Lue keskustelun säännöt.
Yksinäiset kotiäidit/kotirouvat?
19.10.2015 |
Löytäisinkö täältä kaltaisiani kotiäitejä, joilla on paljon kavereita, mutta ei kauheasti oikeita ystäviä. Sellaisia ystäviä, jotka olisivat samantyylisiä. Mieheni tekee paljon töitä ja menestyy urallaan. Minä rakastan kotiäidin elämää, mutta en tunne samanhenkisiä äitejä. Minkä tyyppisiä kotiäitejä/kotirouvia olette, jotka koette itsenne yksinäisiksi? Mistä luulette, että yksinäisyys johtuu?
Kommentit (23)
Nykyaikana useimmat naiset käyvät myös töissä. Johtuisiko siitä ettei löydy samanhenkisiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jaa, ehkä voisi ajatella niinkin, että myös muunlaisten ihmisten kanssa voi viihtyä ja kun heidän asioistaan sydämellä kiinnostuu, niin hups vaan - jonain päivänä tajuaa saaneensa ystävän. Johonkin mystiseen entisaikaan verrattuna ihmisillä on nykyään keskenään aika erilaisia elämäntapoja tai ainakin niiden korostaminen on jotenkin tärkeää ja ystäviksi halutaan räätälöidä vain tietynlaisia ihmisiä, omanlaisia. Luulen, että ns. aidon ystävyyden todennäköisyys vähenee sitä mukaa mitä enemmän vaatimuksia asettaa.
Minä olen kotirouva, ja minulla on aika paljon ystäviä, mutta hyvin vähän kavereita tai sellaisia hyvääpäivää-tuttuja. Olen paljon yksin, mutta en tunne itseäni yksinäiseksi, eikä minulla ole pakottavaa tarvetta alkaa etsimään seuraa.
Ei minullakaan pakottavaa tarvetta löytää ystäviä, mutta kun yhtään sydänystävää ei ole löytynyt niin siksi sellaista kaipaisin. Ja olisihan se hienoa jos löytyisi lähes samantyylinen ihminen. Vai onkohan se täysin utopistista.
Jos osaat etiketit ja oon fiini nii voin tulla hengailee sunkaa. Tarviin "varamammaa" ja kympsempää seuraa t 20 v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asutaan tällä hetkellä (tilapäisesti) asuinalueella, jossa ei oikein löydy samanhenkistä seuraa. Jos sattuu pukemaan lapsille jotain merkkivaatetta päälle niin katsotaan pitkään, samoin lasten leluja ja muita härpäkkeitä. Ei oikein kehtaa edes kutsua ketään meille kylään.
Vähän sama juttu, eli varakkaampia perheitä katsotaan joillain alueilla kieroon. Vaikea tutustua uusiin ihmisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asutaan tällä hetkellä (tilapäisesti) asuinalueella, jossa ei oikein löydy samanhenkistä seuraa. Jos sattuu pukemaan lapsille jotain merkkivaatetta päälle niin katsotaan pitkään, samoin lasten leluja ja muita härpäkkeitä. Ei oikein kehtaa edes kutsua ketään meille kylään.
Jaaha:) Eikö sua ole otettu piireihin mukaan:) Ihan sama missä asut niin jos kuulut tiettyyn porukkaan niin siellä hengaat silloinkin kun asut "väliaikaisesti" muualla.
Hah, mulla sama pulma. Mieheni on tosi varakas ja sen takia muakin katsotaan vähän kieroon. Ns tavallisiin ihmisiin tutustautumisesta ei tule mitään, koska eivät halua viedä ystävyyttä pidemmälle ilmeisesti kateuden takia. Pidän itseäni ihan tavallisena ihmisenä, mutta muut eivät tunnu pitävän, tää on ihan käsittämätöntä. Et sattuisi AP olemaan Keski-Suomesta?
//Sara
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yksinäinen, muutimme uudelle paikkakunnalle enkä ole löytänyt yhtään ystävää enkä edes kavereita. Olen varmaan liian ujo ja laiska etsimään uusia ystäviä ja näkemään tarpeeksi paljon vaivaa sen eteen.
En asu keski-Suomessa valitettavasti. Näytätkö ulkoisesti varakkaammalle? Autot, vaatteet ym. Minä panostan ulkoiseen olemukseen kyllä, mutta se on vain omaksi iloksi ei tarkoitus päteä tms. Raha ei tee ihmistä yhtään onnellisemmaksi, siksi ihmettelen kateutta. Helpottaahan se elämää jonkin verran, mutta ei tuo onnea. Ystävät ja muut ihmissuhteet ovat onnen avain. T.ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten kumman rikkaita te olette, jos muut eivät halua kaveerata. Miten erilaista rikkaan elämä on?
