Yksinäiset kotiäidit/kotirouvat?

Vierailija

Löytäisinkö täältä kaltaisiani kotiäitejä, joilla on paljon kavereita, mutta ei kauheasti oikeita ystäviä. Sellaisia ystäviä, jotka olisivat samantyylisiä. Mieheni tekee paljon töitä ja menestyy urallaan. Minä rakastan kotiäidin elämää, mutta en tunne samanhenkisiä äitejä. Minkä tyyppisiä kotiäitejä/kotirouvia olette, jotka koette itsenne yksinäisiksi? Mistä luulette, että yksinäisyys johtuu?

Sivut

Kommentit (23)

Vierailija

No jaa, ehkä voisi ajatella niinkin, että myös muunlaisten ihmisten kanssa voi viihtyä ja kun heidän asioistaan sydämellä kiinnostuu, niin hups vaan - jonain päivänä tajuaa saaneensa ystävän. Johonkin mystiseen entisaikaan verrattuna ihmisillä on nykyään keskenään aika erilaisia elämäntapoja tai ainakin niiden korostaminen on jotenkin tärkeää ja ystäviksi halutaan räätälöidä vain tietynlaisia ihmisiä, omanlaisia. Luulen, että ns. aidon ystävyyden todennäköisyys vähenee sitä mukaa mitä enemmän vaatimuksia asettaa.

Vierailija

Minä olen kotirouva, ja minulla on aika paljon ystäviä, mutta hyvin vähän kavereita tai sellaisia hyvääpäivää-tuttuja. Olen paljon yksin, mutta en tunne itseäni yksinäiseksi, eikä minulla ole pakottavaa tarvetta alkaa etsimään seuraa. 

Vierailija

Ei minullakaan pakottavaa tarvetta löytää ystäviä, mutta kun yhtään sydänystävää ei ole löytynyt niin siksi sellaista kaipaisin. Ja olisihan se hienoa jos löytyisi lähes samantyylinen ihminen. Vai onkohan se täysin utopistista.

Vierailija

Asutaan tällä hetkellä (tilapäisesti) asuinalueella, jossa ei oikein löydy samanhenkistä seuraa. Jos sattuu pukemaan lapsille jotain merkkivaatetta päälle niin katsotaan pitkään, samoin lasten leluja ja muita härpäkkeitä. Ei oikein kehtaa edes kutsua ketään meille kylään.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Asutaan tällä hetkellä (tilapäisesti) asuinalueella, jossa ei oikein löydy samanhenkistä seuraa. Jos sattuu pukemaan lapsille jotain merkkivaatetta päälle niin katsotaan pitkään, samoin lasten leluja ja muita härpäkkeitä. Ei oikein kehtaa edes kutsua ketään meille kylään.

Jaaha:) Eikö sua ole otettu piireihin mukaan:) Ihan sama missä asut niin jos kuulut tiettyyn porukkaan niin siellä hengaat silloinkin kun asut "väliaikaisesti" muualla.

Vierailija

Hah, mulla sama pulma. Mieheni on tosi varakas ja sen takia muakin katsotaan vähän kieroon. Ns tavallisiin ihmisiin tutustautumisesta ei tule mitään, koska eivät halua viedä ystävyyttä pidemmälle ilmeisesti kateuden takia. Pidän itseäni ihan tavallisena ihmisenä, mutta muut eivät tunnu pitävän, tää on ihan käsittämätöntä.  Et sattuisi AP olemaan Keski-Suomesta?

//Sara

Vierailija

Olen yksinäinen, muutimme uudelle paikkakunnalle enkä ole löytänyt yhtään ystävää enkä edes kavereita. Olen varmaan liian ujo ja laiska etsimään uusia ystäviä ja näkemään tarpeeksi paljon vaivaa sen eteen.

Vierailija

En asu keski-Suomessa valitettavasti. Näytätkö ulkoisesti varakkaammalle? Autot, vaatteet ym. Minä panostan ulkoiseen olemukseen kyllä, mutta se on vain omaksi iloksi ei tarkoitus päteä tms. Raha ei tee ihmistä yhtään onnellisemmaksi, siksi ihmettelen kateutta. Helpottaahan se elämää jonkin verran, mutta ei tuo onnea. Ystävät ja muut ihmissuhteet ovat onnen avain. T.ap

Vierailija

Lasten hyvä koulumenestys ja/tai sama harastus kuin omillani on yhdistänyt meitä äitejäkin parhaiten. Myös se, että kun äiti on ollut kykenevä huolehtimaan sairaasta lapsestaan ja suuresta perheestään, vaikkakin väsyneenä, masennuksen reunalla kiikkuen ja sosiaalisesti vähän eristyen, mutta sen tunnustaen ja saan autettua hänet taas jaksamaan, on tehnyt meistä ystäviä. Äidit, jotka huolehtivat toisten lapsista yhtä hyvin kuin omistaan  = ystäviä. Meitä kiinnostaa moni yhteinenkin asia.

Äidit joihin en voi luottaa, joilla ei ole silmää lasten päähänpistoille, vaaranpaikkojen välttämiselle, kodin vähimmäishygienian tasolle tai sekoittavat raha-asiansa, ovat ja pysyvät poissa kuvioistani.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat