Lue keskustelun säännöt.
Mies ei halua naimisiin
19.10.2015 |
Joo, voisin keskustella asiasta miehen kanssa, mutta ei onnistu. Mies lukittautuu täysin itseensä, ei vastaa ja lopulta tulee riita. Olen yrittänyt hyvällä ja pahalla ja antamalla aikaa ja motivoimalla ja esimerkin kautta ja... Ja siis useamman vuoden ajan, ei mitenkään kestoaiheena meillä. Tai on, mutta ei siis jokailtainen teema.
No. Olemme olleet yhdessä 11 vuotta, asuneet yhdessä yhdeksän vuotta, yhteinen omistusasunto viisi vuotta ja kolmevuotias poika. Eli sinällään olemme sitoutuneet monellakin eri tasolla. Olen puhunut naimisiin menosta, aluksi odotin kosintaa, sitten vihjailin ja lopulta sanoin ihan suoraan. Seurusteluaikana puhuttiin häistä ja häämatkasta, nyt tämä aihe on meillä ihan kielletty. Minä siis haluaisin naimisiin, mies ei. Haluaisin juhlistaa meitä, sitoutua virallisesti, haluaisin saman sukunimen rakkaimpien ihmisteni kanssa (pojalla miehen sukunimi), varmistaa avioliiton kautta lesken aseman (toivottavasti ei hetkeen tarvitse ajatella, ei minun eikä miehen) jne. Mies ei halua. En ymmärrä, miksi asiasta ei voi edes puhua.
Eräänä hyvänä iltana sain sen verran irti, että mies totesi, että avioliitto on hänelle yhdentekevä asia, siksi hän ei halua naimisiin. Kysymykseen siitä, milloin mieli muuttui, en ole saanut vastausta. Ja toisaalta, jos avioliitto on miehelle yhdentekevä, eikö hän silloin voisi tehdä minulle mieliksi? Toisaalta itselläni on mitta myös täynnä, tulee välillä sellainen olo, että pitäköön naimisiinmenonsa.
Onko kellää kokemusta? Itsellä niin ristiriitaiset tunteet myös siitä, mitä tämä minulle viestittää. En kelpaa, mies ei ole varma? Toisaalta taas ei pääse minusta joka tapauksessa helposti eroon, koska meillä on niin monta yhteistä sidettä, siis on jo sitoutunut. Äh!
Kommentit (120)
Mitä hyötyä miehelle on avioliitosta aloittajan elämäntilanteessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ei arvosta avioliittoa. Jos rakastat miestäsi, kunnioitat tätä. Jos arvostat itseäsi, luotat, että kelpaat ilman naimisiin menoa.
Erityisen hälyttävää on, jos motiivisi on häät, juhlat. Toive kosinnasta. Eli et ole kasvanut hömppätomaanien yli. Moni nainen ei kasva niiden yli
Miksi ihmeessä pitäisi kasvaa? Ja yhtä lailla miehet voivat olla ihan samanlaisia. Me vietämme miehen kanssa joka vuosi hääpäivää ja panostamme siihen oikein kunnolla, samaten tapaamisen vuosipäivää ja jotain muitakin pieniä pöhköjä päiviä. Parisuhde on elämämme paras asia ja jos ihmiset juhlivat jotain yhdentekevää jouluakin, niin miksi ihmeessä ei parisuhdettansa ja rakkautta? Ei ihme että niin monesta suhteesta katoaa intohimo ja kipinä ja ihmiset elävät vain tympeää ja ankeanharmaata elämää, jos kaikki on niin vakavaa ja suorittamista...
Niin tuttua..pakotin miehen naimisiin 10 vuoden jälkeen kun eka lapsi syntyi..en tiä mikä siinä on mutta ei ne jotkut meinaa suostua millään..pakota se maistraattiin ja meette naimisiin mutta eihän siinä muuta kun että saat oman tahtosi läpi.
