koituu pieni vaiva kirkkoon liittymisestä.
Ehkä aiteistin toinen puolisko uskoo ja sen takia kirkkohäät? On en kuitenkin juhlallisemmat aina, kuin joku maistraatti ikinä saa aikaiseksi.
Tässä tilanteessa saa kirkollisen siunauksen liittymättä kirkkoon. Mutta edelleen en ole valmis liittämään lastani uskontoon, johon en itse usko, jotta hän voisi tuossa mahdollisessa häätilanteessa helposti saada kirkkohäät (jos toinen osapuoli haluaa ehdottomasti kirkkohäät ja siunaus ei riitä, niin varmaan lapseni voi sitten käydä läpi ne liittymisriitit).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ollut hämmästynyt niiden ihmisten määrästä, jotka kastavat lapsensa vaikka eivät ole millään tavalla uskovaisia. Sama koskee ihmisiä, jotka menevät kirkollisesti naimisiin, vaikka eivät usko jumalaan. Mä olen ateisti mutta en ole mitenkään raivoisa uskonnonvastustaja, lapset saavat päiväkodissa osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin ja käyn ihan mielelläni kirkossa, mutta kun on kyse niin isoista ja herkistä asioista kuin oma vastasyntynyt ja toisaalta suhteen virallistaminen elämän tärkeimmän ihmisen kanssa, niin en olisi koskaan voinut kuunnella niissä yhteyksissä litaniaa, johon en lainkaan usko.
Se ettei itse usko, ei saa vaikuttaa siihen lapsen uskoon. Kuten sanottu, on helpompi antaa lapsen lapsena kuulua kirkkoon, kuin sitten aikuisena riitteineen päivineen, jos haluaakin kuulua kirkkoon, mutta vanhemmat eivät ole antaneet.
Ahaa, eli lapselle voi syöttää kaikenlaista kukkua, ja sitten riparin jälkeen sanoa, että ei me oikeasti noihin uskota, mutta nyt sä voit pitää kirkkohäät! Onko ne oikeasti tärkeämmät kuin lasten luottamus?
Mitä ihmeen kukkua? Ja kuka sen määrittelee mikä on kukkua ja mikä ei?
Jos itse uskoo jumalaan ja opettaa uskoaan lapselle, on tietysti täysin hyväksyttävää ja samanlaista toimintaa kuin minkä tahansa elämänarvon opettaminen lapselle. Mutta se että antaa lapsensa ymmärtää, että uskoo, vaikka ei usko, on kukkua. On mukana uskonnollisissa seremonioissa, antaa lapsen olla tunnustuksellisessa uskonnonopetuksessa ja "lapsenuskossa" ilman että koskaan jakaa omaa näkemystään uskonnosta on kukkua. On petollista antaa lapsensa kasvaa tiettyyn maailmankatsomukseen ja murrosiässä paljastaa, että itse onkin salaa pitänyt sitä kaikkea ihan satun. Ja mukavuudenhaluisena ihmisenä ajatellut, että lapsikin varmaan on samanlainen, ja ajattelee, että on niin helppo hoitaa nää jutut kirkon kautta.
En tiedä miten sinä lapsiasi kasvatat, mutta meillä ainakin jutellaan kotona aika avoimesti kaikesta. Omille lapsille on selvää, että osa uskoo Jumalaan ja kirkon oppeihin tosissaan, osa kuuluu kirkkoon vain muuten vaan, osa eroaa kirkosta juuri siksi koska ei usko mitään Jumalaa olevan olemassa. Jutellaan siis aikapaljonkin elämän ja olemisen kysymyksistä. En usko että tällaisia keskuteluja käytäisiin jos lapset ei kuuluisi kirkkoon ja olisi oltu mukana kirkollisissa menoissa.
Kyllä meillä jutellaan paljonkin uskonnosta, jumalakäsityksistä ym. vaikka kukaan perheestä ei kuulu kirkkoon. Keskustelut voivat lähteä esimerkiksi jostain uutisesta, joka koskee uskontoa (luemme esikoiselle kiinnostavia uutisia) tai lastenkirjasta, missä aihetta sivutaan. Uskotko todella, että kirkkoon kuulumattomissa perheissä ei tule puhuttua näistä asioista?
No sen mitä olen kirkkoonkuulumattomien lasten ja aikuisten käsityksiä kirkosta kuunnellut, niin ei tosiaan paljon taideta puhua.
Noh, minulla taas on aivan päinvastainen käsitys.
Alue: Aihe vapaa
Noinhan sen pitäisikin olla ja laki pitäisi muuttaa niin että uskonnoliseen yhdyskuntaan voisi liittyä vaikka esimerkiksi 15 vuotiaana, jolloin nykyinen riparikäytäntö, voisi olla liittyjille hyvä heti liittyä kirrkkon. En kyllä tiedä miksi edes 15 vuotiaan pitäisi saada liittyä uskontokuntaan, raja voisi olla ihan hyvin myös 18 vuotta.