Mitä tärkeää vanhempasi EIVÄT opettaneet sinulle?

Sellaisia pieniä elämää helpottavia taitoja kuten vaikka miten vaihtaa renkaat autoon tai avata tukkeutunut viemäri jos kodin putkimies ei toimi. Nykyään osaan molemmat taidot. Isä sensijaan opetti miten rakennetaan sähkökitaroita ja ensimmäiseni rakensin 14-vuotiaana. :D

Miten parisuhteessa käyttäydytään. Vanhempani olivat yhdessä "lasten takia", se oli ihan kamalaa. Tiuskimista, huutamista ja tappelua ihan jokaikinen päivä. Opettakaa vanhemmat lapsillenne hyvän parisuhteen malli.

Sitä, että en ole parempi kuin muut. Olin ylihemmoteltu ainoa lapsi, joka sai tehdä mitä huvitti ja kohdella muita miten huvitti. 

Nyt olen narsistinen, väärällä tavalla ylpeä aikuinen. Kärsin tästä ihmissuhteissani joka hetki, vaikka kovasti olen yrittänyt parantaa. Tiedostin koko asian turhan myöhään -- kolmikymppisenä. 

Vastaan vähän ehkä kummallisesti, mutta eivät mitään. Eniten minua lapsuudessani ottaa päähän se, että koskaan ei oikeastaan kerrottu miten pitäisi toimia, vaan ihan kaikki oppi tuli yrityksen ja erehdyksen kautta. Hyviä käytöstapoja kyllä vaadittiin, etikettivirheistä moitittiin jne, mutta vasta kun vahinko oli jo tapahtunut. "Älä tee noin", "älä kiemurtele", "ei saa", "ei ole sopivaa"... Perhana! Olisivat kerralla kertoneet mitä kuuluu tehdä.

Miten tehdään ruokaa. Leipoa kyllä osasin(?!) mutta kananmunien ja perunoiden keitosta lähtien piti googlettaa kaikki. 

Rahankäyttöä.

Oikeita ruokailutottumuksia ja tervettä itsetuntoa.

Kotona ei opetettu esim. verotuksesta, miten täyttää se ilmoitus, miten ilmoittaa matkakulut ja että ne kannattaa ilmoittaa! Viemärin putsaus, pyykinpesu, osiltaan ruoan laitto, sulakkeiden vaihto... Aika paljon käytännön juttuja kotiasioissa, miten pitää hyvää huolta kodistaan ja korjata asioita.. Opettelu alkoi itsenäisesti siinä 18 veenä..

Hyviä ruokailutapoja esimerkiksi. Opettelin tavoille vasta nuorena aikuisena, omilleni muutettua. En minä sentään mikään porsas ollut aiemminkaan, mutta esimerkiksi ravintolassa olo oli epävarma kun en tiennyt miten kuuluu toimia.

Ylipäätään muiden ihmisten kanssa olemisen liittyviä kohteliaisuusjuttuja olisi ollut kiva oppia enemmän jo kotoa. Vanhempani olivat aika syrjäänvetäytyviä joten sosiaalisissa tilanteissa sujuvasti ja luontevasti toimiminen ei ole tullut kodin perintönä.

Joitankin rahan käyttöön ja talouteen liittyviä juttuja olisi ollut hyvä osata myös. Muutenkin kuin siltä kannalta että ei pidä tuhlata. No, olen aikuisena näitäkin opiskellut.

Että olen hyvä sellaisena kuin olen tai ainakaan en yhtään huonompi kuin "ihanan reipas serkkutyttö". Mulle se oli lapsena totuus, jota en oikeastaan kyseenalaistanut: kaikki muut ovat jotenkin parempia ja minä en ole hyvä tällaisena. Aikuisena olen vasta alkanut käsittää, etteivät muutkaan niin täydellisiä ole.

Että kiusaaminen ei ole minun syy ja en ole huumorintajuton tosikko, kun en kestänyt kiusaamistilanteita, vaan karkailin niin että saivat etsiä minua ympäri kyliä. Oon vasta aikuisena sisäistänyt, että kiusaaminen on subjektiivinen kokemus ja koska itse koin tilanteet kiusaamisena, olisi siihen pitänyt puuttua. Vanhempani vähättely sai aikaan sen, että ajattelin olevani vain typerä ja heikko, kun en kiusaamista kestänyt.

Etikettiä, lähinnä noit miten juhlissa kuuluu olla. Pukeutuminen tms. Ja hyvää makua. Ärsyttää, tekis mieli hommata tähä joku "varamutsi" jonka kaa vois hengailla ja se nyt opettais mua vähä näille pilkunviilaus tavoille. 

Vierailija kirjoitti:

Kotona ei opetettu esim. verotuksesta, miten täyttää se ilmoitus, miten ilmoittaa matkakulut ja että ne kannattaa ilmoittaa! Viemärin putsaus, pyykinpesu, osiltaan ruoan laitto, sulakkeiden vaihto... Aika paljon käytännön juttuja kotiasioissa, miten pitää hyvää huolta kodistaan ja korjata asioita.. Opettelu alkoi itsenäisesti siinä 18 veenä..

Kenelle nyt kotona opetetaan jokin veroilmoituksen täyttö?

Viesti kolmosen kirjoittaja jatkaa... 

Minulle puolestaan opetettiin etikettisäännöt pilkuntarkasti. Olihan se yksi syy tuntea ylemmyyttä muihin nähden. 

Eli en nyt olisi kovin huolissani, jos kotona ei etikettisääntöjä ole niin opetettu. Ne omaksuu sitten, kun tarvis on. Kukaan, jolla on hyvä itsetunto ei toljota toisen haarukan ja veitsen käyttöä ja varsinkaan arvota ihmistä sen mukaan. 

Keskustelemaan oikeista asioista ja esimerkiksi tunteista. Äiti varsinkin oli sitä mieltä, että vain hienoissa perheissä keskustellaan ja että vaatii jotain erityistä sivistystä, että osaa keskustella. Siis että osaisi sanoa, että minusta tuntuu tältä ja näin minä ajattelen, vaatisi muka jotain erityistä kirjaviisautta tms. mitä vain "hienompien" perheiden vanhemmilla on. Niinpä meillä ei oikeastaan ikinä keskustelu mistään kunnollisesta, lähinnä juoruttiin ja vitsailtiin. Välillä saatiin aivan outoja ja selittämättömiä raivonpuuskia. Ei oltu tarpeeksi hienoja puhumaan asioista.

Pesemään pyykkiä. Keskustelemaan vittuilematta. Positiivista maailmankatsomusta (tää olisikin vaikea kun sitä ei itselläkään ole).  

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Kotona ei opetettu esim. verotuksesta, miten täyttää se ilmoitus, miten ilmoittaa matkakulut ja että ne kannattaa ilmoittaa! Viemärin putsaus, pyykinpesu, osiltaan ruoan laitto, sulakkeiden vaihto... Aika paljon käytännön juttuja kotiasioissa, miten pitää hyvää huolta kodistaan ja korjata asioita.. Opettelu alkoi itsenäisesti siinä 18 veenä..

 

 

Kenelle nyt kotona opetetaan jokin veroilmoituksen täyttö?

Minulle ei, mutta olisin ollut hyvilläni, jos olisi opetettu. Kuitenkin tarpeellinen heti työelämän aloitettua..? Kyllä aion ainakin itse opettaa lapsilleni sen, kun joskus aloittavat työt. :D

Syömään. Tai siis toki sain syödä :D mutta aina mitä kaapista sattui löytymään, mehua, ranskanleipää ja se sellaista. Vihanneksia ja salaattia oli vain juhlissa, vain kurkku ja hedelmät kuului arkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Pesemään pyykkiä. Keskustelemaan vittuilematta. Positiivista maailmankatsomusta (tää olisikin vaikea kun sitä ei itselläkään ole).  

Kolmonen edelleen: 

Juu,.... minäkin aina ollut sellainen saamarin ärsyttävä bessewisser joka keskustelussa. Aina minä tiedän paremmin ja en kuuntele aidosti toisten näkökulmia. Pyrin vain haastamaan muut ja voittamaan väittelyt. Vaikka kukaan ei edes mitään väittelyä haluaisi. 

Positiivinen maailmankatsomus tosiaan loistaa poissaolollaan. Samaten minun vanhemmillani (varsinkin äidillä) sitä ei totisesti ollut. Maailmanjärjestys pohjautuu kilpailuasetelmalle, jossa heikot sortukoot. 

Paljon olen tosiaan tehnyt töitä muuttuakseni, mutta kun äidinmaidossa (tosin sain korviketta) on jo imetty nämä asenteet ja suhtautuminen muihin, niin olen vasta puolimatkassa kehityksen tiellä... toivottavasti edes siinä pisteessä. 

Minun on vaikea hyväksyä, että joku tietää ihan aidosti jostain asiasta enemmän kuin minä ja varsinkin hyväksyä, että jonkun mielipide on yhtä arvokas kuin minun. 

Kalan perkausta ja fileerointia. Harmittaa, etten osaa! Harmittaa, etten älynnyt teininä k.o. taitoa opetella, pyytää taitavia vanhempiani opettamaan.

Ei oikeastaan mitään kodinhoitojuttuja. En osannut laittaa ruokaa tai siivota. Kaiken on saanut opetella lähes alusta saakka. Taitaa olla kyllä minussakin vika, koska siskoni taas osasi jo kotoa muuttaessa kaiken ja vähän päälle. En kai ollut otollinen maaperä, eivätkä vanhemmat osanneet pakottaakaan. Mutta kyllähän sen pakon edessä opii, en vaan valitettavasti ole vieläkään erityisen innostunut ko. askareista.