Kai se miettii että se tarttis olla jotain erikoista mutta ei saa aikaiseksi-
Eikö se yhteinen lapsi jo takaa sen, että tulette ikuisesti olemaan ainakin yhteydessä, jollei yhdessä koko elämän? Miksi on PAKKO mennä naimisiin? Vanhanaikainen ajattelutapa. Itse en pidä avioliittoa yhtään minään. Enkä menisi naimisiin, vaikka toinen yrittäisi pakottaa. Ja pakottamalla se nyt ei ainakaan onnistuisi. Mitä iloa sinulla olisi siitä, että saisit pitkän painostuksen jälkeen miehen suostumaan, vaan sinun takiasi? Eihän se edes ole "naimisiin rakkaudesta", vaan naimisiin pakottaen. Avaa silmäsi. Nykymaailmassa ei perheenjäsenillä tarvitse olla samaa sukunimea. Sitä paitsi suurin osa avioliitoista hajoaa. Sitäkö haluat? Että pakotat miehesi naimisiin, ja sitten eroatte?
Jääräpäisen miehen kanssa lienee turha vääntää tästä kättä, joska lapsikin on jo tehty. Se viimeinenkin motiivi taisi mennä siinä. Tiedätkö, mitä puolta naimisiinmenosta hän erityisesti karsastaa? Lakipuolta (esim. omaisuusjärjestelyt voi määrätä tarkasti avioehdolla), uskontopuolta (naimisiinmenohan voidaan tehdä ilman mitään uskonnollisia rituaaleja) tai juhlapuolta (mitään juhliakaan ei tarvita)?
Ehkä miehelle voisi selittää, miten avioliitto on ennen mitään muuta oikeudellinen sopimus, joka laittaa perheen perustan yhdellä liikkeellä kuntoon niin, ettei sitä tarvitse paikata ja parsia erillisillä sopimuksilla. Lapsi perii ilman muuta vanhempansa, mutta leskelle se tarjoaa merkittävää suojaa mm. siinä, että hän voi pitää parin yhteisen asunnon irtaimistoineen hallinnassaan ja sen rasitus puolestaan vaikuttaa rintaperillisten perintöveroihin alentavasti.
Ehkä voisit kiihkottomasti mutta painokkaasti tuoda esiin sen, että jos asia onkin miehelle yhdentekevä, sinulle se on merkittävä asia, jolloin eikö mies voisi siihen suostua, jos ainut peruste on vain se, että se on miehelle yhdentekevä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ei arvosta avioliittoa. Jos rakastat miestäsi, kunnioitat tätä. Jos arvostat itseäsi, luotat, että kelpaat ilman naimisiin menoa.
Erityisen hälyttävää on, jos motiivisi on häät, juhlat. Toive kosinnasta. Eli et ole kasvanut hömppätomaanien yli. Moni nainen ei kasva niiden yli
Toisille meistä elämä on muutakin kuin arkea, puurtamista ja vakavuutta.... En edes halua "kasvaa yli" tästä maailmastani, joka sisältää juhlia, tapahtumia ja hömppää.
Pikkutyttöjen hartsin toive päästä naimisiin.
Juhlat sinällään on mukavaa. Mutta lasten haaveet asia erikseen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ei arvosta avioliittoa. Jos rakastat miestäsi, kunnioitat tätä. Jos arvostat itseäsi, luotat, että kelpaat ilman naimisiin menoa.
Erityisen hälyttävää on, jos motiivisi on häät, juhlat. Toive kosinnasta. Eli et ole kasvanut hömppätomaanien yli. Moni nainen ei kasva niiden yli
Miksi ihmeessä pitäisi kasvaa? Ja yhtä lailla miehet voivat olla ihan samanlaisia. Me vietämme miehen kanssa joka vuosi hääpäivää ja panostamme siihen oikein kunnolla, samaten tapaamisen vuosipäivää ja jotain muitakin pieniä pöhköjä päiviä. Parisuhde on elämämme paras asia ja jos ihmiset juhlivat jotain yhdentekevää jouluakin, niin miksi ihmeessä ei parisuhdettansa ja rakkautta? Ei ihme että niin monesta suhteesta katoaa intohimo ja kipinä ja ihmiset elävät vain tympeää ja ankeanharmaata elämää, jos kaikki on niin vakavaa ja suorittamista...