Olisko kateutta jos kukaan ei halua olla varakkaan ystävä. Kyllä varmasti käytöstavat ovat kunnossa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten hyvä koulumenestys ja/tai sama harastus kuin omillani on yhdistänyt meitä äitejäkin parhaiten. Myös se, että kun äiti on ollut kykenevä huolehtimaan sairaasta lapsestaan ja suuresta perheestään, vaikkakin väsyneenä, masennuksen reunalla kiikkuen ja sosiaalisesti vähän eristyen, mutta sen tunnustaen ja saan autettua hänet taas jaksamaan, on tehnyt meistä ystäviä. Äidit, jotka huolehtivat toisten lapsista yhtä hyvin kuin omistaan = ystäviä. Meitä kiinnostaa moni yhteinenkin asia.
Äidit joihin en voi luottaa, joilla ei ole silmää lasten päähänpistoille, vaaranpaikkojen välttämiselle, kodin vähimmäishygienian tasolle tai sekoittavat raha-asiansa, ovat ja pysyvät poissa kuvioistani.
Aikuisiällä on todella vaikea enää löytää sydänystäviä :(
Vierailija kirjoitti:
En asu keski-Suomessa valitettavasti. Näytätkö ulkoisesti varakkaammalle? Autot, vaatteet ym. Minä panostan ulkoiseen olemukseen kyllä, mutta se on vain omaksi iloksi ei tarkoitus päteä tms. Raha ei tee ihmistä yhtään onnellisemmaksi, siksi ihmettelen kateutta. Helpottaahan se elämää jonkin verran, mutta ei tuo onnea. Ystävät ja muut ihmissuhteet ovat onnen avain. T.ap
Välistä näytän, välistä en. On mulla merkkitavaroita, mutta en esim koskaan mainitse niistä mitään. Kaipa se on sitä, että jos saavut paikalle sadantonnin autolla merkkikassi heiluen ylikalliit korut välkkyen, niin toiset naiset karsastaa. Harmi. Siks oonkin koittanut himmailla ja esim leikkipuistoon tykkään mennä ilman mitään laitoksia. Mulla on just tuo sama ongelma, etten viitsi pyytä jotain uusia naistuttavuuksia kahville luokseni, koska aika meni talon ihmettelyyn. Pelkään myös, että naiset kuvittelevat, että haluan pröystäillä. Koskaan myöskään vastakutsua ei tule, ja sekin vähän harmittaa. Kai mä oon sitten hirveä ihminen... :(
//sara
Aika surullista :( Miksi ihmiset edes kadehtii?
Just tuon takia en kadehdi varakkaita, kapeuttaa melkein väistämättä elämänpiiriä. Olisko mahdollista tutustua juurikin puistoissa, treffata kahviloissa ja lenkillä, jne? Vasta tooooosi hyviä tuttuja kutsua kylään? Pakko myöntää että mullekin voisi olla vaikeaa tutustua kovin varakkaaseen mammaan vaikka olisi mukavakin, ei kateudesta, vaan siksi että ehkä huolehtisin vähän katsotaanko vinoon kun itse oon enemmän downsiftaaja, ja mun vähäiset omistuksetkin on sijoituksissa joten näytän sitä köyhemmältä. Monella meistä itsetunto on vähän huonompi kuin toivoisi.
Kyllä täällä voi asua, vaikka suurimman osan tulot ovat pienemmät kuin meidän perheellä. Kulutustottumukset ovat myös erilaisia. Köyhemmillä voi olla niin hyvä velka-auto kuin vain saavat pidettyä ja tietenkin kodin keskeisenä sisustuselementtinä on 52 tuumainen. Näistä kun pääsee ylitse, eikä esim ala puhumaan reilunkaupan kahvistaan tai voidepurnukoistaan, jotka pitävät tietenkin nuorekkaamman näköisenä ja muistaa käydä Lidlistä korvapuustit, niin kyllä pärjää porukassa kuin porukassa. Sun on ap vain päästävä yli siitä, että olisit jotenkin erityinen. Voit löytää myös pari ystävää ihan naapuristakin, joilla on oikeat tavarat (ne mukavammat, kauniimmat, käytännöllisemmät, kestävämmät, viimeistellymmät, mutta ei aina niin ulospäin näyttävimmät) ja puheenaiheet sitä myöten helpommin ei isinussa niin ihmetystä aiheuttavia.
up