mies rikkoi suutuspäissään juomalasin lähelläni, mitä sinä tekisit?

Vierailija kirjoitti:

> harjoitat henkistä väkivaltaa.

Kiitän kommentista.

 

Mitä ehdotat, että tekisin? Miten parantaisin tilannetta?

 

  ap

On todella raivostuttavaa kun toinen tahallaan jättää vastaamatta. Sillä tavallaan osoitetaan, ettei ole edes vastauksen arvoinen. Toisen mielipidettä voi kunnioittaa vaikkei pitäisikään sitä oikeana. Kyllä miehesi varmasti näki, että sinä olet eri mieltä ja sinulla olisi sanottavaa, mutta kieltäydyit kommunikoimasta. Se ei ole mitenkään rakentavaa vaan hyvin turhauttavaa. Epäilen, että tämä on se mikä saa miehesi paiskomaan tavaroita. Kunhan ei voi purkaa tilannetta puhumalla, hän purkaa sen voimalla (onneksi vielä tavaroihin).

Tuossakin tilanteessa olisit voinut vastata miehellesi tai rauhallisesti todeta, että puhutaan hetken päästä, kun lapset eivät ole vieressä. Näin annat miehellesi selkeän viestin rauhoittua ja toisaalta hänelle mahdollisuuden tulla kuulluksi. Jos tämä ei riitä vaan paiskominen jatkuu, se tarkoittaa ettei hänellä ole kykyä purkaa tilannetta sanallisesti. Jos voima on hänen ainoa keinonsa, niin pelkään että se vain pahenee. Silloin on parempi lähteä karkuun.

Vierailija kirjoitti:

Tiedä häntä. 20% prosenttia naisista on kokenut lähisuhdeväkivaltaa, vai miten ne tilastot kertovat.

 

Niin tai näin, itse elän tällaisessa suhteessa, jossa väkivallan uhkaa on. Omasta mielestäni. Puolison mielestä olen mielenvikainen, koska näen asian niin. Puolison mielestä väkivaltaa tai sen uhkaa ei ole ollut, koska lasinsirpaleet eivät osuneet minuun.

 

  ap

Puolisosi mielestä henkistä väkivaltaa on. Sinä et ole sitä mieltä, syystä X. Nyt sanot ettet ollut tietoisesti tai pitkään hiljaa vaikka myönnät että hiljaisuus oli riittävän pitkä, jotta miehesi huomasi viestisi.

Molemmat syyttävät toista ja ovat mielestään itse syyttömiä. Ehkäpä  omien virheiden myöntäminen voisi auttaa toistakin tulemaan vastaan ja mahdollistaa asiallisen keskustelun.

Kyllä lasinrikkomisista yms on vielä aika pitkä matka väkivaltaan, tunteenpurkauksen kuitenkin kohdistaa elottomaan esineeseen. Silti tuo toki ei ole asiallista käytöstä.

Tuollainen tavaroiden rikkominen kertoo minusta suunnattomasta ahdistuksesta, eikä siitä että toinen olisi väkivaltainen ja seuraavaksi hyökkäämässä kimppuusi. Tämä on myös sitä, että ei osaa käsitellä niitä omia tunteita ja se purkautuu tuollaisena raivona, ja joka sitten kohdistuu esineisiin.

Olen nainen ja kerran olen heittänyt lasin seinään ja muistan siitä sen, että se oli se "viimeinen pisara" ja koin olevani todella ahdistunut ja nurkkaan ajettu.

Eli, miehelläsi on ongelmia tunteiden käsittelyssä ja sinussakin mahdollisesti vikaa, että on paisunut tuohon mittakaavaan.

Hankkikaa apua.

> Jos voima on hänen ainoa keinonsa,

Jotenkin minusta valitettavasti tällä hetkellä tuntuu, että fyysinen uhkaaminen on miehen melkein ainoita keinoja suuttumisen ilmaisuun.

  ap

p.s. miehen mielestä väkivallasta tai sen uhasta ei ollut kysymys, koska sirpaleet eivät osuneet minuun. Toisaalta lasin olisi voinut lennättää mihin suuntaan tahansa, mutta jostakin syystä se suunnattiin juuri siihen sohvapöytään, jonka ääressä olin istumassa. 

Hiljaisuudella en koettanut viestittää mitään. En löytänyt sanottavaa, joka ei olisi ärsyttänyt miestäni. Olisin voinut sanoa, että olen samaa mieltä mieheni kanssa, mutta hän olisi äänensävystä kuullut, että en puhu totta.

> mutta sinä et voi muuttaa miehen käytöstä

> pelkästään muuttamalla omaa käytöstäsi.

Parisuhdeoppaat sanovat, että vain omaa käytöstään voi muuttaa.

Mitä siis minun tulisi muuttaa käytöksessäni?

  ap

p.s. jos siis en ole hiljaa ärsyttääkseni vaan siksi, että koetan liennyttää tilannetta. (Hiljaa olemisen vaihtoehtona olisi kommentoida miehelle, mutta  se ei auta, koska mies saa äänensävystäni ärsykkeen käyttää fyysistä uhkailua. Vaikka itse en tietoisesti halua käyttää ärsyttävää äänensävyä.)

Minä en jäisi odottamaan seuraavaa kertaa.

Tai itse asiassa en jäänyt silloin, kun tuollainen vastaava tilanne tuli omalle kohdalle. Aloin saman tien järjestämään asioitani siihen malliin, että yhteiselo päättyi heti, kun sain oman asunnon.

Kauanko teillä on ollut tällaista? Alusta asti vai tullut mukaan jossain vaiheessa suhdetta? Mikä on vakavin teko jonka mies on tehnyt? Onko teillä muuten esim. toisen haukkumista tms.? Oletko joskus pelännyt miehen käyvän sinuun käsiksi?

Mies sanoo sinun harjoittavan henkistä väkivaltaa. Sinun kannattaa nyt miettiä noita tilanteita ja niiden välisiä kuukausia ja miettiä ihan rehellisesti omaa käytöstäsi, syyllistytkö mielestäsi sellaiseen. Jos teillä on silloin rauhallisina aikoina hyvä puheyhteys niin kysy mieheltä millaista henkistä väkivaltaa sinä hänen mielestään harjoitat. Joko mies oikeasti tuntee niin tai sitten HÄN käyttää henkistä väkivaltaa sinuun yrittäen saada sinut syylliseksi hänen käytökseensä. Tutustu myös gaslighting/kaasuvalotus -ilmiöön.

Jos tosiaan voitte puhua asiasta ilman pelkoa että toinen suuttuu, niin voit myös kysyä mitä mies haluaisi että teet tuollaisessa tilanteessa, jossa sinun "mykkäkoulusi" ärsyttää häntä - ja toki selittää syyn sille miksi itse olet hiljaa. Jos uusi tilanne tulee ja olette puhuneet, niin miehenkin pitäisi pystyä hillitsemään käytöstään ymmärtäessään sinun tunteesi tilanteessa - jos hän ei pysty tekemään niin, pitäisin tilannetta todella vakavana.

En nyt tässä vaiheessa huutaisi eroa ja turvakotia, mutta kehotan sinua tarkkailemaan tilannetta. Toisaalta minulla on vähän ristiriitainen olo antaa sinulle näitä neuvoja, koska itse kokeilin samankaltaisessa tilanteessa niitä. Tilanne minun ja miehen välillä ei parantunut, mutta ainakin se että minä yritin saada asiat kuntoon ja tarkastelin omaa käytöstäni miehen huutaessa pää punaisena vieressä sai minut ymmärtämään että meidän tilanteessa vika oli miehessä eikä minussa.

Vierailija kirjoitti:

> Lopetat sen henkisen väkivallaan miestäsi kohtaan,

> joka on tuhat kertaa pahempaa kuin lasin hajoaminen.

Olen koettanut vähentää mykkäkoulutaipumustani. Tällä kertaa olin hiljaa ehkä joitakin sekunteja ja sekään hiljaisuus ei ollut tahallista tai tietoista. Hiljaisuutta oli kuitenkin sen verran, että  mies tuli  huomanneeksi, etten ole samaa mieltä hänen kanssaan.

 

Onko lisää vinkkejä?

 

  ap 

On yksi oikein hyvä vinkki: opettele ei sinäkin riitelemään reilusti, ääneen. Olette sitten tasavertaisempia.

Toinen hyvä vinkki: harjoita hiljaisuutta jonkun sellaisen ihmisen seurassa, joka ei koe sitä henkisenä pahoinpitelynä ja fyysistä riitaa pahempana.

Miksi sellaisten ihmisten pitää olla yhdessä, joille aiheutuu siitä niin paljon riitaa ja mielipahaa? Älä änkytä rakkaudesta, sillä rakkaus ei oikeasti ole mykkäkoulua eikä astioiden rikkomista, niin romanttista kuin varsinkin tämä jälkimmäinen onkin eräiden mielestä.