Aloittajan mies ei halua naimisiin. Voi kai parisuhdetta muutenkin juhlistaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsessa sitoutuu siihen lapseen, ei sen äityliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ei arvosta avioliittoa. Jos rakastat miestäsi, kunnioitat tätä. Jos arvostat itseäsi, luotat, että kelpaat ilman naimisiin menoa.
Erityisen hälyttävää on, jos motiivisi on häät, juhlat. Toive kosinnasta. Eli et ole kasvanut hömppätomaanien yli. Moni nainen ei kasva niiden yli
Toisille meistä elämä on muutakin kuin arkea, puurtamista ja vakavuutta.... En edes halua "kasvaa yli" tästä maailmastani, joka sisältää juhlia, tapahtumia ja hömppää.
Pikkutyttöjen hartsin toive päästä naimisiin.
Juhlat sinällään on mukavaa. Mutta lasten haaveet asia erikseen
ei se minusta niin mene, että häät on hömppää, ja 50 v juhlat eivät sitä ole.
Pikkutytöt haluavat kauniin mekon. Jos isot tytöt haluavat, ei siinä ole mitään vikaa. Yleensä aikuisilla häihin liittyy iso kasa symboliikkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies haluaa pitää takaportin auki vähintään ajatuksen tasolla.
Lapsi aina äidin nimelle, jos ei olla naimisissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
no ehkä miehen mielestä ei enää ole intoa mennäkkään naimisiin kun on jo lapsi ja kotikin sun kanssa. ehkä hän on ajatellut että ette mene koskaan naimisiin ja sillä selvä. painostatko avioloiittoon ja onko asia usein esillä? silloin on aika ymmärrettävää ettei halua puhua siitä.
Onko teillä varaa järjestää häät? Ehkä mies pelkää häistä aiheutuvia kuluja. Minkä ikäinen lapsenne on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi sinulle on niin mahdottoman tärkeää mennä naimisiin? Miksi haluat tukea moista instituutiota?
Ei halua sitoutua. Ja luulee, ettei sitoudu, jos ei mene naimisiin.
mun miehellä on lapsi yhden naisen kanssa, jonja kanssa asui aikoinaan avoliitossa. kun kysyin mikseivät menneet naimisiin, hän vastasi, että ei sitä jaikkien kanssa naimisiin mennä. hän olikin jättänyt naisen sitten aikanaan. on yhä yhteydessä lapseen, mutta ei ollenkaan naiseen. itse sanoinkin hänelle tämän kuultuani, että se on nyt naimisiin meno heti mun kanssa tai ero. tuli iso kriisi ja lähes se ero, mutta kesällä oli sittrn ne häät. miehille lapsi ja asunto ei vain ole niin iso sitoumus kuin naimisiinmeno.
ap, sinuna ilmoittaisin kantani selkeästi ja jos ei toimu, niin otat pikkuhiljaa juttuja pois teidän suhteesta.esim seksiin et varmaan pysty kun ei ole luottamusta sitoutumisesta enää. lakkaa tekemästä kotitöitä miehen puolesta. muuta erikseen jos on tarve ja lapsenhoito 50/50 molemmille, mies saa tuta elämää mahd eron seurauksena äärimmäisenä keinona ehdota, että alatte tapsilla muita ha lähde treffeille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei suostu käymään maistraatissa niin jätä se sika.
Hääjuhlat inhottaa monia,itse naimisiinmeno ei.
Kyllä monia inhottaa myös koko avioliittoinstituutio.
Mikä siinä inhottaa? Pyyteetön (ei lainaan tai lapseen perustuva) sitoutuminen toiseen ihmiseen? Oikeusturva puolisolle kuoleman kohdatessa? Nämä ovat positiivisia asioita. Voisiko joku valaista mitä negatiivista avioliiton solmimisessa on?
Ongelmahan tässä on nyt se, että ap:n mies ei puhu asiasta, eli ei jostain syystä voi rehellisesti kertoa miksei halua naimisiin ap:n kanssa.
Oho! Olipas tänne tullut kommentteja, kiitos! Kyllä näistä saa aikalailla ajateltavaa.
Mä olen puhunut miehelle siitä, että minun haaveeni olisi perinteiset häät, rennolla meiningillä, tanssimusiikilla jne. Mutta. Se ei ole mikään kynnyskysymys, myös maistraatti sopisi. Haluaisin jotenkin juhlistaa toki asiaa, ehkä ostaa itselleni uuden mekon (oli se sitten valkoinen tai ei), käytäisiin syömässä, otettaisiin yhteinen valokuva (ei näitäkään liikaa ole, siis hyvälaatuisia) tms. Kyllä sen verran olen kasvanut jo aikuiseksi, että ymmärrän, että elämästä ja tärkeistä asioista kannattaa nauttia ja niitä kannattaa juhlistaa. ;)
Tärkein pointti mulla on kuitenkin se, että lain silmissä olisimme eri asemassa kuin nyt avoliitossa ja että meillä olisi perheenä yhteinen sukunimi. Ajattelin ennen lapsen syntymää, että tietysti hänelle tulee isän nimi. Ihan siitä syystä, että äitiyttä joutuu harvemmin selittelemään ja on todennäköisempää, että minulle tulisi miehen nimi kuin taas miehelle minun nimeni. No big deal. Mutta yllätyin siitä, kuinka suuri tunneasia tämä nimiasia lopulta oli! On jotenkin surullista, että meillä on perheenä eri nimi. Ja vaikka kuinka tätä selittäisin itselleni, en oikein pääse siitä yli. Olen heittänyt miehelle myös, että hän voisi sitten selvittää millaiset testamentit meidän tulee tehdä, jotta pahimmassa tilanteessa vältämme ylimääräiseltä säädöltä, mutta tähän hän ei ole tarttunut.
Joku ajatteli, että matelen edelleen ja itken täällä vielä viiden vuoden päästäkin. Näin voi olla. Sitä tässä juuri yritän peilata ja itsellenikin selventää, että kuinka suuresta asiasta on kyse ja mikä on turhaa kiukuttelua ja mihin vedän rajan. Ei kannata kuitenkaan olla huolissaan, kyllä minulla on oma talous kunnossa, elämme varoinemme melko erillistä elämää, mikä sopii kyllä meille molemmille. Tämä siis tarkoittaa yhteisestä asunnosta erillisiä lainoja, omia autoja jne. Ja mun palkka on ihan mun palkka. Toki yhteisiä menoja maksetaan puoliksi. Ja tämä järjestely on oikein hyvä, en kaipaa yhteisiä tilejä tai tarvitse miestä taloudelliseksi turvaksi.
Olen kuullut muutamalta muultakin, että mies pitää vain pakottaa naimisiin. Tämä tuntuu niin väärältä, ehkä kolahtaa vähän omaan egoon. ;) En halua ruikuttaa, pakottaa, maanitella ja lopulta uhata erolla "päästäkseni naimisiin". Tai uhata ylipäätään, kyllä mä sitten eroan, jos se on vaihtoehto. Sitäkin tässä on toki miettinyt, että mistä tämä kertoo, olisiko aika kerätä itsekunnioituksensa ja lähteä.
Kiitos näkökulmista!
Ap
Kyllä monia inhottaa myös koko avioliittoinstituutio.