Lähde kun vielä voit. Itse mietin pitkään eroa raivokohtauksia saavasta miehestä. Lopulta tein ratkaisun ja olen siitä kiitollinen. Kenenkään ei pitäisi joutua omassa kodissaan jatkuvasti varomaan ja miettimään että mistä puoliso seuraavan kerran raivoaa tai arpomaan että kohdistuuko se raivo joskus väkivaltana sinuun. Yhdessä ollessamme en täysin tajunnut, miten kuormittavaa se oli, nyt kun emme ole enää yhdessä tuntuu kun hirvittävä paino olisi nostettu selästä.  Tsemppiä!

gas lightning oli mielenkiintoinen kommentti. En usko, että meillä täysin kysymys siitä, mut ehkä jotain yhtymäkohtia. Esim. minä ja mieheni elämme mielestäni eri maailmassa (onko tapahtunut fyysistä uhkaamista vai ei jne.). Ja tulen miettineeksi, kumpi meistä elää lähempänä reaalimaailmaa. Toisaalta mietin, että ei ole väliä kumpi on lähempänä todellisuutta, pulma on siinä, ettemme elä samassa maailmassa. Meillä on eri käsitys vallitsevasta todellisuudesta.

  ap

Mies pyytää anteeksi ja hänen mielestään minun tulisi antaa.

(Tosin välillä sanoo, ettei itsekään ymmärrä, mitä pyytää anteeksi, koska mitään ei tapahtunut.)

Minua häiritsee ajatus, et jos sanoisin antavani anteeksi, että se olisi sama kuin että hyväksyisin että miehen fyysinen uhkaus minua kohtaan tulee jatkossakin toistumaan. Vaikka eihän anteeksiantaminen sitä tarkoita. Jokin siinä kuitenkin häiritsee. 'Anteeksi' ja sitten elämä jatkuu kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Ap

Miten sinä vastaisit miehen anteeksipyyntöön?

  ap

Ojentaisin toisen ja sanoisin, että tähtää paremmin!

Vierailija kirjoitti:

Ojentaisin toisen ja sanoisin, että tähtää paremmin!

Totta, silloinhan todellinen luonne paljastuu, jos on paljastuakseen!

mitä vastaisit miehelle, kun hän pyytää anteeksi?

On teillä vaan omituinen avioliitto. Molemminpuolinen kunnioitus näyttää puuttuvan kokonaan. Molemmat kerjäävät vuorollaan verta nenästään. Ihmetyttää, miksi mies provosoituu siitä, että vaimo lukee lehteä tai kirjaa. Miten vaimo suhtautuu, kun mies puolestaan lukee? Saako lukea rauhassa? Millaisesta taustasta mies on kotoisin? Miten hänen kotonaan ongelmat ratkaistiin? Raivareillako? Ei todennäköisesti ainakaan keskustelemalla. Te olette olleet jo toistakymmentä vuotta yksissä ja tilanne ei ole helpottunut. Minä ainakin tekisin - olisin jo tehnyt - johtopäätöksen tilanteesta ja vaihtaisin osoitetta. Sullahan menee elämä pilalle, jos koko ajan joudut pelkäämään, milloin mies taas raivostuu. Pelasta itsesi ja lapsesi vielä kun se on mahdollista.

Miehen anteeksipyyntöön vastaisit, että 'joo, saat anteeksi'?

 ap

Olen huolissaan lapsista. Tuntuu että hekin pelkää. Mielivaltaisia rangaistuksia

Joudutte kaikki olemaan varpaillaan ja miettimään ettei isä vaan suutu. Se on väärin

Lähtisin pois. Jokaisella on oikeus olla rauhassa ja ilman pelkoa omassa kodissaan

Mies on kotoisin Itä-Suomesta. Lupsakoita savolaisia. Asian voi nähdä näin. Vaan voi se olla noinkin.

Voi pyytää anteeksi vaimon fyysistä uhkaamista, jos vaimo niin haluaa. Tosiasiahan kuitenkin on, että syy on vaimon, koska a) vaimo aiheutti suuttumuksen ja b) vaimo on liian herkkä/vaimolla on liian suuri kontrollintarve. Tavallinen ihminen ei siitä pahastuisi, jos ilmaistaan suuttumista heittämällä juomalasi sohvapöytään, jonka ääressä hän istuu.

Ap